Papua-Uusi-Guinea tiedetään maailmalla eristäytyneistä heimoista, hämmästystä herättävistä, ainutlaatuisista eläimistä ja tulivuortenpurkauksista.
Sen sijaan papualaisten poikkeavan suuri kiinnostus evankeliumia kohtaan ei yllä uutisotsikkoihin. Silti kulttuurisesti rikkaassa saarivaltiossa, jossa puhutaan yli 830:tä kieltä, etsitään tosissaan kristillisen elämän arvoja, koulutetaan työntekijöitä ja siunataan lähettejä ulkomaille.
Eksoottisuudestaan huolimatta Papua-Uusi-Guinea rimpuilee muun maailman tavoin kaupungistumisen, nuorisotyöttömyyden ja laajalle levinneen HIV-epidemian kanssa. Maa on muuttunut paljon yhtä sen helluntailiikettä luotsaavan pastorin, Iose Iamban, nuoruuden päivistä.
Kutsu muuttui todeksi
Iose Iamba kasvoi voimakkaassa kirkollisessa ympäristössä ja opiskeli lähetystyötaustaisen London Missionary Societyn hallinnoimassa koulussa.
– Taustani on voimakkaan kristillinen, mutta en kuitenkaan ollut pelastettu enkä uudestisyntynyt. Vanhempani olivat United Churchin sitoutuneita jäseniä. He olivat diakonisissa tehtävissä kirkossa jo paljon ennen syntymääni, Iamba taustoittaa.
Kristillisyyden ydin tuli henkilökohtaiseksi myöhemmin.
– Muistan hyvin toukokuun ensimmäisen päivän vuonna 1978. Meneillään oli viimeinen vuoteni yliopistossa. Ymmärsin, että olen syntinen ja tarvitsen pelastusta, Iamba kertoo.
– Käsitin, että vain Jeesus voi olla vastaus elämäni kysymyksiin. Otin Jeesuksen vastaan elämään ja sain sydämeeni todellisen rauhan ja rakkauden. Löysin myös vastaukset elämääni vaivaaviin kysymyksiin.
Iamba opiskeli rakennusalan arkkitehdiksi ja sai työpaikan Rabaulin kaupungista, kunnes syyskuussa 1981 lähti Jumalan valtakunnan työhön.
– Kutsu, jonka vastanotin pian uskoontuloni jälkeen, toteutui. Tein selväksi opiskeluystävilleni, etten enää jatka maallista ammattiani. Tiesin aivan tarkkaan, että kutsu palvella Jumalaa oli todellinen.
Iamban aloittaessa työn Rabaulissa siellä ei ollut muuta helluntaiseurakuntaa kuin suomalaisten perustama.
– Suomalaiset tukivat minua ja liityin heidän perustamaansa helluntaiseurakuntaan.
Suomalaiset loivat perustan
Assemblies of God -helluntaiseurakunnat alkoivat työn Papua-Uudella-Guinealla vuonna 1949. Vielä 1950-luvun lopussa, jolloin Foursquare Mission International (FMI) aloitti lähetystyön, lähes koko maa oli evankeliumin ulottumattomissa.
Suomen helluntaiseurakuntien lähetit tulivat Papua-Uudelle-Guinealle Australian ja Kanadan suomalaisten siirtolaisseurakuntien tukemana vuonna 1968. Ensimmäiset lähetit olivat Rakel ja Kari Harri, Martta ja Lauri Pesu ja Liisa ja Matti Kumpulainen. Työ alkoi aluksi Uuden-Britannian saaren laajoilla kookosviljelmillä.
– Suomalaiset lähetit valitsivat minut oman toimeni ohella yhdeksi nuorten työn johtajaksi ja hieman myöhemmin seurakunnan vanhimmistoon, vaikka olin vain 23-vuotias. Vuoden päästä aloitin kokoaikaisen työn seurakunnassa, muistelee Iose Iamba.
Tähän mennessä Iamban hengellinen työ on jatkunut yhtäjaksoisena 35 vuotta. Hän on johtanut vuodesta 1988 pohjoismaisten lähettien työstä versonutta Association of Local Churches of Papua New Guinea (ALCPNG) -helluntailiikettä, jonka seurakuntiin kuuluu yli 300 seurakuntaa ja yli 30 000 uskovaa.
Iose Iamba vuodattaa kiitosta monille suomalaisille Papua-Uuden-Guinean hengellisen työn tilasta. Listalla ovat niin Fida International ja Arto Hämäläinen kuin lukuisat entiset ja nykyiset lähetit ja lähettäjäseurakunnat sekä Suomessa että Australiassa.
Päämääränä lähettimäärän kasvu
Iose Iamba on evankelioimistyötä rakastava johtaja.
– Osallistumme maailmanlaajuiseen lähetystyöhön, mutta otamme siinä vasta ensiaskeleita. Näkymme ja päämäärämme ovat kuitenkin selviä. Olemme melko optimistisia siinä, mitä tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa lähetyksen alueella. Jumala kutsuu työhön ja me olemme ehdottomasti halukkaita olemaan mukana.
Tällä hetkellä Iamban johtamalla helluntailiikkeellä on seitsemän lähetystyöntekijää. He toimivat Operaatio Mobilisaation (OM) työyhteydessä Papuan maakunnassa Indonesiassa ja Salomonin saarilla. Neljä vuotta sitten perustettiin myös oma lähetysjärjestö, ja suunnitelmissa on perustaa myös kaksi koulutuskeskusta lähetystyöhön lähteville.
– Työmme pääkohde on Aasia. Tämä suuri työ tulee tehdä ennen kuin Jeesus tulee hakemaan seurakuntansa taivaan kotiin, Iamba sanoo.
Käytännön koulutusta kaipaavat myös seurakuntatyöntekijät.
– Nuoret sananjulistajat tarvitsevat tukea, ohjausta ja laajaa varustamista. Tarvitaan myös opetusta kulttuurien välisessä ihmisten kohtaamisessa.
Noin 7,5 miljoonan asukkaan Papua-Uudella-Guinealla toimii vähintään parikymmentä eri helluntaisuuntaa. Suurin osa edustaa Assemblies of God -kirkkoa, jonka seurakuntiin kuuluu lähes 170 000 jäsentä. Toiseksi suurin helluntaiyhteisö on Foursquare Gospel, jonka 1 300 seurakunnassa on yli sata tuhatta jäsentä.
Eero Ketola
"Kuinka monta joulua vanha olet?”
Ympärivuotisen vihreyden ja papukaijojen kirskunan lomaan eivät erityisen hyvin sovi kiinalaisvalmisteiset joulupukit ja kiiltävät, hyvää joulua toivottavat mainosnauhat.
Papua-Uudella-Guinealla joulukoristeita ei silti yleensä poisteta joulun jälkeen, vaan ne hapertuvat ja haalistuvat vähitellen auringossa, kunnes tuuli tai trooppinen sadekuuro vie ne mennessään. Silloin onkin usein jo seuraava joulukuu.
Monien kielten papualaisille krismas näyttää tarkoittavan muutakin kuin joulua. Kysyin kyläkoulun pihalla sokeriruokoa pureskelevalta pojalta hänen ikäänsä. Poika vastasi perin reippaasti ja ”jouluisesti”: ”Mi gat sikispela krismas” eli ”olen kuusi vuotta vanha” tai ”olen kuusi joulua vanha”. Krismas tarkoittaa siis joulun lisäksi myös ikää ja aikaa.
Joulu näkyy saarivaltiossa myös ympärivuotisessa pukeutumisessa: kesäkuussa viidakkokylän isäntä saattaa lähteä ostoksille lähimpään kaupunkiin joulupukin punainen lakki päässä keikkuen.
ArtikkelitKiitollisuuden ilmauksena suomen kielessä käytetään sanaa kiitos. Perinteisesti tätä sanaa on kansamme parissa käytetty harvakseen, koska on pelätty sen ylpeäksi tekevää vaikutusta. Virheiden löytämis...
MuutUskon askelissa -teoksen ovat yhteistyössä julkaisseet Tampereen Rukoushuoneyhdistys Saalem ry ja Aikamedia. Ulkoasu on silmää miellyttävä, mutta kirja on yllättävän ohut siihen nähden, että Sirpa Tör...
UutisetMaria ja Henri Vanonen uskovat, että yhä useampi kuluttaja ostaa mieluummin yhden laadukkaan ja ekologisen villapipon kuin kolme halvalla tehtyä akryylipäähinettä.
MuutJoulun seimiasetelmissa eläimillä on
keskeinen rooli. Paavalin mukaan koko luomakunta odottaa vapautumista
turmeluksen orjuudesta (Room. 8:19–22), ja Vanhan testamentin eskatologisissa
kuvauksissa...
Pääkirjoitus”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille,
jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi
riemun, annat suuren ilon.”
Miten onRistin
Voitto teki viimeksi suuremman lehtiuudistuksen juhlavuonna 2012.
Sen jälkeen lehden taittoon ja sisältörakenteeseen on tehty vain pieniä muutoksia.
Nyt lehteen on taas luvassa uudis...
KolumniӀiti nukkui
pois juuri joulun alla. Eihän se yllätys ollut, mutta tätä ikävän määrää en
osannut aavistaa. Avaan radion ja kuuntelen joulurauhan julistuksen. Taas
kaikki kauniit muistot… Tuntuu kui...
MielipideMaamme hallituksen ja viranomaisten harjoittamaan
pakolaispolitiikkaan, niin sanottuun ”paperittomien” asemaan, ja aiheista viime
aikoina käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyen hal...
MielipideRistin
Voitossa (RV 48) uutisoitiin saksalaiskirkon päätöksestä, jonka
mukaan juutalaisia ei tule käännyttää kristinuskoon. Saksan evankelinen kirkko,
Evangelishe Kirche in Deutschland eli...
MielipideLuin Ristin Voitto -lehdestä, että luterilaiset ja
helluntailaiset aikovat pyytää anteeksi toisiltaan sanomisiaan, ja sitä, mitä
pahaa ovat toisistaan puhuneet (RV 47).
MielipideVuosia sitten huomasin ilokseni puhujapaikalta, että eräs
tuttava istui seurakuntamme tilaisuudessa. Hän ei kuulunut omaan seurakuntaani,
enkä muistanut häntä myöskään aikaisemmin nähneeni r...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.
MuutExodus-kvartetilta on totuttu kuulemaan hyvää stemmalaulua, eikä tämä uusi maxisingle tuota kuulijalle pettymystä. Vuosien yhteistyö kuuluu myös sovituksissa ja bändin soitossa. Exodus-kvartetin muodo...
MuutVaajakoskella Suvannon päiväkeskuksen ovet avautuvat jouluaattona sellaisille, jotka kaipaavat joulun tunnelmaa mutta eivät kykene sitä itselleen järjestämään.
UutisetKaikki saa Herralle laulaa -konsertti taipui toissa sunnuntaina jouluisaksi Oi mikä riemu -kokoontumiseksi, jossa mukana olivat myös muun muassa Pekka Simojoki (kuvassa), Nina Åström, Jaana Pöllänen j...
UutisetEvankelis-luterilaiselle kirkolle maksettava rahoitus yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta ei kasva lähivuosina. Eduskunta päätti asiasta toissa perjantaina. Aiemmin rahoitus oli sidottu indeksiin, m...
UutisetLegendaarinen raamattuanimaatio Superkirja julkaistiin äsken Japanissa. Sarja innosti heti paikallisia perheitä, uutisoi animaation levityksestä vastaava CBN.
UutisetIhmiset, jotka eivät käy kirkossa, eivät olekaan vihaisia henkilöitä, jotka eivät halua keskustella uskovaisten kanssa, kertoo The Christian Post. Väitteet perustuvat LifeWay Researchin ja Billy Graha...