Videoita uskosta – kaksi miljoonaa katsojaa ja kysymysten tulva
Suomessa juuri vieraillut haifalaisen messiaanisen Karmel-vuoren seurakunnan nuorisopastori Eliel Fos kertoo, että heidän seurakuntansa oli tehnyt videon Jesajan kirjan luvusta 53 ja kertonut evankeliumin Vanhan testamentin avulla. He olivat laittaneet videon Facebook-tililleen yhdessä muiden samankaltaisten videoiden kanssa ja saivat niille yhteensä yli kaksi miljoonaa katsojaa.
– Israelilaiset ovat maailman eniten Internetiä käyttävä kansa. Maksoimme Facebookille sivustomme mainostamisesta ja saimme sen kautta hyvän näkyvyyden.
Videot herättivät katsojissa paljon kysymyksiä, ja lopulta Fosin seurakuntalaiset käyttivät yhdeksän tuntia päivässä aikaa vastaillakseen niihin.
– Aika monet ovat tulleet uskoon, ja me autamme heitä saamaan yhteyden heidän oman paikkakuntansa seurakuntiin.
Fos uskoo, että äärimmäisen intensiivinen poliittinen ilmapiiri Israelissa vaikuttaa myönteisesti ihmisten avoimuuteen evankeliumia kohtaan.
– Ihmiset kokevat, ettei [poliittiselle] tilanteelle löydy ratkaisua. Konflikti ei ole huono asia vaan mahdollisuus jollekin uudelle, erityisesti silloin, kun arabit ja juutalaiset tulevat yhteen.
Karmel-vuoren seurakunta on yksi Israelin noin 150 messiaanisesta seurakunnasta, joissa on arviolta keskimäärin 120–150 jäsentä. Se alkoi tytärseurakuntana pienestä kodissa kokoontuvasta ryhmästä seitsemän vuotta sitten. Nyt jäseniä on 130. Pari viikkoa sitten kaksi uutta pastoria siunattiin tehtäviinsä. Merkittävä osa jäsenistä on nuoria perheitä. Äitiseurakunta on yhdysvaltalaisen David Wilkersonin Times Square Church -seurakunnan perustama.
Fosin seurakunta on onnistunut evankelioimisessa niin hyvin, että siltä on pyydetty koulutusta siitä, kuinka Israelissa tulisi evankelioida ja perustaa kasvavia, kodeissa kokoontuvia pienryhmiä. Seurakunta pistää pystyyn pilottikurssin aiheesta ensi kuussa.
– Israel tarvitsee paljon rukouksia ja apua ihmisten tavoittamisessa, mutta uskon, että evankelioimistyön tulisi tapahtua yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa, koska ne ovat kuitenkin niitä, jotka ovat vastuussa jälkihoitotyöstä, Fos kommentoi.
UutisetLähetysaiheinen Kairos-kurssi jäi marraskuussa ilman palkattua työntekijää. Fidassa jouduttiin lähetystoimintojen rahoitusvajeen takia leikkaamaan lähetystyön tukitoimia.
UutisetMihin seurakuntia tarvitaan ja miten ne eroavat toisistaan? Näitä kysymyksiä pohdittiin Tampereen yliopistolla 16. helmikuuta järjestetyssä paneelikeskustelussa. Noin 80 opiskelijaa kerääntyi kuuntele...
UutisetAinakin Suomen kristillisessä yhteiskoulussa Piikkiössä on ollut muslimioppilaita useana vuonna. Yksi syy koulun valintaan on erilainen arvomaailma kuin ”maallisessa” koulussa. Asiasta uutisoi Uusi Ti...
UutisetYstävänpäivän jumalanpalveluksen jälkeen Tampereen helluntaiseurakunnan väki kokoontui kansainväliselle aterialle. Tarjolla oli seurakuntalaisten valmistamia autenttisia maistiaisia yli kymmenestä eri...
UutisetKööpenhaminassa on avattu naisten johtama moskeija. Moskeijan kaksi imaamia ovat naisia. He vastaavat 12-jäseniselle hallitukselle, johon kuuluu kaksi miestä. Asiasta uutisoi Kotimaa24.fi.
UutisetFida Internationalin yli kymmenen vuotta jatkunut yhteisökehitysohjelma toi Jordanian köyhille ja työttömille naisille töitä ja uskoa itseensä. Ulkopuolisessa hankkeen arviossa huomattiin, että...
UutisetVanhin säilynyt hepreankielinen Raamattu, Aleppo Codex, on nimetty Unescon maailmanaarteeksi. Noin vuodelta 930 peräisin oleva kokonainen Vanha testamentti on kirjoitettu Tiberiaassa Galileanjärven ra...
MielipideNyt jos koskaan on kaikkien uskovien herättävä tukemaan kristillistä mediatyötä. On tärkeää, että mahdollisimman moni ihminen saisi kokea lohdutusta, apua ja tukea elämässään kristillisten kanavien ka...
MielipideSuomessa on kymmeniä, jopa satoja eri seurakuntia, kirkkokuntia ja hengellisiä yhteisöjä. Ei siis ihme, että uskonasioille vieras ihmettelee ja kyselee vakavissaan, mikä niistä mahtaa olla ”se oikea”...
MielipidePaavali kirjoitti: ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta” (Ef. 3:8).
MielipideKahden viime vuosikymmenen aikana suomalaiset on totutettu uuteen sanapariin ”poliittisesti korrekti”. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että liberaalit ovat nostaneet jonkin suomalaisille entuudestaan ta...
Kolumni”Työpaikallani aloitetaan mindfulness-harjoitukset. Voinko uskossa olevana osallistua niihin?” eräs sairaanhoitaja kyseli. Eikä hän ole ainoa, jota kysymys askarruttaa.
MuutKantaa voi ottaa monella tavalla. Se voi olla lausunto medialle tai julkilausuma. Se voi olla mielenilmaisu julkisessa tukimarssissa tai mielipidepalstalle suunnattu kirjoitus. Kannanotto voi tapahtua...
MuutKristillisyys kokonaan ilman raamatullista karismaattisuutta on vähintään yhtä suuri ongelma kuin epäterve karismaattisuus, Lähetysseurakunnan pastori toteaa.