Sanan palveluksessa

Kai Takkula kääntää Life Application Study Bible -kommentaariraamattua, joka liitetään Raamattu Kansalle -raamatunkäännökseen. -Projektissa mukana oleminen on koko tiimille kerran elämässä -tilanne, hän toteaa.
Kai Takkula kääntää Life Application Study Bible -kommentaariraamattua, joka liitetään Raamattu Kansalle -raamatunkäännökseen. -Projektissa mukana oleminen on koko tiimille kerran elämässä -tilanne, hän toteaa.
Elimäellä kasvavasta uskovan kodin lapsesta Kai Takkulasta Raamattu tuntuu vaikeaselkoiselta. Kahdeksanvuotiaana uskoon tullut poika yrittää kyllä lukea pyhäkoulusta ja hengellisistä tilaisuuksista tuttua kirjaa ja on innostunutkin, mutta kenties 1930-luvun käännöksen kielen takia teksti ei vain avaudu. Kunnes lukioikäisenä Takkula kiinnostuu Raamatusta tosissaan ja lukee sen systemaattisesti läpi useita kertoja.

Sen jälkeen maailman levinnein kirja on liittynyt kaikkiin teologiksi opiskelleen Takkulan työtehtäviin. Eksegetiikka eli raamatunselitysoppi oli itsestään selvä valinta opintojen pääaineeksi. Työtä Takkula on tehnyt niin raamattuaiheisten suurteosten eteen kuin evankeliumin leviämiseksi Baltiassa.

Tällä hetkellä mies kääntää Aikamedian suursatsausta, Raamattu kansalle -käännökseen liitettävää amerikkalaisperäistä kommentaariraamattua, Life Application Study Biblea.

– Raamattu on viitoittanut elämääni, Kai Takkula toteaa.

Hän uskoo, että juuri niin Jumalan sana vaikuttaa jokaisessa siihen tarttuvassa: Jumala puhuu Sanansa kautta häneen uskovalle ja ohjaa eteenpäin ristin tiellä.

Jumala osaa kieliä

– Luen Raamattua Jumalan sanana, jonka kautta hän on tuonut pelastuksen meille ihmisille. Sana on uskoni ylin auktoriteetti, Kai Takkula kiteyttää raamattunäkemyksensä.

– Samaan aikaan Raamattuun voi tutkimuksessa soveltaa samoja menetelmiä kuin kirjallisuuteen yleensä.

Takkula huomauttaa, että on rikkaus, että Jumalan sanan pelastava sanoma ei rajoitu yhteen kulttuuriin tai yhteen oikeaan ilmaisutapaan. Vaikka meidän on vaikeaa nähdä asioita esimerkiksi toista kieltä puhuvien näkökulmasta, Jumala pystyy siihen suvereenisti eikä Sanan vaikutus laimene.

– Tarvitsemme omaan tilanteeseemme kiinnittyneet tavat tarkastella Raamattua, mutta haasteemme on oppia näkemään myös oman näkökulmamme yli.

Tällaiset näköaloja avartavat hetket Takkula kokee raamattutyön huippuhetkiksi.

Vapaakirkossa kastettu mutta helluntaiseurakunnassakin paljon aikaa viettänyt mies sanoo kansainvälisen helluntailiikkeen olleen suuri onnistuminen, eikä vähiten raamatunkäännöstyön ja lähetystyön ansiosta.

– Pitää kuitenkin muistaa, että vuosisatojen ajan vanhat kirkot välittivät pelastuksen sanomaa tehokkaasti eteenpäin.

Elämänsä vaikuttavimpiin kirjoihin Takkula lukeekin Flavius Josefuksen Juutalaissodan  historian, Augustinuksen Jumalan valtakunnan sekä ortodoksikirkon kirkkoisien kirjoituskokoelman Filokalian. Sisterssiläismunkki Thomas Keatingin Rukouksen tie -teoksen kääntäminen 1990-luvun lopussa elvytti Takkulan omaa rukouselämää.

– Löysin itseni kirjan kautta, hän kertoo.

Takkula ei osaa sanoin kuvailla, miten hienoa on olla mukana virrassa, joka kumpuaa sellaisten herrojen kuin Lutherin ja Agricolan työstä. Hän iloitsee siitä, että tänä päivänä helluntailiike on johtavia raamattuaiheisen kirjallisuuden tuottajia maailmassa.

– Uskonpuhdistaja Lutherin keskeinen ajatus, että Jumalan sanan tulee olla jokaisen ihmisen ulottuvilla, on motivoinut voimakkaasti vapaakristillisiä yhteisöjä, Takkula toteaa.

Kristittyjen näkymätön vaikutus

Raamatun ymmärtäminen tuli oikeastaan mahdolliseksi vasta omakielisten käännösten myötä. Lopulta Jumalan sanan vaikuttavuus on kuitenkin sen voimassa muuttaa ihmissydämiä ja vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Tärkeää on myös Sanan yhteyttä luova voima.

– Jumalan sana on tarkoitettu elettäväksi todeksi. Tehtävämme on kilvoitella lähimmäisenrakkaudessa. Mitä syvemmällä kristityt ovat Jumalan sanassa, sitä enemmän  ihmisten välisiä rajaaitoja kaatuu.

Varsinkin vapaakristillisistä yhteisöistä kantautuu enenevässä määrin vaikerrus siitä, miten Raamatun arvovalta ympäröivässä yhteiskunnassa murenee uhkaavasti.

Kai Takkula on kokenut suurena lahjana saada työskennellä tätä kehitystä vastaan – eikä hän aio heittää kirvestä kaivoon vielä pitkään aikaan. Hänkin kuitenkin kokee surua siitä, miten totaalisesti osa länsimaisista ihmisistä on hukannut sen totuuden, että moni hyvä asia on kristinuskon ja Jumalan sanan kylvön ansiota.

– Toivoisin, että ihmiset näkisivät, miten olemme Raamatun lapsia ja riippuvaisia Sanan opetuksista – eli Jumalasta. Jokainen länsimainen ihminen elää kulttuurissa, jonka Raamattu on muokannut sellaiseksi kuin se on. Näen, että Jumalan sana myös kannattelee kulttuuriamme ja ylläpitää sitä edelleen.

Yhä useampi ihminen pitäisi siis saada näkemään tämä totuus. Takkula ei kuitenkaan usko Jumalan sanan tarvitsevan sen kummoisempia markkinamiehiä ja -naisia kuin jokaisen vajavaisen mutta uskoaan todeksi elävän kristityn.

– Kristityt ovat kautta vuosisatojen kamppailleet sen kanssa, mikä on todistuksemme tänä päivänä. Aina on eletty ”huonoja aikoja, jotka ovat syntiä täynnä” ja Jumalan sana on ollut ”pimennossa”. Jälkeenpäin vasta nähdään, millainen merkitys kristityillä on ollut kussakin ajassa, Takkula kannustaa.

Raamatun rikas ajatusmaailma

Aikamedia aloitti kommentaariraamattuprojektin pari vuotta sitten. Kukaan teoksen eteen työskentelevistä ei tainnut silloin arvata, millainen työmäärä teokseen tarvitaan. Erityisesti amerikkalaisten teologien kirjoittaman kommentaariosion kääntäminen, teologisten ratkaisujen tekeminen ja teoksen graafinen suunnittelu ovat haastavia prosesseja.

– Mutta ei ole mitään hienompaa kuin olla tuomassa Raamatun rikkauksia suomalaisen lukijan ulottuville. Tulevassa kommentaariraamatussa näkyy voimakkaasti ajatus, että Sanaa sovelletaan lukijan omaan elämään, Kai Takkula kertoo.

Raamatussa ei ole vähempiarvoisia kirjoja, mutta Takkula sanoo olevansa ”Vanhan testamentin ihminen”. Hän selventää, että Vanhassa testamentissa tiivistyy juutalainen ajattelu, jota taas Jeesus, apostolit ja evankelistat ilmensivät ja täydensivät omilla ajatuksillaan. Kääntäjää kiehtoo päästä sisälle tähän hyvään ja hedelmälliseen, kokonaisvaltaiseen ajattelutapaan. Olennaista ei ole poimia Raamatusta irrallisia lausumia eri asioista.

– Olen vakuuttunut, että kommentaariraamattu johdattaa lukijoitaan syvemmälle Sanan totuuteen ja uudistumaan sen aarteiden äärellä. Se löytää toivottavasti tiensä myös etsijöiden ja kyselijöiden käsiin. Projektissa mukana oleminen on koko tiimille kerran elämässä -tilanne, Kai Takkula toteaa kiitollisena.


Anna Lehtinen




Mikä


Kommentaariraamattu
» Aikamedia Oy:n ja Raamattu Kansalle -yhdistyksen yhteistyösopimukseen perustuva hanke.
» Sisältää uusimman suomenkielisen raamatunkäännöksen, jae jakeelta etenevän Raamatun kommentaarin ja hyödyllisiä Raamatun tutkimisen apuneuvoja, kuten karttoja ja aikajanoja.
» Raamatunkäännöksenä Raamattu Kansalle -suomennos vuodelta 2012.
» Kommentaariosio perustuu Life Application Study Bible (LASB) -kommentaariraamattuun, joka on suosituin englanninkielinen raamattukommentaari.
» Kokonaislaajuus yli 2 500 sivua, tavoiteaikataulu laaditaan kuluvan vuoden aikana.





Kuka


Kai Takkula

» valmistunut teologian kandidaatiksi 1986, vapaa kääntäjä vuodesta 1992
» tehnyt gradunsa profeetta Jesajaan liittyvästä aiheesta
» asuu Espoossa
» kääntänyt paljon Raamattuun liittyvää kirjallisuutta, esimerkiksi raamattuaiheisia suurteoksia Valituille Paloille
» työskennellyt myös toimittajana ja Kirkon Ulkomaanavussa idäntyön projektisihteerinä
» opiskellut teologisen tiedekunnan lisäksi Venäjän ortodoksikirkon akatemiassa
» harrastaa liikuntaa ja lukemista

Pakina
40/201

PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaTapasin taas pitkästä aikaa kaverini Erkon. Törmäsimme toisiimme Sokoksella jouluostoksilla.


Erkko halusi tarjota kahvit. En pannut vastaan. Olin jo ehtinyt oppia, että eläkeläisen ei...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilön­vapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikenne­säännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaTalvi-ilta 2022 oli kuin Dickensin romaanista. Katu­lamput loivat oranssia va­loaan hämärtyvälle kadulle, jolla siniset varjot leikkivät väsymättä. Suuria, piparkakun kokoisia lumihiutaleita leiju...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
PakinaKaikki isät, haluan onnitella teitä juhlapäivänne johdosta.


Onnea teille, biologiset isät. Kannattaa iloita päivästä, jolloin hedelmöittyminen onnistui. Muistatte varmaan vielä hetken...
PakinaÄiti, missä sä oot?


– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaUskovista koostuva talkooporukka keskusteli kahvitauolla lopun­ajoista. Oli päästy tuhatvuotiseen valtakuntaan asti.


”Siellä me uskovat sitten hallitsemme”, muuan talkoolainen totesi...
PakinaTapasin taas pitkästä aikaa Erkon. Törmäsimme sattumalta toisiimme

S-marketin parkkipaikalla ja jäimme tarinoimaan.


Huomasin heti, että Erkko oli innoissa...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaTavattiin Erkon kanssa kesällä kirkonkylän torilla. Mies on samanlainen huonokuuloinen eläkeläinen ja traktorinomistaja kuin minäkin.

Tarjosin Erkolle torikioskilla kahvit...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika.
Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.

Vaat...
PakinaVilho piti joulukuun alus­sa Jeesuksen kanssa pa­laverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt tulla pyhimyk­seksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.

– Tu...
PakinaTänäkin vuonna useim­pien ihmisten uuden­vuodenlupaukset unoh­tuvat jo ennen kesää. Suklaan syöminen alkaa viimeistään maa­liskuussa, ja kuntosalilla käymi­nen lopahtaa heti lumien sulet­tu...
PakinaEräänä päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari oli jo van­ha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa hellun­taiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos, Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyt­tää mieltä, kun saa kuul­la noin elämänmakuisen kerto­muksen metsäretkestäsi ja oravi­en käpyjenkeräystavoista!

Ennen...
PakinaSeurattuani viime vuodet Fa­cebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyt­tö tekee ihmisistä kuin huomaa­mattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky pettää, psykologi­set...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa ol­leista listoista, etenkin siitä, jos­sa lueteltiin kasvaneen...
PakinaEi kukaan. Artikkeli ei kuitenkaan voi olla näin lyhyt, joten pureskellaan hiukan tätä sitkeää pähkinää.



Ei minun ansiostani
Armoa on monenlaista, mutta armon peruskä...
PakinaLomakausi on aluil­laan ja suomalaiset valmistautuvat ku­kin tahoillaan otta­maan irti mahdol­lisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille ly­hyen kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti hiljattain sähkömyyjä. Kävin hänen kanssaan saman tahtojen taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien kanssa: minä yritin vakuuttaa hänet siitä, etten aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luteri­lainen ja baptisti ajoi­vat kerran autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurin­ko paistoi ja autojen stereot huu­dattivat Hillsongia, Lutherin vir­siä ja mieskuorolauluj...
PakinaKevään tullen evankelistakin herää talviunilta. Markon matkassa -teokseen kootut kokemukset herättelevät jopa evankelistaa itseään.
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänko­kemuksen karttuessa tajusin, että kyse on harhasta, jonka taustal­la on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun en­simmäinen sun­nuntai, kun Jeesus kuuli Ala-Kattila­mäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu kutsui: ”Sua odotan, jo saa­vu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna 1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä ko­koonnuimme paikalliseen uima­halliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierusto­verin kanssa eläimistä, joita emme haluaisi lem­mikiksi. Minä en halunnut hämä­häkkiä, koska en uskaltaisi käsi­tellä sitä, eikä hän halunnut kar­vatonta kissaa....
PakinaEräs tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaa­tua. Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan, vaik­ka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jäl­keen minä ja mieheni päätimme luopua aja­tuksesta, että kotonamme kuu­luisi pienten jalkojen tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa nart­tukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdista­jat, ja sydämelli­sesti tervetuloa rikkaviljan kitki­jöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan kaikilla oi­kea käännös? Tällä kertaa harjoit­telem...
PakinaUseimmat ihmiset nautti­vat nukkumisesta. Joilla­kin tosin on nukahtamis­vaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan en­nen kuin jo kuukahtavat höyhen­saarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät mel­ko helposti. Kun tiedän, että kir­joitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa puhutella tai mieleen nou­see muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on nykyisin arka ja hienotunteisuutta vaativa keskustelunaihe. Kansanperintönä vaikuttanut vakaumuksen siirtäminen uudelle sukupolvelle ei enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta äitini muistaa. Olin alle kouluikäisenä kaupassa hänen kanssaan. Mieleni teki nakkeja, ja sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä, että nakkeja ei...
PakinaKun vaimoni Tarja täytti 30 vuotta, meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme kauhisteli asiaa tokaisten spontaanisti äidille: ”Kolmekymmentä vuotta! Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan reformaattoritestin, ja lopputulos puhui lahjomatonta kieltään: kaksi vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen suuntaan, neljä näkemystäni Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä kahvilla. Saatoimme usein istua pitkän tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä kuppeja hiljaa käsissämme ja kuuntelimme kadulta tulevaa puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen hyvinvointiin. Se näyttäisi vaikuttavan myönteisesti jopa ihmisen terveydentilaan. Ollakseen onnellinen parisuhteessa ihmisen tulisi olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017) kirjoitin pieleen menneistä lomaodotuksista, kun kaivattu Suomi-lomani meni penkin alle. Tai paremminkin penkin päälle, jolle kaaduin liukkaassa kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on joko vapaaehtoisesti tai pakosta tehty sopimus raportoida tekemisistään jollekin taholle. Tilivelvollisuudesta on hyötyä niin työyhteisöissä kuin yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi lukijoitaan kertomaan, mitkä sanat lohduttivat ja rohkaisivat heitä eniten ja mitä he ennen muuta kaipasivat saada kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti kiireen? Olemmeko aina juosseet kellon perässä ja suunnitelleet päivän menot minuuttien tarkkuudella? En oikein usko.


Teolli...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi.
Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee lamautunutta, apeaa, alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka tarkoittaa väsymistä, uupumista, pulaan tai hätään jo...
PakinaKun pikkusisko nappaa viisivuotiaalta veljeltään värityskynät, veli parkaisee: "Anna tänne!"


Kun sisko ei tottele huudosta huolimatta, veli kopauttaa siskoa kippiautolla p...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun hän kylvi, siemenet putosivat varsinaissuomalaiseen savimaahan, joka on kuivana kovaa kuin kivi ja märkänä kelpaisi ruukkujen muovailuun. Syövätkö linnut jy...
PakinaMuutama vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli parhaillaan keräämässä astioita pöydistä, kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.


–...
PakinaOsallistuin teini-ikäisenä valtakunnalliseen naisvoimistelutapahtumaan, jossa ryhmäni yöpyi helsinkiläisellä koululla. Illalla paikkoja tutkiessani huomasin, että rappukäytävästä pääsee k...
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaToimituksessa mietittiin juttuideoita ystävänpäivän tienoille. Ehdotin koiran ja ihmisen ystävyyttä.

”Voiko koiran tapauksessa puhua ystävyydestä?” työkaveri mietti.

Ihmisparka, joka et...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.

Ateistit ja skeptikot ovat vuosien varrella a...
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaNäin sanoo flegmaattinen ja yksinkertainen kalifi Harun-el-Pullah Ahmed Ahne -sarjakuvassa yksinvaltiaan auktoriteetillaan.

Ei ollenkaan huono idea, kyllä minäkin haluan olla hyvä. Ja kun oikei...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
Pakina"Miksi meidän pitää olla niin köyhiä? Miksei meillä ole ikinä rahaa?! Jos mä voittaisin lotossa, niin mulla olis kaikkea!"

Näihin kysymyksiin vuosia sitten yksi lapsista halusi vastauksia – ja...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:

”Ilmastonmuu...
PakinaHavahduin tänä kesänä siihen, etten ole pitkään aikaan ollut häissä. Suomalainen avioituu keskimäärin kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini kuuluu paljon perinteisesti ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaViime syksynä Facebookissa kiersi negatiivisuushaaste. Siinä piti viikon ajan joka päivä kirjoittaa kohtaamistaan harminaiheista.

Otin haasteen innostuneena vastaan: lopultakin pääsen hyödyntäm...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan