Perjantai 9. joulukuuta oli Suomen Metodistikirkolle
poikkeuksellisen raskas päivä. Kirkon piirikunnanjohtaja Pasi Runonen menehtyi aggressiivisesti levinneeseen syöpään.
Hän oli kuollessaan 50-vuotias.
Samaan aikaan Suomea järkytti uutinen Vuosaaren tulipalosta,
jossa kuoli äiti ja kolme lasta. Helsingin metodistiseurakunta ilmoitti
Facebook-sivullaan, että kyseessä oli yhteisön englanninkieliseen toimintaan
osallistunut perhe. Rukoukset ja osanotot levisivät nopeasti sosiaalisessa
mediassa.
Suru koskettaa yhteisöä
Vuosaaren tulipalossa menehtynyt äiti oli syntynyt vuonna
1976 ja lapset vuosina 2009, 2010 ja 2014. Isä oli turmayönä töissä.
Pastori Timo Virtanen Helsingin
metodistiseurakunnasta pitää tärkeänä, että kun seurakuntaa koskettaa kriisi,
se reagoi mahdollisimman pian.
– Perjantai-iltana isän luona oli paljon läheisiä ja
seurakunnan ydinjoukkoa. Kun lähdimme sieltä, sovimme, että siirrämme
sunnuntaiksi suunniteltua joululaulutilaisuutta.
Joululaulut vaihtuivat muistojumalanpalvelukseksi, jossa
muisteltiin Pasi Runosta ja helsinkiläisperhettä. Seurakunta ilmoitti
suunnitelmien muuttumisesta sekä suomenkielisen että englanninkielisen
työmuodon Facebook-sivuilla. Lyhyellä varoitusajalla paikalle kerääntyi
Virtasen arvion mukaan satakunta surijaa.
– Minä pidin puheen Pasista, ja perheensä menettäneen miehen
veli muisteli pyhäkouluopettajana toiminutta äitiä ja lapsia. Olihan se
tietysti äärimmäisen surullinen tilaisuus. Penkit olivat täynnä nenäliinoja.
Perhe kuului ghanalaisyhteisöön. Virtasta puhutteli
afrikkalainen tapa ottaa osaa suruun suurella joukolla ja kohdata omainen
henkilökohtaisesti. Kolehti kerättiin miehelle, joka oli menettänyt perheensä
lisäksi kotinsa. Jäljellä olivat vain päällä olleet työvaatteet.
– Tällaisissa tilanteissa ihminen on ihan lyöty ja niin
suurten kysymysten keskellä, että yksin jääminen olisi pahinta, mitä voisi
tapahtua. Ei ole kyse vain yhden perheen menetyksestä, vaan se koskettaa koko
yhteisöä ja seurakuntaa.
”Elämä on kaunis”
Samalle perjantaille sattunut Pasi Runosen kuolema tapahtui useiden
kuukausien sairastamisen ja lyhyen saattohoitovaiheen jälkeen.
Runonen opiskeli Suomen teologisessa opistossa ja työskenteli
vuodesta 2002 Porin metodistiseurakunnan pastorina. Piirikunnanjohtajana eli
suomenkielisten metodistien johtajana hän ehti olla viisi vuotta.
Runonen tunnettiin myös aktiivisena motoristina, joka
rakensi siltoja eri alakulttuurien välille. Hän kuului kristilliseen Preacher
MC Finland -moottoripyöräkerhoon ja saavutti aseman motoristiyhteisön
luottopastorina.
”Kehonsa väsyessäkin Pasi jaksoi iloita veljeydestä ja
läheisistä ja jätti jälkeensä muistutuksen paitsi jälleennäkemisen toivosta,
myös siitä, että elämä on kaunis”, Preacher MC Finlandin Facebook-sivulla todetaan.
Suomenkielisen metodistikirkon nykyinen piirikunnanjohtaja
on Jori Brander.
ArtikkelitKiitollisuuden ilmauksena suomen kielessä käytetään sanaa kiitos. Perinteisesti tätä sanaa on kansamme parissa käytetty harvakseen, koska on pelätty sen ylpeäksi tekevää vaikutusta. Virheiden löytämis...
MuutUskon askelissa -teoksen ovat yhteistyössä julkaisseet Tampereen Rukoushuoneyhdistys Saalem ry ja Aikamedia. Ulkoasu on silmää miellyttävä, mutta kirja on yllättävän ohut siihen nähden, että Sirpa Tör...
UutisetMaria ja Henri Vanonen uskovat, että yhä useampi kuluttaja ostaa mieluummin yhden laadukkaan ja ekologisen villapipon kuin kolme halvalla tehtyä akryylipäähinettä.
MuutJoulun seimiasetelmissa eläimillä on
keskeinen rooli. Paavalin mukaan koko luomakunta odottaa vapautumista
turmeluksen orjuudesta (Room. 8:19–22), ja Vanhan testamentin eskatologisissa
kuvauksissa...
Pääkirjoitus”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille,
jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi
riemun, annat suuren ilon.”
Miten onRistin
Voitto teki viimeksi suuremman lehtiuudistuksen juhlavuonna 2012.
Sen jälkeen lehden taittoon ja sisältörakenteeseen on tehty vain pieniä muutoksia.
Nyt lehteen on taas luvassa uudis...
KolumniӀiti nukkui
pois juuri joulun alla. Eihän se yllätys ollut, mutta tätä ikävän määrää en
osannut aavistaa. Avaan radion ja kuuntelen joulurauhan julistuksen. Taas
kaikki kauniit muistot… Tuntuu kui...
MielipideMaamme hallituksen ja viranomaisten harjoittamaan
pakolaispolitiikkaan, niin sanottuun ”paperittomien” asemaan, ja aiheista viime
aikoina käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyen hal...
MielipideRistin
Voitossa (RV 48) uutisoitiin saksalaiskirkon päätöksestä, jonka
mukaan juutalaisia ei tule käännyttää kristinuskoon. Saksan evankelinen kirkko,
Evangelishe Kirche in Deutschland eli...
MielipideLuin Ristin Voitto -lehdestä, että luterilaiset ja
helluntailaiset aikovat pyytää anteeksi toisiltaan sanomisiaan, ja sitä, mitä
pahaa ovat toisistaan puhuneet (RV 47).
MielipideVuosia sitten huomasin ilokseni puhujapaikalta, että eräs
tuttava istui seurakuntamme tilaisuudessa. Hän ei kuulunut omaan seurakuntaani,
enkä muistanut häntä myöskään aikaisemmin nähneeni r...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.
MuutExodus-kvartetilta on totuttu kuulemaan hyvää stemmalaulua, eikä tämä uusi maxisingle tuota kuulijalle pettymystä. Vuosien yhteistyö kuuluu myös sovituksissa ja bändin soitossa. Exodus-kvartetin muodo...
MuutVaajakoskella Suvannon päiväkeskuksen ovet avautuvat jouluaattona sellaisille, jotka kaipaavat joulun tunnelmaa mutta eivät kykene sitä itselleen järjestämään.
UutisetKaikki saa Herralle laulaa -konsertti taipui toissa sunnuntaina jouluisaksi Oi mikä riemu -kokoontumiseksi, jossa mukana olivat myös muun muassa Pekka Simojoki (kuvassa), Nina Åström, Jaana Pöllänen j...
UutisetEvankelis-luterilaiselle kirkolle maksettava rahoitus yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta ei kasva lähivuosina. Eduskunta päätti asiasta toissa perjantaina. Aiemmin rahoitus oli sidottu indeksiin, m...
UutisetLegendaarinen raamattuanimaatio Superkirja julkaistiin äsken Japanissa. Sarja innosti heti paikallisia perheitä, uutisoi animaation levityksestä vastaava CBN.
UutisetIhmiset, jotka eivät käy kirkossa, eivät olekaan vihaisia henkilöitä, jotka eivät halua keskustella uskovaisten kanssa, kertoo The Christian Post. Väitteet perustuvat LifeWay Researchin ja Billy Graha...