Viime vuosina musiikillinen koulutus- ja taitotaso seurakunnissa
on ilahduttavasti noussut. Myös uusia lauluja ja äänitteitä
tehdään ahkerasti. Suurimmat ongelmat liittyvätkin musiikin sisältöön
ja tyylikysymyksiin. Yksi näkyvimmistä ristiriitojen aiheuttajista
on suhtautuminen niin sanottuun ylistysmusiikkiin.
Ylistysmusiikki on käsitteenä epämääräinen. Sen käyttöyhteys
on rajautunut viime vuosina kansainvälisten vaikutteiden myötä
varsin kapea-alaiseksi. Harva enää mieltää, että myös vanhat kiitosvirret
ja Jumalaa ylistävät hymnit voivat olla ylistysmusiikkia.
On syytä muistaa, että musiikilla on seurakuntaelämässä tärkeä
teologinen merkitys. Se on väline Jumalan ylistykseen ja palvontaan.
Laulujen sanoituksilla luodaan myös jumalakuvaa ja rakennetaan
hengellistä todellisuutta. Monien ihmisten teologiset
uskonkäsitykset perustuvatkin suurelta osin tuttujen laulujen
teksteihin.
Musiikin valinta on ennen muuta käytännöllinen
johtamiskysymys. Se edellyttää sekä käyttötarkoituksen
että kuulijakunnan oikeaa huomioon ottamista.
Vain silloin musiikilla voi olla sanomaa viestivä ja
hengellistä yhteyttä luova vaikutus. Kaikenlainen pakottaminen
tiettyyn musiikkityyliin aiheuttaa usein ongelmia.
Laulu ja musiikki koskettavat ihmistä kokonaisvaltaisesti. Musiikkipsykologisesti
erilaiset ilmaisumuodot kietoutuvat syvälle
yksilön omaan kokemushistoriaan ja tunteiden säätelyn mekanismeihin.
Tämä selittää osaltaan musiikin synnyttämiä voimakkaita
reaktioita. Yksipuoliseksi tai vääränlaiseksi mielletty musiikki herättää
myös vahvaa torjuntaa, jopa avointa aggressiivisuutta.
Jumalanpalvelusmusiikkiin liittyvät näkemyserot ovat kehittyneet
helluntailiikkeessä huolestuttavan suuriksi, joten hengellisten
vastuunkantajien tulisi kiinnittää asiaan huomiota. Neuvoa-antavat
vanhimmat ja Helluntaiseurakuntien Musiikki ry ovat näin
jo tehneetkin. Musiikkielämä seurakunnissa ei saa ohjautua itsestään,
vaan sitä pitää tietoisesti johtaa ja kehittää.
Teologian tohtori Jouko Ruohomäki tarkastelee uudessa kirjassaan
Kutsu ylistämään ja palvomaan jumalanpalvelusmusiikkia
kirkkohistorian näkökulmasta. Hän toteaa siinä asian ytimen:
”Musiikin nykyaikaisuudesta tai perinteellisyydestä ei pitäisi
tehdä ongelmaa, sillä Raamattu ei anna ohjeita siitä, minkälainen
rytmi, harmonia, melodia, muoto tai tempo pitäisi
olla jumalanpalvelusmusiikissa. Jumala on paljon
kiinnostuneempi sydämen asenteestamme ja siitä, miten
rehellisesti me ilmaisemme ylistystämme.”
Leevi Launonen