Raamatun opiskelu muutti väärän jumalakuvan

Jessika Mäensivu, 22, istuu Keuruulla asuntonsa sohvalla. Edessä olohuoneen pöydällä on kasa kirjoja. Osa kirjoista on Iso Kirja -opiston esseitä varten ja osa liittyy päättötyöhön, jossa Jessika tutkii jumalakuvaa kiintymyssuhdeteorian valossa. Hän opiskelee tällä hetkellä Isossa Kirjassa kolmatta vuotta.

– Kun aloitin opiskelut, en ollut niin kiinnostunut teologiasta, eikä minulla ollut aavistustakaan, kuinka paljon aika opistolla muuttaisi elämääni ja ajatteluani.

Kuitenkin nyt, kun nuori nainen katsoo elämäänsä taaksepäin, hän näkee, miten paljon teologian opinnot ovat häntä eheyttäneet ja kasvattaneet ihmisenä.

Putkiremonttipako ja uskoontulorukous

Jessika löysi tien Jumalan luo jo pienenä tyttönä. Hänen äitinsä oli tuohon aikaan seurakunnan pyhäkoulun vetäjä, ja Jessika muistelee, että oli tainnut joko jutella äitinsä kanssa uskonasioista tai kuullut pyhäkoulussa opetusta.

– Menimme mummun luo putkiremonttia pakoon. Olin tuolloin kuusi tai seitsemän, ja joulu oli tulossa. Muistan, kun sanoin äidille, että en halua joululahjaksi mitään muuta kuin tulla uskoon. Me rukoiltiin siinä yhdessä, ja sen jälkeen olen ollut enemmän ja vähemmän uskossa, Jessika kertoo.

Jossakin vaiheessa teini-ikää oli aika, jolloin seurakuntayhteys oli katkolla ja haastavat perhetilanteet mutkistivat elämää. Jessika kuitenkin turvasi Jumalaan, vaikka elämä ei ollutkaan joka päivä sellaista kuin sen olisi hänen mielestään uskovaisena kuulunut olla. Oman seurakunnan solu oli yksi tärkeä tekijä siinä, että nuori tyttö lopulta kiinnittyi seurakuntaan. Solusta löytyi ystäviä ja ymmärrystä.

Jumalako kiinnostunut minusta?

Jessika päätti lähteä Isoon Kirjaan opiskelemaan heti lukion jälkeen vuonna 2012. Vaikka hän ei alun perin ajatellut olevansa kiinnostunut teologiasta, opiskelu vei mennessään. Niin opiskelujen sisältö kuin Raamatun omatoiminen tutkiminenkin ovat vaikuttaneet merkittävästi hänen jumalakuvaansa.

– Isoin juttu on ollut se, että on oppinut tiedostamaan omia vääriä käsityksiä Jumalasta. Lisäksi on alkanut ymmärtää omia sisäisiä toimintamalleja, joiden pohjalta käyttäytyy. Tämä on antanut oven siihen, että voi astua sisälle siihen prosessiin, jossa väärät käsitykset alkavat hiljalleen muuttua.

Jessikalle ei ollut aikaisemmin helppoa ymmärtää, että Jumala olisi hänestä ja hänen asioistaan kiinnostunut. Hän uskoi, että Jumala välitti muista ihmisistä. Jotkut Jumalan  ominaisuudet, kuten vaikkapa luotettavuus, oli helppo ymmärtää, mutta henkilökohtainen luottaminen oli vaikeampaa.

– Oma isäsuhteeni on ollut aikalailla sellainen, että en ole kuullut välillä hänestä kovinkaan paljoa. Siksi olen kokenut Jumalankin etäiseksi.

Jessika summaa, että ihmisellä voi olla tiedon tasolla suhteellisen terve käsitys Jumalasta, mutta aina se ei välttämättä heijastu tunnetasolle asti. Ihminen voi siis ymmärtää, että Jumalan olemukseen kuuluu esimerkiksi se, että hän on luotettava ja rakastava, mutta sama asia ei välttämättä ole totta omassa tunnemaailmassa.

Tällä hetkellä työn alla oleva jumalakuvaa käsittelevä päättötyö ja siihen liittyvän  materiaalin lukeminen vie Jessikan omaa prosessia eteenpäin, mikä on omalla tavallaan sielunhoitoa.

– Yksi suurimmista oivalluksista, joita olen päättötyöni kautta saanut, on ihmisen autonomisuuden ja riippuvuuden välinen suhde. Mitä turvallisemmin olemme riippuvaisia  meille tärkeistä ihmistä, sitä itsenäisempiä voimme olla.

– Tuntuu, että hyvin usein painotetaan ehdotonta riippuvuutta Jumalasta, mikä tietenkin on hyvä asia, mutta omalla kohdallani se johti siihen, että ajattelin, etten saa tarvita muita ihmisiä. Etenkin meidän yksilökeskeisessä kulttuurissamme tulisi painottaa, etteivät nämä kaksi sulje toisiaan pois, vaan päinvastoin.

Kutsumus on muutakin kuin työtehtävä

Opintojen edetessä Jessika alkoi havahtua myös siihen ajatukseen, että hän voisi tehdä työtä seurakunnassa. Samalla kun jumalakuva parani, usko siihen, että seurakuntatyön tekeminen todella voisi olla mahdollista, on alkanut kasvaa.

– En ole varma siitä, että mitä, missä ja koska jotakin teen, mutta tällä palolla on vaikea  kuvitella, että työni olisi jotakin muuta kuin seurakuntatyötä. Haluan ja toivon, että teen tulevaisuudessa sitä.

Jessika on pohtinut viime vuosien aikana kutsumukseen liittyviä asioita. Nykyään näkökulma kutsumukseen on kokonaisvaltaisempi kuin aikaisemmin.

– Näen, että kutsumus on vahvasti sidoksissa ihmisen lahjoihin ja persoonaan. Ihmisen kutsumus on ensisijaisesti olla suhteessa Jumalan kanssa, ja sitä kautta elämä voi löytää sellaisille urille, joissa jonkin tietyn tehtävän toteuttaminen on mahdollista.

Nuori nainen uskoo, että halu toteuttaa Jumalan tahtoa muokkaa ihmisen ajatusmaailmaa. Silloin on avarakatseisempi ja valmiimpi palvelemaan.

– Mitä paremmin opimme tuntemaan Jumalan ja sen, mitä hän meistä sanoo, sitä aidompia voimme olla. Sitä kautta omat lahjatkin tulevat esille, mikä taas ohjaa meitä siihen, mitä yleensä nimitetään kutsumukseksi. Kutsu ei ole tehtävä edellä menemistä, vaan se on elämistä Jumalan kanssa ja elämistä omana itsenään, sellaisena kuin Jumala on yksittäisen ihmisen luonut.

Usko näkyy eri tavoin

Jessika haluaa varustautua tuleviin töihin ja ylipäänsä elämään niin hyvin kuin pystyy. Hän toivoo saavansa opiskella teologian maisteriopinnot ja jotakin muutakin yliopistoainetta, koska hän kokee, että opinnot hyödyttävät häntä suuresti myös ammattia ajatellen.

– Olen saanut opinnoissa eväitä siihen, että voin edes yrittää ymmärtää sitä, miten toinen ihminen katsoo maailmaa. Seurakuntaelämässä törmää tähän jatkuvasti, ja uskon, että mitä laajempi näkökenttä on, sitä paremmin pärjää, koska ihmiset ovat erilaisia.

Jessika on saanut myös itse kokea, kuinka erilaisiin ihmisiin ja ajattelutapoihin tutustuminen ovat avartaneet hänen maailmaansa.

– Ajattelin aikaisemmin, etten sovi uskovaisen muottiin. Olen tosi rationaalinen, mutta olen vihdoin ymmärtänyt, että saan olla sellainen. Usko näkyy eri ihmisten kohdalla eri tavalla. Olen esimerkiksi silti uskossa, vaikken puhu aina semmoisilla tosi ”uskovaisilla” termeillä.


Sara Saarela