Rukousvaellus kasvoi ympärivuotiseksi teatterikyläksi
"Tämä oli kokonaisvaltainen kokemus: kaikki aistit oli huomioitu. Elävä musiikki ja kulissit, erityisesti aito talliympäristö aaseineen ja vauvoineen, tekivät vaikutuksen.
Näin kuvailevat espoolaiset Kaisa ja Antti Broman Vivamon Raamattukylän Ihmeellinen ilo -jouluvaellusta. Niin ikään Espoosta paikalle matkannut Vakkilaisen perhe kiittelee monipuolista toteutusta. 8-vuotiaan Matiaksen ja 5-vuotiaan Annan on vaikea arvioida vaellusnäytelmää, koska heidän mielestään siinä oli kivaa ”kaikki”.
– Oli ihana tuoda lapset kaiken joulupukkikrääsän keskeltä joulun sanoman äärelle, äiti Elina Vakkilainen sanoo.
Palautteen perusteella Lohjalla sijaitsevan Raamattukylän ”äidin” ja näytelmien käsikirjoittajan Anna-Mari Kaskisen tavoite on toteutunut. Luovat keinot auttavat katsojia raamatunkertomusten oppimisessa ja niiden sanoman sisäistämisessä.
– Suomalaiset eivät enää tutustu raamatunkertomuksiin koulussa yhtä laajasti kuin vaikkapa minun lapsuudessani. Haluamme esittää keskeiset kertomukset siten, että katsoja pystyy peilaamaan niihin omaa elämäänsä.
Loistavat puitteet
Ajatus raamatunkertomuksiin pohjautuvista näytelmistä sai alkunsa 23 vuotta sitten, kun Kaskisen perhe muutti Pekka-isän toiminnanjohtajan työn perässä Kansan Raamattuseuran toimintakeskukseen Vivamoon. Runoilijana ja kirjailijana tunnettu Anna-Mari Kaskinen alkoi toteuttaa keskuksessa Mukulamessuja ja perhepäiviä, joissa pyrittiin antamaan virikkeitä kaikille aisteille.
– Lapsille ovat tärkeitä sellaisetkin yksityiskohdat, joita aikuiset eivät välttämättä huomaa, hän perustelee.
Pian Vivamoon asetuttuaan Kaskinen huomasi, että 26 hehtaarin alue peltoineen, niittyineen ja järvineen oli kuin luotu elämykselliselle toiminnalle.
– Esimerkiksi Mukulamessun yhteydessä pidetyllä rukousvaelluksella oli helppoa eläytyä paimenpsalmiin menemällä vihreille niityille ja virvoittavien vesien äärelle.
– Alueella on myös pieni navetta, johon aloimme laittaa pääsiäisja jouluasetelmia.
Kaskinen alkoi katsella koko paikkaa ikään kuin näytelmän kulissina. Metsäisestä niemestä saisi ”pimeän laakson”, ja ”Gennesaretinjärvikin” olisi aivan käden ulottuvilla.
– Ajatus näytelmien järjestämisestä tuntui kuitenkin vielä silloin niin suureelliselta, etten uskaltanut ottaa asiaa puheeksi.
Uutta ja Vanhaa testamenttia
Vuonna 2001 Pekka Kaskinen jäi vuorotteluvapaalle ja perhe muutti Australiaan. Vivamon johtajaksi tuli Kalevi Rautjoki.
– Kalevi kirjoitti minulle Australiaan ja kertoi ihmeellisestä kokemuksestaan: Hiljaisessa niemessä ollessaan hän oli nähnyt sielunsa silmillä tanssijoita esittämässä Raamatun kertomuksia, Anna-Mari Kaskinen kertoo.
Vanha unelma heräsi henkiin. Kun Kaskiset palasivat Suomeen, he päättivät kysyä yhdessä Rautjoen kanssa Kansan Raamattuseuran hallitukselta lupaa Raamattukylän perustamiselle.
Lupa tuli, ja kesällä 2005 esitettiin ensimmäinen näytelmä. Nyt Raamattukylä on ollut pystyssä kaksitoista kautta, ja siellä toteutettua viittätoista näytelmää on käynyt katsomassa lähes 110 000 vierasta.
Esityskausia on kolme. Joulu- ja pääsiäisvaellukset säilyvät vuodesta toiseen kutakuinkin samoina, mutta kesäkaudeksi Anna-Mari Kaskinen kirjoittaa yleensä uuden näytelmän. Hän pyrkii ottamaan aiheita tasaisesti sekä Vanhasta että Uudesta testamentista, jotta Raamatun kokonaisilmoitus säilyisi selkeänä.
– Ensi kesänä on taas Uuden testamentin vuoro. Paavalin salaisuus -näytelmä liittyy reformaation merkkivuoteen.
Vastuu kasvattaa
Pari vuotta sitten Raamattukylä sai Vaikuttava matkailuelämys -matkailupalkinnon. Kaskinen näkee kylän menestyksen Jumalan siunauksena, johon on tarvittu lukematon määrä ihmisiä: musiikin säveltäjiä ja sovittajia, näyttelijöitä, tanssijoita, muusikoita, puvustajia, lavastajia, tekniikan taitajia, koreografian tekijöitä, eläinten hoitajia sekä työtä tukevia kummeja. Hän kertoo, että vuosien varrella on löytynyt juuri oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin.
Yksi heistä on Panu Haavisto, joka toimii Raamattukylän palkattuna koordinaattorina. Haaviston ura alkoi vuonna 2011 vapaaehtoisena näyttelijänä pienessä sivuroolissa. Nykyisin häntä voi nähdä monissa päärooleissa, kuten jouluvaelluksen Joosefina ja Ihmisen Poika -pääsiäisnäytelmän Jeesuksena.
– Otamme aina uuden ihmisen ensin pienempään rooliin, jossa tutustumme häneen. Panu on hyvä esimerkki siitä, kuinka matkan varrella näyttelijät kehittyvät: ilmaisu ja lauluääni vahvistuvat ja rohkeutta tulee koko ajan lisää, Kaskinen sanoo.
– Kun ihmiselle annetaan vastuuta, kasvu on valtavaa. Muutamassa viikossakin voi löytää itsestään aivan uutta, Haavisto täydentää.
Toinen kokoaikainen työntekijä on ohjaaja Matias Nyman, mutta muutoin näytelmät toteutetaan vapaaehtoisvoimin.
– Vapaaehtoislistalla on yli 300 henkilöä eri puolelta Suomea. Ydinporukka vaihtelee hieman, mutta on esimerkiksi monia perheitä, jotka ovat olleet sitoutuneesti mukana vuosien ajan, Panu Haavisto kertoo.
Yhteys rohkaisee
Jouluvaelluksen harjoituskausi alkaa yleensä noin kuukautta ennen esityksiä, mutta uusien näytelmien sisäänajo täytyy aloittaa aiemmin. Silloin tällöin harjoitusviikonloppuihin kutsutaan teologian asiantuntijoita avaamaan näyttelijöille raamatunkertomusten tai niiden henkilöiden taustoja.
Vuosien aikana Raamattukylän tekijäporukasta on muodostunut hengellinen yhteisö, jossa vapaaehtoiset vastasyntyneestä kahdeksankymppisiin jakavat toisilleen rohkaisua ja Jumalan tuntemista.
– Näen eri sukupolvet tosi suurena rikkautena. Nykyään enää harvassa paikassa tehdään asioita yhdessä eri-ikäisinä, Panu Haavisto huomauttaa.
Vivamon Raamattukylä onkin monella tavalla ainutlaatuinen kristittyjen palvelupaikka ja teatteriyhteisö.
– Tiettävästi aivan tällaista ei löydy muualta maailmasta. Tosin tänä jouluna meillä oli ilo saada mukaan namibialainen pastori, jolla on näkynä perustaa Raamattukylä myös Namibiaan, Haavisto kertoo.
ArtikkelitKiitollisuuden ilmauksena suomen kielessä käytetään sanaa kiitos. Perinteisesti tätä sanaa on kansamme parissa käytetty harvakseen, koska on pelätty sen ylpeäksi tekevää vaikutusta. Virheiden löytämis...
MuutUskon askelissa -teoksen ovat yhteistyössä julkaisseet Tampereen Rukoushuoneyhdistys Saalem ry ja Aikamedia. Ulkoasu on silmää miellyttävä, mutta kirja on yllättävän ohut siihen nähden, että Sirpa Tör...
UutisetMaria ja Henri Vanonen uskovat, että yhä useampi kuluttaja ostaa mieluummin yhden laadukkaan ja ekologisen villapipon kuin kolme halvalla tehtyä akryylipäähinettä.
MuutJoulun seimiasetelmissa eläimillä on
keskeinen rooli. Paavalin mukaan koko luomakunta odottaa vapautumista
turmeluksen orjuudesta (Room. 8:19–22), ja Vanhan testamentin eskatologisissa
kuvauksissa...
Pääkirjoitus”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille,
jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi
riemun, annat suuren ilon.”
Miten onRistin
Voitto teki viimeksi suuremman lehtiuudistuksen juhlavuonna 2012.
Sen jälkeen lehden taittoon ja sisältörakenteeseen on tehty vain pieniä muutoksia.
Nyt lehteen on taas luvassa uudis...
KolumniӀiti nukkui
pois juuri joulun alla. Eihän se yllätys ollut, mutta tätä ikävän määrää en
osannut aavistaa. Avaan radion ja kuuntelen joulurauhan julistuksen. Taas
kaikki kauniit muistot… Tuntuu kui...
MielipideMaamme hallituksen ja viranomaisten harjoittamaan
pakolaispolitiikkaan, niin sanottuun ”paperittomien” asemaan, ja aiheista viime
aikoina käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyen hal...
MielipideRistin
Voitossa (RV 48) uutisoitiin saksalaiskirkon päätöksestä, jonka
mukaan juutalaisia ei tule käännyttää kristinuskoon. Saksan evankelinen kirkko,
Evangelishe Kirche in Deutschland eli...
MielipideLuin Ristin Voitto -lehdestä, että luterilaiset ja
helluntailaiset aikovat pyytää anteeksi toisiltaan sanomisiaan, ja sitä, mitä
pahaa ovat toisistaan puhuneet (RV 47).
MielipideVuosia sitten huomasin ilokseni puhujapaikalta, että eräs
tuttava istui seurakuntamme tilaisuudessa. Hän ei kuulunut omaan seurakuntaani,
enkä muistanut häntä myöskään aikaisemmin nähneeni r...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.
MuutExodus-kvartetilta on totuttu kuulemaan hyvää stemmalaulua, eikä tämä uusi maxisingle tuota kuulijalle pettymystä. Vuosien yhteistyö kuuluu myös sovituksissa ja bändin soitossa. Exodus-kvartetin muodo...
MuutVaajakoskella Suvannon päiväkeskuksen ovet avautuvat jouluaattona sellaisille, jotka kaipaavat joulun tunnelmaa mutta eivät kykene sitä itselleen järjestämään.
UutisetKaikki saa Herralle laulaa -konsertti taipui toissa sunnuntaina jouluisaksi Oi mikä riemu -kokoontumiseksi, jossa mukana olivat myös muun muassa Pekka Simojoki (kuvassa), Nina Åström, Jaana Pöllänen j...
UutisetEvankelis-luterilaiselle kirkolle maksettava rahoitus yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta ei kasva lähivuosina. Eduskunta päätti asiasta toissa perjantaina. Aiemmin rahoitus oli sidottu indeksiin, m...
UutisetLegendaarinen raamattuanimaatio Superkirja julkaistiin äsken Japanissa. Sarja innosti heti paikallisia perheitä, uutisoi animaation levityksestä vastaava CBN.
UutisetIhmiset, jotka eivät käy kirkossa, eivät olekaan vihaisia henkilöitä, jotka eivät halua keskustella uskovaisten kanssa, kertoo The Christian Post. Väitteet perustuvat LifeWay Researchin ja Billy Graha...