Leskeksi jääminen vahvisti myötäelämisen kykyä

Kälviän arkienkeli

Entinen postinjakaja tuntee Kälviän talot ja ihmiset ja käy tervehtimässä niitä, jotka kaipaavat vierailijaa. Kuva: Inkeri Tuikka

Syyskuussa 1964 Tyyne Niemi jäi leskeksi.

– Jos minä kuolen, niin Jeesuksen veren turvin minä painan silmäni kiinni, oli aviomies Pentti lausunut kuolemaa edeltävänä iltana sairaalassa.

Seuraavana aamuna häntä ei enää ollut. Leukemia oli todettu liian myöhään, vain viikkoa, paria aikaisemmin.

Kuolema oli vähällä viedä Pentti Niemen jo vuosia ennen kuin tämä tapasi Tyynen. Pentti haavoittui rintamalla, sai päähänsä kranaatin sirpaleen. Sotilastoverit luulivat häntä kuolleeksi. Sitten he näkivät, että jalka liikahti. Mies sai apua, elämä jatkui. Jumala antoi vielä vuosikymmeniä elinaikaa.

Aviomiehen kuolemasta tuli tänä syksynä kuluneeksi 54 vuotta. Valokuvissa seinällä hymyilee kihlapari, hääpari, pieni perhe, jonka lapsiluku kasvoi kahteen. Uudemmissa kuvissa on lastenlapsia ja lastenlastenlapsia. Heitä Pentti ei ehtinyt tavata.

Aamukaffit naapurille

Tyyne Niemen asunnon ikkunasta näkyy Kälviän kirkonkylä. Kirjahyllyä koristavat valokuvat, ikkunanpieltä orkideat ja muut kukat. Kukat ovat Niemen 90-vuotisjuhlilta, joita vietettiin Kälviän helluntaiseurakunnan rukoushuoneella lokakuussa.

Keittiössä porisee kahvipannu, ja Niemi kantaa pöytään tarjottavaa. Leipäjuuston hän hankki edellispäivän ompeluseuraa varten, ja sitä riittää nyt vielä kahvin kanssa tarjottavaksi. Sen särpimeksi on lintti- eli lakkahilloa, kuinkas muuten.

Hillopurkin kansi on tiukka, mutta kannen ilmattuaan Niemi saa sen nopeasti auki.

— Joskus mietin, miksi minun piti jäädä lasten kanssa yksin, Niemi virkkoo.

— Mutta kaikkein tärkeintä on se, että Jumala on pitänyt huolen. Kaikki päivät olen saanut ottaa Jumalan kädestä.

Niin myös tämän päivän. Aamulla Niemi on tuttuun tapaan herättyään keittänyt kahvit ja vienyt kupillisen kuumaa sekä sanomalehden ystävälleen Inga Hillille, joka asuu samassa talossa. Siivu paahtoleipää ja pullaa palanpainikkeeksi. Naiset ovat tunteneet toisensa vuosikymmenten ajan – ikäeroa on neljä vuotta. Molemmat ovat leskiä. Molemmilla asuu tytär Eskilstunassa.

Jumala varjeli katkeruudelta

Kun Pentti syksyllä 1964 kuoli, lapset Ritva ja Timo olivat alle kouluikäisiä. Tyyne ja Pentti toimivat tuolloin Kokkolan Osuuskassan toimitalon talonmiehinä. Nyt oli hankittava uusi työpaikka ja asunto.

Perhe pääsi Tyynen siskon luo Kälviälle ja ehti asua jonkin aikaa myös Kälviän helluntaiseurakunnan rukoushuoneella ennen muuttoa omaan asuntoon. Heidän jälkeensä rukoushuoneen asuntoon muutti saarnaaja Matti Pyykkönen perheineen.

Talous oli tiukalla, mutta eteenpäin mentiin.

– Kun Pentti kuoli, niin rukoilin Jumalalta, että ota pois tämä katkeruus. Lasten takia piti jaksaa.

Jumala kuuli Tyyne Niemen rukouksen.

”Pidätä äänesi itkusta, silmäsi kyyneleistä, sillä sinun työstäsi on tuleva palkka.”

Tämä ystävän antama peukalovärssy Jeremian kirjasta rohkaisi moneen kertaan vuosien varrella.

Mielessä väikkyivät myös monet onnelliset muistot: ensi tapaaminen Pentin kanssa Kälviän telttajuhlilla, häät syksyllä 1952 ja lasten syntymät.

Kyllä Tyyne tietää!

Toimeliaana naisena Tyyne Niemi löysi pian leskeksi jäätyään töitä itselleen ja päätyi ammattiin, joka oli hänen kutsumuksensa kannalta erittäin merkityksellinen: postinkantajana hän oppi tuntemaan talot ja asukkaat.

Niemi on edelleen hyvin selvillä siitä, kuka asuu missäkin, kuka on joutunut sairaalaan tai muuttanut palvelutaloon, kuka kaipaa ystävää, vierailijoita tai apua.

Diakoniapiirit, ompeluseurat ja ystäväpalvelu kuuluvat myös nykyään Niemen palvelutehtäviin. Välillä hän pistäytyy omaishoitajienkin tapaamisessa.

Ihmistuntemus tuli tarpeeseen jo työvuosina. Postin lajittelu edellytti välillä salapoliisin taitoja. Niemi sai toimitettua perille esimerkiksi kortin, jonka ainut osoite oli ”Kirkon mummu Kälviä”. Vastaanottajan henkilöllisyys nimittäin selvisi, kun samalle mummolle tuli postia muutamien viikkojen päästä osoitteella ”Kirkon mummu Anna Vähähyyppä”. Niemen tuttavat saattoivat ilkikurisuuttaan kirjoittaa myös tahallaan suurpiirteisiä osoitteita ja lisätä perään: ”Kyllä Tyyne tietää!”

Postinkantajan työ toi mukanaan myös terveyteen liittyviä siunauksia vuosikymmeniksi eteenpäin. Postia jaettiin pyörällä ajaen, ja kilometrejä saattoi kertyä kuusitoistakin päivän aikana. Tyyne Niemen kunto on säilynyt niin hyvänä, että liikuntarajoitteisille ikäihmisille tarkoitettujen taksilippujen saaminen ei ollut onnistua.

– Minulle sanottiin, että te pääsette kauppoihin ja asioille jalkaisin ja pyörällä, Niemi naurahtaa.

— Mutta olisi se mukava joskus käydä Kannuksessa katsomassa sisarvainajan lapsia tai Kokkolassa asioilla.

Sotaveteraanin leskenä Tyyne Niemi kuitenkin oli oikeutettu taksilippuihin ja lähti ensi töikseen tapaamaan kotikylältä lähtöisin olevaa tuttua, joka oli huonontuneen vointinsa vuoksi muuttanut palvelukeskukseen.

Polkupyörä on edelleen käytössä – joskaan se ei ole sama, jolla hän pyöräili Kälviän kylille postia jakamaan.

Sota jätti jäljet

Tyyne syntyi Salon perheeseen vuonna 1928 Kälviällä ja varttui maatilalla lapsikatraan nuorimmaisena. Pellolla ja navetassa apuvoima oli tarpeen etenkin sodan aikana. Naapurissa Tyyne oli välillä yötäkin, auttamassa emäntää, jolla oli mies rintamalla ja pienet lapset. Näin oli myös, kun Kälviää pommitettiin.

– Ajattelin, että ne tulevat ilman muuta sinne pommittamaan, kun tietävät, että olen siellä naapurissa yötä, hymähtää Niemi.

Hän ehti sota-aikana myös tehdä myyjän töitä. Huhtalan kaupassa, kuten muuallakin, kaikki oli kortilla.

— Sokeria oli varttikilo henkeä kohti. Se syötiin melkein siltä istumalta.

Jatkosota toi järkyttäviä uutisia Salojen kotiin: 21-vuotias isoveli Veikko oli kaatunut rintamalla.

– Se oli kova isku. Minusta tuntuu, että äidillä alkoi heti huonontua terveys sen jälkeen.

Palvelijan sydän

Tyyne meni rippikouluun 17-vuotiaana, ja siellä Jumala alkoi kutsua häntä. Hengelliset laulut puhuttelivat.

”Tule Jeesuksen luo, tule nuorena, oi, hälle lahjaksi suo kevätpäiväsi koi” oli yksi mieleen jäänyt värssy.

Jumalan kutsu vahvistui edelleen: helluntailaiset ystävät, muun muassa Priita Pelttari, pyysivät Tyyne Niemen mukaan erääseen tilaisuuteen Larsmon lähetyskodille. Siellä rukoiltiin hänen puolestaan. Nuori nainen sai uudestisyntyä Jumalan lapseksi. Hän kävi myöhemmin kasteella Lahdessa nuorisopäivillä. Siitä asti hän on saanut kulkea Jumalaan turvaten.

– En päivääkään vaihtaisi pois. Vaikka on ollut raskasta, niin on ollut rikasta elämää, toteaa Niemi ja tarjoaa lisää kahvia.

Samassa puhelin soi. Tytär Ritva soittaa Ruotsista. He tapasivat viimeksi lokakuussa, kun juhlittiin Tyynen 90-vuotissyntymäpäivää. Tyynellä on Ruotsissa neljä lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta.

Yhteyttä pidetään puhelimitse, ja välillä posti tuo kortteja suvun nuorimmilta. ”Suloinen rakas Tyyne! Olet hieno ihminen! Me rakastamme sinua.” Sen kortin Tyyne luki moneen kertaan.