Kiitollisuus ja tyytyväisyys elämänasenteena

Paavali kirjoitti Timoteukselle, että viimeisinä aikoina ihmiset ovat kiittämättömiä, rahanahneita ja välittävät vain omasta edustaan.¹ Apostoli ottaa nämä asiat listaansa mukaan, kun hän kirjoittaa murheissaan siitä, mihin maailma ja jopa kristityt ovat menossa maailman aikojen
loppua kohden kuljettaessa.

Kiitollisuus ja tyytyväisyys ovat tärkeitä asioita. Nämä asenteet näyttävät antavan pohjavireen yksilön arkielämälle. Samoin ne ovat olennaisessa roolissa ihmisen suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin.

Kun saatu hyvä unohdetaan

Tyytyväisyys on yksinkertaisimmillaan sitä, että ihminen ei halua tai koe tarvitsevansa elämäänsä sen enempää. Tyytyväinen ihminen kokee, että kaikki on hyvin juuri nyt.

Paavalin mukaan ahneus, erityisesti rahanahneus, ja kaikenlainen asioiden haaliminen liittyvät tyytymättömyyteen. Kiittämättömyys taas on pohjimmiltaan sitä, että ihminen unohtaa sen hyvän, mitä hän on saanut. Hän ei osaa arvostaa sitä, mitä itsellä jo on.

Tällainen asenne palauttaa mieleen Israelin kansan erämaataipaleen, erityisesti sen, kun israelilaiset napisivat Jumalalle heidän omasta mielestään kurjista oloista. Israelin esimerkki onkin räikeä: ihmiset olivat kiittämättömiä ja tyytymättömiä, vaikka heille satoi ruokaa taivaasta ja heidät oli pelastettu raipaniskuilta ja nälältä.

On helppo tuomita israelilaiset erämaataivaltajat ja nähdä heidän selkeä typeryytensä, kun he eivät ymmärtäneet olla Jumalalle kiitollisia siitä, mitä olivat saaneet.²  Silti hyvinvoivat länsimaalaiset ihmiset taipuvat jatkuvasti tähän samaan asennoitumiseen. Olemme tulleet hyvin tietoisiksi omista oikeuksistamme. Ihmisten mieliin on piirtynyt käsitys siitä, mikä on yleinen normi perusoikeuksissa. Suomessa niitä ovat esimerkiksi halpa terveydenhuolto, ilmainen koulutus ja Kelan tuet. Mikäli näitä uhataan, ihmiset kokevat helposti, että heille automaattisesti kuuluvia etuja otetaan pois. Kun vaikkapa opintotuki tai Kelan matkakorvaukset tulevat myöhässä, se koetaan epäreiluksi.

Vaikka nykyinen viestintäteknologia mahdollistaa sen, että olemme nyt entistä tietoisempia maailman kärsimyksestä ja hädästä, se ei tee meistä automaattisesti kiitollisempia tai tyytyväisempiä ihmisiä. Emme osaa iloita siitä, mitä olemme saaneet ja meillä itsellämme jo on.

Kristinusko on epäreilu

Epäreiluus on käsite, jota käytetään nykyään paljon. Ihmisillä näyttää olevan tarkka käsitys siitä, mitä heidän tulisi ansaita ja saada.

Kristinuskokin tuntee tämän saman epäreiluuden käsitteen, mutta aivan toisella tavalla kuin länsimainen hyvinvointiyhteiskunta.

Kun Jumala inkarnoitui ihmiseksi, kasvoi tässä tavallisessa maailmassa ja lopulta aikuisena alistui vangitsemiselle, brutaalille kiduttamiselle
ja väkivaltaiselle kuolemalle, hän valmisti jotakin epäreilua. Kyseessä oli kaikille ihmisille ilmainen mahdollisuus päästä taivaaseen.

Kun puhutaan oikeudesta, syntinen ihminen ei ole oikeutettu pääsemään taivaaseen nauttimaan Jumalan pyhästä läsnäolosta ja rakkaudesta. Mutta Jumala päätti toimia niin, että lopulta tämä epäreiluus olisikin loogista: hän itse maksaa pääsylipun hinnan, jolloin vaadittu pääsylippu on hankittu syntiselle.

Ihminen ei tässäkään saa sitä, mikä hänelle kuuluu, koska oikeasti hänelle kuuluisi kadotus ja kuolema. Tässä Jumalan luomassa ratkaisussa ihminen saa kuitenkin paljon parempaa.

Kun kristitty ymmärtää ja omaksuu tämän syvän totuuden, siitä tulee pohjavire hänen käyttäytymiselleen, toiminnalleen ja ajattelulleen. Tämä kiitollinen asenne näkyy muun muassa hänen arvoissaan ja aivan konkreettisissa elämäntavoissa, kuten anteliaisuudessa ja suhtautumisessa toisiin ihmisiin.

Syvällisesti omaksuttuna kiitollisuus ja tyytyväisyys liittyvät siis myös Kun ihminen ei saa sitä, mikä hänelle kuuluisi Kiitollisuus ja  tyytyväisyys elämänasenteena siihen, minkälainen rooli Luojalla on suhteessa luotuun ja toisin päin.

Kaikki on Jumalan omaisuutta

Raamatussa on paljon perustavanlaatuisia totuuksia, jotka muodostavat kristillisen maailmankuvan. Maailmankuva vaikuttaa siihen, miten yksilö näkee ja suhtautuu todellisuuteen ja toisiin ihmisiin.

Yksi raamatullinen perusasia on se, että Jumala on Jumala. Hän on suvereeni ja kaiken yläpuolella.

Toinen perustotuus on se, että Jumala on luonut universumin ja kaiken, mitä siinä on. Jumalalla on siis omistusoikeus kaikkeen, ja hän ylläpitää kaikkea olevaista.

Näiden perusasioiden oivaltaminen auttaa ymmärtämään, että ihminen ei lopulta omista itse mitään, vaan kaikki on lainaa ja lahjaa. Me voimme kuvitella omistavamme paljonkin ja voimme taistella viimeiseen asti siitä, mitä meillä on. Voimme valittaa huonosta palkasta
ja siitä, että meillä ei ole tarpeeksi hyviä ja laadukkaita asioita elämässämme. Mutta kaiken mitä tavoittelemme, tarjoaa lopulta Jumala,
jolle kaikki kuuluu ja jolla on valta jakaa omaisuuttaan.

Tunnettu Uuden testamentin tutkija Ben Witherington on sanonut hieman provosoivasti, että hyväntekeväisyys on synti. Vaikka lause on huomiota herättävä ja kärjistävä, sen taustalla on syvällinen ajatus omistamisesta. Witherington nimittäin selvittää, että hyväntekeväisyyteen liittyy aina taustaoletus, että jokin asia on minun omaani, ja jos päätän antaa sen toiselle, olen hyväntekijä
– ikään kuin antaminen olisi vapaavalintaista.

Kuitenkin Raamattu on täynnä käskyjä – ei siis pelkästään ehdotuksia – antaa omastaan tarvitseville. Antaminen on paljon helpompaa, kun ymmärtää, minkälainen omistussuhde ihmisellä itsellään lopulta on niihin asioihin, jotka hän on saanut.

Kiitollisuutta myös surun ja kivun keskellä

Ihmisillä on tietenkin myös aikoja, jolloin surraan ja on paha olla. Langenneessa maailmassa kipu ja kärsimys ovat realiteetteja, joita ei
pääse pakoon.

Kiitollinen ja tyytyväinen asenne ei tarkoita sitä, että paha olo pitäisi kieltää tai lakaista maton alle. Terveeseen tunne-elämään kuuluu esimerkiksi se, että itkettää, kun on surun ja kivun aika. On kuitenkin hyvä muistaa, että Jumala on myös itse kärsinyt, ja hän on ihmisen kärsimyksessä läsnä.

Kärsimyksiä kohdatessa on tärkeää tiedostaa katkeroitumisen vaara. Ihmisillä on kiusaus kiinnittää huomiota asioihin, joita he ovat menettäneet, sen sijaan, että he kiittäisivät siitä, mitä ovat saaneet.

Paavali kehottaa kiittämään joka tilassa.³ Hän näyttää itse mallia kiitollisesta ja iloisesta sydämestä. Filippiläiskirjeessä hän kehottaa ihmisiä iloitsemaan kanssaan,⁴ vaikka hän kirjoitti tuon kirjeen vankeudessa. Paavali oli Jumalalle kiitollinen, sillä hän muisti, mistä hänet oli  pelastettu.

Jumalan läsnäolo ja vaikutus näkyvät yksilön elämässä usein mielihyvän tai hetkellisen ilon sijaan syvempänä tyytyväisyytenä. Nykyajan mielihyvähypetys ei siis ole raamatullisen kiitollisuuden ja tyytyväisyyden ydin. Tyytyväisyys on huumetripin sijaan elämän tasapainoinen, useimmiten jopa huomaamaton perusvire, joka on mielekkään elämän perusta. Se kumpuaa siitä, että luotu käsittää paikkansa maailmassa
ja muistaa kaiken Luojalta saamansa hyvän.

Viitteet:
1) 2. Tim. 3:1-5.
2) 2. Moos.
3) 1. Tess. 5:8.
4) Fil. 4:4.


Sara Saarela