Eräänä iltana Juan Castillo haki kyytiinsä oululaisesta vastaanottokeskuksesta kuusi turvapaikanhakijaa. Castillo ei tuntenut heistä ketään. Autossa oli hiljaista; miehet eivät juurikaan osanneet englantia.
Rukoushuoneella ei piiloteltu automatkan tarkoitusta. Tulkin välityksellä Castillo saarnasi miehille Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
Kun hän ajoi miehiä takaisin majapaikkaansa, yksi näistä sanoi kömpelöllä englannilla: ”Haluaisin tulla kristityksi.” Pian viisi muuta vakuuttivat samaa. Vastaanottokeskuksen parkkipaikalla Castillo rukoili heidän kanssaan lyhyen uskoontulorukouksen.
Ihmisten kalastaminen nyky-Suomessa on harvoin kuulostanut näin helpolta. Castillo tosin painottaa, ettei uskoontulorukous itsessään tee vielä kenestäkään kristittyä.
– Kääntyminen on yksittäinen tapahtuma mutta samalla prosessi, hän toteaa.
Vaikka monet turvapaikanhakijat ovat valmiita rukoilemaan, harva on valmis sitoutumaan opetuslapseuskoulutukseen ja kasvamaan uskossaan.
– Islamin jättäminen ei ole helppoa perheen ja kulttuurin vuoksi. Mutta joistakin muslimeista tulee meidän veljiämme ja siskojamme.
Massatilaisuuksista yksilöiden kohtaamiseen
Castillo on Oulun helluntaiseurakunnan nuorisopastori. Kuluneena talvena hän on vetänyt myös maahanmuuttajatyötä.
Seurakunnan muutkin työntekijät ovat venyttäneet voimavarojaan kohdatakseen joitakin niistä tuhansista, jotka ovat vaeltaneet Venäjän tai Ruotsin kautta Lappiin ja päätyneet yhteen Oulun kolmesta vastaanottokeskuksesta.
– Seurakuntamme reaktio on ollut hämmästyttävä, Castillo hehkuttaa.
Hän kehuu pastori Mikko Saukkosen verkostoitumistaitoja sekä vapaaehtoisten seurakuntalaisten intoa tavaran keräämisessä ja kyyditysten ja tarjoilujen järjestämisessä. Seurakuntaan kuuluva libanonilaisopiskelija Ali Jawad on istunut tulkkauskopissa tiuhaan.
Oulun helluntaiseurakunnan aktiivisuus ylitti syksyllä myös Ylen uutiskynnyksen.
Syksyisen ensiavun eli vaatteiden ja hygieniatarvikkeiden keräämisen jälkeen oli suurkokousten vuoro. Kolmesataa miestä täytti rukoushuoneen. Ohjelmaan kuului teenjuontia, seurakunnan esittely ja pieni viesti Jeesuksesta kolmella kielellä. Turvapaikanhakijoille järjestettiin myös iso joulutapahtuma.
– Sitten tajusimme, että oli aika keskittyä yksilöihin, Castillo sanoo.
Arabiankielisiä tilaisuuksia alettiin pitää kahdesti kuussa. Kesän alkuun mennessä niihin osallistui säännöllisesti 60 turvapaikanhakijaa. Myös opetuslapseuttamiseen tähtäävää opetusta alettiin järjestää viikoittain niille, jotka olivat tosissaan kristinuskon kanssa. Opetukseen osallistui 27 henkilöä.
Kristittyjen itkevä Jumala
Castillon mukaan islamin ja kristinuskon yhteiset juuret ovat tarjonneet keskusteluille hyvän ponnahdusalustan. Kummankin uskonnon keskiössä on Jumala, joka on kaikkitietävä, kaikkivoipa, kaikkialla läsnä ja täydellisen hyvä.
Castillo ei kuitenkaan opeta, että muslimit palvovat samaa Jumalaa kuin kristityt, vaan että he etsivät samaa Jumalaa.
Islamin jumalakuva on vahvasti tuonpuoleinen ja etäinen. Castillon kokemusten mukaan ajatus Jumalasta rakastavana isänä on ollut lohduttava sodan kauhuja paenneille.
– Opetan, että Jumala itkee heidän kanssaan, rakastaa heitä ja haluaa pelastaa heidät.
Aluksi muslimien on vaikea ajatella Jumalaa tällä tavoin. Castillo havainnollistaa totuutta vertaamalla Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta maallisen isän ja pojan suhteeseen.
– Kun he ymmärtävät Jumalan isänä, hänen rakkautensa alkaa vuotaa heidän sydämiinsä.
Koraani on yhtä mieltä Raamatun kanssa siitä, että Jeesus syntyi neitseestä ja eli synnittömän elämän. Toisaalta kirja kieltää Jeesuksen jumaluuden ja ristinkuoleman.
Muslimilähetystyössä on pitkään väitelty siitä, missä määrin on tarpeen kutsua Jeesusta Jumalan pojaksi. Käsite kun ymmärretään islamissa väärin. Ajatellaan, että kristittyjen mukaan Jumalalla olisi biologinen tai adoptoitu jälkeläinen.
Castillo on lähestynyt tätäkin aihetta Jumalan isyyden kautta. Hän kertoo, että evankeliumeissa Jeesus sanoo olevansa Jumalan poika ja että myös häneen uskovasta tulee Jumalan lapsi.
– Jos Jeesus sanoo jotain, he eivät kiellä sitä, sillä islamin mukaan Jeesus on profeetta ja puhuu siksi vain totta.
Erityisen vaikeaa muslimeille on ymmärtää kolminaisuutta. Islamin mukaan kolminaisuusopissa on kyse polyteismistä eli monijumalaisuudesta. Se on shirk eli vakava synti.
Castillo ei kuitenkaan ole vältellyt kinkkistä aihetta.
– Kolminaisuuden saloihin sukeltaminen yhdessä irakilaisten, syyrialaisten, egyptiläisten, afganistanilaisten ja libanonilaisten miesten kanssa on ollut kaunis kokemus.
Muhammedin haukkuminen ei toimi
Turvapaikanhakijoita tavoittavissa seurakunnissa pohditaan nyt sitä, kuinka tunnistaa aito kääntymys. Castillo on sanonut tulokkaille toistuvasti, että seurakunnassa käyminen ei auta oleskeluluvan saamisessa. Sen seurauksena monet ovat jääneet toiminnasta pois.
Toiseksi haasteeksi pastori mainitsee ”tyttö-faktorin”. Monet etsivät seurakunnasta tyttöystävää tai vaimoa.
– Varmuuden vuoksi päätin pyytää vain miespuolisia seurakuntalaisia palvelemaan turvapaikanhakijoille tarkoitetuissa tilaisuuksissa.
– En ole myöskään kutsunut turvapaikanhakijoita nuorteniltoihin. Jos he ymmärtävät kieltä, he ovat tietysti tervetulleita.
Toisaalta erään kerran turvapaikanhakijat kokkasivat falafeleja nuorteniltaan osallistuneille 80 hengelle.
Vaikka kaikkien turvapaikanhakijoiden motiivit seurakunnassa käymiseen eivät ole Kristus- keskeisiä, Castilloa häiritsee se, että kristittyjen parissa esiintyy väärää islamin pelkoa. Yhtäältä pelko ei ole aiheetonta: islamistinen terrorismi lisääntyy, Pew Research Center -tutkimuslaitos ennustaa islamin kasvavan maailman suurimmaksi uskonnoksi vuoteen 2070 mennessä ja monet varoittelevat Euroopan islamisaatiosta.
Castillo kuitenkin kertoo muslimityötä opiskellessaan sisäistäneensä sen, että Kristuksen valtakunta voittaa aina.
– Pyhä Henki on meidän puolellamme! Tämän muistaminen ajaa pois pelon ja auttaa meitä näkemään nykytilanteen mahdollisuutena.
Turvapaikanhakijoita kohdatessaan jotkut kristityt saattavat kritisoida Koraania tai huomauttaa muslimeille, että Muhammedilla oli lapsivaimoja ja hän oli hyvin sotaisa mies.
Castillo ei pidä lähestymistapaa hedelmällisenä.
– Kehottaisin kristittyjä tutustumaan heidän uskontoonsa ja Koraaniin mutta välttämään turhia väittelyitä.
kuka
Juan Castillo » Oulun helluntaiseurakunnan nuorisopastori » suorittanut Iso Kirja –opistossa Master of Arts in Theology and Ministry –tutkinnon » kotoisin Ecuadorista, kasvoi lähetyslapsena Espanjassa » perheeseen kuuluvat Katja-vaimo ja kaksi pientä lasta » harrastaa vaeltamista, ruoanlaittoa, lukemista ja monikulttuurisuuden puolesta puhumista
MielipideAino-Maija Riutamaa de Mata ihmetteli Ristin Voitossa (RV 27) liian tiukkoja asenteita viinin juontiin. Ehkä hänen kirjoituksessaankin oli kapea näkökulma asiaan.
MielipideTultuani uskoon kauan sitten tieni johdattui Lahden helluntaiseurakuntaan. Ehdin olla siellä vain
muutaman kesäkuukauden, kunnes työpaikan perässä muutin taas muualle.
Mutta Lahdessa ehdin imai...
MielipideEn voi olla kommentoimatta Juhannuskonferenssin musiikkikeskustelua.
Haluaisin kommentoida RV 28–29 numerossa ollutta kirjoitusta, jossa Anssi Tiittasta kehotettiin käymään konferenssikentällä kuunt...
MielipideHelluntailiikkeen jokavuotinen Juhannuskonferenssi panostaa ohjelmassaan koko perheen huomioimiseen. Niinpä on ilahduttavaa todeta, miten kokonaiset perhekunnat ”vaelsivat ylös Keuruulle” jälleen tänä...
KolumniHerätysliike on mielenkiintoinen sana. Se liitetään ainakin evankelisluterilaisen kirkon sisällä vaikuttaviin hengellisiin suuntauksiin, mutta myös helluntailaisuuteen. Meidät tunnetaan maailmalla ja...
UutisetViimeisten päivien vaellus -kirjasarjan (Left Behind) toinen kirjoittaja Tim LaHaye on kuollut. LaHaye oli kuollessaan 90-vuoden ikäinen. Iäkkään kirjailijan elämä päättyi viime viikolla sydänkohtauks...
UutisetIso-Britannian hallitus on myöntänyt 2,4 miljoonaa puntaa avustuksia uskonnollisille yhteisöille viharikosten torjuntaan. Avustusrahoilla rakennetaan valvonta- ja hälytysjärjestelmiä sekä muun muassa...
UutisetViime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan kolme neljästä valkoisesta evankelikaalista äänestäisi Donald Trumpia Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa marraskuussa. Luonnehdinta käsittää melko kattavas...
UutisetRautavaaran helluntaiseurakunta järjesti tänä vuonna tavallista kansainvälisemmän lastenleirin. Opettajana toimi costaricalainen Diego Silva vaimonsa Sallan kanssa, ja Jorma ja Eila Kauppinen toivat K...
UutisetKotkan ortodoksisesta kirkosta kesäkuussa varastettu vanha ikoni on löytänyt takaisin tiensä kirkkoon. Varas oli palauttanut ikonin muovipussissa kirkkoherran puutarhapöydälle.
UutisetLaukaassa Kallioniemen leirikeskuksessa pidetään 13. elokuuta asti turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitettuja Suomi-leirejä, jotka järjestää Kansainvälinen leiriyhteistyö – Mene ja kerro...
UutisetSeurakuntien Lapsityön Keskus (SLK), Poikien ja tyttöjen keskus (PTK) sekä Nuorten Keskus ovat aikeissa yhdistyä vuodenvaihteessa. Uusi yhdistys saanee nimen Nuori Kirkko ry. Asiasta päätetään joul...
UutisetAku Ankan taskukirjan olympialaisnumeron kannessa ei ole Rion maamerkkinä pidettävää Kristuspatsasta, vaikka se esimerkiksi ruotsalaisen sisarjulkaisun kannesta löytyy. Tosin patsaan käsiään levittävä...
Miten onUusi Pokémon Go -mobiilipeli on herättänyt ennennäkemättömän suosion kännykänkäyttäjien parissa ympäri maailmaa. Pokémon-pelit saivat alkunsa Nintendon laitteilla 1990-luvulla. Pokémonit olivat pikkuo...
PääkirjoitusMaahanmuuttotyössä olemme tulleet uuteen vaiheeseen. Viime vuotisen kaltaista maahanmuuttajien tulvaa ei tänä kesänä ole ilmaantunut, vaikka turvallisuustilanteet lähtömaissa eivät ole mitenkään...
ArtikkelitSuomen kielen opetusta,
kokkikerhoja ja kasvuryhmiä.
Myös kesäleireille
on osallistunut monia
muslimeja. Inkeroinen on reilun viidentuhannen
hengen
teollisuustaajama Kouvolassa.
Wikipe...
MuutJouko Ruohomäki on kutsumukseltaan
ja koulutukseltaan
opettaja. Siksi hän
viihtyy opetuskirjallisuuden
parissa. Toimiessaan seurakunnan
paimenen tehtävissä
Suomessa, lähetyssaarnaajana...
MuutMiriam Vertaistukiryhmä Samalla viivalla ry 2015 Suomalaisen kristillisen heavymetallin
yhtyekatalogin ykköspaikkaa
pitävä Miriam on tehnyt
musiikkia kymmenisen vuotta.
On rohkaisevaa...
MuutLasten kauneimmat
hengelliset laulut Magnummusic 2016 Levyä kuunnellessa tulee mieleen
kysymys, onko Suomeen
syntynyt uusi musiikkigenre: aikuisille
tehty lastenmusiikki.
Lapsille t...
MuutKoko Makedonian
Evankelinen kirkko on
käytännössä syntynyt
vuoden 1987 jälkeen. Skopjen keskustan
tuntumassa Franklin
Rooseveltin kadulla
on vilskettä ja
ääntä jo varhain aamulla.
Ihmiset r...
MuutMatti Korhonen muistuttaa
pääkirjoituksessaan kristittyjen
tehtävästä kriisien keskellä
(Uusi Tie 29/16). Ovatko sitten viime aikojen
uutiset merkkejä siitä, että elämme
lopun aikoja ja...
PikavisiittiAnitta Sarén ärsyyntyy
törttöilevistä kuskeista
ja piristyy turinatuokion
avulla. Perheeni mielestä olen hauska,
säätäjä, stressaaja, tavaroiden löytäjä
ja hukkaaja sekä ihan hyvä
kokki...
ArtikkelitRV-lehdessä on ollut kirjoittelua
seurakuntien jäsenkadosta. Ilmiön
pohdinnassa on unohtunut
yksi näkökulma. Jos seurakuntien
toiminta on suunnattu pienenevälle
kantasuomalaisten joukolle,
jäsen...
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
MuutPyhän Hengen johtama
seurakunta on Jeesus-keskeinen
uskovien
yhteisö. Aika ajoin helluntailaisten
ja muiden
karismaatikkojen
on hyvä
muistuttaa itseään siitä, että Pyhän Hengen toimint...
MielipideSeurakuntatyössä
vammautuneet ovat
menetetty voimavara.
Siksi heidät tulisi hoitaa
työkuntoon. Kun joku haavoittuu hengellisessä
toiminnassa,
hän yleensä vetäytyy sivuun
tai ryhtyy pur...