Venäjän evankeliset kirkot ovat käynnistäneet mittavan rukous- ja vetoomuskampanjan sen jälkeen, kun duuma hyväksyi juhannusaattona lain, joka tekee käytännössä kaikesta evankelioinnista luvanvaraista. Jotta laki astuisi voimaan, presidentti Vladimir Putinin on hyväksyttävä se ensi sunnuntaihin mennessä.
Omantunnonvapautta ja uskonnollisia yhteisöjä koskevan lain sanamuotoja on Venäjän protestanttikirkoissa tulkittu niin, että laki pitää lähetystyönä kaikkea kirkkorakennusten ulkopuolella tapahtuvaa uskonnollista kommunikointia ei-uskovan henkilön kanssa. Se puolestaan edellyttää viranomaisten myöntämän luvan hankkimista.
Kaduilla ja kodeissa tapahtuvan evankelioinnin lisäksi rajoitukset koskevat osin myös median ja internetin kautta tapahtuvaa uskonnollista viestintää. Mikäli lupaa ei ole, henkilöä voidaan rankaista jopa noin 700 euron sakolla.
Aiemmin esimerkiksi katuevankeliointia on rajoitettu lähinnä ulkomaalaisilta.
– Tavallinen venäläisuskova voi toisin sanoen periaatteessa saada sakot, jos hän kotonaan todistaa naapurilleen uskostaan eikä ole hankkinut lähetystyölupaa. Tämä kuulostaa absurdilta mutta näyttäisi olevan totta, ruotsalainen idäntyön vaikuttaja ja Avainmedian hallituksen asiantuntijajäsen Rauli Lehtonen kertoo.
– Sitä, kuinka helppoa näitä lupia olisi saada, on vaikea arvioida. Näyttää kuitenkin siltä, että tarkoituksena on rajoittaa evankeliointia ja myöntää siihen mahdollisuus vain viranomaisten luotettavina pitämille henkilöille.
Vetoomuskirjeitä
Moskovassa viime viikolla kokoontuneet Venäjän evankelisten kirkkojen edustajat päättivät lähettää presidentti Putinille kirjeen, jossa he vetosivat lain hylkäämiseksi. Lisäksi he julistivat yhteisöihinsä kolmipäiväisen rukous- ja paastokampanjan sekä kehottivat myös seurakuntalaisia lähettämään vetoomuskirjeitä ja -sähköposteja presidentinkansliaan.
Lehtosen mukaan kirkonjohtajat pyytävät esirukoustukea myös ulkomaalaisilta kristityiltä.
Lakihanke on jatkoa Venäjän vähemmistöuskontojen toimintavapauden aiemmalle kaventamiselle.
MielipideRV Uutiset Ristin Voiton verkkosivuilla käsitteli 18.7.
musiikkiin liittyvää melukeskustelua. Videon loppupuolella toimittaja
kysyi haastateltavilta, tietävätkö he jonkun, joka olisi saanut
kuul...
MielipideKuuntelin sunnuntaina 26.6. klo 11–12 Juhannuskonferenssista lähetetyn radiokokouksen. Kokous oli hyvä. Elli Meklinin
puhe oli mielenkiintoinen ja hyvin valmisteltu. Sisar ei puhunut
”tuossa penki...
MielipideVoiko säveltäjä, soittaja tai laulaja elää pelkästään hengellisellä musiikilla Suomessa? Siis jos musiikki on oikeasti ainoa tulon lähde? Kyllä voi – muutamat. Tietojeni mukaan he ovat Pekka Simojoki...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
KolumniIltalenkiltä palatessa tuttu hahmo näkyy kotikadulla. Kun ei ole pitkään aikaan tavattu, on puhuttavaa paljon. Kaksi äitiä: päällimmäisenä omien lasten kuulumiset.
PääkirjoitusElämme Suomessa hämmentävää sukupuolikäsitysten ja -asenteiden muuttumisen aikaa. Seksuaaliajattelun sekavuus koskee yksilöiden lisäksi koko kulttuuria. Tässä myllerryksessä medialla on keskeinen rool...
UutisetHelsingin Sanomien entinen vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen ratkaisee Vuoden kristillinen kirja 2016 -voittajan, kertoo Suomen Viikkolehti. Vuoden kristillinen kirja valitaan lokakuussa kymme...
UutisetLapuan helluntaiseurakunta järjesti kahdeksannen kerran Hengellisen musiikin festivaalin kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa viime viikonloppuna. Tapahtuma keräsi lähes 1 500 henkeä kuuntelemaan Jippii-...
UutisetHelsingin hovioikeus päätti viime viikolla, ettei uskoon tullut elinkautisvanki Lauri Johansson pääse vielä vankeudesta. Hänet vangittiin joulukuussa 2002 murhasta.
UutisetSuuri osa uskonnollisesta viestinnästä toisinuskovien kanssa muuttuu Venäjällä periaatteessa luvanvaraiseksi, mikäli presidentti Putin hyväksyy uuden lain.
UutisetSeurakunnan historian tunteminen auttaa suunnittelemaan tulevaa, amerikkalainen yliopistomies ja kotiseurakuntansa maallikkoaktiivi Bruce Keisling toteaa Christianity Todayn haastattelussa.
UutisetIsraelilaisessa Petakh Tikvan kaupungissa toimiva ääriortodoksijuutalainen harediyhteisö on kuohuksissa, koska siellä pelätään lukuisten yhteisön jäsenten kiinnostuneen messiaanisten juutalaiste...
MielipideMusiikki antaa mahdollisuuden ylistää, julistaa, lohduttaa, virkistää ja
opettaa Jumalan sanaa. Olemme kuitenkin huolissamme seurakuntamusiikin
jatkuvasta yksipuolistamisesta, joka heijastaa m...
UutisetKristityiksi itsensä identifioivista briteistä lähes 60 prosenttia kannatti Britannian EU-eroa, Christian Today uutisoi paikalliseen kyselyyn nojaten.
Miten onJuhannuskonferenssissa on lapsille omia tilaisuuksia, mutta lasten energiamäärän huomioiden se ei riitä. Lapset tarvitsevat toimintaa ja tekemistä, jotta he viihtyvät. Vuosien mittaan onkin todettu, e...
MuutElina Vuola (toim.): Uskonto ja kehitys. Näkökulmia suomalaiseen kehitysyhteistyöhön ja -tutkimukseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. Sid. 230 sivua.