Naisten välissä on yli 500 kilometriä, eivätkä ystävykset näe toisiaan kasvokkain kuin ehkä kerran vuodessa. He ovat kuitenkin löytäneet oman tapansa pitää yhteyttä.
– Lenkit suovat liikunnan lisäksi mahdollisuuden syvällisempiinkin keskusteluihin, joihin ruuhkavuosia elävällä ei muuten aina ole aikaa, Anne toteaa.
Puolisotkin tietävät, ettei vaimoa kannata odotella kotiin pariin tuntiin.
– Kilometrit kuluvat kuin siivillä. Usein puhelu päättyy ajatukseen, että kyllähän tätä juttua riittäisi, mutta taitaa alkaa olla jo lasten iltapala-aika, Anni nauraa.
Lähentymistä etänä
Anne ja Anni tutustuivat toisiinsa 1990-luvun alussa Oulussa, jossa he kävivät samaa koulua ja kuuluivat samaan seurakuntaan. Anni muistaa ensikohtaa-misista rauhallisen tytön, joka puhui leppoisaa Lapin murretta.
Anne oli hiljattain muuttanut uudelle paikkakunnalle. Hän löysi Annista ystävän, joka harrasti samoja asioita ja jakoi saman arvomaailman. Myös samankaltainen huumori kolahti.
Aluksi tytöt tunsivat toisensa ensisijaisesti kaveriporukan jäseninä, mutta vuosien varrella keskinäinen yhteys vahvistui.
– Ehkä harvinaista, mutta otimme suurimman harppauksen ystävyytemme polulla sitten, kun asuimme eri paikkakunnilla. Mielestäni sillä, että näemme kasvokkain vain harvoin, ei ole ollut oikeastaan mitään merkitystä, Anni sanoo.
Yhteydenpito oli vähäisimmillään, kun molemmat seurustelivat tahoillaan. Avioitumisen jälkeen perheenlisäystä odottaessa samankaltainen elämäntilanne yhdisti jälleen.
– Vaikka näen Annen lapsia harvoin, minusta he tuntuvat tutuilta, koska olemme puhuneet heistä niin paljon. Jokaisen lapsen kehitysvaiheen haasteet ja ilot on yhdessä puitu. Se on ollut mahtavaa vertaistukea.
Vastavuoroinen suhde
Annen ja Annin ystävyys on ollut harmonista, koska molemmat ovat luonteeltaan rauhallisia eivätkä erimielisyydet kärjisty helposti riidoiksi. Osansa lienee silläkin, että molemmat ovat saaneet viettää melko tasapainoista elämää. Suhde on pysynyt vastavuoroisena, kun kumpikaan ei ole joutunut pitkiksi ajoiksi kannattelijan rooliin.
Anni arvostaa ystävässään etenkin empaattisuutta, huumorintajua ja keskustelutaitoja.
– Voimme puhua mistä vain, ja aina on sellainen tunne, että minua kuunnellaan ja asiastani ollaan kiinnostuneita. Anne puolestaan kuvaa Annia elämänmyönteiseksi ja maanläheiseksi ihmiseksi, jolla on hyvät arvot ja henkistä kypsyyttä.
– Meistä kahdesta Anni on enemmän kotiin ja perheeseen suuntautunut. Se on minusta erityisen hyvä asia, koska hänen seurassaan tulee välillä hyvällä tavalla huono omatunto, joka muistuttaa asioiden tärkeysjärjestyksestä.
Annen ja Annin ystävyys on kestänyt jo varttivuosisadan. Anne arvelee, että aikuisiällä syvien ystävyyssuhteiden syntyminen vie enemmän aikaa kuin lapsena ja nuorena, varsinkin jos on varovainen luonne.
– Nuorena vietetään yleensä enemmän aikaa kavereiden kanssa ja eletään samoissa kehityskriiseissä. Se luo sieltä alkaneeseen ystävyyteen omanlaisen pohjavireen.
KolumniAjattelen, että meidät voidaan johdattaa ystäviksi toisillemme. Minulle annetaan joku, minut annetaan jollekulle. Tueksi, avuksi, jakamaan ilon aikoja ja murheen taakkoja.
UutisetAikamedia lahjoittaa jokaiselle Iso Kirja-opiston pitkän koulutuksen lähiopiskelijalle Jouko Ruohomäen teoksen Karismaattisuuden kutsu. Vuonna 2009 ilmestynyt teos käsittelee helluntailiikkeen juuria...
UutisetUnited Helsinki -seurakunta piti viimeisen kokoontumisensa tammikuun viimeisenä sunnuntaina. Puolitoista vuotta sitten perustettu seurakunta kokoontui Helsingin keskustassa.
UutisetSaarnaaja, lähetysvaikuttaja Michael Howardin suomalaisen tukijärjestön, Out of Africa ry:n, entisiä työntekijöitä ja muutamia muita aktiiveja on julkaissut kannanoton, jossa he varoittavat kristittyj...
UutisetKristittynä rap-artistina tunnettu Biniyam eli Biniyam Schelling palkittiin Vuoden tulokas -palkinnolla Funky Awards -gaalassa Helsingissä toissa viikolla.
UutisetEtelä-Amerikassa työskennellyt ruotsalainen lähetystyöntekijäperhe on viime viikkoina tullut tutuksi sadoilletuhansille maanmiehilleen, sillä perhe on mukana Ruotsin SVT1-kanavan Perheet seikkailulla...
UutisetMarokkoon tammikuun lopussa kokoontuneet muslimivaikuttajat ovat julkaisseet asiakirjan, jossa he voimakkaasti kehottavat muslimienemmistöisiä maita turvaamaan ei-islaminuskoisten kansalaistensa...
UutisetBritannian Evankelinen Allianssi kritisoi maan hallituksen suunnitelmia lisätä kaikkeen uskonnolliseen lasten- ja nuortentoimintaan kohdistuvaa kontrollointia – ääri-islamin vastustamisen nimiss...
MielipideNiin kauan – yli 40 vuotta – kun olemme kuuluneet helluntailiikkeeseen, olemme kuulleet julistettavan otsikkona olevaa Raamatun jaetta (Room. 10:14). Nyt kun he ovat tulleet luoksemme, miten on mahdol...
MielipideRistin Voitossa viime marraskuussa ollut Vesa Kallisen haastattelu (RV 46/2015) synnytti tarpeellista ja hyvää keskustelua nykymenosta. Ehkäpä kaikki on jo aiheesta puolin ja toisin sanottu, mutta sam...
MielipideKävin helluntaiseurakunnan sunnuntaikokouksessa. Vapaaehtoisista käytännön työntekijöistä oli ilmeisesti pulaa, koska pastori piti saarnan, jossa hän patisti väkeä palvelemaan.
MielipideRistin Voiton numerossa 3/2016 haastateltiin uskonkriisin kokeneita. Kumpikin haastatelluista koki murrosiässä uskonsa muuttuneen epätodelliseksi.
MielipideLähtökohta kaikessa elämässä, ajattelussa ja olemisessa olisi hyvä olla Jeesuksen risti, hautaan laskeminen, ylösnousemus ja taivaaseen astuminen. Miksi? Siksi, että kun Jeesus kuoli ristillä, mei...
Silloin kun ihminen ymmärtää Jumalan suuruuden ja oman paikkansa maailmassa, hänestä tulee helpommin kiitollinen ja tyytyväinen. Raamatun mukaan ei ole samantekevää, mikä meidän elämänasenteemme on.
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
ArtikkelitKun terroristit surmasivat vuosi sitten pariisilaisen satiirilehden Charlie Hebdon 12 toimittajaa, ihmiset ympäri maailman osoittivat solidaarisuuttaan: ”Je suis Charlie. Minä olen Charlie.” Tuosta la...
Uutiset”Voimaevankelioinnista” tunnettu Vineyard-liike painottaa jumalallisen parantumisen ja armolahjojen olevan tärkeä tekijä seurakuntien kasvamisessa. Toisaalta myös kärsimyksen teologiaa tarvitaan.
PuheenaiheAnne Salmela pukee kotonaan Järvenpäässä lenkkivaatteet ylleen, laittaa puhelimen kuulokkeet korviin ja astuu ovesta ulos. Samaan aikaan Limingassa Anni Riuttanen valmistautuu avaamaan yhteyden.
PääkirjoitusYhteiskunnan ja työelämän murroksessa pyristelevä yksilö kokee usein itsensä turvattomaksi ja arvottomaksi. Kodinomaisuudesta tunnettu perheyrityskin voi kadottaa ihmisläheisyytensä, kun firman päätök...