Kannanotto pakolaistilanteeseen Suomessa

Emme hyväksy Suomen harjoittamaa pakolaispolitiikkaa siltä osin kuin turvapaikan myöntämisperusteita määrittävät poliittiset päämäärät eikä inhimillinen hätä, todetaan Suomen Vapaakirkon julkaisemassa kannanotossa. Kuvituskuva: Shutterstock
Emme hyväksy Suomen harjoittamaa pakolaispolitiikkaa siltä osin kuin turvapaikan myöntämisperusteita määrittävät poliittiset päämäärät eikä inhimillinen hätä, todetaan Suomen Vapaakirkon julkaisemassa kannanotossa. Kuvituskuva: Shutterstock

Maamme hallituksen ja viranomaisten harjoittamaan pakolaispolitiikkaan, niin sanottuun ”paperittomien” asemaan, ja aiheista viime aikoina käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyen haluamme todeta seuraavaa:  

 

Velvollisuutemme ja halumme kristillisen lähimmäisenrakkauden osoittamiseen ei riipu henkilön yhteiskunnallisesta statuksesta. Yhteiskuntamme on moraalisesti tuuliajolla, jos hyväksymme sen, että yhteiskuntaa, yhteisöjä ja yksityisiä kansalaisia kannustetaan heikossa asemassa olevien heitteillejättöön poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.

 

Kehotamme Suomen Vapaakirkon seurakuntia ja koko kansaamme antamaan kukin omien mahdollisuuksien mukaan apua hädässä oleville, myös kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille. Toisin kuin joissain julkisuudessa esitetyissä lausunnoissa on väitetty, hädässä olevien auttaminen antaa oikean viestin siitä, keitä me olemme kristittyinä ja kansakuntana (Luuk. 10:25–37; Matt. 25:31–46).

 

Emme hyväksy Suomen harjoittamaa pakolaispolitiikkaa siltä osin kuin turvapaikan myöntämisperusteita määrittävät poliittiset päämäärät eikä turvapaikanhakijoiden inhimillinen hätä ja suojelun tarve. Maamme hallituksen ilmaisema tavoite, ettei Suomen tule olla ”houkutteleva kohdemaa” pakolaisille ei ole hyväksyttävä peruste jättää myöntämättä maahamme saapuneille hädänalaisille turvapaikkaa. Emme voi hyväksyä johtavien poliitikkojen ja virkamiesten lausuntoja, jotka syyllistävät maahamme jääviä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ja viittaavat siihen, että näiden henkilöiden olisi ”parasta palata vapaaehtoisesti kotiin”.

 

On yleisesti tiedossa, että suuri osa kielteisen päätöksen saavista ei voi palata kotiin, vaan heidän kohdallaan ”paluu” tarkoittaisi maan sisäisten pakolaisten joukkoon liittymistä pakolaisleirille, hätämajoitukseen tai asunnottomuuteen ilman elämän perusedellytyksiä. Kehotamme poliitikkoja ja virkamiehiä olemaan tarkkoja lausunnoissaan ja tarkastelemaan turvapaikan myöntämistä hakijan inhimillisestä tarpeesta käsin.

 

Yllämainitut seikat koskevat kaikkia turvapaikanhakijoita ja pakolaispolitiikkaamme yleisesti. Kehotamme lisäksi maamme viranomaisia perehtymään kristillisen uskon ja siihen kääntymisen luonteeseen uskomme traditiossa, ja olemme valmiita tarjoamaan siihen kirkkomme apua.


Kokemuksemme perusteella kristinuskoon kääntymisen aitoutta arvioidaan turvapaikkahakemuksen käsittelyssä usein erittäin puutteellisin perustein ja vähättelevästi. Tiedämme, että näennäistä kääntymistä voidaan käyttää ja on myös käytetty väärin turvapaikan myöntämisen edistämiseksi. Muistutamme, että oman kirkkomme sekä muiden kristillisten kirkkojen hengellisen työn tekijöillä on alan asiantuntijan edellytykset arvioida henkilön kääntymyksen aitoutta, ja siksi kirkkojen työntekijöiden lausunnoille tulisi antaa turvapaikanhakuprosessissa nykyistä suurempi painoarvo.

 

Tampereella 29.11.2016

 

 

Hannu Vuorinen

Kirkkokunnanjohtaja

Suomen Vapaakirkko

 

Jaakko Pihlajamäki

Hallituksen puheenjohtaja

Suomen Vapaakirkko




51-52/2016

UutisetLogomon joulujuhlassa aatonaattona työttömät ja vähävaraiset saavat arvokkaan kohtelun.
UutisetErityisesti viisumeja koskevat muutokset kiinnostivat idäntyön ystäviä Tampereella.
ArtikkelitLutherin toivorikkaassa virressä soivat elämän tunnot kaikkine sävyineen.
MuutSaarijärveläinen Juha-Pekka Paananen otti viime vuoden parhaan luontokuvan.
MuutVivamon Raamattukylässä eläydytään ikiaikaisiin kertomuksiin draaman, musiikin ja tanssin keinoin.
UutisetMatkailijan lauluillat loivat kirkkoihin juhlatunnelmaa Suomen itsenäisyyspäiväviikolla.
MuutJumalalla on jättikokoinen antajan sydän. Hänen kosketuksessaan ihmiskuntaan on historian alusta asti ollut vahva ja kestävä antamisen leima.
MuutMenneen syksyn olen ollut sapattivapaalla. Se on ollut elämäni mukavimpia ajanjaksoja.

Kun kesällä irtauduin viimeisimmästä työpaikastani, koin jättäväni sinne kaikki sisäiset voimavarani...
ArtikkelitKiitollisuuden ilmauksena suomen kielessä käytetään sanaa kiitos. Perinteisesti tätä sanaa on kansamme parissa käytetty harvakseen, koska on pelätty sen ylpeäksi tekevää vaikutusta. Virheiden löytämis...
MuutUskon askelissa -teoksen ovat yhteistyössä julkaisseet Tampereen Rukoushuoneyhdistys Saalem ry ja Aikamedia. Ulkoasu on silmää miellyttävä, mutta kirja on yllättävän ohut siihen nähden, että Sirpa Tör...
UutisetMaria ja Henri Vanonen uskovat, että yhä useampi kuluttaja ostaa mieluummin yhden laadukkaan ja ekologisen villapipon kuin kolme halvalla tehtyä akryylipäähinettä.
MuutJoulun seimiasetelmissa eläimillä on keskeinen rooli. Paavalin mukaan koko luomakunta odottaa vapautumista turmeluksen orjuudesta (Room. 8:19–22), ja Vanhan testamentin eskatologisissa kuvauksissa...
Pääkirjoitus”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon.”


Näin profe...
Miten onRistin Voitto teki viimeksi suuremman lehtiuudistuksen juhlavuonna 2012. Sen jälkeen lehden taittoon ja sisältörakenteeseen on tehty vain pieniä muutoksia. Nyt lehteen on taas luvassa uudis...
Kolumni”Äiti nukkui pois juuri joulun alla. Eihän se yllätys ollut, mutta tätä ikävän määrää en osannut aavistaa. Avaan radion ja kuuntelen joulurauhan julistuksen. Taas kaikki kauniit muistot… Tuntuu kui...
UutisetVivamon Raamattukylässä eläydytään ikiaikaisiin kertomuksiin draaman, musiikin ja tanssin keinoin.
MielipideMaamme hallituksen ja viranomaisten harjoittamaan pakolaispolitiikkaan, niin sanottuun ”paperittomien” asemaan, ja aiheista viime aikoina käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyen hal...
MielipideRistin Voitossa (RV 48) uutisoitiin saksalaiskirkon päätöksestä, jonka mukaan juutalaisia ei tule käännyttää kristinuskoon. Saksan evankelinen kirkko, Evangelishe Kirche in Deutschland eli...
MielipideLuin Ristin Voitto -lehdestä, että luterilaiset ja helluntailaiset aikovat pyytää anteeksi toisiltaan sanomisiaan, ja sitä, mitä pahaa ovat toisistaan puhuneet (RV 47).


Mitä on an...
MuutEsa Pikkumäki, Tuulinen maa.
Väyläkirjat 2016, 316 sivua.

Rovaniemeläisen pastori Esa Pikkumäen esikoiskirja Tuulinen maa on syksyn yllättäjä hengellisen kirjallisuuden rintamalla. Kyseessä...
MielipideVuosia sitten huomasin ilokseni puhujapaikalta, että eräs tuttava istui seurakuntamme tilaisuudessa. Hän ei kuulunut omaan seurakuntaani, enkä muistanut häntä myöskään aikaisemmin nähneeni r...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.

Anneli valmistui apuhoitajaksi 1950-...
MuutExodus-kvartetilta on totuttu kuulemaan hyvää stemmalaulua, eikä tämä uusi maxisingle tuota kuulijalle pettymystä. Vuosien yhteistyö kuuluu myös sovituksissa ja bändin soitossa. Exodus-kvartetin muodo...
UutisetHuippuoppilas karkasi ensin koulusta, koska ei halunnut opiskella vammaisten kanssa.
ArtikkelitItämaan tietäjät lahjoineen kelpaavat esikuviksi kristityille.
MuutSuuressa lapsijoukossa laulaminen ja evankeliumin välittäminen oli nykyisille nuorille aikuisille unohtumaton kokemus.
PikavisiittiJorma Kuosmasta on tituleerattu sekä Lohjan kylähulluksi että helluntailiikkeen tunnetuimmaksi joulupukiksi.
UutisetSuomen Metodistikirkko menetti samana päivänä johtajansa sairaudelle ja neljä nuorta ihmistä onnettomuudelle.
MuutYrittäjä Unna Lehtipuu kehottaa miettimään, sijoittaako aikaansa ja rahojaan arvojensa mukaisesti (Sana 49/16).

– Kun lahjoitat rahaa toiselle, aivojesi palkitsemiskeskukset aktivoituvat. Antam...
MuutVaajakoskella Suvannon päiväkeskuksen ovet avautuvat jouluaattona sellaisille, jotka kaipaavat joulun tunnelmaa mutta eivät kykene sitä itselleen järjestämään.
MuutPapualaisen helluntaijohtajan hengelliset isät ja äidit tulivat Pohjoismaista.
UutisetApua on jaettu tarvitseville pian 50 vuotta.
UutisetKaikki saa Herralle laulaa -konsertti taipui toissa sunnuntaina jouluisaksi Oi mikä riemu -kokoontumiseksi, jossa mukana olivat myös muun muassa Pekka Simojoki (kuvassa), Nina Åström, Jaana Pöllänen j...
UutisetKirkkonummen helluntaiseurakunta vihki toissa viikonloppuna käyttöön uudet toimitilat.

Ajatus tiloista eli paikkakunnalla pitkään, aina seurakunnan perustamisesta vuodesta 1989. Seurakunta sai...
UutisetKirjallisuudentutkija Päivi Heikkilä-Halttusen mukaan uskonto ja hengellisyys ovat vähentyneet joulun ajan lastenkirjoissa.

– Toisaalta yllättävän moniin kirjoihin on sisään kirjoitettu toisint...
UutisetEvankelis-luterilaiselle kirkolle maksettava rahoitus yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta ei kasva lähivuosina. Eduskunta päätti asiasta toissa perjantaina. Aiemmin rahoitus oli sidottu indeksiin, m...
UutisetToivakkalainen 34-vuotias perheenisä menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen marraskuun alussa. Häneltä jäi puolison lisäksi viisi pientä lasta.

Helluntaiseurakunnan eläkkeellä oleva työntekijä...
UutisetLegendaarinen raamattuanimaatio Superkirja julkaistiin äsken Japanissa. Sarja innosti heti paikallisia perheitä, uutisoi animaation levityksestä vastaava CBN.

Superkirja esiteltiin festivaaleil...
UutisetKristityt ovat yksi maailman vainotuimpia ryhmiä, muistuttivat vainoja tarkkailevat ryhmät joulukuun alussa.

Esimerkiksi YK:n alainen UNHRC luonnehti, että Pohjois-Korean ihmisoikeusloukkausten...
UutisetIhmiset, jotka eivät käy kirkossa, eivät olekaan vihaisia henkilöitä, jotka eivät halua keskustella uskovaisten kanssa, kertoo The Christian Post. Väitteet perustuvat LifeWay Researchin ja Billy Graha...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan