Uskonnollinen romaani voitti Runebergin

Raumalainen kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan varsinkin länsirannikon ja Selkämeren saaristolaiskuvauksista sekä islantilaisten teosten suomennoksista.  Uutuusromaanissaan Unissasaarnaaja (Johnny Kniga) kirjailija kuvaa varsinaissuomalaista Nihtamon kylää, josta tulee uuden herätysliikkeen pesäpaikka murrosikäisen unissasaarnaajatytön ansiosta. Hieno romaani voitti helmikuussa arvostetun Runeberg-kirjallisuuspalkinnon.

Uskonnollisen romaanin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1949, jolloin suomalaiset toipuvat pikkuhiljaa kahden sodan moninaisista vaikutuksista. Maaseudulla asuvan Heinosen perheen Tuulikki-tyttö saa 13-vuotiaana ensimmäisen hurmoksensa, jonka aikana hän  julistaa Jumalan sanaa ihmetteleville perheenjäsenilleen. Vähitellen Tuulikin julistusta kokoontuu kuulemaan väkeä kauempaakin ja syntyy pienimuotoinen herätysliike.

Pyhimys ja veijarit

Koivukarin yhdeksäs romaani on itsenäinen jatko-osa kirjailijan edelliselle teokselle Käpykaartilaiset (Johnny Kniga 2013), joka kertoo asepalvelusta karttavista miehistä sota-aikana. Unissasaarnaajassa on vahvoja veijariromaanin piirteitä. Kun Tuulikki tulee kuuluisaksi unisaarnojensa vuoksi, kohu houkuttelee paikalle myös virkaheittoja saarnamiehiä, jotka koettavat päästä samojen yleisöjen eteen Tuulikin varjolla.

Koivukarin kuvaamassa Suomessa viranomaiset kamppailevat pitääkseen kansan kurissa ja Herran nuhteessa. Tätä mietitään muun muassa yleisen kokoontumisvapauden rajojen suhteen. Viranomaiset joutuvat pohtimaan, pitäisikö lapsekkaan horrossaarnaajan kokoukset kieltää jo tuoreeltaan.

Nihtamon nimismies odottelee kokousten hiipuvan itsestään nopeasti, mutta toisin käy: väkeä tulee jopa pääkaupunkiseudulta asti. Enkelimäinen unissasaarnaaja tempaisee kuulijat mukaansa vastustamattomasti. Kohua ei vähennä se, että Tuulikki profetoi jopa kaukomailla seilaavan laivan tuhon etukäteen.

Unissasaarnaajassa sodan möyhentämä maalaiskulttuuri toimii oivallisena kasvualustana erilaisille herätysliikkeille. Sotaan liittyvät syyllisyydet repivät ihmisiä sisältä kuin piikkilanka. Huomionarvoista on se, että sama sodan möyhentämä kulttuuri toimi hedelmällisenä kasvualustana myös helluntailiikkeen nopealle kasvulle 1950-luvulla. Unissasaarnaajassa heikko ihminen ei tarvitse niinkään tuomaria, vaan laupiaan ohjaajan, joka näyttäisi oikean suunnan ja antaisi armon käydä oikeudesta. Laupias romaanikertoja sopii hyvin teologitaustaisen Koivukarin tuotantoon. Samanlainen kertoja esiintyy muun muassa veijariromaanissa Meren yli, kiven sisään (Johnny Kniga 2007), jossa lämminsydäminen rannikkokalastaja salakuljettaa inkeriläisiä pakolaisia Selkämeren yli Ruotsiin.

Jälleenrakennuksen lähtökohta

Unissasaarnaaja kysyy painokkaasti, saiko Suomen sodanjälkeinen jälleenrakennus tärkeällä tavalla voimaa paljon kärsineiden ihmisten hengellisistä kokemuksista. Romaanissa siis etsitään pientä kylää laajemman alueen kehityksen henkistä lähtökohtaa uskonnollisuuden kuvauksen kautta.

Toisaalta uskonto näyttäytyy romaanissa eräänlaisena kansankuvauksen kaikupohjana, jonka kumauksia kertoja laajentaa suuremmiksi kansankuviksi. Muista kirjailijoista muun muassa Mika Waltari ja George R. R. Martin ovat käyttäneet uskontoa samantyyppisesti kansankuvauksissaan.

Uskonnolliseen hurmahenkisyyteen Unissasaarnaajan kertoja suhtautuu kriittisesti romaanin alusta asti. Monipolvisena kansankuvauksena Koivukarin romaani on onnistunut tutkielma sodanaikaisen sukupolven vaihtoehdoista, tunnoista ja ratkaisuista.


Jari Olavi Hiltunen

Kirjoittaja on ulvilalainen opettaja ja kirjallisuuskriitikko.


14/2016

UutisetMoni käyttää useita raamatunkäännöksiä rinnakkain, mutta joillekin yksi on yli muiden.
MuutSari Weckrothin historialliset romaanit sijoittuvat antiikin Roomaan ja Kreikkaan alkuseurakunnan aikana.

– Esikoisteostani valmistellessani olin luonut keskeiset henkilöhahmot mutta aika ja pa...
UutisetMaamme helluntaiseurakunnissa on tällä hetkellä kymmenkunta romanitaustaista seurakunnanjohtajaa.
MuutHelluntaiseurakunta Fila Helsinki järjesti pääsiäistilaisuutensa rokkibaari Bar Loosessa (hs.fi 27.3.).

”Haluamme, että kirkkoon tullessa ei astu ikään kuin toiseen maailmaan. Monille Loose on...
PikavisiittiSatakuntalainen kirjailija, koulutyöntekijä, kansalaissodan asiantuntija ja rutikuivan huumorin mestari Jukka Mäkinen rakastaa puhua puuta heinää.

Me satakuntalaiset olemme tunteitamme hyvin av...
PuheenaiheKun Anniina Jakonen oli allekirjoittanut kustannussopimuksen, hän lähetti miehelleen tekstiviestin ja pysähtyi kotimatkalla Petäjäveden Kyläseppään kaakaolle.

– Vanha kansa sanoisi, että kyllä...
PuheenaiheAikamedia Oy:n edeltäjä Ristin Voitto ry aloitti kirjankustantamisen vuonna 1926. Tässä katsaus vuosikymmeniin.


1926
Kustannusyhtiö Ristin Voitto ry rekisteröitiin. Aiemmin helluntaiherä...
MuutLaulaja-lauluntekijä haluaa musiikillaan rohkaista kanssakulkijoitaan.
MuutRaumalainen kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan varsinkin länsirannikon ja Selkämeren saaristolaiskuvauksista sekä islantilaisten teosten suomennoksista. Uutuusromaanissaa...
MuutVapaa-ajattelua saatetaan pitää älyllisenä, humanistisena ja järkiperäisenä tapana ajatella. Sen vastakohtana voidaan harhaanjohtavasti nähdä Jumalaan uskovat vähä-älyisempinä ja sokeaan uskontosidonn...
ArtikkelitParhaat kirjalliset lähteet kristinuskon päähenkilöstä ovat Raamatun neljä evankeliumia. Hänestä jäi kuitenkin mainintoja myös juutalaisiin ja kreikkalais-roomalaisiin teksteihin.
KolumniAika kultaa muistot. Ehkä sen vuoksi on erityisen helppoa ihastella menneitä ihmisiä, saavutuksia ja tapahtumia.

1500-luvulla elänyt suomen kirjakielen luoja Mikael Agricola teki suururakan kää...
MielipideLuokitellaanko nyt kaikki Euroopassa kiertelevät ihmiset pakolaisiksi? Ja olemmeko me – niin rikkaat kuin köyhätkin suomalaiset – siinä tapauksessa velvollisia auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoi...
MielipideSuomalaisen maataloustuottajan osuus leivän hinnasta on vaivaiset neljä prosenttia. Jokin on pahasti silloin pielessä. Teollisuuden osuus leivän hinnasta on 54 prosenttia ja kaupan osuus 30 prosentin...
MielipideSuomen helluntailiike omaksui syntyessään Raamatusta nousevia nimiä paikallisseurakuntien nimiksi. Niinpä minunkin ”kotikirkkoni” oli jo lapsuudessa läheiseksi tullut Betania. Lähdimme 1950-luvulla ai...
MielipideYmmärrän hyvin Kari Hokkasen mielipidekirjoituksessaan esiin tuoman perinteisen näkemyksen miehen hengellisestä johtajuudesta (RV 13). Raamatussa naisen hengellinen johtajuus on enemmän poikkeus kuin...
UutisetKiinan Kommunistinen puolue yritti tuhota kristinuskon, mutta nyt maassa on enemmän kristittyjä kuin kommunisteja, uutisoi BBC.

Uutistoimiston mukaan Kiinan maanalainen kirkko kasvaa nopeasti,...
UutisetTuoreen mielipidetutkimuksen mukaan maailman katolilaisten päämies paavi Franciscus on suositumpi kuin kukaan maailman poliittinen johtaja, jopa ateistien keskuudessa.

WIN/Gallup International...
UutisetMonet kansainväliset kristityt johtajat ovat tuominneet Pakistanin Lahoressa pääsiäissunnuntaina tapahtuneen itsemurhaiskun, jossa kuoli yli 70 ja haavoittui yli 300 ihmistä.

Uhrien joukossa ol...
UutisetSuomalaislähetit iloitsevat uusista uskovista Cocentainan kaupungissa Espanjan itäreunalla.
UutisetKansanedustaja Juho Eerola (ps) esitti sisäministeri Petteri Orpolle (kok) kirjallisen kysymyksen, jossa kysyttiin hallituksen suhtautumisesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden pakolaisten pii...
UutisetHe järjestettävän Empowered21-konferenssin odotetaan kokoavan Lontooseen tuhansia helluntailaisia ja karismaattisia kristittyjä eri kirkkokunnista eri puolilta maanosaa.

Euroopan ensimmäisen a...
UutisetUskonnolliseen väkivaltaan perehtyneen Olli-Pekka Vainion mukaan jännitys ja kunnianhimo houkuttelevat nuoria miehiä pyhään sotaan.
UutisetLyypekissä Saksassa sijaitseva Merimieskirkon Suomi-koti sulkee ovensa lopullisesti heinäkuun alussa. Suomi-koti on ollut auki viime aikoina vain viikonloppuisin.

Kotimaa24.fi:n mukaan syy Lyyp...
UutisetHelsinkiläinen Fila-seurakunta järjesti pääsiäissunnuntaina jumalanpalveluksen Loose-baarissa Annankadulla. Jumalanpalvelus normaalisti DJ’den ja rock-yhtyeiden esiintymispaikaksi mielletyssä Loosessa...
UutisetVivamon loma- ja kurssikeskus täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Keskuksen historia alkoi jo tsaarinaikana vuonna 1916, kun paroni Cronsted myi tilan aktiivikristitylle Karin af Björkestenille. Alkuaikoi...
Uutiset14-henkinen helluntaiseurakunta tekee lapsityötä hämmästyttävän isolla vaihteella.
UutisetAikamedian Keravan toimipiste on vaihtanut osoitetta.
Miten onMuutamat avustusjärjestöt kuten Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu kertovat valtion kehitysyhteistyöleikkausten ja toisaalta rasistisen puheen lisääntymisen auttaneen kansalaiskeräyksiä, ja r...
PääkirjoitusSuomen Helluntaiherätyksen kustannustalo Aikamedia viettää tänä vuonna toimintansa 90. juhlavuotta. Monen vuosikymmenen mittainen historia tarkoittaa tuhansia uusia nimikkeitä ja satojatuhansia niteit...
PuheenaiheKai Takkulan tehtäväksi on muodostunut tarjota välineitä Jumalan sanan tutkimiseen jokaiselle uskovalle.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan