"Tulkoon Hänen verensä meidän päällemme"

Pääsiäisajan passionäytelmissä oma roolinsa on Jeesusta vastustaneilla juutalaisjohtajilla. Kuva Puolasta. Kuva: Kapa1966/Shutterstock

Kristillisiin ja islamilaisiin teksteihin tulisi alkaa lisätä varoituksia kohtiin, jotka ovat antisemitistisiä. Näin esitti Euroopan juutalaiskongressi viime syksynä.

Esitys oli osa järjestön julkaisemaa 150-sivuista raporttia, jossa luetellaan toimintasuosituksia juutalaisvastaisuuden kitkemiseksi.

”Uusi testamentti, Koraani ja muut kristillisen ja islamilaisen kirjallisuuden käännökset tarvitsevat reunamerkintöjä ja johdantoesityksiä, jotka korostavat juutalaisen perinnön jatkumista kristinuskossa ja islamissa sekä varoittavat lukijoita tekstien sisältämistä antisemitistisistä kappaleista”, raportissa todetaan.

Vastakkainasettelun kieltä

Rajua ja leimaavaa tekstiä Uudesta testamentista löytyykin.

Esimerkiksi Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen vastustajista käytetään lähes yksinomaan kollektiivista ilmaisua ”juutalaiset”, ja heidän ja Jeesuksen välinen vastakkainasettelu on yksi evankeliumin keskeisistä teemoista.

Uuden testamentin kirjeissä Paavali kieltää seurakuntalaisia kuuntelemasta ”juutalaisia taruja” (Tit. 1:14) ja toteaa paheellisia ihmisiä löytyvän etenkin ympärileikattujen keskuudesta (Tit. 1:10–11).

Erityisen kriittinen on ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen kohta: ”Juutalaiset ovat surmanneet sekä Herran Jeesuksen että profeetat, ja he ovat vainonneet meitäkin. He ovat Jumalan mieltä vastaan ja kaikkien ihmisten vihollisia. –– Näin he täyttävät syntiensä mittaa. Mutta nyt Jumalan viha lopulta tavoittaa heidät.” (1. Tess. 2:15–16.)

Ilmestyskirjassa Jeesus lausuu ankaria sanoja ”Saatanan synagogasta” ja niistä, jotka ”sanovat itseään juutalaisiksi mutta eivät ole” (2:9; 3:9).

Tunnetuin ja jälkivaikutuksiltaan ikävin kohta löytyy kuitenkin jo Uuden testamentin ensimmäisestä kirjasta. Kyse on Jeesuksen ristiinnaulitsemista vaativan väkijoukon huudosta: ”Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle!” (Matt. 27:25).

Tämän sitaatin on sanottu aiheuttaneen juutalaisille enemmän kärsimystä kuin minkään muun yksittäisen Uuden testamentin jakeen.

Syrjintää, nöyryytystä, väkivaltaa

Edellä luetellut raamatunkohdat ovat syövyttäneet lukemattomien kristittyjen mieleen käsityksen juutalaisista Jeesuksen murhaajina, joiden kokema kärsimys on vain oikeutettua rangaistusta siitä, mitä he ovat tehneet.

Historian kuluessa tämä näkemys on heijastunut niin kirkkotaiteeseen, kristillisenemmistöisten maiden lainsäädäntöön kuin monenlaisiin ennakkoluuloihin juutalaisia kohtaan.

Vaikka kirkolliset johtajat vain harvoin ovat kannustaneet seuraajiaan avoimeen väkivaltaan, saarnatuolien juutalaiskriittinen opetus on edistänyt syrjintää, nöyryyttämistä ja myös väkivaltaisuuksia.

Jopa uskonpuhdistaja Martti Luther luonnehti vanhoilla päivillään juutalaisia jumalanpilkkaajiksi, joiden synagogat on poltettava, kirjat takavarikoitava ja uskonnonharjoitus kiellettävä. Myöhemmin Lutherin teosta Juutalaisista ja heidän valheistaan käytettiin vainojen perusteluna natsi-Saksassa.

Kun yhdysvaltalainen Robert Bowers viime lokakuussa hyökkäsi synagogaan Pittsburghissa ja tappoi 11 ihmistä, hän pohjusti hyökkäystä nettikommentilla, jossa hän viittasi Johanneksen evankeliumin jakeeseen 8:44. Siinä Jeesus sanoo vastustajilleen: ”Te olette isästä Paholaisesta”, minkä Bowers väänsi muotoon: ”Juutalaiset ovat Saatanan lapsia.”

Epärelevantti kysymys

Nettitietosanakirja Wikipedia määrittelee antisemitismin vihamieliseksi suhtautumiseksi juutalaisiin joko heidän uskonsa tai kansallisuutensa vuoksi.

Onko Uusi testamentti siis antisemitistinen? Itä-Suomen yliopiston eksegetiikan professori, Uuden testamentin retoriikan asiantuntija Lauri Thurén pitää koko kysymystä logiikaltaan mahdottomana.

Lähes kaikki Uuden testamentin kirjoittajat ja päähenkilöt ovat etnisesti ja uskonnollisesti juutalaisia. Heidän tarkoituksensa ei ollut tuhota juutalaisuutta vaan uudistaa se Jumalan tarkoittamaan muotoon. Miten teksti siis edes teoriassa voisi olla juutalais-tai edes juutalaisuusvastainen?

– Uusi testamentti on juutalainen kirjakokoelma. Se ei suhtaudu juutalaisiin ”mitenkään”, koska kyse on juutalaisuuden sisäisestä pohdiskelusta, Thurén toteaa.

– Kun kristinusko syntyi, suurin osa Jeesuksen ensimmäisistä seuraajista oli etnisesti juutalaisia ja nekin, jotka eivät olleet, ”oksastettiin samaan viinipuuhun” eli he uskoivat jollakin tavalla pääsevänsä mukaan juutalaisuuteen. Esimerkiksi Paavali pysyi omasta mielestään juutalaisena fariseuksena loppuun asti.

– Toki Uudella testamentilla on parin tuhannen vuoden tulkintahistoria, joka on aika pitkälti antisemitistinen. Silti niissäkin kohdissa, joissa juutalaisia kovasti moititaan, on kyse juutalaisuuden sisäisestä keskustelusta. Monet kristityt kävivät synagogissa vielä pitkään Uuden testamentin ajan jälkeenkin.

Aikansa tyylilaji

Thurén korostaa sitä, että nekin raamatunkohdat, jotka meidän silmissämme näyttävät kaikista kärkevimmiltä, edustavat sen ajan tavanomaista puhetapaa.

– Antiikissa ylipäätään oli tapana keskustella värikkäämmin sanakääntein kuin nykyään. Jälkipolville on säilynyt tekstejä, joissa eri juutalaisryhmät, jotka opetuksiltaan olivat hyvin lähellä toisiaan, haukkuvat toisiaan painokelvottomilla ilmaisuilla. Hetken päästä oltiin taas kavereita keskenään. Se oli sen ajan tapa.

– Myös Jeesus ja fariseukset olivat ajatuksiltaan lähellä toisiaan. Ankarilla sanoillaan Jeesus pyrki kääntämään fariseukset omalle kannalleen, ei nujertamaan heitä.

Sama koskee evankeliumien ja Uuden testamentin kirjeiden kirjoittajia.

– He pyrkivät osoittamaan maanmiehilleen, että Jeesus oli profeettojen ennustama Messias. Vastapuolen edustajista käytetään kovaa kieltä, minkä tarkoituksena on avata näiden silmät tajuamaan haluttu asia.

– Esimerkiksi Paavalin toteamus juutalaisista ”kaikkien ihmisten vihollisina” on vain räväkkä retorinen heitto.

Oikeaa kontekstia juutalaisvastaisina pidetyille jakeille antavat lukuisat myönteiset lausumat kirjoittajien maanmiehistä.

Johannes toteaa evankeliumissaan pelastuksen tulevan juutalaisten keskuudesta (4:22) ja korostaa sitä, miten Jeesus itse oli juutalainen (4:9–22). Paavali kertoi rakkaudestaan heimolaisiaan kohtaan (esim. Room. 9:3) ja kehotti olemaan loukkaamatta ”sen enempää juutalaisia kuin kreikkalaisiakaan” (1. Kor. 10:32). Silti apostolit eivät olleet itsensä kanssa ristiriidassa vaan oman aikansa temperamenttisia kommunikoijia.

Itse asiassa tällainen puhetapa oli ominaista julkiselle keskustelulle vielä vuosisatoja myöhemminkin, tutkija huomauttaa.

– Luther kirjoitti paaville välillä hyvin nöyriä tekstejä ja välillä julisti tämän antikristukseksi. Silloin ei ollut vielä ollut valistuksen aikaa eikä ollut opittu puhumaan sivistyneesti.

Anteeksipyynnöt perusteltuja

Kaikki edellä sanottu ei tarkoita, etteikö Raamatulla välillisesti voi ajatella olleen vaikutusta jopa holokaustiin. On myös perusteltua, että monet kirkkokunnat ja kristilliset organisaatiot ovat julkisesti irtisanoutuneet niiden piirissä historian aikana esiintyneestä – tai yhä esiintyvästä – juutalaisvihasta.

Silti Thurén ei lämpene esitykselle liittää Uuteen testamenttiin antisemitistisiä varoituksia. Parempi lääke on lisätä hyvää raamatunopetusta seurakuntiin, nettifoorumeille ja kristilliseen mediaan.

– On paljon muitakin asioita, joissa Raamattua on ymmärretty väärin. Esimerkkinä käy Roomalaiskirjeen 13. luvun opetus esivallasta Jumalan asettamana, mitä Etelä-Afrikan valkoinen hallinto käytti perustelemaan apartheid-politiikkaansa. Silti me emme ala tekemään siihenkään kohtaan täydennyksiä ja varoituksia.

– Ongelma näissä asioissa ei ole Raamattu itsessään vaan vinoutunut tulkintaperinne ja huono raamatuntuntemus. Tarvitaan hyviä selitysteoksia ja raamattuluentoja, joissa asioita avataan ja jotka perustuvat faktoihin eivätkä esimerkiksi antisemitistiseen teologiseen perinteeseen.

Toimittajalla on tällaiselle luen-nolle jo yksi aihe-ehdotus: se, että teologisesti tarkasteltuna jokaisen kristityn omat synnit ovat vähintään yhtä suuri syy Jeesuksen ristinkuolemaan kuin ylipappi Kaifaksen kieroilu.

Ilman sovituskuoleman motiivia Jeesus olisi voinut väistää häntä odottaneen kärsimystien: enkelilegioonat olisivat tulleet apuun, jos hän olisi niin halunnut (Matt. 26:53).

Hänen kuolemansa oli Jumalan itsensä tahtoma kuolema.

Heikki Salmela