Toisen maailmansodan jälkeisen Euroopan kehitykseen vaikutti merkittävästi Ranskan pääministerinäkin toiminut Robert Schuman, jota on kutsuttu Euroopan isäksi. Hänet tunnettiin suoraselkäisyydestään ja nöyryydestään, eikä hän pitänyt kristillistä uskoa yksityisasianaan.
Schumanin elämäntyö oli esillä Helsingin Hotelli Presidentissä viime lauantaina järjestetyssä Usko ja EU -seminaaripäivässä, jossa kuultiin Euroopan unionin kristillisistä juurista sekä pohdittiin kristillisen politiikan tulevaisuutta Suomessa. Seminaari kokosi nelisenkymmentä osallistujaa.
Puhujavieraaksi kutsuttu Schuman Centre for European Studies -keskuksen perustaja Jeff Fountain kiinnostui ranskalaisen unohduksiin joutuneesta elämäntyöstä ja päätyi kirjoittamaan siitä kirjan, jonka suomennos Juuret syvällä julkaistiin tapahtuman yhteydessä.
– Schuman joutui natsien vangiksi. Samaan aikaan hän opetti, että saksalaisia pitäisi oppia rakastamaan. Sodan lähestyessä loppuaan Schuman pohti, miten väkivallan kierre voidaan katkaista niin, etteivät kansallisvaltiot taistele toisiaan vastaan. Hän piti esillä rakkauden, veljeyden ja yksilön vapauden periaatteita, jotka nousivat Jeesuksen opetuksista, hollantilainen Fountain kertoi.
Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja Sari Essayah pitää Euroopan unionin alkuperäisen merkityksen valottamista tärkeänä.
– Kun olin lukiossa, kukaan ei puhunut EU:n yhteydessä arvoista, eli tiedon jakamista tarvitaan.
Ihmisarvoa vaalittava
Essayahin mukaan uskonnollisen lukutaidon ja kristillisen perusopetuksen murentuminen näkyy yhteiskunnassa muun muassa siten, että ihmiselämän suojelemiseksi tehtyä lainsäädäntöä puretaan.
– Kristillinen ihmiskuva on voimakkaan paineen alla. Viime aikoina esille nousseen eutanasiakeskustelun suhteen kristittyjen tulisikin olla aktiivisia, Essayah haastoi.
Perustuslakiin pohjautuvaa uskonnonvapaus on maassamme vahvalla pohjalla, vaikka sitäkin kyseenalaistetaan. Essayah kertoi Suomessa sairaalaan joutuneesta miehestä, jolle vaimo luki Raamattua.
– Sairaanhoitaja tuli huoneeseen ja totesi: ”Täällä ei saa lukea Raamattua, tämä on riippumaton sairaala.”
Äärimmäinen individualismi tuo mukanaan ongelmia. Kristilliseen poliittiseen ajatteluun erikoistunut Jonathan Chaplin sanoi, että kristittyjen tulisi puhua yksilön sijaan persoonasta.
– Yksilö-sana viittaa ihmiseen, joka on itsenäinen. Persoona puolestaan vie ajatuksen ihmiseen, joka kuuluu yhteisöön. Kristillisen maailmankuvan mukaan ihminen kukoistaa suhteessa lähimmäisiinsä. Taloudellisestikin on järkevämpää löytää uudelleen ihmiskäsitys, joka liittää ihmisen osaksi yhteiskuntaa.
Arvokeskustelua tarvitaan
Belgiassa lähetystehtävissä työskennelleen pastori Päivi Tyrnin mukaan seminaari haastoi pohtimaan yksilökristityn ja seurakunnan mahdollisuuksia pitää kristillisiä arvoja viisaasti esillä.
– Euroopan unionin kriisit, yleisen keskustelun pessimistinen sävy ja talouspainotteinen sisältö ovat värittäneet varsin negatiivista Euroopasta. Siksi tuntuikin hyvältä olla seminaarissa, missä liikuttiin arvo- ja kulttuurikysymyksissä pintaa syvemmällä.
Euroopan Helluntaiyhteisön PEFin vanhempana neuvonantajana toimiva Arto Hämäläinen osallistui seminaariin, koska oli kiinnostunut kuulemaan suomalaisesta näkökulmasta käytyä yhteiskunnallista arvokeskustelua.
– Uskon, että tällaisille seminaareille on tarvetta. On tärkeää, että eri tahojen asiantuntijat tulevat yhteen ja miettivät, miten vahvistetaan kristillisten arvojen näkyvyyttä.
Jonathan Chaplin muistutti kristittyjen elävän moniarvoisessa Euroopassa vähemmistönä ja haastoi asennoitumaan siihen lähetystyöntekijän näkökulmasta.
– Vähemmistönäkin kristityillä on mahdollisuus saada aikaan yhteiskunnallisia muutoksia. Uusien lähestymistapojen löytäminen on aivan olennaista.
Usko ja EU -seminaari syntyi inspiraatiosta, jonka kansanedustaja Antero Laukkanen sai taannoin kansainvälisessä The State of Europe -foorumissa.
– Vuosittain järjestettävään tapahtumaan tulee eri puolilta Eurooppaa kristittyjä tutkijoita, vaikuttajia ja päättäjiä keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Osallistujia haastetaan myös olemaan osa vastausta siihen, millaisen Euroopan me kristittyinä haluamme kymmenen vuoden päästä, Laukkanen kertoo.
PääkirjoitusMaailma on täynnä yllätyksiä. Pari viikkoa sitten suurin osa maailmasta tuli yllätetyksi Donald Trumpin valinnasta. Kaikkien ennakko-oletusten, mielipidekyselyiden ja muun maailman toivomusten vastais...
Miten onSaarnaaja Niilo Yli-Vainio (1920–1981) on yksi Suomen helluntailiikkeen tunnetuimmista nimistä. Hänen toimintansa sai laajaa julkisuutta erityisesti 1970-luvun loppupuolella, jolloin Lapualta alkanut...
UutisetHämeenlinnan helluntaiseurakunnassa järjestettiin 12.–13. marraskuuta Täyttykää Hengellä -ylistysseminaari. Opettamassa ja ylistystä johtamassa seminaarissa oli Petri Kosonen yhtyeineen (kuvassa). ...
UutisetEduskunnan lakivaliokunta käsitteli 16.11. kansalaisaloitetta, joka ajaa avioliittolain säilyttämistä miehen ja naisen välisenä. Käsittely jatkuu edelleen, sillä lakivaliokunta päätti lähettää aloitte...
UutisetKymmenettä kertaa järjestetty Nenäpäivä-hyväntekeväisyyskeräys tuotti tänä vuonna 2,16 miljoonaa euroa. Summa kertyi 11. marraskuuta järjestetyn Ylen Nenäpäivä-show’n loppuun mennessä.
UutisetYhteys, aitous, taistelutoveruus ja täysi miehuus. Näihin kiteytyy keskisuomalaisten miesten ideoima Parraskuu, joka on menossa nyt viidettä kertaa.
UutisetFidan Euroopan-lähettipäivät lokakuussa Espanjan La Mangassa kokosivat yhteen 75 aikuista, nuorta ja lasta. Mukana oli sekä lähetystyön konkareita että ensikertalaisia.
UutisetToistakymmentä tuhatta Pohjois-Koreasta Etelä-Koreaan loikannutta kristittyä sanoo, että yli 75 prosenttia heidän uskovista maanmiehistään ei selviä vainoista hengissä. Heidän mukaansa yleensä pidätet...
UutisetIsrael lähettää joulukuussa arkeologeja Kuolleellemerelle etsimään lisää historiallisia kirjakääröjä. Alkuperäiset Kuolleenmeren kääröt, noin 850 kirjoitusta, jäljitettiin 1940–1950-luvuilla Khirbet Q...
UutisetItä-Euroopan alueen lasten kurjuus on tulvinut kuvien kautta länteen kymmeniä vuosia, ja paikalliset kristilliset toimijat ovat lievittäneet lasten hätää avaamalla orpokoteja ja välittämällä lapsille...
MielipideJos me helluntaiuskovina saamme Herran armon avulla sisäistää seuraavan Raamatun sanoman, miten enää uskallamme jaella kristityn arvokasta nimeä alennusmyynnissä: ”Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen...
MielipideEnsi vuosi on Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuosi. Olemme Jumalalle kiitollisia tästä itsenäisyyden ajasta. Kiitämme myös nykyisestä seitsemänkymmenen vuoden rauhan ajasta.
MielipideTässä ajassa on valtava nähdyksi tulemisen tilaus. Yksilökeskeisessä kulttuurissa rakennetaan herkästi vain omaa elämää. Ja kun itsellä menee hyvin, mikäs siinä on ollessa.
MielipideKun Joosefin perheelle etsittiin Jeesuksen syntymän aikaan paikkaa yöpyä, sijaa ei ollut muualla kuin eläinten suojassa. Nykyaikana taas näyttää siltä, että sijaa ei ole muille kuin itselle ja omalle...
MuutMenestysteologinen julistus sivuuttaa usein tärkeän puolen Paavalin teksteistä. Ristin teologiaan kuuluu olennaisena osana myös kärsimys ja heikkous.
ArtikkelitKristillisten arvojen kunnioitus ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa enää niin itsestään selvää kuin sata vuotta sitten. Yhtenäinen ja kristillisten arvojen pohjalta toimiva yhteiskunta on muuttunut m...
Pikkutyttönä istuin hievahtamatta ja katselin rainakuvien esitystä. Lähetystyöntekijä oli tullut Suomen-lomalle ja heijasti diakuvia seinälle kertoen sama...
MuutNäytelmä- ja elokuvakäsikirjoittaja Seppo Lahtea kiinnosti se, mitä 35 vuotta sitten kuollut Niilo Yli-Vainio koki ja ajatteli kaiken herätyshulinan keskellä.
PikavisiittiAriel Neulaniemi on muusikko ja Radio Dein aamuääni, joka juontaa Parempi Huomen -ohjelman lisäksi muun muassa debatteja. Arielin musiikkia voi kuunnella osoitteessa Fb.com/ArielVirallinen