Kotikirkon muistot ja kokemukset ovat tärkeitä

Jorma Kuosmanen pohtii seurakuntien yhteisöllisiä kokemuksia ja virallisia nimiä. Hänen mukaansa kauan helluntailiikkeen toiminnassa mukana olleet saattavat ajautua helposti jarrumiehen rooliin nimivalinnoissa. Kuva: Eero Haarala
Jorma Kuosmanen pohtii seurakuntien yhteisöllisiä kokemuksia ja virallisia nimiä. Hänen mukaansa kauan helluntailiikkeen toiminnassa mukana olleet saattavat ajautua helposti jarrumiehen rooliin nimivalinnoissa. Kuva: Eero Haarala
Suomen helluntailiike omaksui syntyessään Raamatusta nousevia nimiä paikallisseurakuntien nimiksi. Niinpä minunkin ”kotikirkkoni” oli jo lapsuudessa läheiseksi tullut Betania. Lähdimme 1950-luvulla aina Betaniaan. Seurakunnan omalle väelle se merkitsi kotoista ja lämmintä yhteyden huonetta. Toisinaan tuo kodin lämpö oli havaittavissa ihan ulkoisestikin, kun sepän pajan ahjo hehkui punaisena.

Ristin Voitto -lehti uutisoi seurakuntien nimistä otsikolla ”Suomessa kymmenen Kotikirkko-helluntaiseurakuntaa” (RV 12). Omissa muistikuvissani Kotikirkko paikallisseurakunnan nimenä liittyy ensimmäiseksi siirtolaistyön kautta syntyneisiin seurakuntiin Atlantin takana.

Jokainen seurakuntayhteisö, herätysliike ja kirkkokunta nimeää fyysisen toimipaikkansa ja rakennuksensa jollakin tavalla. Ensin kuulutaan johonkin yhteisöön, ja sitten kokoontumispaikka nimetään jollakin tunnuksella. Helluntailiikkeelle on ollut tyypillistä raamatullisen nimen antaminen omalle seurakunnalle. Mutta onko tuo raamatullisen nimen perinne esteenä sille, ettemmekö voisi paikallisesti tai koko herätysliikkeen tasolla kertoa kaikille ihmisille hengellisestä kodistamme nimellä Kotikirkko? Helluntaiseurakunta – saatikka esimerkiksi sellaiset nimet kuin Betania, Saalem ja Siion – luokittelevat seurakuntaan kuulumattomien ihmisten horisontissa toimintamme taivaanrannan tuolle puolen.

Minäkin olin koulupoikana ”betaniamunkki”. Toisaalta olin silloin vielä hieman nuori munkiksi.

Apostolit ja alkuseurakunta kokoontuivat kodeissa. Seurakunta on hengellinen kotimme. Kun muualle muuttaneet tulevat pistäytymään entisessä seurakunnassaan ja pääsevät siellä puhujanpönttöön, he toteavat usein, että on ihanaa tulla käymään jälleen täällä hengellisessä kodissa.

Monien henkilökohtaiset muistot liittyvät tietynnimiseen seurakuntaan. Perheen ja suvun juhlat ja arkiset hetket on koettu vaikkapa Betaniassa. Nämä henkilökohtaiset muistot yltävät vuosien tai – kuten minulla – vuosikymmenienkin taakse. Kun muistelen aikaa 1950-luvun lapsuudesta tänne 2010-luvun aikuisuuteen, totean kokeneeni satoja tuntemuksia kotiseurakuntani keskellä aina sen nimeä myöten.

Meillä kaikilla on omat hengelliset kokemuksemme yksilöinä ja yhteisöinä. Mutta ne eivät ole kiinni seurakunnan nimen vaalimisesta. Kauan helluntailiikkeen toiminnassa mukana olleet saattavatkin ajautua helposti jarrumiehen rooliin sekä seurakunnan nimivalinnoissa että hengellisen kodin ilmapiirin luomisessa.

Me kauan seurakunnan toiminnassa mukana olleet voimme kuitenkin rohkaista ja opastaa myöhemmin uskontielle lähteneitä ymmärtämään niitä ilmiöitä, joita seurakunnissamme koemme. Se luo turvallisuuden tunnetta myös uskossaan nuoriin seurakuntalaisiin. Kotikirkossa voidaan kokea kodin kannustusta ja asioiden avaamista myös tarjolla olevan opetuksen kautta. Missä kävit? Kotikirkossa. Tule sinäkin mukaan Kotikirkkoon!


Jorma Kuosmanen
Lohja


14/2016

UutisetMoni käyttää useita raamatunkäännöksiä rinnakkain, mutta joillekin yksi on yli muiden.
MuutSari Weckrothin historialliset romaanit sijoittuvat antiikin Roomaan ja Kreikkaan alkuseurakunnan aikana.

– Esikoisteostani valmistellessani olin luonut keskeiset henkilöhahmot mutta aika ja pa...
UutisetMaamme helluntaiseurakunnissa on tällä hetkellä kymmenkunta romanitaustaista seurakunnanjohtajaa.
MuutHelluntaiseurakunta Fila Helsinki järjesti pääsiäistilaisuutensa rokkibaari Bar Loosessa (hs.fi 27.3.).

”Haluamme, että kirkkoon tullessa ei astu ikään kuin toiseen maailmaan. Monille Loose on...
PikavisiittiSatakuntalainen kirjailija, koulutyöntekijä, kansalaissodan asiantuntija ja rutikuivan huumorin mestari Jukka Mäkinen rakastaa puhua puuta heinää.

Me satakuntalaiset olemme tunteitamme hyvin av...
PuheenaiheKun Anniina Jakonen oli allekirjoittanut kustannussopimuksen, hän lähetti miehelleen tekstiviestin ja pysähtyi kotimatkalla Petäjäveden Kyläseppään kaakaolle.

– Vanha kansa sanoisi, että kyllä...
PuheenaiheAikamedia Oy:n edeltäjä Ristin Voitto ry aloitti kirjankustantamisen vuonna 1926. Tässä katsaus vuosikymmeniin.


1926
Kustannusyhtiö Ristin Voitto ry rekisteröitiin. Aiemmin helluntaiherä...
MuutLaulaja-lauluntekijä haluaa musiikillaan rohkaista kanssakulkijoitaan.
MuutRaumalainen kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan varsinkin länsirannikon ja Selkämeren saaristolaiskuvauksista sekä islantilaisten teosten suomennoksista. Uutuusromaanissaa...
MuutVapaa-ajattelua saatetaan pitää älyllisenä, humanistisena ja järkiperäisenä tapana ajatella. Sen vastakohtana voidaan harhaanjohtavasti nähdä Jumalaan uskovat vähä-älyisempinä ja sokeaan uskontosidonn...
ArtikkelitParhaat kirjalliset lähteet kristinuskon päähenkilöstä ovat Raamatun neljä evankeliumia. Hänestä jäi kuitenkin mainintoja myös juutalaisiin ja kreikkalais-roomalaisiin teksteihin.
KolumniAika kultaa muistot. Ehkä sen vuoksi on erityisen helppoa ihastella menneitä ihmisiä, saavutuksia ja tapahtumia.

1500-luvulla elänyt suomen kirjakielen luoja Mikael Agricola teki suururakan kää...
MielipideLuokitellaanko nyt kaikki Euroopassa kiertelevät ihmiset pakolaisiksi? Ja olemmeko me – niin rikkaat kuin köyhätkin suomalaiset – siinä tapauksessa velvollisia auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoi...
MielipideSuomalaisen maataloustuottajan osuus leivän hinnasta on vaivaiset neljä prosenttia. Jokin on pahasti silloin pielessä. Teollisuuden osuus leivän hinnasta on 54 prosenttia ja kaupan osuus 30 prosentin...
MielipideSuomen helluntailiike omaksui syntyessään Raamatusta nousevia nimiä paikallisseurakuntien nimiksi. Niinpä minunkin ”kotikirkkoni” oli jo lapsuudessa läheiseksi tullut Betania. Lähdimme 1950-luvulla ai...
MielipideYmmärrän hyvin Kari Hokkasen mielipidekirjoituksessaan esiin tuoman perinteisen näkemyksen miehen hengellisestä johtajuudesta (RV 13). Raamatussa naisen hengellinen johtajuus on enemmän poikkeus kuin...
UutisetKiinan Kommunistinen puolue yritti tuhota kristinuskon, mutta nyt maassa on enemmän kristittyjä kuin kommunisteja, uutisoi BBC.

Uutistoimiston mukaan Kiinan maanalainen kirkko kasvaa nopeasti,...
UutisetTuoreen mielipidetutkimuksen mukaan maailman katolilaisten päämies paavi Franciscus on suositumpi kuin kukaan maailman poliittinen johtaja, jopa ateistien keskuudessa.

WIN/Gallup International...
UutisetMonet kansainväliset kristityt johtajat ovat tuominneet Pakistanin Lahoressa pääsiäissunnuntaina tapahtuneen itsemurhaiskun, jossa kuoli yli 70 ja haavoittui yli 300 ihmistä.

Uhrien joukossa ol...
UutisetSuomalaislähetit iloitsevat uusista uskovista Cocentainan kaupungissa Espanjan itäreunalla.
UutisetKansanedustaja Juho Eerola (ps) esitti sisäministeri Petteri Orpolle (kok) kirjallisen kysymyksen, jossa kysyttiin hallituksen suhtautumisesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden pakolaisten pii...
UutisetHe järjestettävän Empowered21-konferenssin odotetaan kokoavan Lontooseen tuhansia helluntailaisia ja karismaattisia kristittyjä eri kirkkokunnista eri puolilta maanosaa.

Euroopan ensimmäisen a...
UutisetUskonnolliseen väkivaltaan perehtyneen Olli-Pekka Vainion mukaan jännitys ja kunnianhimo houkuttelevat nuoria miehiä pyhään sotaan.
UutisetLyypekissä Saksassa sijaitseva Merimieskirkon Suomi-koti sulkee ovensa lopullisesti heinäkuun alussa. Suomi-koti on ollut auki viime aikoina vain viikonloppuisin.

Kotimaa24.fi:n mukaan syy Lyyp...
UutisetHelsinkiläinen Fila-seurakunta järjesti pääsiäissunnuntaina jumalanpalveluksen Loose-baarissa Annankadulla. Jumalanpalvelus normaalisti DJ’den ja rock-yhtyeiden esiintymispaikaksi mielletyssä Loosessa...
UutisetVivamon loma- ja kurssikeskus täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Keskuksen historia alkoi jo tsaarinaikana vuonna 1916, kun paroni Cronsted myi tilan aktiivikristitylle Karin af Björkestenille. Alkuaikoi...
Uutiset14-henkinen helluntaiseurakunta tekee lapsityötä hämmästyttävän isolla vaihteella.
UutisetAikamedian Keravan toimipiste on vaihtanut osoitetta.
Miten onMuutamat avustusjärjestöt kuten Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu kertovat valtion kehitysyhteistyöleikkausten ja toisaalta rasistisen puheen lisääntymisen auttaneen kansalaiskeräyksiä, ja r...
PääkirjoitusSuomen Helluntaiherätyksen kustannustalo Aikamedia viettää tänä vuonna toimintansa 90. juhlavuotta. Monen vuosikymmenen mittainen historia tarkoittaa tuhansia uusia nimikkeitä ja satojatuhansia niteit...
PuheenaiheKai Takkulan tehtäväksi on muodostunut tarjota välineitä Jumalan sanan tutkimiseen jokaiselle uskovalle.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan