Ymmärsivätkö eläimet Jeesus-lapsen pyhyyden?

Joulun seimiasetelmissa eläimillä on keskeinen rooli. Paavalin mukaan koko luomakunta odottaa vapautumista turmeluksen orjuudesta (Room. 8:19–22), ja Vanhan testamentin eskatologisissa kuvauksissa puhutaan myös eläimistä (esim. Jes. 11:1–10). Onko tulevassa Jumalan valtakunnassa siis eläimiä? Entä onko mahdollista, että jotkut eläinlajit voisivat jo nyt jollakin tavalla tiedostaa Jumalan olemassaolon?

Olisi tietysti vaikea kuvitella Jumalan valtakuntaa ilman jo nyt luomakunnassa olevia elementtejä, kuten eläimiä ja kasveja. Samalla on oltava varovainen, kun symbolisesta kielestä lähdetään rakentelemaan oletuksia siitä, millainen esimerkiksi taivas on. On myös todettava, että Raamatussa aiheesta ei opeteta mitään edes rivien välissä. Tällaisissa tilanteissa teologiaa on tehtävä käsijarru päällä.

Erikoisia tapauksia, joissa eläimet ovat havainneet esimerkiksi enkelin läsnäolon tai kummitteluilmiöitä, tunnetaan. Tästä voisi varovaisesti päätellä, että myös eläimet pystyvät jollakin tavalla mahdollisesti aistimaan niin sanottua henkimaailmaa. Tapaukset ovat kuitenkin useimmiten moniselitteisiä, joten opinkappaletta tästä ei kannata lähteä sorvaamaan.

Eläinten psykologiaa on tutkittu varsin paljon erityisesti ihmisapinoiden osalta. On vielä epäselvää, millä tasolla eläin tiedostaa oman olemassaolonsa puhumattakaan, että voitaisiin sanoa mitään niiden kyvystä tai kyvyttömyydestä aistia Jumalan olemassaoloa. Raamatun yleisilmoituksen valossa tuntuu kuitenkin erittäin epätodennäköiseltä, että eläin pystyisi varsinaisesti uskomaan Jumalaan, mutta näyttää siltä, että eläinkin voi ainakin ajoittain aistia Jumalasta lähtöisin olevia voimavaikutuksia.

Viime kerran Kysy Raamatussa -palstalla opetettiin, että Jumala ei luonut pahaa vaan Paholaisen pahuuskin on peräisin sen omasta lankeemuksesta. Mutta miksi Jumala ylipäänsä antoi luomilleen olennoille mahdollisuuden langeta kapinaan häntä vastaan: miksi pahan valinnan vaihtoehto ylipäänsä on olemassa?

Kysymys pahuuden olemassaolosta ja lankeamisen mahdollisuudesta on askarruttanut teologeja ja filosofeja vuosituhansia. Kukaan ei ole vielä niin sanotusti tyhjentänyt teologista pajatsoa kysymyksen osalta, joskin syvällisiä ja hyviä ajatuksia aiheesta on esitetty paljonkin.

Varsin yksimielisiä ollaan siitä, että valinnan mahdollisuus liittyy läheisesti kykyyn rakastaa aidosti. Teema on ollut viime aikoina esillä muun muassa siksi, että alustavalla prototyyppitasolla on kehitetty rakkausrobotteja, jotka periaatteessa voisivat toimia ihmisen puolisona. Rakastamaan ohjelmoitu robottivaimo, joka suorittaa toivotut liturgiat niin keittiössä kuin makuuhuoneessakin, voi monista tuntua houkuttelevalta ajatukselta. Kuitenkin suuri osa miehistä vierastaa ajatusta ja mieluummin valitsee elävän rouvan, jolta ei tilauksesta huolimatta aina saa lasagnea ruuaksi.

Myöskään Jumala ei halunnut luoda ”rakkausrobottia” vaan itsenäiseen valintaan kykenevän ihmisen. Hyvyyden käsitteen puolestaan voidaan katsoa sisältävän mahdollisuuden tämän hyvän valitsemiseen.

Jumalan olemus ja luonne tulevat parhaiten esille Jeesuksen elämässä ja toiminnassa. Jeesus, lihaksi tullut Jumala, antoi ihmisille toistuvasti mahdollisuuden joko seurata häntä tai hylätä hänet. Hän ei suhtautunut ihmisiin kuin ennalta rakastamaan ohjelmoituihin robotteihin vaan halusi vapaaehtoisia seuraajia. Kuvaavaa on Johanneksen evankeliumiin talletettu kohtaus, jossa Jeesuksen rajuihin sanoihin loukkaantuneet ihmiset jättivät hänet. Jeesuksen tämän jälkeen opetuslapsilleen kohdistamat sanat ”tahdotteko tekin mennä pois” kuvannevat hyvin Jumalan suhtautumista ihmisen vapaaseen tahtoon.

Vapaaehtoinen valinta tekee rakkaudesta aidompaa.

Jeesuksen tuomitsemisen yhteydessä eräs vartija löi häntä ja sanoi: ”Profetoi, kuka sinua löi?” (Luuk. 22:64). Tunnettiinko tuon ajan juutalaisuudessakin siis tiedon sanojen armolahjaan verrattavissa oleva profetoimisen muoto? Olen ajatellut, ettei tuon ajan juutalaisuus ollut kovin karismaattista.

Profetoiminen oli ilmiönä tietysti varsin tuttu juutalaisille, koska heidän pyhässä traditiossaan eli meidän Vanhana testamenttina tuntemassa kirjakokoelmassa oli paljon esimerkkejä profetoinnista. Vastaavia ilmiöitä odotettiin ja kaivattiin myös Jeesuksen aikana. Ensimmäisen vuosisadan juutalaiset odottivat esimerkiksi uutta profeetta Eliaa, joka tunnettaisiin ihmeistään.

Juutalaisessa ajattelussa Jumala ei toisin sanoen ollut niinkään filosofinen ajatusrakennelma vaan konkreettisesti toimiva voima. Lähes kaikille kulttuureille ja uskonnoille ominainen yliluonnollisen todellisuuden kanssa operoiminen oli siis totta myös Jeesuksen ajan juutalaisuudessa.

Itse asiassa juutalaiset olivat Rooman valtakunnassa tunnettuja eksorkisteja eli riivaajien ulosajajia. Tämäkin osaltaan viittaa siihen, että karismaattisuus ei ollut hävinnyt juutalaisuudesta. Säilyneistä tekstilähteistä tunnetaan esimerkiksi Hanina ben Dosa ja Honi Ympyränpiirtäjä -nimiset miehet, joiden kerrotaan tehneen ihmeitä.

Jeesukselle esitettynä kysymys on luonteva myös siksi, että hänet tunnettiin poikkeuksellisena karismaatikkona ja profeettana. Jeesuksen aikaansaamat yliluonnolliset teot olivat kiistattomia: veristä kiistaa käytiin vain siitä, oliko näiden tekojen lähde Jumala vai saatana. Vartijalla tosin tuskin oli kovin teologisia kategorisointeja mielessään, vaan ivallinen kysymys edusti vain yhtä esimerkkiä ihmiselle tyypillisestä sadismin leimaamasta tilannehuumorista.

Viitteet:

1) Joh 6:60–69.

Kirjoittaja on Iso Kirja -opiston opettaja.

51-52/2016

Tietosuojalauseke