Kevään esikoiset kunnostautuvat tietokirjoilla

Kun Anniina Jakonen oli allekirjoittanut kustannussopimuksen, hän lähetti miehelleen tekstiviestin ja pysähtyi kotimatkalla Petäjäveden Kyläseppään kaakaolle.

– Vanha kansa sanoisi, että kyllä sydämessä jubileerasi!

Jakonen halusi kirjailijaksi jo lapsena, ja parikymppisestä alkaen hän ajatteli vielä joskus kirjoittavansa hengellisen kirjan. Esikoisteos Syty seurakunnasta (Aikamedia) näki päivänvalon helmikuussa.

– Idea syntyi, kun aloin ymmärtää entistä kirkkaammin, miten valtava merkitys seurakunnalla on Jumalan suunnitelmassa. Samalla näin, miten paljon seurakunnissa on myös ristiriitoja ja väsymystä, joten halusin tuoda kirjani kautta uutta intoa.

Omaa tietä etsimässä

Helena Kärkkäinen ja Elina Rautio ovat Jakosen tavoin kevään esikoiskirjailijoita, mutta he saavat odotella teostensa ilmestymistä toukokuuhun. Kipinä aiheisiin syttyi heilläkin omakohtaisuudesta.

Rautiolle kirjoittaminen on ennen kaikkea väline viestiä tärkeäksi kokemistaan aiheista. Yhtä niistä hän käsittelee teoksessaan Minun paikkani (Päivä), jossa on mukana sekä ihmisten tarinoita että teoriaa.

– Aiheen juuret ovat omassa kutsumuksen etsimisen kamppailussani. Minulla on hyvin nuoresta asti ollut syvä kaipaus tehdä jotakin Jumalan näkökulmasta merkityksellistä ja löytää oma paikka.

Kärkkäisen ensimmäiset kirjalliset kokeilut tapahtuivat jo lapsena.

– Kirjoitin ystäväni kanssa ruutuvihkoon seikkailuhenkistä käsikirjoitusta, jonka työnimi oli Lähdin lakeuksilta. Asuimme Pohjois-Savon sydämessä, ja luulin lakeuden sijaitsevan Karjalassa, hän nauraa.

Toukokuussa ilmestyvässä teoksessa Täydellisyydestä eheään ihmisyyteen (Aikamedia) otetaan tavallaan päinvastainen suunta, ahtaista raameista lakeuksia kohti. Kärkkäinenkin yhdistää teoksessaan haastatteluja ja teoriaa.

– Kirjoittaminen oli tutkimusmatka myös omaan sisimpääni, jonka tein yhdessä Jumalan  kanssa. Sen vapauttavan kokemuksen jakaminen kaltaisilleni tuntui olevan vähintä, mitä voin tehdä.

Virkavapaalla tai työn ohessa

Rautio sai jo kuutisen vuotta sitten idean käsitellä kutsumusaihetta sekä väitöskirjassa että populaarimmassa teoksessa. Väitöskirja kiilasi edelle, mutta tutkimuksen valmistuttua vajaa vuosi sitten esikoiskirjan kirjoittaminen pääsi alkuun.

– Työskentelen pääosin freelancertoimittajana ja -kouluttajana, joten raivasin kalenteristani kaksi kuukautta mahdollisimman tyhjäksi, jotta pystyin keskittymään lähes kokopäiväisesti kirjoittamiseen.

Rautiolle työläintä oli haastattelujen purkaminen, ja juonen kuljettaminen haastateltavien minä-muotoisissa tarinoissa aiheutti toisinaan päänvaivaa. Teoriaosuuksissa teksti sen sijaan soljui usein kuin itsestään.

Kärkkäinen sai vuosia pöytälaatikossa maanneen käsikirjoituksensa etenemään virkavapaan avulla. Jakosella puolestaan työ Jees- ja Noste-lehtien päätoimittajana toi vastapainoa kirjaprojektiin, eikä lapsiperheen arkikaan häirinnyt liikaa hänen keskittymistään.

Kirjoittaminen eteni puuskittain: välillä teksti sai levätä, ja välillä Jakonen heräsi yölläkin tekemään muistiinpanoja. Kirjoitusprosessi kesti puolisen vuotta, minkä jälkeen hän hioi vielä tekstiään ennen kuin luovutti sen kustantajalle.

– Tunteet kirjoittamisen aikana vaihtelivat kovasti. Välillä epäilin, voiko minulla olla mitään todellista sanottavaa, välillä taas olin ihan innoissani.

Aiheen omakohtaisuus haastoi, sillä Jakosen piti löytää tasapaino rehellisyyden ja hienotunteisuuden välillä. Hän halusi suojella tapahtumiin liittyviä ihmisiä ja välittää lukijalle sen ajatuksen, että samat asiat voisivat tapahtua missä tahansa.

– Meinasin jäädä jumiin lukuun, jossa kerrotaan kaikkein kipeimmistä kokemuksistani. Tätä kohtaa siistin moneen kertaan, ja hyvä niin. Ensimmäinen versio olisi karmeaa luettavaa, paha olo puski liikaa läpi.

Hovilukijat tukena

Kärkkäinen kertoo joutuneensa opettelemaan kirjaprojektiaan varten uuden tavan kirjoittaa. Aiempi monisanaisuus piti vaihtaa lyhempiin lauseisiin, jotta tekstistä tuli riittävän helppolukuista.

Kun käsikirjoitus oli valmis, hän antoi sen luettavaksi ystävälle, joka totesi, että kyllä tästä taitaa kirja syntyä. Tärkein tukija oli puoliso Pekka.

– Jumala on antanut rinnalleni aarteen, jota ilman moni unelmani olisi jäänyt toteutumatta.

Myös Rautiolla aviomies oli tärkein tuki, ja niin sanottuna hovilukijana toimi ystävä, joka auttoi lisäksi haastattelujen purkamisessa. Jakonen puolestaan piti projektin pitkään salassa perheeltäänkin. Arvokkain palaute tuli isältä, joka oli seurakunnanjohtajana aihetta lähellä.

Kustannustoimittajan puolelta Jakonen olisi odottanut enemmän yhteydenpitoa ja keskustelua. Kustantaja ei kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi puuttua lopputulokseen pientä yksityiskohtien viilausta lukuun ottamatta.

Palaute yllätti

Nykymaailmassa kirjailijan pitäisi olla julkisuuden henkilö, joka markkinoi työtään omalla persoonallaan. Kärkkäiselle tällainen ei tunnu luontevalta, ja mieluiten hän julkaisisikin teoksensa salanimellä.

– Minusta on helppoa kehua Jeesusta, mutta itsestäni ja omista asioistani en kovin mielelläni puhu julkisesti. En olisi kirjassakaan halunnut avata henkilökohtaista elämääni, mutta ymmärsin sen lukijoiden kannalta tärkeäksi.

Kärkkäinen ja Rautio odottavat vielä, millaista palautetta esikoinen ilmestyttyään saa. Jakosta lukijoiden reaktiot hieman jännittivät etukäteen. Vaikka hän tunsi seurakuntaympäristön sekä työntekijän ja vapaaehtoisen että pastorin tyttären näkökulmasta, hän koki itsensä altavastaajaksi kirjoittaessaan nuorena naisena aiheesta, joka mielletään kokeneiden miespastoreiden alueeksi. Niinpä positiivisten kommenttien vyöry yllätti.

– Ihmisiltä on tullut sähköposteja ja soittoja siitä, kuinka he ovat ahmien lukeneet kirjaani ja itkeneet, kun Jumala on koskettanut, tai nauraneet osuville arkielämän esimerkeille.

Etenkin seurakuntakonkareiden palaute lämmittää. Eräskin kertoi suhtautuneensa Jakoseen ennakkoluuloisesti mutta päätyneensä lopulta lukemaan kirjan kahteen kertaan.

– Parasta on nähdä, kuinka Jumala innostaa kirjani kautta ihmisiä toimimaan.


Säde Loponen



Kustantamon vinkit kirjailijaksi haluaville

» Aikamedialle voi tarjota joko valmista käsikirjoitusta tai kirjaideaa. Fiktiivinen teos kannattaa kirjoittaa valmiiksi ennen kuin lähestyy kustantajaa. Tietokirjallisuutta sen sijaan  tehdään usein ryhmässä, joten idean tai hahmotelman tarjoaminen on luontevaa.

» Tärkeintä on idean toimivuus ja lukijoiden löytyminen. Kielellisillä seikoilla on toki merkitystä, mutta hyväkin käsikirjoitus voi jäädä julkaisematta, jos se ei sovi kustantamon  tarpeisiin ja arvomaailmaan. Aikamedia julkaisee sellaisia teoksia, jotka soveltuvat muun muassa seurakuntakentälle.

» Teoksen lajityypillä ei ole väliä, jos idea kantaa, mutta erityyppisten teosten aiemmalla myynnillä on merkitystä kustannuspäätöksiin. Tällä hetkellä kysyttyjä ovat hengelliset opetuskirjat, elämäkerrat ja ajankohtaiset keskustelunaiheet. Runoteoksia sekä lasten- ja nuortenkirjallisuutta tehdään vähemmän.

» Lähetä käsikirjoituksesi Word-tiedostona. Asetteluja ei ole tarpeen tehdä. Riittää kun erotat pääotsikon, väliotsikot ja leipätekstin.

» Raha on huono syy pyrkiä kirjailijaksi, sillä näin pienellä kielialueella ei varsinkaan kristillisiä kirjoja kirjoittamalla voi yleensä hankkia elantoaan, saati rikastua. Kustantamon kannalta olennaista on se, että jokaisesta julkaistusta teoksesta jää pesämunaa seuraavia hankkeita varten.

Vinkit antoi Aikamedian kustannusosasto.


14/2016

UutisetMoni käyttää useita raamatunkäännöksiä rinnakkain, mutta joillekin yksi on yli muiden.
MuutSari Weckrothin historialliset romaanit sijoittuvat antiikin Roomaan ja Kreikkaan alkuseurakunnan aikana.

– Esikoisteostani valmistellessani olin luonut keskeiset henkilöhahmot mutta aika ja pa...
UutisetMaamme helluntaiseurakunnissa on tällä hetkellä kymmenkunta romanitaustaista seurakunnanjohtajaa.
MuutHelluntaiseurakunta Fila Helsinki järjesti pääsiäistilaisuutensa rokkibaari Bar Loosessa (hs.fi 27.3.).

”Haluamme, että kirkkoon tullessa ei astu ikään kuin toiseen maailmaan. Monille Loose on...
PikavisiittiSatakuntalainen kirjailija, koulutyöntekijä, kansalaissodan asiantuntija ja rutikuivan huumorin mestari Jukka Mäkinen rakastaa puhua puuta heinää.

Me satakuntalaiset olemme tunteitamme hyvin av...
PuheenaiheKun Anniina Jakonen oli allekirjoittanut kustannussopimuksen, hän lähetti miehelleen tekstiviestin ja pysähtyi kotimatkalla Petäjäveden Kyläseppään kaakaolle.

– Vanha kansa sanoisi, että kyllä...
PuheenaiheAikamedia Oy:n edeltäjä Ristin Voitto ry aloitti kirjankustantamisen vuonna 1926. Tässä katsaus vuosikymmeniin.


1926
Kustannusyhtiö Ristin Voitto ry rekisteröitiin. Aiemmin helluntaiherä...
MuutLaulaja-lauluntekijä haluaa musiikillaan rohkaista kanssakulkijoitaan.
MuutRaumalainen kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan varsinkin länsirannikon ja Selkämeren saaristolaiskuvauksista sekä islantilaisten teosten suomennoksista. Uutuusromaanissaa...
MuutVapaa-ajattelua saatetaan pitää älyllisenä, humanistisena ja järkiperäisenä tapana ajatella. Sen vastakohtana voidaan harhaanjohtavasti nähdä Jumalaan uskovat vähä-älyisempinä ja sokeaan uskontosidonn...
ArtikkelitParhaat kirjalliset lähteet kristinuskon päähenkilöstä ovat Raamatun neljä evankeliumia. Hänestä jäi kuitenkin mainintoja myös juutalaisiin ja kreikkalais-roomalaisiin teksteihin.
KolumniAika kultaa muistot. Ehkä sen vuoksi on erityisen helppoa ihastella menneitä ihmisiä, saavutuksia ja tapahtumia.

1500-luvulla elänyt suomen kirjakielen luoja Mikael Agricola teki suururakan kää...
MielipideLuokitellaanko nyt kaikki Euroopassa kiertelevät ihmiset pakolaisiksi? Ja olemmeko me – niin rikkaat kuin köyhätkin suomalaiset – siinä tapauksessa velvollisia auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoi...
MielipideSuomalaisen maataloustuottajan osuus leivän hinnasta on vaivaiset neljä prosenttia. Jokin on pahasti silloin pielessä. Teollisuuden osuus leivän hinnasta on 54 prosenttia ja kaupan osuus 30 prosentin...
MielipideSuomen helluntailiike omaksui syntyessään Raamatusta nousevia nimiä paikallisseurakuntien nimiksi. Niinpä minunkin ”kotikirkkoni” oli jo lapsuudessa läheiseksi tullut Betania. Lähdimme 1950-luvulla ai...
MielipideYmmärrän hyvin Kari Hokkasen mielipidekirjoituksessaan esiin tuoman perinteisen näkemyksen miehen hengellisestä johtajuudesta (RV 13). Raamatussa naisen hengellinen johtajuus on enemmän poikkeus kuin...
UutisetKiinan Kommunistinen puolue yritti tuhota kristinuskon, mutta nyt maassa on enemmän kristittyjä kuin kommunisteja, uutisoi BBC.

Uutistoimiston mukaan Kiinan maanalainen kirkko kasvaa nopeasti,...
UutisetTuoreen mielipidetutkimuksen mukaan maailman katolilaisten päämies paavi Franciscus on suositumpi kuin kukaan maailman poliittinen johtaja, jopa ateistien keskuudessa.

WIN/Gallup International...
UutisetMonet kansainväliset kristityt johtajat ovat tuominneet Pakistanin Lahoressa pääsiäissunnuntaina tapahtuneen itsemurhaiskun, jossa kuoli yli 70 ja haavoittui yli 300 ihmistä.

Uhrien joukossa ol...
UutisetSuomalaislähetit iloitsevat uusista uskovista Cocentainan kaupungissa Espanjan itäreunalla.
UutisetKansanedustaja Juho Eerola (ps) esitti sisäministeri Petteri Orpolle (kok) kirjallisen kysymyksen, jossa kysyttiin hallituksen suhtautumisesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden pakolaisten pii...
UutisetHe järjestettävän Empowered21-konferenssin odotetaan kokoavan Lontooseen tuhansia helluntailaisia ja karismaattisia kristittyjä eri kirkkokunnista eri puolilta maanosaa.

Euroopan ensimmäisen a...
UutisetUskonnolliseen väkivaltaan perehtyneen Olli-Pekka Vainion mukaan jännitys ja kunnianhimo houkuttelevat nuoria miehiä pyhään sotaan.
UutisetLyypekissä Saksassa sijaitseva Merimieskirkon Suomi-koti sulkee ovensa lopullisesti heinäkuun alussa. Suomi-koti on ollut auki viime aikoina vain viikonloppuisin.

Kotimaa24.fi:n mukaan syy Lyyp...
UutisetHelsinkiläinen Fila-seurakunta järjesti pääsiäissunnuntaina jumalanpalveluksen Loose-baarissa Annankadulla. Jumalanpalvelus normaalisti DJ’den ja rock-yhtyeiden esiintymispaikaksi mielletyssä Loosessa...
UutisetVivamon loma- ja kurssikeskus täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Keskuksen historia alkoi jo tsaarinaikana vuonna 1916, kun paroni Cronsted myi tilan aktiivikristitylle Karin af Björkestenille. Alkuaikoi...
Uutiset14-henkinen helluntaiseurakunta tekee lapsityötä hämmästyttävän isolla vaihteella.
UutisetAikamedian Keravan toimipiste on vaihtanut osoitetta.
Miten onMuutamat avustusjärjestöt kuten Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu kertovat valtion kehitysyhteistyöleikkausten ja toisaalta rasistisen puheen lisääntymisen auttaneen kansalaiskeräyksiä, ja r...
PääkirjoitusSuomen Helluntaiherätyksen kustannustalo Aikamedia viettää tänä vuonna toimintansa 90. juhlavuotta. Monen vuosikymmenen mittainen historia tarkoittaa tuhansia uusia nimikkeitä ja satojatuhansia niteit...
PuheenaiheKai Takkulan tehtäväksi on muodostunut tarjota välineitä Jumalan sanan tutkimiseen jokaiselle uskovalle.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan