Riippuvuuden orjuuttamat osa 2

Rikollinen elämäntapa koukuttaa. Kuva Shutterstock
Rikollinen elämäntapa koukuttaa. Kuva Shutterstock
Katu-, teetupa- ja vankilatyö sekä muu suoraviivainen ihmisten evankeliointi on olennainen osa herätyskristittyjen identiteettiä. Yleensä evankeliumi ja Jumalan apu myös kiinnostavat niitä, joilla on suuria vaikeuksia elämässään.

Niille, jotka tulevat uskoon päihde- ja rikosmaailmasta, uskoontulo merkitsee paljon suurempaa muutosta kuin niin sanotuille siivosyntisille. Sunnuntaina uskonratkaisun tehnyt opettaja tai kirvesmies voi mennä maanantaina työpaikalleen, todistaa uskostaan ja jatkaa elämäänsä lähes entiseen tapaan samassa sosiaalisessa viitekehyksessä kuin ennenkin.

Sen sijaan päihde- ja rikosmaailmasta uskoon tullut joutuu jättämään kokonaan sen elämän, jossa on elänyt. Mitä syvemmällä henkilö siinä maailmassa on ollut, sen suurempi muutos on. Pahimmillaan hän joutuu jättämään niin ystävänsä, elinkeinonsa, harrastuksensa kuin arkiset puheenaiheensakin. Muutos on yhtä suuri kuin jos tavalliselle suomalaiselle sanottaisiin, että hänen pitää muuttaa kamelinkasvattajaksi Qatariin.

Keskeneräisyys kuuluu asiaan

Erilaiset riippuvuudet, rikokset ja vankeus rikkovat aina ihmistä hyvin kokonaisvaltaisesti. Jos henkilö aloittaa päihteiden säännöllisen käytön 13-vuotiaana, hänen kasvunsa aikuiseksi keskeytyy. Kun hän raitistuu 33-vuotiaana, hän joutuu yhtäkkiä kohtaamaan ne
henkiset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset kasvuhaasteet, joihin hänen ikätoverinsa ovat saaneet totuttautua 20 vuoden ajan.

Siksi uskoon tulleiden kasvulle tulee antaa aikaa; pyhitys ja Kristuksen kaltaisuuteen kasvaminen ovat elämänpituinen prosessi. Esimerkiksi jos henkilö vapautuu päihteistä ja aggressiivisesta käyttäytymisestään, silti hänelle saattaa jäädä muita riippuvuuksia, arjen ja talouden hallinnan ongelmia, rikollisen alakulttuurin ihailua tai auktoriteettivihaa – aivan
samoin kuin uskoon tulleella opettajallakin voi olla työstettävää vaikkapa ylpeytensä, muukalaisvihansa tai ahneutensa kanssa.

Jos emme pysty hyväksymään keskeneräisyyttä itsessämme ja toisissamme, tuomitsemme,
loukkaannumme ja katkeroidumme helposti sekä petymme lopuksi Jumalaankin, kun asiat eivät muuttuneetkaan niin nopeasti ja yksinkertaisesti kuin luulimme.

Vankila rikkoo sisintä

Vuoden 2014 tilastojen mukaan keskimääräinen vankeusaika Suomessa on 10 kuukautta. Siksi esimerkiksi televisiosarjoissa esiintyvät vangit, jotka istuvat pitkiä tuomioita, eivät edusta ”keskivertovankia” – jos sellaista on olemassakaan.

Vankila rikkoo ihmistä siten, että vangin on omaksuttava vangin identiteetti voidakseen olla
osa yhteisöä. Vankilassa vallitsevat arvot ovat hyvin erilaiset kuin muualla yhteiskunnassa. Jos kuuluu vuosikausia yhteisöön, joka arvostaa muun muassa väkivaltaa, auktoriteettivihaa ja rikoksia, se jättää väistämättä jälkensä. Vankila vaikeuttaa sopeutumista takaisin yhteiskuntaan, sillä vankilassa opituilla arvoilla ei pärjää muurien ulkopuolella. Mutta jos
niitä ei sisäistä, ei pärjää muurien sisäpuolella.

Lisäksi yhteiskunnan ulkopuolelle joutuneelle ihmiselle vankila voi olla se paikka, jossa hänet hyväksytään joukkoon ja otetaan vastaan sellaisena kuin hän on. Siellä on mahdollisuus kokea jonkinlaista veljeyttä ja toveruutta, vaikka todellisuudessa nekin
ovat vain kauppatavaraa.

Jotkut vangit omaksuvat tämän kulttuurin niin vahvasti, että he eivät pääse siitä lainkaan eroon. He pärjäävät vankilassa mutta eivät sen ulkopuolella. Näin on käynyt niille uskoon tulleille vangeille, jotka kohta vapauduttuaan palaavat takaisin vankilaan. Niissä tilanteissa
on hyvä muistaa, että niin kauan kuin Jeesukseen turvautunut ihminen ei kiellä Jeesusta,
meidän ei tule kyseenalaistaa hänen pelastustaan, vaikka elämänhallinta ei olisikaan kunnossa.

Arvot ovat päälaellaan

Vankien sisäisessä hierarkiassa rikokset määrittävät vangin aseman. Mitä useammin ja pidempään olet ollut vankilassa, sitä arvostetumpi siellä olet; eli mitä rikkinäisempi olet, sitä korkeammalle nouset. Hierarkian huipulla ovat henki-, väkivalta- ja  huumausainerikoksia tehneet ja alimpana seksuaalirikolliset, joita kaikkien kuuluu halveksua ja jotka ovat avointa riistaa kaikille. Tämä järkyttävä hierarkia perustuu väkivaltaan ja alistamiseen sekä tarpeeseen osoittaa, että joku on vielä huonompi kuin minä. Surullista on, että tämä sama rikkinäinen arvomaailma näkyy myös seurakunnissa,
sillä usein nostamme näkyvimmille paikoille juuri ne, jotka ovat tulleet uskoon hierarkian huipulta. Näin jopa vahvistamme sitä identiteettiä, josta näiden ihmisten pitäisi päästä eroon.

Perinteisesti vankilatyötä on tehty vankilassa, ja hyvä niin, koska vankila on hyvä paikka miettiä selvin päin oman elämän suuntaa. Joka vuosi noin 300 vankia tekeekin uskonratkaisun, mutta heistä vain harva löytää tiensä seurakuntaan. Siksi uskovien olisi hyvä ymmärtää, että tehdäkseen vankilatyötä ei tarvitse mennä vankilaan. Vankilakulttuurin sisäistänyt ihminen tarvitsee tukea nimenomaan vapautuessaan vankilasta.


Aivan samoin kuin Qatariin olisi helpompi lähteä kamelinkasvattajaksi, jos joku olisi ottamassa vastaan ja opastamassa uuden kielen, kulttuurin ja ammatin omaksumisessa,
myös vangin on helpompi palata yhteiskuntaan, jos hänellä on opastajia. Ellei tukea ole saatavilla, on suuri houkutus palata takaisin entiseen elämään.

Vankilatausta ei ole perusteltu syy vieroksua, väheksyä tai nostaa ihmistä esille  seurakunnassa. Vankilassa ollut ihminen kaipaa ihan tavallista arkista elämää, kuten kaikki muutkin. Suomessa suuri osa rikoksista tehdään päihtyneenä. Rikoksen tehneet ovat
selvin päin aivan samalla viivalla muiden kanssa: he kaipaavat ystäviä, työtä, rakkautta, kärsivällisyyttä, hyväksyntää ja merkitystä elämälleen.

Toiset meistä tarvitsevat enemmän tukea, toiset vähemmän – ja eri elämänalueilla. Kun tuemme toisiamme, toteutuu Paavalin kehotus: ”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa
nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa.”
(Ef. 4:1–2.)

Sakari PIhlaja, Vesa Rautasaari ja Risto Huttunen    






Sakari Pihlaja on toiminut 30 vuotta
vankilalähettinä sekä 25 vuotta
ammatillisena päihdetyöntekijänä
kristillisissä järjestöissä ja vankiloissa.












Vesa Rautasaari on Suomen helluntaiseurakuntien
vankilatyön yhteyshenkilö










Risto Huttunen työskentelee päihdekuntoutusohjaajana
Jyväskylän Kan-kodilla, joka on erikoistunut
vankien päihdekuntoutukseen




Mikä riippuvuus?


RIIPPUVUUS eli addiktio tulee latinankielisestä sanasta addicus, joka tarkoittaa jonkin valtaan joutunutta, esimerkiksi velkaorjaa. Aineisiin liittyviä riippuvuuksia ovat muun muassa alkoholi-, huume- ja lääkeriippuvuus. Toiminnallisia riippuvuuksia ovat puolestaan esimerkiksi työnarkomania, seksi- ja peliriippuvuus sekä ostelu. Muita riippuvuuksia voivat olla muun muassa ahdasmielinen uskonnollisuus, ihmissuhderiippuvuudet ja omistamisen
pakko.

 Lähde: Katto, T. 2016. Riippuvuudet-luentomateriaali.



30/2016

MuutKesäkuinen muuttomme Várpalotan kaupunkiin Unkariin oli järjestyksessään kahdeskymmenesneljäs. Samalla se oli perheemme kolmas muutto ulkomaille. Voisi siis täydellä syyllä sanoa, että olemme rutinoit...
MuutKUN saa käsiinsä Päivi ja Niilo Räsäsen tuoreen Avioliitto-kirjan, hätkähtää teoksen ulkomittoja: vain 14 x 17 senttimetriä, eikä paksuuttakaan ole kuin vajaa sentti.

Harvoin lienee nouss...
MuutKatu-, teetupa- ja vankilatyö sekä muu suoraviivainen ihmisten evankeliointi on olennainen osa herätyskristittyjen identiteettiä. Yleensä evankeliumi ja Jumalan apu myös kiinnostavat niitä, joilla on...
MuutEfesolaiskirjeessä ja 1. Korinttilaiskirjeessä Paavali näyttää puhuvan apostolin tehtävästä samantapaisena seurakunnallisena toimena ja kutsumuksena kuin evankelistan ja opettajan toimesta (Ef. 4:11;...
MuutTurun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala pohtii Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissa sitä, miten kristinusko ja islam ovat samaa juurta mutta kuitenkin erilaisia. (maaseuduntulevaisuus.fi 10.7.201...
MuutEntinen lähetyslapsi Maria Huotari unelmoi lähetyslääkärin työstä.
MuutMeidät on kutsuttu elämään Jumalan armon ja rakkauden motivoimaa elämää, omasta ja toisten ainutlaatuisuudesta iloiten.
MuutHenry Hedman kuuntelee kesällä luonnon musiikkia.

Koulutus on merkinnyt minulle eteenpäin pääsyä erilaisissa kansainvälisissä ja kansallisissa tehtävissä. Se on avannut mahdollisuuksia.

...
UutisetSeurakuntien ja kristillisten järjestöjen avioliittotapahtumiin osallistuu runsaasti myös sellaisia pareja, joista vähintään toiselle uskonasiat ovat vieraita.
– Mukana on joka kerta ni...
UutisetSiuntion Pickalan kentällä heinäkuun ensimmäisenä lauantaina järjestetty Holy Golf -kilpailu kokosi 42 kristittyä golfinharrastajaa nauttimaan yhdessäolosta, leppoisasta kisailusta ja mitä parhaasta...
UutisetYhteiskristillinen New Wine -kesätapahtuma kokosi Jämsän Himokselle 13.–17. heinä-kuuta noin 2 400 kävijää eri puolilta Suomea.
Päivisin osallistujat jakautuivat seminaareihin,joiden aikana o...
UutisetVenäjällä viime viikolla voimaan astunut uusi ”isovelilaki” on aiheuttanut jännittyneisyyttä maan monissa uskonnollisissa vähemmistöyhteisöissä, sillä terrorismin ja ääriliikkeiden vastainen lak...
MielipideKun uudistuin uskossani noin seitsemän vuotta sitten, riensin innoissani Juhannuskonferenssiin hakemaan sykettä suomalaisesta helluntailaisuudesta. Huomasin, että musiikkianti oli muuttunut pä...
MielipideJuhannusaattoaamuna ajelimme mieli uteliaana kohti konferenssia. Olihan tiedossa, että juhlakäytäntöihin oli tehty muutoksia, joiden piti olla parannuksia edellisvuosiin verrattuna.
Ehdimme pa...
MielipideMinulle ja monelle muullekin oli yllätys, kun Juhannuskonferenssin perinteinen romanikokous oli muutettu teematilaisuudeksi. Hyvät päättäjät ja suunnittelijat, te ette voi muuttaa perinteistä rom...
MielipideYlistysmusiikki on liian yksipuolista ja edellyttää jonkinasteista hurmoksellisuuteen vajoamista, jotta se toimisi. Jos jonkun altis sielu antautuu Hengen vietäväksi, nauttii siitä ja kiittää Jum...
MielipideSeurakunnan paimenena joudun katsomaan lauman parasta myös alkoholikysymyksessä – eli ajattelen kokonaisuutta. Sillä ei ole väliä, miltä minusta tai muista tuntuu. Suhde alkoholinkäyttöön ei ole...
MuutEdellisessä numerossa (RV 28– 29) kerrottiin Tiibetissä viime ja tämän vuoden aikana tapahtuneesta mittavasta herätyksestä. Toisin kuin jutussa annettiin ymmärtää, raportoidut yli 200 000 kääntyn...
Kolumni”Me seurataan täällä somessa toisten elämää, kuvia, reissuja... mutta ei me tiedetä, mitä he käyvät parhaillaan läpi elämässään. Ajatellaan, että kaikilla muilla on kaikki hyvin, ei suruja, murheita...
UutisetKristityt turvapaikanhakijat kohtaavat muslimien syrjintää ja jopa tappouhkauksia vastaanottokeskuksissa, toteavat Saksan katolisen piispainkokouksen puheenjohtaja ja protestanttisen EKD-kirkon pi...
UutisetTutkimustieto uskonnollisen osallistumisen ja terveyden välisestä yhteydestä sai jälleen vahvistusta, kun amerikkalainen tutkijaryhmä totesi aktiivisten kirkossakävijöiden itsemurhariskin olevan s...
UutisetEteläaasialaisessa Bangladeshissa arviolta 91 000 muslimia on kääntynyt kristityksi viimeksi kuluneiden kuuden vuoden aikana, uutisoi Christian Freedom International -järjestö.
Samaan aikaan maa...
UutisetKristittyjen näkemykset avioliitosta sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ovat heinäkuussa nousseet jälleen puheenaiheeksi. Eri tapauksia on käsitelty mediassa hyvin eri tavoin, Suomen...
UutisetPunaiset viirit liehuvat ja moottorit jyrisevät, kun motoristiletka kääntyy torille. Kypärät riisuttuaan ja paikallisia tervehdittyään joukko kiiruhtaa purkamaan varusteita huoltoautosta. Pian m...
UutisetKarkkilan helluntaiseurakunnan Katukappeli on parhaalla mahdollisella paikalla aivan kaupungin pääkadun varrella. Seurakunta perustettiin vuonna 1936, jolloin se hankki myös kokoontumistilat kor...
UutisetPorin SuomiAreenassa puhunut arkkipiispa Kari Mäkinen on huolissaan siitä, että Suomessa nähdään toiset ihmiset yhä useammin taakkana tai uhkana. Näin on käynyt esimerkiksi työttömille ja turvap...
UutisetHeinäkuun aurinkoinen lauantaipäivä 9.7. oli koonnut Kihniön osuuspankin puistoon runsaan yleisön, ja laadukas musiikki-, lettu- ja makkaratarjoilu loivat Gospelrekka-tapahtumaan mukavaa festari...
UutisetPerussuomalaiset on ollut viime eduskuntavaaleissa suosituin puolue luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien suomalaisten keskuudessa, Kotimaa24 uutisoi oikeusministeriön tutkimuksesta.
Puo...
PuheenaiheKun Nanna Rautiainen reilu vuosi sitten valittiin Suomen Vapaakirkon lähetysjohtajaksi, hän näki tulevan työnsä yhdeksi suurimmaksi haasteeksi sen, kuinka saada lähetystyö jokaisen seurakunnan j...
PääkirjoitusAina uskonpuhdistuksesta lähtien kristilliset seurakunnat ovat tuoneet erilaisia musiikkityylejä jumalanpalveluksiinsa. Musiikki on tärkeä osa myös helluntaiseurakuntien toimintaa. Meillä on r...
Miten onHelluntaiseurakuntien Musiikki ry:n julkaisema kannanotto, musiikin ammattilaisten kirjoitukset Ristin Voitossa ja Paimen Plus -lehdessä sekä Juhannuskonferenssin musiikkitarjonta ovat herättäneet...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan