Koetelkaa kaikki

Elävää kristillisyyttä on läpi seurakunnan historian uhannut kaksi vaaraa: maallistuminen ja epäterveiden oppien vaikutus.

Maallistuneen yhteiskunnan keskellä eläessään kristityt vieraantuvat helposti Jumalan tahdon mukaisesta elämäntavasta. Toisaalta myös kristillisten yhteisöjen sisältä nousee jatkuvasti erilaisia häiriötekijöitä ja Raamatun opetukselle vieraita virtauksia. Ne voivat estää uskovien terveen hengellisen kasvun – tai ainakin häiritä sitä.

Jo alkuseurakunnassa jouduttiin arvioimaan monia eksyttäviä oppeja ja kierteleviä opettajia. Ensimmäisten vuosisatojen kirkolliskokouksissa laaditut uskontunnustukset määrittelivät klassisen kristinuskon keskeisimmät rajat. Ne varjelivat evankeliumin puhtautta myös myöhemmille sukupolville.

Nykyisin uusien virtausten leviäminen on helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Erilaiset karismaattiset julistajat ja hengelliset yksityisyrittäjät, jotka toimivat usein seurakunnallisen paimenuuden ulkopuolella, levittävät opetuksiaan tehokkaasti myös median kautta. Erityisen herkästi niihin tarttuvat sellaiset uskovat, joilla on epäterve suhde omaan kotiseurakuntaansa.

Suomeen outoja uuskarismaattisia virtauksia ja vierailijoita on viime aikoina tullut lähinnä maista, joissa niin sanottu uusapostolinen liike ja ”valtakunta nyt” -teologia ovat saaneet jalansijaa. Uuskarismaattisuuden tyypillisiä piirteitä ovat korostunut ihme- ja kokemuskeskeisyys, johtajan vahva vallankäyttö ja pyrkimys ulkoiseen menestykseen.

Epäterve hengellisyys tuo levottomuutta ihmisen uskonelämään. Lisäksi epäraittiit virtaukset synnyttävät usein erilaisia ristiriitoja ja sielunhoidollisia ongelmia myös seurakunnan keskelle. Siksi hengellisessä toiminnassa tarvitaan jatkuvasti arviointitaitoa ja turvallista paimenuutta. Se tarkoittaa raamatullista ja tasapainoista näkemysten tarkistamista – ei mustavalkoisen jyrkkää ja epäkypsää vastakkainasettelua, joka on usein tyypillistä sosiaalisen median keskustelijoille.

Terve arviointi on hengeltään rakentavaa. Se ei johda varomaan Pyhän Hengen elävää vaikutusta ja armolahjojen toimintaa vaan janoamaan sitä. Länsimaisten seurakuntien suurin ongelma tuskin on toiminnan epäraittius – pikemminkin hengellisen voiman vähäisyys.

Ei siis riitä, että kiinnitämme arvioivaa huomiota vain erilaisiin lieveilmiöihin. Meidän on tärkeä löytää omakohtaisesti Hengen täyttämä elämä. Silloin Hengen hedelmä alkaa näkyä kasvaneena luonteena ja Jumalan antamat armolahjat vaikuttavat raikkaasti seurakunnan eskellä. Apostoli Paavali käski koettelemaan kaikkea, mutta hän kehotti myös täyttymään Hengellä. Oikea ilmiöiden arviointi ei sammuta Hengen vaikutusta vaan varjelee karismaattisuuden raittiina.

Leevi Launonen