Jaakko Sahimaa – Kainuun matkasaarnaaja ja herkkä taiteilija
Kirjailija Jaakko Sahimaa oli oman tiensä kulkija – vaatimaton ja herkkä. Rikas mielikuvitus ja henkilökohtaiset kokemukset tekivät hänestä kirjailijan.
Sahimaan poika Pekka Sahimaa muistelee isänsä kirjoitusvuosia:
– Kun olimme pieniä, isä kirjoitti yleensä aikaisin aamulla ja sitten toiseen otteeseen sillä aikaa, kun olimme koulussa. Hän kirjoitti lyijykynällä ensimmäisen vedoksen ja kirjoituskoneella seuraavan. Leikkaa ja liimaa -menetelmä oli ahkerassa käytössä.
– Isä kertoi meille lapsille tarinoita. Erityisesti eläinjutut olivat suosiossa; punasilmäisen Heikki Henterin seikkailut kalojen maailmassa, Ville Velikullan mustavalkoiset lennot Kainuun metsissä ja Rannarin ketun kutkuttavat kepposet tulivat tutuiksi jo ennen kuin niitä oli edes paperilla – saati sitten julkaistu. Isä oli joskus omissa maailmoissaan ja virnuili hyväntahtoisesti. Siitä näki, että mielikuvitus oli synnyttämässä jotain uutta juttua.
Elämän kolme peruspilaria
Jaakko Sahimaan elämässä Jumala, luonto ja perhe olivat peruspilarit. Sahimaa oli saanut lapsuudessaan vaikutteita körttiläisyydestä. Helluntailaisuus toi oman värinsä ja tuoksunsa kristillisyyteen. Välillä mies veisasi körttivirttä ”Oi Herra jos mä matkamies maan” ja hetken kuluttua helluntailaista laulua ”Jumalan virrat nyt kuohuu”.
Sahimaan usko Jumalaan oli kokonaisvaltaista ja näkyi ajasta ja paikasta riippumatta kaikessa.
– Luonto oli isän olopaikka, jossa Jumalan temppeli oli läsnä kaikkialla ja Luojaa saattoi ylistää niin kalastus-, metsästys- kuin marjaretkilläkin, Pekka Sahimaa muistelee.
– Lisäksi isä oli läsnä perheessä. Se oli hänen seurakuntansa, jota hän Esteri-vaimonsa kanssa paimensi ja jolle hän esimerkillään antoi suuntaviivat elämään.
– Isä jäädytti luistinradan, otti hiihtoaikoja ja vei metsäretkille Kiantajärven rannoille. Mutta ennen kaikkea hän tartutti uskon Jumalaan.
Pihlajapuun kukinnoissa nuoruuden päivät
Sahimaan viimeisiä kirjallisia tuotoksia 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkupuolella olivat Pihlajapuu-kirjat, joissa hän käsitteli sota-aikaa ja sen jälkeistä jälleenrakentamisen vaihetta Suomessa. Kirjat olivat Sahimaan nuoruuden parhaiden päivien kuvausta.
Jaakko Sahimaa tuli uskoon nuorena miehenä, ja hänen elämänsä muuttui täysin.
– Isäni polvistui pöllipinon ääressä ja lupasi elämänsä Jumalalle. Heti uskoontulonsa jälkeen hän alkoi pitää kotipitäjässään Keiteleellä seuroja ja lapsille pyhäkoulua.
Jumalan aikataulun mukaan Jaakko Sahimaa vei evankeliumin valoa myös Kainuun sähköttömiin tupiin.
– Ihmiset löysivät Pelastajansa, jota isä yhdessä saarnaajatovereidensa kanssa esitteli sydämensä pohjasta. Näitä nuoria Jumalan sankareita liikkui eri puolilla Suomea julistaen sanomaa Jumalan valtakunnasta.
Jaakko Sahimaan henkilökuva muistuttaa meitä syksyn putoavia lehtiä katselevia. Ennen kuolemaansa kirjailija totesi: ”Sytyttäkää minun hautajaisissani kaksi kynttilää. Toinen sen muistoksi, että huono mies on lähtenyt, ja toinen sen toteamiseksi, ettei parempaakaan tule tilalle.”
Vaikka pihlajapuun lehdet ovat varisseet pois, ne puhkeavat jälleen päivän valjetessa.
PääkirjoitusAjassamme viljellään paljon termejä riski, riskinhallinta ja riskipääoma. Muuttuvassa maailmassa, jossa riskejä kartoitetaan, ei mikään tunnu olevan varmaa. Yhteiskunnallisessa elämässä sekä muutoksee...
Miten onSyyspäivillä keskusteltiin naisten asemasta helluntaiherätyksessä monipuolisesti. Keskusteluista noussut toivomus oli, että seurakunnat voisivat jatkossa olla entistä ehyemmin miesten ja naisten yhtei...
UutisetSeurakuntien Yhteyspäivät järjestettiin syys-lokakuun vaihteessa Lapinlahdella jo kahdennentoista kerran. Päivien teemana oli tällä kertaa ”Lasten kaltaiseksi tuleminen”. Aihetta käsiteltiin laajasti...
UutisetHyvä Sanoma ry:n Vammaispalvelu etsii kuulovammaisten työstä kiinnostuneita henkilöitä suunnittelemaan alueellista ja valtakunnallista toimintaa. Kuulovammatyön ryhmä aikoo vaikuttaa esimerkiksi seura...
UutisetSuomen Ekumeenisen Neuvoston varhaiskasvatusseminaarissa puhuneen lehtori Sylvia Tastin mukaan ”on illuusio, että lasta voitaisiin kasvattaa jonkinlaisessa tyhjiössä”.
UutisetTM Anna Sofia Salosen tuore väitöstutkimus avaa ruoka-apuun liittyviä jännitteitä. Salonen tutki uskonnollisten yhteisöjen tarjoamaa ruoka-apua vastaanottajien näkökulmasta. Hän seurasi tutkimustaan v...
UutisetKirkko on uudistanut Liity kirkkoon -verkkopalvelunsa. Käyttäjä voi nyt tunnistautua pankkitunnuksien avulla, jolloin valtaosa tarvittavista liittyjän tiedosta saadaan suoraan väestötietojärjestelmäst...
UutisetSyyrialaisen Aleppon kaupungin kokema väkivalta ja pommitukset eivät poista sikäläisten ihmisten tarvetta kuulla Jeesuksesta. Paikalliset uskovat ovatkin jatkaneet levottomuuksien keskellä evankelioin...
UutisetRanskan hallituksen ministeri Laurence Rossignol esitteli pari viikkoa sitten suunnitelman, jolla maa alkaa rajoittaa abortinvastaisia internetsivuja. Päämääränä on lakkauttaa ”sivustot, joiden tavoit...
UutisetJoukko Yhdysvaltain uskonnollisia johtajia on pyytänyt presidentti Obamaa ja maan korkeinta johtoa hylkäämään kansalaisoikeusvaltuuskunnan tuoreen raportin näkemyksen, jonka mukaan uskonnolliset järje...
KolumniLokakuussa alkaa reformaation merkkivuosi, jonka viettämiseen meillä on kansakuntanakin aihetta. Uskonpuhdistuksen seurauksena saimme aapisen ja lukutaidon; aiheuttipa reformaatiosta vauhtia saanut ka...
MielipideSaanen tehdä korjausliikkeen musiikista käytävään keskusteluun. Minusta inttämisen ytimessä ei ole musiikkityyli tai -maku. Kritiikin pointit ovat tässä: volyymi, mantramaisuus ja yhteislaulun kaventu...
MielipideOlin ollut 1980-luvun alkupuolella herätyksessä jo useamman vuoden ja hengelliset asiat kiinnostivat. Olin käynyt evankelis-luterilaisen seurakunnan tilaisuuksissa, mutta en saanut vastausta siihen, m...
MielipideHelluntailiikkeessä ja Ristin Voiton mielipidepalstalla on käyty keskustelua naisten osallistumisesta seurakuntien johtoon. Keskustelu on sisältänyt erinomaisia huomioita puolin ja toisin ja toivottav...
ArtikkelitJo vuodesta 2004 valmisteilla ollut kansainvälinen dialogi luterilaisten ja helluntailaisten välillä pyörähti käyntiin syyskuussa Filippiineillä pidetyllä ensimmäisellä viikon mittaisella kokoontumise...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
MuutPorvoolainen Olavi Hakola on tehnyt mittavan työuran sähköjärjestelmiä ja -tarvikkeita valmistavan Enston myyntipäällikkönä mutta myös helluntaiseurakunnan monitoimimiehenä ja Jumalan valtakunnan laaj...
MuutKun vankeinhoidon ylijohtaja K. J. Lång kutsui Kyösti Erkinkorven vuonna 1982 neuvottelemaan kanssaan vankien parissa tehtävästä hengellisestä työstä, ei kumpikaan voinut arvata, kuinka jännittävä ja...