Herran kärsivä palvelija – Jesajan kuvailema kärsijä tulisi olemaan vastaus kansan
hengelliseen ongelmaan, mutta vain historia kykenisi paljastamaan hänen
identiteettinsä
Janne Saarela
Jesajan kirjan luvusta 40 eteenpäin kansalla on tuplaongelma. Ensimmäinen ongelma on maallinen: kansan pitäisi palata takaisin omaan maahansa. Jumalan vastaus tähän haasteeseen on Persian kuningas Kyyros. Toinen ongelma on hengellinen: kansan synnit tulisi sovittaa, eli jonkun olisi kannettava kansan rikkomukset harteillaan. Jumalan vastaus tähän haasteeseen on mystinen ja paljon keskustelua herättänyt kärsivä palvelija, jonka identiteetti on synnyttänyt runsaasti arvailuja. Katsomme nyt tarkemmin näiden kahden palvelijan rooleja luvuissa 40–55.
Kyyros
Antiikin Lähi-idän poliittisella pelikentällä tapahtui usein muutoksia. Assyrian valtakunta kaatui vuonna 612 eKr. uuden maailmanvallan Babylonian käsissä. Uusi valtakunta oli kuitenkin lyhytikäinen, koska Persia kaatoi Babylonian vuonna 539 eKr.
Tämä poliittinen vaihdos onkin yksi Jesajan kirjan hämmästyttävimmistä piirteistä: siinä kun luvun 39 tapahtumat sijoittuvat 700-luvun eKr. loppupäähän, luvussa 40 eletään jo Persian aikakautta 500-luvulla eKr. Kansa on ollut jo pitkään Babylonian pakkosiirtolaisuudessa, jossa se odottaa epätoivoissaan Jumalan toimintaa. Jesaja kykenee antamaan tarkkoja profetioita kauas tulevaisuuteen.
Vastaus Juudan kansan pakkosiirtolaisuuden päättymiseen olisi idästä saapuva kuningas, joka kulkisi voitosta voittoon: mies, jolle Jumala on antanut vallan.1 Hänen edessään kansat ovat kuin lokaa, jota kuningas tallaa jalkoihinsa.2 Jesaja paljastaa kuninkaan identiteetin suoraan jakeissa 44:28–45:7. Kyseessä on Persian valtakunnan johtaja Kyyros, jonka Jumala on jo edeltä tuntenut. Hänen tehtävänsä on vapauttaa kansa pakkosiirtolaisuuden kahleesta, jotta se voisi jälleenrakentaa Jerusalemin temppeleineen päivineen.
Ristiinnaulitun Messiaan hyväksyminen
näyttää olevan ylivoimaisen vaikeaa.
Ikävä kyllä Israelin kansa vastaa tähän tarjoukseen epäuskolla. Heidän mielestään Jumala ei todellakaan tiedä, mitä on tekemässä, jos hän aikoo käyttää pakanakuningasta suunnitelmiensa toteuttamiseen! Jumala puolestaan vastaa kansan syytökseen melko suorasukaisesti todeten, että ei ole viisasta opettaa isäänsä siitä, miten harrastaa seksiä, tai äitiään siitä, miten synnyttää lapsi!3
Kansan ei siis ole viisasta lähteä neuvomaan Jumalaa, miten asioita hoidetaan. On kansa asiasta mitä mieltä tahansa, Jumala pitäisi kuitenkin huolen siitä, että Babylonia tuhoutuisi Kyyroksen edessä ja tämä olisi hetki, kun kansan pitäisi tarttua toimeen ja palata takaisin omaan maahansa.4
Jesajan kirjan ekspertti Rikk Wattsin mukaan Jesajan kirjan tekstin lähempi tarkastelu osoittaa, että Jumalan lupaama uusi eksodus viivästyy, koska kansa vastaa Kyyroksen toimintaan epäuskolla. Vaikka luvun 40 alku lupaa kansalle välittömän toivon, lukujen 56–66 mukaan lupaus ei koskaan itse asiassa täyttynyt. Uuden eksoduksen saapuminen viivästyy, koska Jaakob-Israel – joka on kuuro ja sokea – ei luota Jumalaansa ja päättää jäädä epäuskoon.5
Kyyroksen antaman luvan nojalla osa kansasta palasi takaisin Jerusalemiin, mutta todellinen vapautusoperaatio jäi täyttymättä. Kansan hengellinen tila on niin huono, että tarvitaan toinen, aivan eritasoinen palvelija, joka sovittaisi Israelin synnit ja saavuttaisi luvatun vapautuksen loppuun.
Kärsivä palvelija
Siinä missä luvut 40–48 käsittelevät Kyyroksen korottamista ja Babylonian nöyryyttämistä, luvut 49–55 käsittelevät kärsivän palvelijan nöyryytystä ja Jerusalemin korotusta. Koska Israel ei kykene toimimaan uskollisena Jumalan palvelijana, tilalle tulee nousta kansan keskuudesta joku, joka ottaa tämän roolin itselleen. Tästä syystä on mielenkiintoista huomata yksi olennainen yksityiskohta: kun luvuissa 1–39 palvelija-sana esiintyi vain neljästi, luvuissa 40–55 se esiintyy kokonaista 21 kertaa.
Kuten tunnettu Vanhan testamentin professori John Goldingay on todennut, käsitteestä palvelija on tullut kuin rooli, joka odottaa, että joku täyttäisi sen. Teologisesti ottaen voidaan sanoa, että Israelin jäännös kutistuu kattamaan yhden ainoan henkilön.
Asia on kuitenkin aiheuttanut tulkinnallisia hankaluuksia, koska tekstissä esiintyy selvästi kaksi erilaista palvelijaa. Ensimmäinen mainittu palvelija on selvästikin Israelin kansa. Tämä palvelija pelkää, se on sekä kuuro että sokea, ja se on Jumalan palvelija vain nimeltä.6 Lisäksi hänen ainoa tehtävänsä on todistaa Jumalan pelastavasta toiminnasta muille.7
Toinen palvelija on Israelin kansan sijaan yksilö, joka nousisi esiin uskollisesta jäännöksestä. Toisin kuin Israel, hän on totaalisen uskollinen Jumalalle, ja hänen tehtävänsa on uudistaa Israel.8 Lisäksi hän toisi oikeuden kansoille ja toimisi niille valona.9 Kaiken kukkuraksi tämä palvelija tulisi ottamaan kansan kirouksen ylleen ja antaisi itsensä sovitusuhriksi kansan puolesta.10
Nykytutkimuksessa on melko yksimielisesti nähty luvuissa olevan neljä niin sanottua palvelijalaulua: 42:1–9; 49:1–6; 50:4–9 ja 52:13–53:12. Näissä jaejaksoissa Jesaja puhuu yksilöstä, Messiaasta, joka tulisi olemaan ideaali-Israel. Hänen uskollisen palvelunsa kautta, jonka hän tekee Jumalalle, Israel kykenisi jälleen toimimaan palvelijana ja viemään siunauksen kansoille, juuri kuten Jumalan lupaus Aabrahamille oli ennakoinut.11 Messias-tulkinta käy yhteen juutalaista tulkintaperinnettä edustavien Targumien kanssa, joissa tämä palvelijahahmo tulkitaan nimenomaan Messiaaksi.
Jeesus palvelijana
Uusi testamentti ei jätä mitään epäselvyyttä siinä, että juuri Jeesus Nasaretilainen on Jesajan lupaama kärsivä palvelija. Jeesus tekee sen, mihin Israel ei koskaan kyennyt. Ei siis ihme, että viittauksia Jesajan tekstiin vilisee kaikkialla Uudessa testamentissa.
Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen kastehetkellä Jumala itse identifioi Jeesuksen kyseiseksi palvelijaksi. Sanoessaan ”tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt” jumalallinen ääni viittaa Jesajan kirjan ensimmäiseen palvelijalauluun.12 Lisäksi Israel-teema käy selväksi, kun Jeesus siirtyy erämaahan 40 päiväksi, jossa hän käy lävitse samat koettelemukset kuin Israel, joskin hän selviytyy niistä voittajana. Uusi ideaali ja uskollinen Israel on vihdoin noussut esiin!
Myöhemmin Jeesuksen julkisen toiminnan yhteydessä Matteus vetoaa neljänteen palvelijalauluun osoittaessaan, että Jeesuksen toiminta sairaiden parantajana täyttää Jesajan antaman ennustuksen.13 Pietari puolestaan lainaa palvelijalaulun seuraavaa jaetta muistuttaakseen kuulijoitaan siitä, miten Kristus on parantanut heidän hengelliset haavansa ristin sovitustyöllään.14
Todettakoon, että yksikään Uuden testamentin kirjoittaja ei yhdistä sairauksien parantumista suoranaisesti ristintyöhön. Matteus puhuu sairauksista, mutta hän näkee Jesajan ennustuksen toteutuneen jo Jeesuksen palvelutyön aikana. Pietari taas puhuu rististä, mutta hän tulkitsee sen hoitaneen meidän hengellisen sairautemme, synnin.
Paavali viittaa Jesajan kärsivään palvelijaan useasti Jeesuksesta puhuessaan. Valittaessaan Roomalaiskirjeessä aikalaisjuutalaisten kovapäisyyttä, jonka vuoksi he eivät näe eivätkä ymmärrä Jumalan toimintaa Jeesuksessa, hän viittaa Jesajan omaan kokemukseen ja valitukseen ”kuka uskoo meidän sanomamme?”.15 Ristiinnaulitun Messiaan hyväksyminen näyttää olevan ylivoimaisen vaikeaa. Saman kirjeen 15. luvussa Paavali selittää saarnanneensa ainoastaan siellä, missä seurakuntia ei vielä ole perustettu. Tukeakseen toimintaansa apostoli lainaa kärsivä palvelija -tekstiä, jonka mukaan kansat tulevat kuulemaan sellaista, mistä eivät ole aiemmin kuulleet.16
Uusi exodus
Jesajan kirjassa on kuitenkin yksi erityinen jae, johon kaikki neljä evankeliumia tarttuvat: luvun 40 alku, jossa huutavan ääni huutaa erämaassa käskyjä siitä, miten kaikki polut tulisi tasoittaa ja tiet tehdä tasaisiksi, koska Israelin Jumala on nyt palaamassa takaisin kansansa keskuuteen.
Evankeliumien yksimielisen todistuksen mukaan huutavan ääni erämaassa viittaa Johannes Kastajaan ja takaisin tulossa ollut Herra viittaa Jeesukseen. Toisin sanoen Jesajan kirjassa kesken jäänyt uusi exodus toteutuisi nyt, kun Jumalan Poika saapuu historian näyttämölle.17
Tästä syystä lukijan ei tarvitse hämmästyä lainkaan havaitessaan, miten Jeesus kerää ympärilleen 12 opetuslapsen joukon symboliksi siitä, että lupausten aika on koittanut – Israel uudistetaan nyt! Mystisellä tavalla kärsivä palvelija ja takaisin palaava Israelin Jumala itse ovat nyt yksi ja sama henkilö. Ei ihme, että tätä pähkinää pureskeltiin vuosisatojen ajan eri kirkolliskokouksissa oikeanlaista kristologiaa määriteltäessä. Jumalan toiminnan voidaan todellakin sanoa yllättäneen!
Kohti uutta taivasta ja maata
Yksi erityinen teema yhdistää kaikkia profeettakirjoja: niiden eskatologinen eli lopunajallinen odotus on hyvin maanläheinen. Sen sijaan, että profeetat puhuisivat taivaasta, joka tulisi toimimaan Jumalan kansan lopullisena päämääränä, he painottavat kerta toisensa jälkeen uudenlaista ja konkreettista fyysistä maailmaa, josta on kadonnut kaikki vanhaa aikaa kuvaavat asiat, kuten itku, suru ja ennenaikainen kuolema.
Siinä missä Hesekiel kuvaa tulevaa aikaa uudistettuna luvattuna maana, jossa Jumala asuisi kansansa keskellä uudessa temppelissä (Hes. 40–48), Jesaja odottaa hetkeä, jona Jumala loisi uuden taivaan ja uuden maan (65:17; 66:22). Juuri näihin jakeisiin Ilmestyskirjan kirjoittaja tarttuu kaksin käsin, kun hän kuvaa sanojen toteutumista hamassa tulevaisuudessa (Ilm. 21:1–8).
Juutalaisessa tulkintaperinteessä syntyi kaksi erilaista traditiota tulevasta maailmasta. Joidenkin oppineiden mukaan kyse olisi täysin uudesta ja vanhan korvaavasta todellisuudesta, kun taas toisten viisasten mukaan kyseessä olisi vanhan luomakunnan uudistaminen, ei täydellisesti uuden maailman tekeminen. Uudessa testamentissa on onneksi yksi tärkeä vinkki, joka auttaa meitä ratkaisemaan tämän pulman. Jeesuksessa taivas ja maa ovat jo yhdistyneet – hänessä Jumala on jo astunut alas ihmiskunnan keskuuteen.
Erityisesti Jeesuksen ylösnousemusruumis toimii konkreettisena osoituksena siitä, mitä meidän tulisi odottaa. Jumalahan ei tuhoa Jeesuksen ruumista pääsiäisaamuna ja korvaa sitä uudella ruumiilla, vaan kuolleista nousee sama vanha ruumis, joskin rajusti uudistettuna. Jeesus itse on täten ensimmäinen konkreettinen osoitus uuden maailmanajan luonteesta. Johannesta lainataksemme Jeesuksessa uusi luomakunta on jo alkanut (Ilm. 3:14). Siksi ne, jotka ovat hänessä, sanoo Paavali, ovat uusia luomuksia, osa uutta luomakuntaa (2. Kor. 5:21).
Uudessa taivaassa ja uudessa maassa on ennen kaikkea kyse uudistetusta luomakunnasta. Jumalan tarkoitus on luoda laadullisesti parempi maailmanaika, jossa ei enää tunneta kyyneleitä, kuolemaa, surua, parkua tai tuskaa. Jumala tulee vielä kerran ottamaan koko taivaan mukaansa ja laskeutumaan elämään maan päälle kansansa keskuuteen. Se tulee olemaan Johanneksen mukaan hetki, kun Jesajan näky uudesta taivaasta ja uudesta maasta saisi lopultakin kauan odotetun täyttymyksen (Ilm. 21:1–5). (JS)
Kirjoittaja on Seinäjoen helluntaiseurakunnan nuorisopastori ja IK-opiston opettaja. Kirjoitus on viimeinen osa Jesajan kirjaa käsittelevää tekstisarjaa.
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...