Myrskylässä tavoitetaan lapsia laajasti

Jumppasalissa kaikuu ilosanoma. Mukana on varsin kattava otanta Myrskylän lapsista. Reijo Korhonenjuttelee pupun kanssa.
Jumppasalissa kaikuu ilosanoma. Mukana on varsin kattava otanta Myrskylän lapsista. Reijo Korhonenjuttelee pupun kanssa.
Maaliskuun puolessavälissä Itä-Uudenmaan Myrskylässä pidetyn Kids’ Action Nightin suosituin puuhapiste on 15 metriä pitkä pomppulinna, Olympiarata. Linnaan on jatkuvasti pitkä jono.

Palikkapajassa lapset saavat valmistaa linnunpönttöjä, askartelussa valmistuu toinen toistaan hienompia avainkaulanauhoja. Kauneuspisteellä tytöt saavat hiuksiinsa kauniita lettejä ja kampauksia, ja kynnet lakataan.

Monilla pisteillä voi testata nopeutta, näppäryyttä tai muita taitoja. Raamattupisteellä jatkettiin siitä, mihin alun opetushetkessä jäätiin.

– Vauhtia ja menoa riitti. Ovelta lapset saivat mukaansa vielä Jees-lehden ja kesäleirimainoksen, koordinaatori Auli Korhonen kertoo.

Yläasteikäisetkin haluavat mukaan

Lapsia maaliskuun illassa oli 112, ohjaajiakin nelisenkymmentä. Erilaisia puuhapisteitä saatiin kasaan parikymmentä.

Lasten määrä on ollut aina suuri. Myrskylän 14-jäseninen Kotikirkko-helluntaiseurakunta kuuluu maan pienimpiin ja nuorimpiin. Se saavuttaa juuri Kids’ Action -työn avulla varsin kattavasti koko kunnan alakouluikäisen lapsiväestön. Työtä on tehty jo kymmenen vuotta.

– Yksin emme selviäisi. Punainen risti tekee tärkeää työtä osallistumalla tapahtumiimme ja tarjoamalla apua, jos jollekin lapselle sattuu jotain, Auli Korhonen kiittelee.

– Luterilaisesta kirkosta on välillä ollut edustajia mukana; seurakuntalaisia joka kerta, diakoni melko usein ja pappikin mahdollisuuksiensa mukaan.

Ohjaajaporukassa on lisäksi lasten vanhempia, sekä isosiskoja ja -veljiä.

– Yläasteikäiset nuoret eivät enää pääse mukaan lapsen roolissa. Kidseissä on ollut kuitenkin niin kivaa, että nuoret haluavat tulla auttamaan ja osallistumaan edelleen.

Tämän ajan pyhäkoulu?

Kids’ Action -työ tuli Myrskylään Lahdesta. Kirsi Kauko ja Kari Kankkunen kävivät innostumassa siellä järjestetyistä tapahtumista. Ensimmäisessä tapahtumassa oli mukana auttamassa myös pastori Tino Varjola.

Avainhenkilöitä kiiteltiin maaliskuun tapahtumassa vuosien työstä kukkasten muodossa.

Seurakunnan haasteena on se, että lapsi- ja nuorisotyötä saataisiin tehtyä nykyistä laajemmin ja säännöllisemmin. Puuhaillat ovat kylvötyötä aidoimmillaan.

– Sitä, pääsemmekö satoa seurakuntana paljoakaan niittämään, ei tiedä meistä kukaan, Auli Korhonen miettii.

– Entisaikojen pyhäkoulu ei enää tavoita lapsia samalla tavalla kuin joskus ennen. Itse muistan, kun sain kuulla sanoman Jeesuksesta pyhäkoulussa, se kantoi pitkälle nuoruuteen ja vähän päälle parikymppisenä sain tehdä uskonratkaisuni.

Ehkä Kids’ Action on tämän ajan tavoittava pyhäkoulu. Aika näyttää, milloin hedelmiä korjataan Myrskylässä.


Anssi Tiittanen



14/2016

UutisetMoni käyttää useita raamatunkäännöksiä rinnakkain, mutta joillekin yksi on yli muiden.
MuutSari Weckrothin historialliset romaanit sijoittuvat antiikin Roomaan ja Kreikkaan alkuseurakunnan aikana.

– Esikoisteostani valmistellessani olin luonut keskeiset henkilöhahmot mutta aika ja pa...
UutisetMaamme helluntaiseurakunnissa on tällä hetkellä kymmenkunta romanitaustaista seurakunnanjohtajaa.
MuutHelluntaiseurakunta Fila Helsinki järjesti pääsiäistilaisuutensa rokkibaari Bar Loosessa (hs.fi 27.3.).

”Haluamme, että kirkkoon tullessa ei astu ikään kuin toiseen maailmaan. Monille Loose on...
PikavisiittiSatakuntalainen kirjailija, koulutyöntekijä, kansalaissodan asiantuntija ja rutikuivan huumorin mestari Jukka Mäkinen rakastaa puhua puuta heinää.

Me satakuntalaiset olemme tunteitamme hyvin av...
PuheenaiheKun Anniina Jakonen oli allekirjoittanut kustannussopimuksen, hän lähetti miehelleen tekstiviestin ja pysähtyi kotimatkalla Petäjäveden Kyläseppään kaakaolle.

– Vanha kansa sanoisi, että kyllä...
PuheenaiheAikamedia Oy:n edeltäjä Ristin Voitto ry aloitti kirjankustantamisen vuonna 1926. Tässä katsaus vuosikymmeniin.


1926
Kustannusyhtiö Ristin Voitto ry rekisteröitiin. Aiemmin helluntaiherä...
MuutLaulaja-lauluntekijä haluaa musiikillaan rohkaista kanssakulkijoitaan.
MuutRaumalainen kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan varsinkin länsirannikon ja Selkämeren saaristolaiskuvauksista sekä islantilaisten teosten suomennoksista. Uutuusromaanissaa...
MuutVapaa-ajattelua saatetaan pitää älyllisenä, humanistisena ja järkiperäisenä tapana ajatella. Sen vastakohtana voidaan harhaanjohtavasti nähdä Jumalaan uskovat vähä-älyisempinä ja sokeaan uskontosidonn...
ArtikkelitParhaat kirjalliset lähteet kristinuskon päähenkilöstä ovat Raamatun neljä evankeliumia. Hänestä jäi kuitenkin mainintoja myös juutalaisiin ja kreikkalais-roomalaisiin teksteihin.
KolumniAika kultaa muistot. Ehkä sen vuoksi on erityisen helppoa ihastella menneitä ihmisiä, saavutuksia ja tapahtumia.

1500-luvulla elänyt suomen kirjakielen luoja Mikael Agricola teki suururakan kää...
MielipideLuokitellaanko nyt kaikki Euroopassa kiertelevät ihmiset pakolaisiksi? Ja olemmeko me – niin rikkaat kuin köyhätkin suomalaiset – siinä tapauksessa velvollisia auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoi...
MielipideSuomalaisen maataloustuottajan osuus leivän hinnasta on vaivaiset neljä prosenttia. Jokin on pahasti silloin pielessä. Teollisuuden osuus leivän hinnasta on 54 prosenttia ja kaupan osuus 30 prosentin...
MielipideSuomen helluntailiike omaksui syntyessään Raamatusta nousevia nimiä paikallisseurakuntien nimiksi. Niinpä minunkin ”kotikirkkoni” oli jo lapsuudessa läheiseksi tullut Betania. Lähdimme 1950-luvulla ai...
MielipideYmmärrän hyvin Kari Hokkasen mielipidekirjoituksessaan esiin tuoman perinteisen näkemyksen miehen hengellisestä johtajuudesta (RV 13). Raamatussa naisen hengellinen johtajuus on enemmän poikkeus kuin...
UutisetKiinan Kommunistinen puolue yritti tuhota kristinuskon, mutta nyt maassa on enemmän kristittyjä kuin kommunisteja, uutisoi BBC.

Uutistoimiston mukaan Kiinan maanalainen kirkko kasvaa nopeasti,...
UutisetTuoreen mielipidetutkimuksen mukaan maailman katolilaisten päämies paavi Franciscus on suositumpi kuin kukaan maailman poliittinen johtaja, jopa ateistien keskuudessa.

WIN/Gallup International...
UutisetMonet kansainväliset kristityt johtajat ovat tuominneet Pakistanin Lahoressa pääsiäissunnuntaina tapahtuneen itsemurhaiskun, jossa kuoli yli 70 ja haavoittui yli 300 ihmistä.

Uhrien joukossa ol...
UutisetSuomalaislähetit iloitsevat uusista uskovista Cocentainan kaupungissa Espanjan itäreunalla.
UutisetKansanedustaja Juho Eerola (ps) esitti sisäministeri Petteri Orpolle (kok) kirjallisen kysymyksen, jossa kysyttiin hallituksen suhtautumisesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden pakolaisten pii...
UutisetHe järjestettävän Empowered21-konferenssin odotetaan kokoavan Lontooseen tuhansia helluntailaisia ja karismaattisia kristittyjä eri kirkkokunnista eri puolilta maanosaa.

Euroopan ensimmäisen a...
UutisetUskonnolliseen väkivaltaan perehtyneen Olli-Pekka Vainion mukaan jännitys ja kunnianhimo houkuttelevat nuoria miehiä pyhään sotaan.
UutisetLyypekissä Saksassa sijaitseva Merimieskirkon Suomi-koti sulkee ovensa lopullisesti heinäkuun alussa. Suomi-koti on ollut auki viime aikoina vain viikonloppuisin.

Kotimaa24.fi:n mukaan syy Lyyp...
UutisetHelsinkiläinen Fila-seurakunta järjesti pääsiäissunnuntaina jumalanpalveluksen Loose-baarissa Annankadulla. Jumalanpalvelus normaalisti DJ’den ja rock-yhtyeiden esiintymispaikaksi mielletyssä Loosessa...
UutisetVivamon loma- ja kurssikeskus täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Keskuksen historia alkoi jo tsaarinaikana vuonna 1916, kun paroni Cronsted myi tilan aktiivikristitylle Karin af Björkestenille. Alkuaikoi...
Uutiset14-henkinen helluntaiseurakunta tekee lapsityötä hämmästyttävän isolla vaihteella.
UutisetAikamedian Keravan toimipiste on vaihtanut osoitetta.
Miten onMuutamat avustusjärjestöt kuten Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu kertovat valtion kehitysyhteistyöleikkausten ja toisaalta rasistisen puheen lisääntymisen auttaneen kansalaiskeräyksiä, ja r...
PääkirjoitusSuomen Helluntaiherätyksen kustannustalo Aikamedia viettää tänä vuonna toimintansa 90. juhlavuotta. Monen vuosikymmenen mittainen historia tarkoittaa tuhansia uusia nimikkeitä ja satojatuhansia niteit...
PuheenaiheKai Takkulan tehtäväksi on muodostunut tarjota välineitä Jumalan sanan tutkimiseen jokaiselle uskovalle.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan