Vedenjakajalla
RV-lehdessä on ollut kirjoittelua
seurakuntien jäsenkadosta. Ilmiön
pohdinnassa on unohtunut
yksi näkökulma. Jos seurakuntien
toiminta on suunnattu pienenevälle
kantasuomalaisten joukolle,
jäsenkato on väistämätöntä.
Maassamme oli vuonna 1994
lähes miljoona alle 15-vuotiasta
kantasuomalaista. Tuo luku on
laskenut jatkuvasti pienenevän
syntyvyyden myötä niin, että se
on vuonna 2024 enää 600 000.
Pudotusta on lähes 40 prosenttia.
Kun siihen lisätään suurten
ikäluokkien nopea harveneminen,
meillä on 15 vuoden kuluttua
vain pieni kohderyhmä, jolle
tarjota perinteistä suomalaista
seurakuntaa. Kuitenkin Suomen
väkiluku kasvaa. Kasvu perustuu
maahanmuuttoon.
Mittakaavavirheitä
Maahanmuuttokeskustelukin kaipaisi
oikeita näköaloja. Syksyn pakolaistulva
lisää Suomen 350 000
ulkomaalaistaustaisen määrää
”vain” 10 000 oleskeluluvalla. Yhdeksän
viime vuoden aikana on
myönnetty joka vuosi noin 30 000
oleskelulupaa. Valtaosa luvista perustuu
EU-kansalaisten muuttoon,
kolmannes liittyy avioliittoon Suomen
kansalaisen kanssa ja kolmannes
opiskeluun ja työhön.
Turvapaikan saaneiden osuus on
5–6 prosenttia. Vuonna 2012 pakolaisista
72 prosenttia oli muslimeja
ja kaikista maahanmuuttajista 72
prosenttia kristittyjä.
Jotkut tahot huutavat suomalaisuuden
perään. Mutta kuinka
paljon meillä oikeasti on enää
suomalaisuutta? Väestö monikulttuuristuu,
avioliitot ovat yhä
useammin kaksikulttuurisia, kaksikulttuuriset
lapset ovat opettajien
arkea ja niin edelleen. Sopii
myös kysyä, onko vähenevän
suomalaisnuorisonkaan kulttuuri
enää suomalaista. Hehän ammentavat
elämänsisältönsä monikulttuurisesta
internetmaailmasta
ja elävät sen mukaan.
Koska suomalaiset ja suomalaisuus
on hiipuva resurssi, seurakuntien
pitäisi fokusoida toimintansa
uudelleen. Muussa tapauksessa
väki hakee elämän
eväät sieltä, missä ne tarjoillaan
heitä puhuttelevassa muodossa.
Samalla suomalaisuuden perään
haikailevat seurakunnat menettävät yleisöään.
Uudistuvan seurakunnan
teesit
Tilanne edellyttää seurakuntien
johdolta avoimuutta. Sen jälkeen
on mahdollista kehittää seurakuntia
monimuotoiseen suuntaan,
jossa välineinä ovat raamatulliset
periaatteet, määrätietoiset
askeleet, monimuotoinen
johtajuus, seurakunnan eri ryhmien
välisten yhteyksien kehittäminen,
kulttuurien tuntemus,
omistajuuden ilmapiirin lisääminen
ja muutosvastarintaan varustautuminen.
Edellä mainitut periaatteet löytyvät
Mark Deymazin kirjoista
Building a Healthy Multi–Ethnic
Church ja Leading a Healthy Multi–Ethnic
Church. Siinäpä kotiläksyä
seurakuntien johtajille.
Seurakuntien kohtalo riippuu
niiden kyvystä vastata väestö- ja
kulttuurimuutokseen. Muutamissa
seurakunnissa on asiasta vuosien
kokemus ja ollaan jo pääsemässä
sattumanvaraisesta toiminnasta
suunnitelmallisuuteen.
Lisäksi on seurakuntia, jotka ovat
harjoitelleet monikulttuurisuutta
vasta vähän aikaa, ja runsas joukko
lähelle perustetun vastaanottokeskuksen
myötä todellisuuteen
heränneitä.
Herätysliikkeemme on vedenjakajalla.
Haasteen ymmärtäminen,
asenteiden avartuminen ja
viisaiden valintojen tekeminen
ovat nyt kultaa. Tilanne heijastuu
jopa sellaiseen instituutioon
kuin Juhannuskonferenssi. Onneksi
siellä oli jo nähtävissä positiivisia
merkkejä: kasvava joukko
maahanmuuttajia, laajentunut
kirjo tulkkauskieliä ja satsausta
maahanmuuttajien omiin tilaisuuksiin.
Kun maahanmuuttajat
vielä voisivat kokea omistajuutta
eli päästä päätöksentekoon, pääteltan esiintyjiksi ja muihin palvelutehtäviin,
olisimme tiellä, joka
turvaa konferenssin jatkuvuuden.
Timo Kekolahti
Kirjoittaja on Suomen Helluntaikirkon
maahanmuuttotyöryhmän
puheenjohtaja.
31/2016
PuheenaiheTyttöystävää katseleva turvapaikanhakija saattaa löytää seurakunnasta rakastavan Isän.
MielipideYlistys ansaitsee paikan 2010-luvun seurakuntamusiikkina. Se ei saa olla kokousten kuokkavieras.
MielipideAino-Maija Riutamaa de Mata ihmetteli Ristin Voitossa (RV 27) liian tiukkoja asenteita viinin
juontiin. Ehkä hänen kirjoituksessaankin oli kapea näkökulma asiaan.
Eri
kulttuureissa viinill...
Mielipide”Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa...” (2. Kor. 8:1).
Makedonian
seurakunnat olivat suuressa köyhyydessä, mutta Jumalan arm...
MielipideTultuani uskoon kauan sitten tieni johdattui Lahden helluntaiseurakuntaan. Ehdin olla siellä
vain
muutaman kesäkuukauden, kunnes työpaikan perässä muutin taas muualle.
Mutta Lahdessa ehdin imai...
MielipideEn voi olla kommentoimatta Juhannuskonferenssin musiikkikeskustelua.
Haluaisin kommentoida RV 28–29 numerossa ollutta kirjoitusta, jossa Anssi Tiittasta kehotettiin käymään konferenssikentällä kuunt...
MielipideHelluntailiikkeen jokavuotinen Juhannuskonferenssi panostaa ohjelmassaan koko perheen huomioimiseen. Niinpä on ilahduttavaa todeta, miten kokonaiset perhekunnat ”vaelsivat ylös Keuruulle” jälleen tänä...
KolumniHerätysliike on mielenkiintoinen sana. Se liitetään ainakin evankelisluterilaisen kirkon sisällä vaikuttaviin hengellisiin suuntauksiin, mutta myös helluntailaisuuteen. Meidät tunnetaan maailmalla ja...
UutisetNiemimaan kaduilla kulkee vuodessa 12 miljoonaa matkailijaa, ja 100 000 laivaa
ohittaa salmen.
UutisetViimeisten päivien vaellus -kirjasarjan (Left Behind) toinen kirjoittaja Tim LaHaye on kuollut. LaHaye oli kuollessaan 90-vuoden ikäinen. Iäkkään kirjailijan elämä päättyi viime viikolla sydänkohtauks...
UutisetIso-Britannian hallitus on myöntänyt 2,4 miljoonaa puntaa avustuksia uskonnollisille yhteisöille viharikosten torjuntaan. Avustusrahoilla rakennetaan valvonta- ja hälytysjärjestelmiä sekä muun muassa...
UutisetViime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan kolme neljästä valkoisesta evankelikaalista äänestäisi Donald Trumpia Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa marraskuussa. Luonnehdinta käsittää melko kattavas...
UutisetNuorten syksyn aloitustapahtuma ei taipunut kesäfestivaaliksi.
UutisetRautavaaran helluntaiseurakunta järjesti tänä vuonna tavallista kansainvälisemmän lastenleirin. Opettajana toimi costaricalainen Diego Silva vaimonsa Sallan kanssa, ja Jorma ja Eila Kauppinen toivat K...
UutisetKotkan ortodoksisesta kirkosta kesäkuussa varastettu vanha ikoni on löytänyt takaisin tiensä kirkkoon. Varas oli palauttanut ikonin muovipussissa kirkkoherran puutarhapöydälle.
Seurakunta oli t...
UutisetYhteiskristillinen kesätapahtuma veti hyvin väkeä Kuopiossa.
UutisetLaukaassa Kallioniemen leirikeskuksessa pidetään 13. elokuuta asti turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitettuja Suomi-leirejä, jotka järjestää Kansainvälinen leiriyhteistyö – Mene ja kerro...
UutisetSeurakuntien Lapsityön Keskus (SLK), Poikien ja tyttöjen keskus (PTK) sekä Nuorten Keskus
ovat aikeissa yhdistyä vuodenvaihteessa. Uusi yhdistys saanee nimen Nuori Kirkko ry. Asiasta päätetään joul...
UutisetHelluntaiseurakuntien työntekijöiden mukaan kristittyjä vainotaan ja kiusataan vastaanottokeskuksissa.
UutisetTurvapaikanhakijoiden kastamisen ehdot vaihtelevat seurakunnittain.
UutisetAku Ankan taskukirjan olympialaisnumeron kannessa ei ole Rion maamerkkinä pidettävää Kristuspatsasta, vaikka se esimerkiksi ruotsalaisen sisarjulkaisun kannesta löytyy. Tosin patsaan käsiään levittävä...
Miten onUusi Pokémon Go -mobiilipeli on herättänyt ennennäkemättömän suosion kännykänkäyttäjien parissa ympäri maailmaa. Pokémon-pelit saivat alkunsa Nintendon laitteilla 1990-luvulla. Pokémonit olivat pikkuo...
PääkirjoitusMaahanmuuttotyössä olemme tulleet uuteen vaiheeseen. Viime vuotisen kaltaista maahanmuuttajien tulvaa ei tänä kesänä ole ilmaantunut, vaikka turvallisuustilanteet lähtömaissa eivät ole mitenkään...
ArtikkelitSuomen kielen opetusta,
kokkikerhoja ja kasvuryhmiä.
Myös kesäleireille
on osallistunut monia
muslimeja.
Inkeroinen on reilun viidentuhannen
hengen
teollisuustaajama Kouvolassa.
Wikipe...
MuutJouko Ruohomäki on kutsumukseltaan
ja koulutukseltaan
opettaja. Siksi hän
viihtyy opetuskirjallisuuden
parissa.
Toimiessaan seurakunnan
paimenen tehtävissä
Suomessa, lähetyssaarnaajana...
MuutMiriam Vertaistukiryhmä Samalla viivalla ry 2015
Suomalaisen kristillisen heavymetallin
yhtyekatalogin ykköspaikkaa
pitävä Miriam on tehnyt
musiikkia kymmenisen vuotta.
On rohkaisevaa...
MuutLasten kauneimmat
hengelliset laulut Magnummusic 2016
Levyä kuunnellessa tulee mieleen
kysymys, onko Suomeen
syntynyt uusi musiikkigenre: aikuisille
tehty lastenmusiikki.
Lapsille t...
MuutKoko Makedonian
Evankelinen kirkko on
käytännössä syntynyt
vuoden 1987 jälkeen.
Skopjen keskustan
tuntumassa Franklin
Rooseveltin kadulla
on vilskettä ja
ääntä jo varhain aamulla.
Ihmiset r...
MuutMatti Korhonen muistuttaa
pääkirjoituksessaan kristittyjen
tehtävästä kriisien keskellä
(Uusi Tie 29/16).
Ovatko sitten viime aikojen
uutiset merkkejä siitä, että elämme
lopun aikoja ja...
PikavisiittiAnitta Sarén ärsyyntyy
törttöilevistä kuskeista
ja piristyy turinatuokion
avulla.
Perheeni mielestä olen hauska,
säätäjä, stressaaja, tavaroiden löytäjä
ja hukkaaja sekä ihan hyvä
kokki...
ArtikkelitRV-lehdessä on ollut kirjoittelua
seurakuntien jäsenkadosta. Ilmiön
pohdinnassa on unohtunut
yksi näkökulma. Jos seurakuntien
toiminta on suunnattu pienenevälle
kantasuomalaisten joukolle,
jäsen...
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
MuutPyhän Hengen johtama
seurakunta on Jeesus-keskeinen
uskovien
yhteisö.
Aika ajoin helluntailaisten
ja muiden
karismaatikkojen
on hyvä
muistuttaa itseään siitä, että Pyhän Hengen toimint...
MielipideSeurakuntatyössä
vammautuneet ovat
menetetty voimavara.
Siksi heidät tulisi hoitaa
työkuntoon.
Kun joku haavoittuu hengellisessä
toiminnassa,
hän yleensä vetäytyy sivuun
tai ryhtyy pur...