Vammaisuuden kansantajuistaja kuoli nuorena

Toissa viikolla Ristin Voiton toimitus sai pysäyttävän ja murheellisen viestin Tampereelta. Lehden rakastettuna kolumnistina toiminut Joni Huopana oli kuollut vain 36-vuotiaana. Huopana menehtyi kotonaan sairaskohtaukseen.

Joni Huopana kirjoitti Ristin Voittoon kolumneja, joissa hän käsitteli useimmiten vammaisuutta. Lukijoita säväytti kirjoittajan terävä ja huolellinen kieli, mutta ennen muuta Huopanan hämmästyttävä avoimuus.

Huopana avasi teksteissään vammaisen ihmisen elämään liittyviä kipukohtia tarkkuudella, johon monikaan vammaton tuskin kykenisi oman elämänsä kohdalla. Mieleenpainuvimmissa kolumneissaan Huopana puhui muun muassa vammaisten seksuaalisuudesta ja masennuksesta.

Reposteluun Huopana ei syyllistynyt. Ulostulot olivat harkittuja ja pysyivät tarkasti omassa kontekstissaan. Huopana ei hyväksynyt vammaisista maalattua kiiltokuvamaista mielikuvaa. Hän halusi, että vammaiset nähtäisiin tavallisina, rajoitteisinakin omasta elämästään vastuun ottavina ihmisinä.

Lukijat rakastivat Joni Huopanaa. Esimerkiksi Juhannuskonferenssissa hänet pysäytettiin juhlakentällä tämän tästä, kun joku lukijoista halusi kiittää arvostamaansa kirjoittajaa.

Koulun jyrkät portaat

Joni Huopana syntyi 15. kesäkuuta 1979 Lapualla.

Vauvan havaittiin jo syntyessään olevan heiveröinen. Lihassairaus diagnosoitiin yksivuotiaana. Alle kymmenvuotiaana hänelle tehtiin avanne kaulaan ja hän alkoi käyttää hengityskonetta öisin ja myöhemmin lähes kokopäiväisesti.

Huopana kävi koulut Lapualla ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1999. Datanomiksi hän valmistui vuonna 2001. Vanhemmat Markku ja Mielo Huopana kannustivat poikaansa opinnoissa, ja hän menestyikin hyvin.

Kaikissa kouluissa oli portaita, ja Huopana tarvitsi aina kouluavustajaa.

– Jo tuolloin hänelle virisi tarve vaikuttaa liikuntarajoitteisten esteettömään liikkumiseen, Markku Huopana muistelee.

Hengityskoneen rajoittavuus loiveni aikanaan huomattavasti, kun Huopana sai sähköpyörätuolin, jonka akuista myös hengityskone sai virtansa. Tämä mahdollisti pitkätkin matkustelut.

Myöhemmin Huopana kiinnostui psykologiasta ja opiskeli alaa Jyväskylän ja Tampereen avoimissa yliopistoissa.

Joni Huopanan suuri rakkaus oli musiikki. Hän panosti paitsi levykokoelmaansa myös hifilaitteisiin. Hän esitteli sosiaalisessa mediassa myös harvinaisia kelanauhaäänitteitään. Intohimo ei rajoittunut kuunteluun: Huopanaa kiinnostivat myös levyjen tuottajat, muusikot, studiot ja levytysajankohdat.

Mielimusiikiksi Huopanalle kohosi reipas ja iloinen gospel, sekä vanhat arvostetut klassikot Elviksestä ja Frank Sinatrasta alkaen. Hän piti myös muun muassa hengellisestä romanimusiikista.

Veri veti merille

Joni Huopana tuli uskoon vuonna 1999. Hänestä tuli innokas raamatuntutkija, mikä loi pohjan syvällisiin kirjoituksiin ensin Lapuan helluntaiseurakunnan seurakuntalehteen – jota hän toimitti useiden vuosien ajan – ja myöhemmin Tampereen helluntaiseurakunnan
Viestintuoja-lehteen. Huopana kirjoitti myös matkailuaiheisiin lehtiin.

Kirjoittamisen ja musiikin lisäksi Huopanaa kiinnostivat kissat, valokuvaus ja matkailu. Asumista ulkomailla kertyi kahteenkin otteeseen, ensin Marika-vaimon opiskelujakson ajan vuonna 2009 Ranskan Lillessä sekä vuonna 2010 Brysselissä. Huopana matkusti junalla sekä rakastamillaan laivoilla.

Meriharrastuksesta kehittyi myös ammatti, kun hän toimi Tallink Silja Oy:n esteettömyyskonsulttina. Tehtäviin kuului testata ja raportoida 11 eri laivan toimivuudesta liikuntarajoitteisen matkustajan näkökulmasta. Huopana ylläpiti myös suosittuja laivasivuja, joilla on vuosien  saatossa käynyt jo yli miljoona vierailijaa.

– Nuoruudessa Joni haaveili jopa asumisesta Ahvenanmaalla, lähellä merta ja laivoja, Markku Huopana kertoo.

Nettisivuillaan hän määritteli olevansa rauhallinen, ujo, omistautuva, perfektionisti, humoristi ja nautiskelija. Viimeisimmästä osoituksena olivat mieltymys kalaruokiin sekä tummapaahtoiseen kahviin.

Palveleva asenne puhutteli

Pastori Samuel Autiota puhutteli Joni Huopanan luonteva suhde omaan vammaisuuteensa.

– Harvinainen sairaus asetti hänelle vaativat elämänolosuhteet. Riippuvaisuus toisten avusta ja lääketieteellisestä tekniikasta eivät kuitenkaan katkeroittaneet miestä, Autio kuvailee.

– Sairaus oli henkilökohtainen ominaisuus, jonka hän oli osakseen saanut. Hän oli sinut sen kanssa eikä vaatinut Jumalaa muuttamaan luomistyötään. Kunnioitan ja arvostan suuresti tällaista uskonasennetta.

Pastori Petteri Arasalo tutustui Huopanaan Tampereen helluntaiseurakunnan jumalanpalveluksissa sekä Viestintuoja-lehden toimikunnassa.

– Joni toi hyviä näkökulmia lehteemme ja oli aina valmis kirjoittamaan juttuja, Arasalo kertoo.

– Palveluasenne mitä Joni eli, oli todella esimerkillistä. Kuullessani Jonin muuttaneen taivaan kotiin sydämeni täyttyi surulla.

Koordinaattori Seppo Kaski toimi Huopanan kanssa vammaistyön piirissä.

– Joni oli avointa hyväksyntää osoittava huumorintajuinen ihminen. Hän oli terävästi mutta hienotunteisesti kantaa ottava. Intohimoinen suhde äänentoistolaitteisiin yhdisti ystäviä.

– Jos joku, kuten Joni, omistaa kelanauhurin, niin se on kova yhteinen juttu!

Kaskelta ja Huopanalta jäi kesken yhteinen vammaisaiheinen juttu Paimen Plus -lehteen.

Pohdiskelija työsti itseään

Seniorikonsultti ja seurakuntavaikuttaja Teuvo Toivanen muistaa Joni Huopanan avoimena, elämää pohdiskelevana nuorena. Huopanan usein itse kolumneissaan esiin nostama melankolisuus ja taipumus depressivisyyteen olivat hänelle jatkuvia työstämisen aiheita.

– Joni teki paljon työtä oman psyykensä kanssa ja varmasti siksi opiskeli myös psykologiaa, Toivanen arvelee.

– Toisaalta Joni oli aktiivinen ihminen eikä vetäytynyt kuoreensa. He kävivät aktiivisesti seurakunnassa Marikan kanssa.

Aviopuolisona Joni Huopana oli rauhallinen, diplomaattinen ja huolehtiva.

– Meillä ei ollut koskaan keskinäistä riitelyä, Marika Karhu muistelee.


Anssi Tiittanen