”Parhainkaan urasuunnittelija ei olisi osannut suunnitella tätä”

Kehitysyhteistyöasiantuntija Sina Urmas haaveili pienenä kirjastonhoitajan työstä. - Kirjasto oli ikkuna maailmaan. Luin kaikki käteeni saamani lasten ja nuorten seikkailukirjat.
Kehitysyhteistyöasiantuntija Sina Urmas haaveili pienenä kirjastonhoitajan työstä. - Kirjasto oli ikkuna maailmaan. Luin kaikki käteeni saamani lasten ja nuorten seikkailukirjat.

En koskaan unohda hetkeä, jolloin ensimmäisen kerran vierailin köyhyyden keskellä elävän pyhäkoululaislapsen ko­tona Uruguayssa lähetysharjoit­telujaksollani.

 

Kun kaipaan piristystä, kuun­telen ylistysmusiikkia ja kaivan esille pienen vihon, johon olen kirjoittanut Jumalan elämäni ylle antamia lupauksia uskon­taipaleeni alkuajoilta. Olen kirjoittanut sinne myös muita Raa­matusta nousevia lupauksia.

 

Lapsuuden haaveammattini oli kirjastonhoitaja, koska pie­nellä paikkakunnalla 1980-luvulla kasvaessa kirjasto oli ikku­na maailmaan. Luin kaikki kä­teeni saamani lasten ja nuorten seikkailukirjat.

 

Kun katson peiliin, näen nai­sen, jonka pitää välillä nipis­tää itseään todetakseen, että on näin mielenkiintoisessa työssä mukana. Parhainkaan urasuun­nittelija ei olisi osannut suunni­tella tätä minulle.

 

Työssäni maailman lasten parissa on kiehtovaa erityi­sesti se, miten lasten ja nuorten kautta voi koko yhteisö muut­tua, ja sen kautta koko yhteis­kunta.

 

Rakastan lapsissa olevaa elä­mäniloa, aitoutta ja rehellisyyt­tä. Missä on lapsia, siellä on elämän maku.

 

Jos pitäisi aloittaa jokin uusi ura, se voisi olla kielitieteilijä. Minua kiehtovat eri kielet, kos­ka ne ovat avain eri kulttuurei­hin ja ihmisten sydämiin. Olen opiskellut useita eri kieliä ja haluaisin vielä oppia uusien kie­liryhmien kieliä. Rakastan sitä tunnetta, kun uusi kieli alkaa sujua. Lisäksi minua kiehtoo eri kieliryhmien taustalla oleva lo­giikka.

 

Jos saisin ohjata elokuvan, se varmaankin kertoisi Balkanin ja Suomen kulttuurin yhteentörmäyksestä, koska haluaisin tuoda esille sitä, mitä arvokkai­ta asioita voisimme oppia toi­siltamme.

 

Rakastan keskustella kehi­tysmaiden lasten ja nuorten pa­rissa tehtävästä työstä, koska olen nähnyt, että se on Juma­lan sydäntä erityisen lähellä ja että hänellä on suuri ja ihmeellinen suunnitelma, jossa haluaisin mahdollisimman monen olevan mukana.

 

Rukoilen, että kehitysmaiden lapset voisivat nousta siihen suunnitelmaan, joka Jumalal­la on heitä varten omassa yh­teisössään ja yhteiskunnassaan.

 

Jeesus merkitsee minulle kaik­kea.



Anssi Tiittanen



9/2018

UutisetDani Niskanen haluaisi nähdä nuorten syttyvän vaikuttamiselle.
PääkirjoitusSeurakunnnan kuuluu suojella haavoitettuja, elämän kolhi­mia, pelkojensa ja traumojensa kanssa taistelevia ihmisiä. Mutta entä jos seurakunta itse onkin pelkojen ja traumojen aiheuttaja? Kuk...
Miten onSuomen Helluntaikirkko on mukana järjes­tämässä lauantaina 21. huhtikuuta Keravan helluntaiseurakunnassa pidettävää semi­naaria, jossa käsitellään uskonnollista väki­valtaa. Seminaarin teema...
UutisetPerinteiset uskonasioista kertomisen muodot ovat vaihtuneet uusiin. On ollut pakko.
UutisetLapsiasiainvaltuutettu Tuo­mas Kurttila julkaisi kertomuk­sensa eduskunnalle viime viikol­la. Siinä hän ehdottaa muun mu­assa kehittämään lainsäädäntöä siten, että riippumattomalla val­vonta...
UutisetYhteisvastuukeräyksen Näl­kä-työryhmä vaatii nälkää kos­kevassa kannanotossaan, että ihmisten hyvinvointi ei saa olla toisten armeliaisuuden varassa ja leipäjonoista on syytä päästä ko­konaa...
UutisetYksi maan vanhimmista helluntaiseurakunnista juhli merkkivuottaan.
UutisetTammikuussa Jeesus-tutki­muksesta teologian tohtoriksi väitellyt Tuomas Havukainen haastaa helluntailiikettä määrit­telemään laajemmin omaa teo­logiaansa.

– On paljon s...
UutisetTunnettu baptistipastori ja maailmanevankelista Billy Gra­ham kuoli kotonaan Montreatis­sa, Pohjois-Carolinassa viime vii­kon keskiviikkona. Graham oli syntynyt 7.11.1918, joten hän olisi tä...
UutisetJoukko eurooppalaisia seurakunnanistuttajia oppi Berliinissä, miten tehdä "puutarhurintyötä" vielä paremmin.
UutisetSuomalaisten helluntailähet­tien työn kautta aikoinaan syn­tynyt Kenian Full Gospel -kirkko on päättänyt omistautua lähetys­työlle aivan uudella tavalla. Asia oli esillä liikkeen
vuo...
UutisetVuoden 2004 raamatullinen menestyselokuva The Passion of Christ saa jatkoa. Kun The Passi­on of Christ keskittyi Jeesuksen kuolemaa edeltäviin tunteihin, jatko-osassa ohjaaja Mel Gibso­nin h...
MuutMuun muassa teoksista Virta­hepo olohuoneessa, Ihminen ta­vattavissa ja Saat sen mistä luo­vut tunnetun terapeutti-kirjai­lija Tommy Hellstenin Tähän olen tullut - kirja merkityksen löytämis...
KolumniKysymys: Mikä on se asia, jota kaikki haluavat? Vastaus: vähän enemmän.

Vähän enemmän rahaa, vähän uudempi ja isompi koti vähän paremmalla paikalla, vähän enemmän vapaa...
MuutEdes pitkä jäsenyys ei takaa osallisuuden kokemista seurakunnassa. Kuulumisen tunne voi kasvaa muun muassa johtajuutta, avoimuutta ja rakenteita parantamalla.
UutisetPikkukaupungin helluntaiseurakunnan rappusia on huuhdellut jo kolme maahanmuuttoaaltoa.
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna 1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä ko­koonnuimme paikalliseen uima­halliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
ArtikkelitNuoruus on merkittävä ajanjak­so ihmisen elämässä. Nuori arvioi lapsuudessa oppimaansa ja vertaa kodin mallia perheen ulkopuolis­ten henkilöiden käsityksiin. Nuo­ri työstää mielipiteitään, a...
UutisetHengellinen tarjonta kiinnostaa matkailijoita, Lapin hiihtokeskuksissa on huomattu.
PikavisiittiSina Urmas on unelmahommissa maailman lasten parissa.
Muut”Jumala odottaa turhilta po­luilta”, sanoo näyttelijä Ritva Oksanen (Elämä 2/2018).

– Usko on yksinkertainen asia, siitä on turha tehdä liian monimutkaista, sanoo teatt...
MielipideKiitos Elina Rautiolle pääkirjoi­tuksesta ”Psyko­logiaa ei saa si­vuuttaa” (RV 4).

Ihminen on kokonaisuus: hen­ki, sielu (psyyke) ja ruumis. Ja tie­tysti psykologian apu...
MielipideLehdessämme on käyty (RV 4–8) mielenkiintoista keskustelua psy­kologiasta. Keskustelu lähti liik­keelle Aikamedian aikakauslehti­en toimituspäällikön Elina Raution pääkirjoituksesta (RV 4),...
MielipideRistin Voiton numerossa 6/2018 oli Reijo Vaurulan kirjoittama laaja uutinen Kouvolan alueen helluntaiseurakuntien toimin­nasta. Uutiseen oli sijoitettu myös allekirjoittaneiden kommentteja...
MuutLeevi Ahopellon sydämen asiana on kertoa evankeliumia laulamalla. Hän uskoo, että hengellinen musiikki voi avata sisimmän portit.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan