Kristoforos-lauluyhtye jälleen koossa

Yli 40 vuotta sitten perustettu alajärveläinen lauluyhtye on saanut nimensä Kristoforoksen legendan mukaan. Siinä jättiläinen sai kantaakseen Kristus-lapsen ja koko maailman pahuuden ja hänestä tuli Kristoforos, Kristuksen kantaja. Nimen ryhmälle antoi yhtyeen tukija Elna Väärämäki.

Kristuksen kantajista onkin kyse, sillä yhtye on alusta asti ollut selkeän evankelioiva. Alajärvellä oli 70-luvulla vireää kuoroja nuorisokuorotoimintaa. Lauluryhmä perustettiin kuoroissa laulaneista tytöistä kaupungin järjestämää nuorten kulttuuritapahtumaa varten. Mukana olivat jo tuolloin Maija-Liisa Kangastie (nyk. Noppa), Aino Kanervikkoaho-Kataja ja Tellervo Lakanen (nyk. Saukko). Myöhemmin tyttöporukka sai vahvistuksensa Timo Katajasta, kun Tellervo tälle vakuutti paikkaa olla mukana. Timo tunnustaa aluksi monta kertaa huokailleensa, miksi joutui ainoana miehenä neljän naisen kanssa reissaamaan ja laulamaan. Laulujen sovittajana ja säestäjänä ja sittemmin myös laulajana hän on kuitenkin ollut korvaamaton jäsen yhtyessä.

Oi Jeesus Mestari – sanoma kantaa

Vuonna 1976 nauhoitettiin ensimmäinen Kristoforoksen äänite, Oi Jeesus Mestari. Kirja- ja musiikkivälityksen Leevi Hakola kuuli ryhmää ja teki aloitteen äänitteen tekemisestä.

Kenelläkään ei ollut äänityskokemusta, mutta se tiedettiin, että studioaika on valtavan kallista. Niinpä laulujärjestys valmisteltiin huolellisesti ja laulut kopioitiin vanhalla veivattavalla spriimonistuskoneella. Äänitys aloitettiin Helsingissä Prisma-musiikin studiossa aamuyhdeksältä. Yli puolet lauluista saatiin purkkiin ensimmäisellä kerralla, ja neljältä iltapäivällä studiolta poistuttiin master-nauhat kainalossa.

Äänitteitä tehtiin yhteensä viisi. Yhtye on aina laulanut kolmi- tai jopa neli- ja viisiäänisesti riippuen ryhmän koosta. Kokoonpanoissa oli mukana alkuvaiheessa myös Hannele Väärämäki ja viimeisellä äänitteellä Teijo Pollari. Kasettien myynti oli kymmeniä tuhansia.

Suosion salaisuutta kysyttäessä yhtyeen jäsenet toteavat laulujen olleen puhuttelevia ja melodisia. Niillä oli oma paikkansa helluntailiikkeessä. Tuolloin elettiin myös voimakkaiden nuorisoherätysten aikaa. Ennen kaikkea ryhmä uskoo, että suosion selittää laulujen sanoma; tekstit ovat evankelioivia ja tarjoavat kutsun muutokseen. Aina silloin tällöin yhtye on saanut kuulla laulujensa rohkaisseen tai jopa tuoneen kuulijansa Kristuksen luo. Uutta äänitettä kysyttäessä jäsenet myöntävät sen haaveeksi, joka saattaisi vielä toteutua, jos vain kustantaja-asiat loksahtaisivat kohdilleen.

Datsun 100A:n suuri tehtävä

Kristoforos lauloi suurille yleisöille muun muassa Niilo Yli-Vainion, Matti Takalan, Alpo Rengon ja Onni Haapalan matkassa. Myös konferenssissa esiinnyttiin. Lisäksi keikkailtiin seurakunnissa eri puolilla Suomea ja aina Ruotsissa, Unkarissa ja Venäjällä asti.

Osa ryhmän jäsenistä oli vielä koululaisia, ja ylioppilaskirjoituksiin luettiin myös ruotsinlaivalla. Laulujen sanojakin on käännetty esimerkiksi saksasta sairaanhoitajaopiston tunneilla. Keikkoja oli lähes joka viikonloppu. Timon Datsun 100A oli ääriään myöten pakattu, kun Timo, neljä tyttöä, kaksi kitaraa ja yöpymiskamppeet ahdettiin autoon. Perillä autosta kirjaimellisesti purkauduttiin ulos. Tiiviissä tunnelmassa opittiin myös tärkeitä ihmissuhdetaitoja.

Kristoforos oli aktiivisesti mukana seurakuntaelämässä ja lauloikin lähes joka kokouksessa. Kaiken kaikkiaan seurakunta ja musiikki ovat siitä lähtien olleet kokonaisvaltaisesti jäsenten elämän sisältönä. Yksi elämänmittainen rakkaustarinakin Kristoforoksen myötä syntyi. Rakkaus syttyi ja syveni, ja Datsun 100A:ssa Tellervo sai siirtyä takapenkille Ainon tieltä. Kristoforos pysyi avioparinkin elämässä, ja lauantaisten häitten jälkeen heti sunnuntaina lähdettiin teltalle laulamaan. Häämatka oli siinä.

Kiitosmielen konsertti

Vuosien varrella yhtyeen jäsenet ovat jakaneet sekä elämän iloja että suuria menetyksiä ja suruja. Heidän keskensä vallitseekin silminnähden yhteisymmärrys ja toistensa kunnioittaminen.

Jos nuorena ja kirkasotsaisena ei aivan ymmärtänyt itsekään, mistä lauloi, niin taaksepäin katsoen voi todeta Jumalan olleen uskollinen, ja nyt laulut soivat syvästä kiitoksesta.

Lokakuun 30. päivä kello 16 Alajärven helluntaiseurakunnassa kuullaan Kristoforoksen "Kultaiset vuoteni – kiitosmielen konsertti". Luvassa on vanhoja helmiä mutta myös yllätysvetoja. Konsertin ohjelmalehtisen tuotolla kerätään varoja seurakunnan nuorisotyöhön. Pilke silmäkulmassa ryhmä toteaakin, että jos aikanaan jäivät matkakulut maksamatta, nyt sen voi tehdä korkojen kera. Kristoforos toivottaa konserttiin lämpimästi tervetulleiksi kaikki yhteistyökumppaninsa sekä uudet ja vanhat ystävänsä.


Elina Matila



”Pienessä maalaisseurakunnassa oli nuorten lauluryhmä. Kuuntelimme radiosta tai kasetilta lauluja, jotka kirjoitimme omaan lauluvihkoomme ja sitten opettelimme ne. Kristoforoksen lauluista Matkalla oon kotiin taivahan, Olin eksynyt onneton, Vuodet rientävät pois ja Kun Jeesus saapuu tuli suosittuja ryhmässämme. Kasetit ovat tietenkin vieläkin tallella. Ja jos joskus konferenssissa tai muualla isossa tilaisuudessa nähtiin livenä yhtye, oli mahtavaa.”

Päivi Luuri
Lammi, Hämeenlinna


”Tulin uskoon 15-vuotiaana, keväällä 1978. Kristoforoksen laulut olivat mukana alusta lähtien. Ilmeisesti joku sukulaisistani oli tuonut kotiimme Kristoforoksen kasetin, ja muistan, kuinka itkin astioita tiskatessani, kun laulut koskettivat sisintäni. Koin valtavaa synnintuntoa, ja tulinkin sitten uskoon Luoma-aholla nuorisoseurantalolla, jossa vierailevana puhujana tuolloin oli Martti Kallionpää. Kristoforoksen musiikki on ollut tärkeä osa elämäämme niin iloissa kuin suruissa vuosien aikana.”

Taina Lakanen
Palokka


”Tulin uskoon vuonna 1979. Olimme äitini isän hautajaisissa. Äidin veli antoi meille Kristoforoksen Olen kuullut on kaupunki tuolla -kasetin, ja kuuntelimme sitä autossa, kun ajoimme kotiin. Matkalla äitini sai sairaskohtauksen, josta sitten selvisi. Tämä, hautajaiset ja kasetin sanoma vaikuttivat minuun. Kasetin laulut olivat suoraan minulle. Itkin koko matkan, ja seuraavana yönä mietin ja tein uskonratkaisun.”

Anneli Quentin
Lappeenranta