Ylösnousemus ja elämä - Kristinusko ei lähtenyt liikkeelle siististi kootusta oppijulistuksesta tai teoriasta vaan ristiinnaulitun galilealaisen ylösnousemuksesta

Ylösnousemusvoimaan ei astuta suoraan vaan Golgatan ristin ja sovitusuhrin kautta, Matti Kankaanniemi kirjoittaa.

Matti Kankaanniemi (29.3.2023)

Liikkeen vainoojasta sen aktiiviksi kääntynyt tarsolainen fariseus Saulus toteaa 50-luvun puolessavälissä Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta: ”Olipa sitten kyseessä minä tai he, näin me julistamme.”1 Hieman tätä ennen Paavali oli muistuttanut korinttolaisia siitä evankeliumista, jonka hän oli itse aikanaan vastaanottanut ja myös korinttolaisille välittänyt.

Ylösnousemus osana uskon tiedollista perustaa

Kun Jeesuksen ylösnousemusta tarkastellaan normaalin, tieteellisen historiantutkimuksen keinoin ja metodein, voidaan todeta, että sen historiallinen todennäköisyys on varsin suuri. Kristinuskon alun selittäminen ylösnousemusversio ohittamalla on johtanut kerta toisensa jälkeen salaliittoteorioita muistuttaviin epäuskottaviin ajatusviritelmiin. On nimittäin hyvin vaikea kiertää sitä historiallista tosiasiaa, että joukko naisia Maria Magdaleenan johdolla löysi Jeesuksen haudan tyhjänä pari päivää ristiinnaulitsemisen ja hautaamisen jälkeen. Ehkä vielä vaikeampi on kieltää sitä, että sadoilla ihmisillä oli kokemuksia, jotka he tulkitsivat ylösnousseen Jeesuksen ilmestymiseksi.

Miksi enemmistö tutkijoista ajattelee näin? Syitä on monia, ja sivuan tässä vain joitakin niistä. Evankeliumien kertomusten perusvire on varsinkin vanhimmassa eli Markuksen evankeliumissa varsin karu ja koruton. Haudan löytävät naiset, joiden arvo todistajana oli heikompi kuin arvovaltaisten miesten, kuten nyt vaikka Suuren neuvoston jäsenen Joosef Arimatialaisen, joka olisi ollut oivallinen vaihtoehto tyhjän haudan löytäjäksi.

Erikoista on sekin, että itse ylösnousemustapahtumaa ei kuvata lainkaan. Miksi tapahtuman sepittäjä ei olisi sijoittanut jotakin uskottavaa todistajaa (tai todistajajoukkoa) seuraamaan tätä maailmanhistorian käännetapahtumaa ja kuvannut sitä yksityiskohtaisesti?

Ylösnousemus uskottavin selitys

Tutkijayhteisössä ei ole yli 200 vuoden historialliskriittisen analysoinninkaan jälkeen pystytty esittämään uskottavaa selitystä sille, miksi sepitettyyn juttuun olisi luotu tällaisia yksityiskohtia ja tällainen sävy. Varsin huomionarvoinen yksityiskohta on myös seikka, johon viittaa Matteuksen evankeliumin kirjoittaja, eli juutalaisten johtajien levittämä vaihtoehtoisselitys tapahtumille.2 Ylipappien mukaan opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin vartijoiden nukkuessa. Juutalaiset johtajat, varhaisen Jeesus-liikkeen vannoutuneet vastustajat, myönsivät siis Jeesuksen haudan tyhjenneen.

Erilaisia teorioita tapahtumien luonnolliseksi selitykseksi on tarjottu useita. On ehdotettu, että Jeesus oli ristillä huumattuna eikä kuollut oikeasti vaan virkosi haudan viileydessä tajuihinsa ja ryömi sieltä sitten vakuuttamaan seuraajansa ylösnousemuksestaan. Toinen teoria on opetuslasten luoma salaliitto, jossa ruumis varastettiin ja piilotettiin muualle.

Suomessa säännöllisesti julkisuutta saa erityisesti yhden tutkijan esillä pitämä joukkohautateoria, jonka mukaan Jeesusta ei suinkaan haudattu Joosef Arimatialaisen hautaan vaan rikollisten joukkohautaan. Villimmissä vaihtoehtoisselityksissä Jeesus on itse asiassa sienilaji tai ufolla ”ylösnouseva” avaruuden muukalainen. Suosiota joissain piireissä on saanut myös ajatus, jonka mukaan Jeesuksen ylösnousemus on symbolinen ilmaus, jolla tarkoitetaan hänen sanomansa ajankohtaisuutta kuolemankin jälkeen.

Näitä vaihtoehtoteorioita yhdistää se, että ne vaativat todisteiden loputonta kääntelyä ja vääntelyä, mikä taas ei kuulu hyvään tieteellisen historiantutkimuskäytäntöön. Yleensä kuudennen putkiteippirullan kohdalla sitkeämpikin askartelija tunnustaa, että tämä lennokki ei kerta kaikkiaan lennä.

Usko Jeesuksen ylösnousemukseen on tietysti arkijärkemme vastainen. Näinhän ”ei vain tapahdu”, minkä vuoksi siihen voi olla vaikea uskoa. Toisaalta sitten on loogista, että maailmankaikkeuden Luoja ilmoittaa itsensä ainutlaatuisella tavalla, joka määritelmällisesti eroaa arkijärjen mukaan tapahtuvista asioista.

Lisäksi on hyvä huomata, että arkijärki loppuu myös yrittäessämme ymmärtää, miten tyhjästä on syntynyt elämää ja ihmisaivot sisältävä maailmankaikkeus. Kuitenkin ”tiedämme” maailmankaikkeuden olevan olemassa ja saaneen joskus alkunsa.

Kuoleman voittaminen kertoo elämän arvosta

Ylösnousemus kuoleman voittamisena korostaa kuoleman vastakohdan, elämän, merkitystä ja arvoa.

Juutalaisuudessa elämä nähtiin Jumalan antamana lahjana. Itse asiassa aivan Raamatun alkulehdiltä asti voidaan havaita, että käskyt ja kehotukset ohjasivat Jumalan luomistyön huipentuman, ihmiselämän, laadun nostamiseen. Köyhän ja kärsivän auttaminenkin, tämä mitä keskeisin teema Raamatussa, nousee laajemmasta tausta-ajatuksesta, jonka mukaan toisen ihmisen elämällä on erityistä merkitystä. Jeesus Nasaretilainen ei paennut elämää ja sen sekavaa arkisuutta luostariyhteisöön tai uskonnolliseen rituaalimaailmaan. Päinvastoin hän kohtasi sen kasvoista kasvoihin sukeltamalla pää edellä elämän haasteiden syvään päätyyn.

Ylösnousemusajattelun ei siis tule johtaa kristittyä elämän vieroksumiseen. Se, että mikään elämässä ei kiinnosta, ei ole merkki hengellisestä kasvusta. Ylösnousemussanoman ei suinkaan tulisi johtaa heltymättömään, jatkuvan synnintunnon nimellä kulkevaan neuroottiseen ahdistukseen vaan varmuuteen siitä, että syntiemme puolesta annettu sovitusuhri on Jumalan hyväksymä ja vahvistama. Kristillinen elämä on tasapainoa ikuisen elämän lupauksen ja tämän elämän arvokkuuden välillä.

Ylösnousemus johtaa eettiseen elämään

Koska elämällä on arvo ja merkitys, tulee kristityn suhtautua vakavasti kysymykseen, miten elämää tulisi elää. Paavali toteaa, että meidät on ”yhteishaudattu” kasteessa Kristuksen kuolemaan, jotta mekin vaeltaisimme uudessa elämässä, ja viittaa siihen, miten Kristus herätettiin Isän kirkkaudella kuolleista.3 Kristityn elämässä tulisi siis heijastua tämä ylösnousemuksen voimana toiminut Isän kirkkaus.

Jumalan kirkkauden näkyminen ei tarkoittanut Jeesuksen elämässä outoa valokehää pään päällä tai vetäytymistä elämästä. Kysymys ei myöskään ollut pikkutarkan yksityiskohtaisesta rituaalipuhtaudesta. Jeesus opetti periaatteita ja niiden soveltamista eri tilanteisiin. Tätä heijasteli Paavalikin kehottaessaan kristittyjä kantamaan toistensa kuormia ja näin täyttämään Kristuksen lain. Periaatteiden soveltaminen ei ole, eikä sen tule olla, aina yksinkertaista, ja siksi Paavali kehottaa tutkimaan, mikä kulloinkin on Jumalan mielen mukaista hyvää, hyväksyttävää (otollista) ja täydellistä.4 Samalla, kun ylösnousemus johtaa kristittyä tekemään Jumalan tahdon mukaisia elämänvalintoja, se ei siis kuitenkaan tarkoita automaattista jäykistymistä menneisiin käsityksiin ja sokeutta maailman muuttumiselle.

Kristillisen etiikan ja elämän erityispiirteenä on yliluonnollinen taso, Pyhän Hengen ulottuvuus. Viisautta tehdä oikeita päätöksiä ei haeta vain Googlesta vaan myös anotaan Jumalalta, eikä terveyttä etsitä yksinomaan sauvakävelyllä ja vitamiineilla, vaan parantumista voidaan rukoilla elämän antajalta itseltään. Kristuksen oppia ei ole tarkoitettu sellaisenaan jonkin puolueohjelman tapaiseksi ylivertaiseksi yhteiskuntanäkemykseksi tai pettämättömäksi self-help-oppaaksi menestyvään elämään.

Pyhän Hengen ulottuvuutta, jota ylösnousemuskin omalta osaltaan edustaa, ei voida irrottaa kristinuskosta ilman, että koko järjestelmän mielekkyys romahtaa.

Kirjoittaja on teologian tohtori ja yrittäjä.

Viitteet: 1) 1. Kor. 15:11. 2) Matt. 28:11–25. 3) Room. 6:4. 4) Room. 12:2.

Totisesti ylösnoussut

Kristillisen kirkon pitkä ja monikerroksinen historia on tunnetusti pitänyt sisällään myös synkkiä ja häpeällisiä käänteitä. Kun seurakunnankin päärakennuselementtinä on langenneessa luomakunnassa riehuva ihminen, tämä ei liene erityisen yllättävää. Tämän repaleisen historian keskelläkin kristilliset kirkot ovat kuitenkin onnistuneet säilyttämään, kuka milläkin likiarvolla, sanoman ylösnousseesta Kristuksesta.

Niin kauan, kun kristilliseksi itseään kutsuva kirkko tai seurakunta julistaa Kristuksen sovituskuolemaa ja ylösnousemusta, sillä on jotakin toivoa. Esimerkiksi Venäjän ortodoksien kuuluisaan pääsiäistoivotukseen ”Khristos voskres”, Kristus ylösnousi, sisältyy kutsu ylösnousemususkon, kristinuskon ytimen, äärelle. Ennen kuin tähän kaavamaisesti vastataan vuorosanoilla ”voistinu voskres” (totisesti ylösnousi), on hyvä pysähtyä miettimään, mihin tämän uskonkappaleen vahvistaminen itse kunkin meistä johtaa. Tämä uskontunnustuksenomainen tervehdys kannattaa aina jättää muuttumattomaksi perustaksi, kun lähdetään oikomaan vinoutumia.

Ylösnousemusvoimaan ei astuta suoraan vaan Golgatan ristin ja sovitusuhrin kautta.

(MK)

Usko, kriisi ja ydin

Uskonnollisen toiminnan lukuisat lieveilmiöt voivat johtaa monenlaisiin uskonkriiseihin. Kullakin kirkkokunnalla ja herätysliikkeellä on omat erityiset pullonkaulansa tässä suhteessa. Siinä missä niin sanottujen vanhojen kirkkojen kriiseilijät ovat voineet tylsistyä kaavamaiseen menoon, ovat suomalaishelluntailaisilla olleet enemmän haasteena hengästyttävä tahti ja hengellinen maitohappo.

Esimerkiksi eskatologia eli oppi lopunajoista sekoittui vielä joitain vuosikymmeniä sitten moninaisiin salaliittoteorioihin ja synnytti paljon ylivireistä arvailua. Kun vauhdikkaat ennustukset toinen toisensa jälkeen osoittautuivat perusteettomiksi ja viimeinen sukupolvi alkoikin saada lapsia, monien mieleen hiipi epäilyjä siitä, kuinka paljon tästä kaikesta lopulta on totta.

Joillakin taas syntilistojen ja kieltolain pitkä oppimäärä alkoi lyhentää askelpituutta, ja hengitystilaa haettiin sysäämällä uskon asiat taka-alalle. Poliittisesti pirteimmät ehkä vaihtoivat pyhän kirjan hyllyllä rosoisen Raamatun YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja kauhuskenaariona Harmageddonin sodan odotuksen ilmastokatastrofin ounasteluun. Erivärisesti poliittisesti pirteät taas kaivautuivat syvälle konservatiivipuolen ampumahautoihin kulttuurisodassa liberalismia sekä kaikkea punaista ja vihreää vastaan.

Kriiseissä yleensä arvioidaan kriisiytyneen maailmankatsomuksen olennaisimpia osia. Millaista uudelleenarviointia kukin uskonelämälleen sitten onkaan tekemässä, olisi olennaista palata kristinuskon ytimen ja alkupisteen, Jeesuksen ylösnousemuksen, ääreen. Niin kristillisen vakaumuksen hylkääminen kuin sen korjausliikkeetkin jäävät ilman tätä pohdintaa kovin pinnalliseksi ja puutteelliseksi.

(MK)