Suomen helluntaiseurakuntien jäsenmäärien kasvu pysähtyi kuin seinään vuonna 1993. Joku saattaa huomauttaa, että onhan meillä edelleen seurakuntia, joissa on ollut herätystä myös viime vuosina. Voidaksemme varmistua siitä, onko tämä näkemys oikea, on kuitenkin ensin selvitettävä, mitä herätyksellä oikeastaan tarkoitetaan.
Herätykselle on olemassa useita erilaisia määritelmiä. Voidaan puhua esimerkiksi yksilön ja seurakunnan kokemasta herätyksestä tai eri työmuodoissa esiin tulevasta herätyksestä.
Raamatussa herätys ilmenee erityisenä aikana, jolloin uskosta osattomat ihmiset alkavat suuremmassa määrin kiinnostua evankeliumin sanomasta, tulevat uskoon, menevät kasteelle ja liittyvät seurakuntaan (Ap. t.2:38–41; 8:5–12; 11:19–21). Donald A. McGavran erottaa tässä prosessissa kaksi eri asiaa. Hänen mukaansa biologinen kasvu (biologigal growth) tarkoittaa seurakuntalaisten perheiden lasten uskoontuloa ja seurakuntaan liittymistä. Se on syytä erottaa muun hengellisen kääntymisen kautta tulevasta kasvusta (conversion growth).
Hänen mukaansa biologinen seurakunnan kasvu ei juurikaan vaikuta seurakunnan ulkopuolella olevien ihmisten kiinnostukseen evankeliumia kohtaan. McGavran katsookin, että herätyksestä voidaan puhua varsinaisesti vasta silloin, kun seurakunnan jäsenmäärä kasvaa sellaisista seurakunnan työn kautta uskoontulleista henkilöistä, jotka eivät aiemmin ole olleet sidoksissa seurakuntaan.
Tämän määritelmän perusteella koko Suomesta ei ole löytynyt viime vuosikymmeninä montakaan seurakuntaa, joissa edes jonakin vuonna olisi tapahtunut tällaista kasvua – lukuun ottamatta uusia, vähän aikaa sitten perustettuja seurakuntia.
Entä sitten ne suuresti jäsenmääräänsä lisänneet seurakunnat, joiden tuloksia on pidetty hienoina esimerkkeinä herätyksestä?
Havaintojen mukaan useissa näissä tapauksissa on ollut kyseessä niin sanottu siirtokasvu (transfer growth), jossa usein pienempien paikkakuntien seurakuntien työn tulokset siirtyvät suurempien paikkakuntien hyödyksi.
Syitä tällaiseen siirtokasvuun on monia. Suurimmaksi syyksi voi nähdä kaupungistumisen, jonka seurauksena väestö siirtyy ensin kylistä paikkakuntien keskustoihin ja pienemmistä keskuksista kaupunkeihin. Tähän liittyvä tekijä on myös opiskelu- ja työpaikkojen perässä kaupunkeihin muutto. Niinpä monet pienet ja keskisuuret seurakunnat, jotka ovat voittaneet vuosittain useita ihmisiä Herralle, joutuvat jo pian kirjoittamaan heistä siirtotodistuksen uskoontulleiden lähtiessä suurempiin seurakuntiin.
Pienet seurakunnat suuria tehokkaampia
Verrattaessa eri maakuntien alueella vaikuttavien seurakuntien jäsenmääriä, voidaan huomata, että eniten helluntailaisia suhteessa oman paikkakunnan asukasmäärään on muualla kuin suurten kaupunkien alueella. Vaikka suurimmat seurakunnat löytyvät isoista kaupungeista, niiden jäsenmäärän prosentuaalinen osuus alueen asukasmäärästä ei ole kovinkaan korkea. Pienemmistä resursseista ja huomattavasti pienemmästä kohderyhmästä huolimatta pienet seurakunnat ovat siis olleet huomattavasti tehokkaampia sielujenvoittajia kuin suuret kaupunkiseurakunnat.
Kun paikkakuntia vertaillaan prosentuaalisesti, eniten uusia jäseniä paikkakuntansa asukkaista voittaneiden helluntaiseurakuntien tilastossa suuret seurakunnat eivät pääse lähellekään kärkisijoja. Viisitoista eniten alueensa asukkaita saavuttanutta helluntaiseurakuntaa ovat:
Noin 30 vuotta seurakuntatyössä toimineena olen pannut merkille useita kasvua jarruttavia tekijöitä maamme helluntaiseurakunnissa. Käsittelen seuraavassa lyhyesti niistä tärkeimpiä. Esille otetut aiheet eivät kuitenkaan ole tärkeysjärjestyksessä.
Seurakuntien rakenteiden jäykkyys
Eräs tärkeimpiä kasvun esteitä on pitäytyminen niissä vanhoissa toiminnan rakenteissa, jotka seurakuntaan ovat muodostuneet sen ollessa vielä tiivis alle sadan hengen kokoinen yhteisö. Tuossa kokoluokassa seurakunnan eri tehtävät jakautuvat vielä suurelle osalle jäseniä heidän kiinnostuksensa, armoituksensa ja ihmissuhteidensa mukaisesti.
Seurakunnan koko sinällään ei kuitenkaan ole ongelman ydin. Pieni seurakunta mahdollistaa periaatteessa tehtävän jokaiselle palveluhaluiselle seurakunnan jäsenelle. Kun seurakunta sitten kasvaa, se pitäytyy kuitenkin edelleen helposti oppimassaan pienen seurakunnan mallissa. Erotuksena on vain se, että kaikki palvelupaikat on miehitetty jo seurakunnan alkuvaiheessa, eikä uusille jäsenille löydy juuri muuta tehtävää kuin osallistuminen seurakunnan tilaisuuksiin ja uhraaminen seurakunnan toimintaan.
Ydinongelmana ovat siis joustamattomat toiminnan rakenteet, ei seurakunnan koko. ”Monen seurakunnan kasvu on pysähtynyt organisatorisista eikä niinkään hengellisistä syistä”, toteaa Linus J. Morris kirjassaan Seurakunnan läpimurto (Päivä).
Vastuunkantajien ”omien reviirien” suojeleminen
Toinen epäterve kasvua rajoittanut tekijä on pastorien reviiriajattelu, jota seurakunnissa esiintyy yllättävän paljon. Tällainen palvelupaikkojen varaaminen heijastuu ikävinä ristiriitoina monien seurakuntien toimintaan. Uudet jäsenet kokevat itsensä tarpeettomiksi, koska he eivät pääse mukaan palvelemaan, eikä heillä siksi ole myöskään mahdollisuutta kasvaa omien armoituksiensa käytössä. Tästä on ollut seurauksena lukuisien uusien ”villien” seurakuntien syntyminen sekä uskovien siirtyminen paikkakunnalta toiselle ja seurakunnasta toiseen etsimään omaa tehtävää.
Tämä ilmiö on vaikuttanut myös joidenkin pastorien toimintaan siten, että seurakunnan ”saarnapönttöä” varjellaan tarkkaan. Sinne ei päästetä ketään, joka voi vaarantaa oman aseman seurakunnassa. Pahimmillaan pastori voi tulla vaikka kesälomalla ollessaan töihin, jottei vanhimmisto vain päästä joitain vierailevia julistajia tai oman seurakunnan jäseniä puhumaan seurakunnan tilaisuuteen.
Tutkiessani Suomen helluntailiikkeessä vallitsevia näkemyksiä seurakuntaviroista (Isohella 2007), totesin, että herätysliikkeessä vallinnut pelko määritellä helluntailaisen opin tärkeitä pääkohtia on vaikuttanut myös siihen, miten seurakuntien jäsenistö tuntee joitain tärkeitä Raamatun totuuksia. Tästä syytä tutkimukseni kohteena olleet seurakuntavirat ovat yksi heikoimmin tunnetuista teologian osa-alueista helluntailiikkeessä.
Koska sama ongelma vallitsee myös sananjulistajien keskuudessa, ei aiheesta ole uskallettu opettaa tai sitä ei ole nähty tärkeäksi. Ja kun opetus on puuttunut, eivät seurakuntalaisetkaan ole oppineet tunnistamaan niitä virkoja, joita Herra on heille antanut.
Tästä seuraa vakavia ongelmia niin uskovien omalle hengelliselle kasvulle kuin paikallisseurakuntien ja koko herätysliikkeen kehitykselle. Erityisen silmiinpistävä piirre Suomen helluntaiherätyksessä, niin kuin muissakin herätysliikkeissä, on joidenkin seurakuntavirkojen olemassaolon kieltäminen kokonaan. Näin on joidenkin julistusvirkojen mutta myös niin kutsuttujen palveluvirkojen kohdalla.
Viime vuosina on monissa seurakunnissa noussut muotisanaksi valtuuttava johtajuus. Se onkin yksi tärkeimmistä seurakunnan kasvutekijöistä. Opettaessani vuosien ajan seurakunnissa oman paikan löytämisestä ja opetuslapseuttamisesta olen joutunut toteamaan, ettei valtuuttava johtajuus voi toimia usein käyttämässämme ”suljetussa seurakuntamallissa”, jossa vain muutamilla henkilöillä on mahdollisuus päästä toimimaan eri palvelupaikkoihin. Suurin osa – noin 90 prosenttia – seurakuntien jäsenistä joutuukin tästä syystä passiivisina tyytymään kotiseurakunnassaan ”penkinlämmittäjän” osaan. Erityisesti nuoret ja uudet uskovat jäävät auttamattomasti tämän ”palveluringin” ulkopuolelle.
”Avoimessa seurakuntamallissa” seurakunnan toiminnot rakentuvat ihmisten saamien virkojen, niin kutsuttujen armoituksien, pohjalle ja jokaisella jäsenellä on oikeus ja mahdollisuus osallistua oman armoitusalueensa mukaiseen toimintaan ja kehittää seurakuntaa yhdessä muiden samaa armoitusta kantavien kanssa. Tällaisten ”toimintatiimien” koolle ei ole olemassa mitään ylärajaa, vaan seurakunta voi kasvaa sitä mukaa, kun uusia henkilöitä tulee mukaan näihin toimintamuotoihin. Tällaisessa mallissa seurakunnan johto valtuuttaa ”toimintatiimien” jäsenet toimimaan armoituksensa mukaisissa tehtävissä ja kehittämään seurakuntaa tuolla alueella yhdessä muiden saman armoituksen omaavien kanssa.
Naisten toimintamahdollisuuksien rajoittaminen
Naisten määrä helluntaiseurakuntien julistustehtävissä alkoi huolestuttavasti vähentyä jo 1960-luvulla, vaikka heitä oli vielä 1980-luvun lopullakin työssä noin 300. Nykyisin kokopäiväiset naisjulistajat ovat todella harvinaisia poikkeuksia helluntailiikkeessä.
Mikä on saanut tällaisen muutoksen aikaan? Helluntaiherätys on aiemmin tullut tunnetuksi siitä, että olemme väheksyneet pastoreiden raamattukoulutusta ja teologista tutkimusta. Tällainen asenne on uskoakseni vaikuttanut myös siten, että on alettu ottaa mallia suurempien kirkkokuntien oppikeskusteluista ja oman teologian määritellyn puuttumisen vuoksi alettu toimia varmuuden vuoksi niiden tavalla.
Tämä tulee esiin erityisesti käsityksissä eri seurakuntaviroista ja naisten mahdollisuudesta toimia näissä viroissa. Niinpä Suomen helluntailiikkeessä seurattiin tarkkaan myös evankelis-luterilaisessa kirkossa käynnistynyttä naispappeuskeskustelua, jossa monissa puheenvuoroissa nousi voimakkaasti esiin kirkon tehtävien kuuluminen vain miehille. Lopputuloksena helluntaiherätyksen omat aiemmat käytännöt alettiinkin nähdä vääräksi Raamatun tulkinnaksi ja naisten pääsyä erilaisiin julistustehtäviin alettiin voimakkaasti rajoittaa.
Monissa seurakunnissa on taitamattomuudella ja väärällä Raamatun tulkinnalla jätetty hyödyntämättä Jumalan naisille antamia lahjoja. Mielestäni tällöin on asetuttu Jumalan yläpuolelle, lähdetty jopa sotimaan Jumalaa vastaan, koska Jumala lahjojen jakajana on päättänyt käyttää niitä seurakunnan hyväksi.
Seurakunnan ”omien reviirien” suojeleminen
Eräs suurimmista kasvun pysäyttäjistä maamme helluntailiikkeessä on mielestäni ollut sanomaton sääntö, jonka mukaan jollain alueella toimiva helluntaiseurakunta omaa mandaatin sellaisiin naapurikuntiinsa, joissa ei ole omaa helluntaiseurakuntaa. Tällaisen ajattelumallin seurauksena julistustyö näillä paikkakunnilla on ollut käytännössä lähes mahdotonta. Vaikka tuo aluetta hallitseva seurakunta ei itse tekisi työtä lähipaikkakunnallaan, sinne ei toivota toistenkaan menevän aloittamaan työtä. Halukkaiden seurakunnanistuttajien pelkona on voinut olla jopa leimautuminen rikkuriksi ja omien puhetilaisuuksien loppuminen.
Voimme vain surullisena todeta, että huolimatta sadan vuoden helluntailaisesta historiasta maassamme täältä löytyy edelleen yli 200 nykyistä tai entistä kuntaa, joissa ei ole lainkaan suomenkielistä helluntaiseurakuntaa. Tämän lisäksi monilla suurilla paikkakunnilla on laajoja ja väkimäärältään suuria asuinalueita, joissa seurakunta ei toimi.
Asiaan yritettiin saada muutosta yhteisillä julistuksilla ja teemavuodella, mutta vanhat mallit ovat istuneet sitkeässä, eivätkä seurakunnat yleensä ottaen ole olleet valmiita satsaamaan työn laajentamiseen lähialueilleen.
Vääränlainen perinteisiin pitäytyminen
Eräs tärkeä kasvua rajoittava tekijä ovat jotkut perinteet, joita on pidetty lähes Jumalan sanan vertaisina, eikä niistä ole siksi haluttu luopua. Monet perinteet ovat toki hyviä ja säilyttämisen arvoisia. Kaikessa pitkään jatkuvassa toiminnassa on kuitenkin vaarana pitää kynsin hampain kiinni joistain sellaisista toimintamuodoista ja traditioista, jotka ovat aikanaan olleet hedelmällinen ja normaali osa seurakuntien kulttuuria.
Yhteiskunnan muuttuessa näistä vuosikymmeniä vanhoista traditioista saattaa kuitenkin tulla kummastuksen aiheita seurakuntaan kuulumattomien ihmisten keskuudessa, ja pahimmillaan ne voivat muodostua jopa herätyksen esteiksi.
Kirjallisuus:
Helander, E. 1987. Naiset eivät vaienneet. Naisevankelistainstituutio Suomen helluntailiikkeessä. Suomen kirkkohistoriallinen seura.
Isohella, J. 2007. "Virattomat viranhaltijat". Millainen näkemys Suomen helluntaiseurakunnissa on seurakuntaviroista? Käytännön teologian pro gradu -tutkielma. Iso Kirja -opisto. University of Wales.
McGavran, D. A. 1970. Understanding Church Growth. Grand Rabids. Eerdmans Publishing Company.
Morris, L. 1996. Seurakunnan läpimurto. Päivä.
Jyrki Isohella
Kirjoittaja on MTh, pastori ja raamatunopettaja.
Artikkeli on toinen osa Suomen helluntailiikkeen jäsenkehitystä ja tilaa käsittelevästä kirjoitussarjasta. Sarjan viimeinen osa julkaistaan ensi viikon lehdessä.
Pikavisiitti17.4.2024 | Markku Sandberg Koulutyössäni Pirkanmaalla ja koko Suomessa sain joka päivä uusia arvokkaita kohtaamisia alkuna muulle koulutyölleni ympäri maailmaa.
Pikavisiitti22.2.2024 | Elina Rautio Olen Sofia Ziessler-Korppi, diplomi-insinööri ja kehitysmaatutkimuksen maisteri, kolmen pienen pojan äiti, vapaa kirjoittaja, valokuvaaja ja intohimoinen maalaaja...
Pikavisiitti8.2.2024 | Milla Löfman, Onni Haapala Seurakuntamme historian alkuaikoina paikalliset ja muualta tulleet uskovat julistivat evankeliumia ja pitivät kokouksia kodeissa sekä telttamajojen suoji...
Paikkakuntamme on nimetty suuren maailman malliin Kyy Yorkiksi. Noin 1 200 asukkaan Kyyjärvi sijaitsee kolmen maakunnan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanma...
Pikavisiitti25.1.2024 | Anniina Jakonen Tein viime helmikuussa historiaa hiihtämällä ensimmäisenä lyhytkasvuisena Finlandia-hiihdossa 62 kilometrin matkan. Työkaverini olivat ilmoittaneet minut kisaan sy...
Pikavisiitti16.1.2024 | Milla Löfman, Veera Hug Seurakuntamme perusti aikoinaan Veikko Lähde tultuaan muuraamaan Törnävän sairaalaa ja todettuaan, että paikkakunnalle tarvitaan sellainen hengellinen kesk...
Pikavisiitti19.12.2023 | Eero Ketola Tulin uskoon hengellisessä tilaisuudessa Paimiossa vuonna 1994 ja liityin hieman myöhemmin Salon helluntaiseurakuntaan.
Pikavisiitti26.10.2023 | Mira Kariluoto Juureni ovat Lahden seudulla, mutta olen asunut noin viisitoista vuotta ulkomailla lähetystyön merkeissä. Tapasin vaimoni opiskellessani raamattukoulussa Hollannis...
Pikavisiitti13.10.2023 | Hanna Hietanen Olen Adayah Van den Venne. Muutin Belgiasta Suomeen vähän yli vuosi sitten. Asun Korpilahdella isäni, äitini ja veljeni kanssa. Meillä oli hyvä syy muuttaa Suomeen...
Pikavisiitti22.9.2023 | Elina Rautio Olen asuinyhteisövalmentaja ja arkkitehti, kahden lapsen äiti ja kirkkovenesoudun Suomen mestari. Luonteeltani olen toimeenpanija: toimin ensin ja mietin vasta sitten...
Pikavisiitti13.9.2023 | Milla Löfman Olemme Jorma ja Tarja, kolmen pojan vanhemmat ja kuuden lapsenlapsen isovanhemmat. Yksi pojistamme on saateltu taivaaseen liikenneonnettomuuden seurauksena hänen olle...
Lapsuudessani kirjasto oli noin 60 metrin päässä kotoani, joten sieltä tuli luettua kaikki Viisikot ja Tarzanit. Nykyään on puhuttelevaa lukea kirjoja ihmisistä, jotk...
Tulin uskoon teini-ikäisenä. Olin mukana Kouvolan helluntaiseurakunnan järjestämällä kesäleirillä Suvirannassa, jossa eräässä iltatilaisuudessa puolestani ruk...
Olen 23-vuotias oululainen tapahtumatekniikka-alan yrittäjä ja musiikkikasvatuksen kandidaattiopiskelija. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Ruut ja koiramme Matti...
PikavisiittiMilla Löfman (5.5.2023) Olen 11-vuotias Jade ja asun Sydneyssä äitini, isäni ja isoveljeni kanssa. Luonteeltani olen iloinen, hauska, kekseliäs ja avulias.
PikavisiittiMira Kariluoto Olen Lilja. Harrastan pianonsoittoa ja uintia. Tykkään olla kavereiden kanssa ulkona. Tykkään myös lukea. Lempiruokani on sushi ja lempiherkkuni jäätelö. Olen 152 senttimetriä...
Kun katson peiliin, näen yllättävän paljon elämänkokemusta. Korvien välissä tunnen olevani vielä pojankloppi, mutta tuntemus sopii huonosti yhteen peilikuvan kans...
Olen kolmen ärrän mies: rohkea, rauhallinen ja rakastava. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Outi, 16-, 14- ja 10-vuotiaat lapsemme sekä owczarek podhalanski -rotuinen koira...
Olen tokaluokkalainen Aura. Perheeseeni kuuluvat Sanna-äiti, Jake-iskä ja isosisko Emma. Luonteeltani olen hauska. Jos kaverillani on joku hätänä, yritän saada sen iloise...
PikavisiittiElina Rautio Olen kolmekymppinen aviomies ja 1,5-vuotiaan pojan isä. Olen kutsumukseltani pastori, mutta työskentelen tällä hetkellä vastaavana ohjaajana kuntouttavan työtoiminnan pajalla...
PikavisiittiHenna Saarinen (3.2.2023) Huhtikuussa meille syntyy ensimmäinen lapsi, ja alkuvuosi onkin ollut mukavaa valmistautumista uuteen elämänvaiheeseen.
PikavisiittiMarika Anttila Päädyin Helsingin Saalemiin pikkuveljeni kaverin kautta, joka aina kehui Saalemin leirejä. Osallistuin 14-vuotiaana varhaisnuorille tarkoitetulle Life-leirille. Sen aikana Juma...
PikavisiittiMira Kariluoto Juureni ovat pohjoisessa. Saamelaisuus on sellainen osa minua, mistä olen kiitollinen ja ylpeä. Se on arkea ja tavallista elämää luonnon ja yhteisön keskellä. ...
PikavisiittiElina Rautio Synnyin vuosi isäni uskoontulon jälkeen. Isä vei minua ja siskoani pyhäkouluun, leireille ja Juhannuskonffaan. Parikymppisenä, yksinäisenä pienen tytön yksinhuoltajana juominen t...
Olen 36-vuotias sosiaalisen ja hengellisen työkentän monitoimitekijä. Intohimojani ovat ihmiselämän ihmettely, kirjoittaminen, valokuvaaminen ja muut visu...
Olen kristillisestä lehti- ja kirjallisuustyöstä innostuva jyväskyläläinen. Kotoisin olen Keuruulta. Asumme mieheni kanssa nykyisin kahdestaan, koska kaksi aikuista la...
PikavisiittiHeli Markkunen Rakkaimpia lapsuusmuistojani ovat Kangasniemen helluntaiseurakunnan järjestämät lasten kesäleirit Pismissä. Asuimme niihin aikoihin Suomen käsivarressa, Enontekiöllä, ja kesät...
En koskaan unohda hetkeä, kun ihastukseni ja tuleva vaimoni vastasi rakkaudentunnustukseeni positiivisesti – enkä sitä, että olen saanut tulla jo lapsena uskoon ja ole...
PikavisiittiAnssi Tiittanen En koskaan unohda hetkeä, kun pieni keskostyttömme pääsi kotiin ja pakkastalvessa piti miettiä, mistä löytyy riittävän pieniä ja lämpimiä vaatteita. ...
Minusta tuli valokuvataiteilija Jumalan armosta ja suunnitelmasta. Lahjani ovat tulleet enemmän esille sitä mukaa, kun olen eheytynyt ja on vapautunut voimavaroja luod...
En koskaan unohda hetkeä, kun kohtasin Jumalan ensimmäisen kerran pikkupoikana Ruotsissa. Minulla oli valtava pelkotila päällä ja päätin pyytää Jumalalta apua. En ol...
Musiikki on kuulunut perheemme arkeen ja juhlaan pikkutytöstä asti ja on tärkeää edelleen. Olen aina harrastanut kuorolaulua. Tällä hetkellä laulan Seinäjoella toimivassa Pop...
PikavisiittiHeli Markkunen Yksi parhaita lukukokemuksiani on Valtter Luodon kirja Merta päin, jonka luin jo nuorena. Jumala uudisti lähetyskutsuni lukiessani tätä kirjaa. Minua kosketti se, kuinka nuoret...
PikavisiittiHeli Markkunen Lapsuuden haaveammattini oli rokkitähti tai autokauppias. Minua on aina kiehtonut, miten yhdistää toisiinsa voimakkaat sanat ja kaunis melodia. Musiikin esittäminen on kulloise...
PikavisiittiMinni Heinilä Asun Yhdysvalloissa Kaliforniassa, missä olen ollut vaihto-oppilaana tämän lukuvuoden. Olen aina unelmoinut opiskelusta ulkomailla. Pari vuotta sitten olin Slovakiassa Erasmus-v...
PikavisiittiHeli Markkunen Yksi rakkaimmista lapsuusmuistoistani liittyy leppoisiin perheen parissa vietettyihin koti-iltoihin, kun saunan jälkeen istuskelimme toisinaan takkatulen ääressä ja paistoimme...
PikavisiittiHeli Markkunen Innostuin piirtämisestä heti, kun kynä pysyi kädessäni. Pienestä saakka olen suunnitellut, haaveillut ja mieltänyt kokonaisuuksia piirtämällä. Usein selittäessäni jotakin mutki...
PikavisiittiHeli Markkunen Yksi rakkaimmista lapsuusmuistoistani liittyy joka lauantaiseen kylpyrituaaliin. Koska meitä oli iso katras, kaksi kerrallaan sai mennä isoon paljuun, joka oli täynnä kuumaa sa...
PikavisiittiHeli Markkunen Rakkaimpiin lapsuusmuistoihini lukeutuvat isän kanssa tehnyt kalastusretket. Isä istui tervatun veneen perätuhdolla vetämässä uistinta. Minä soudin venettä tyynellä järvellä ka...
PikavisiittiHeli Markkunen Rakkaimpia lapsuusmuistojani ovat ne tilanteet, kun lähdimme vanhempieni ja sisarusteni kanssa usein iltaisin ajelemaan autolla pitkin Keski-Suomen pikkuteitä. Ajoimme välillä...
PikavisiittiRuut Ahonen Opiskelen Diakissa sosionomiksi ja diakoniksi. Haluaisin tukea ammattini kautta niitä, joilla on elämässään vaikeaa. Haaveilen omasta EP:stä. Musiikki on minulle luonteva...
PikavisiittiElina Rautio Tulin uskoon pääsiäisenä 2014 voimakkaan kokemuksen kautta. Havahduttuani todellisuuteen tajusin, että minulla olisi pitkä matka sellaiseksi ihmiseksi, joka minun kuuluu tässä ma...
PikavisiittiAnniina Jakonen Olen 33-vuotias paljasjalkainen kuopiolainen. Työskentelen sosionomina Diakonissalaitoksella ja kuulun Tukikohta-seurakuntaan. Perheeseeni kuuluvat vaimo sekä 2-, 9- ja 11-vuo...
PikavisiittiHeli Markkunen Innostun elämäntarinoista, joissa Jumala on ihmeellisellä tavallaan ollut selvästi pelissä mukana. Lisäksi olen aivan tohkeissani huikeista tarinoista ja tavoista, joilla...
Yksi rakkaimmista lapsuusmuistoistani on se, kun isäni otti usein ison perheraamatun esille ja luki sitä minulle ja pikkusiskolleni. Muistan vieläkin kuvia siitä. Se...
PikavisiittiHankin museokortin sen jälkeen, kun palasin Suomeen Roomasta, jossa vietin vuoden opiskelemassa kieltä ja kulttuuria. Ihastuin kaupungin kymmeniin museoihin ja gallerioihin. Kun sitten palasi...
PikavisiittiOlen Daniel Huttunen, huumorintajuinen ja empaattinen jalkapalloilija. Asun Seinäjoella, ja perheeseeni kuuluvat äiti, isä, isosisko ja kaksi pikkuveljeä. ...
PikavisiittiTulin uskoon 14-vuotiaana Korson helluntaiseurakunnan järjestämällä kesäleirillä. Olin mennyt sinne mummini mieliksi eikä minulla ollut mitään aikomusta tulla uskoon. Eräässä rukoustilanteess...
PikavisiittiOlen sosiaalinen ja toimelias isoäiti sekä vapaaehtoistyöntekijä Helsingin Saalem-seurakunnasta. Työskentelin seurakunnan emäntänä vuosina 1991–2001. Sen jä...
PikavisiittiSuurin unelmani jo nuoresta asti oli saada oma perhe ja paljon lapsia. Unelmani sai alkusysäyksen, kun tapasin 16-vuotiaana kesätöissä IK-opiston Mutteri-kioskilla...
PikavisiittiAsun mieheni Miikan ja kolmen tyttäremme kanssa San Javierissa, Espanjan itärannikolla. Muutimme tänne Toivakasta, Keski-Suomesta, reilut kaksi vuotta sitten lähetystyöhön. Seu...
PikavisiittiOpiskelin aluksi teologiksi mutta päädyin ekonomiksi. Siinäkin työssä olen saanut kokea Jumalan johdatusta. Esimerkiksi kun nelisen vuotta sitten mieti...
PikavisiittiTällä hetkellä iloitsen elämänvaiheesta, jossa 7-, 9- ja 10-vuotiaat lapsemme ovat siinä iässä, että heidän kanssaan voi jo tehdä kaikkea kivaa, mutta jossa vanhempien seura vielä voittaa suo...
PikavisiittiOmien lahjojen löytäminen on mahtavaa. On uskomatonta löytää itsestään taitoja, joista voi huomata, että ne ovat Jumalan antamia. Samalla uskon lahjojen löytämisen olevan matka, joka tule...
PikavisiittiOlen elämänmyönteinen, sosiaalinen ja huonolla huumorilla varustettu 27-vuotias musiikin opiskelija Sibelius-Akatemiasta Helsingistä. Tosin juuriltani olen jämsäläinen ja teen...
PikavisiittiAloitin tänä syksynä yläkoulun, ja se on ollut tosi kivaa. Tykkään oikeastaan kaikesta: oppitunneista, tauoista ja ruokailuista. Liikka on lempiaineeni, mutta ka...
PikavisiittiTulin uskoon 15-vuotiaana. Kaksi vuotta sen jälkeen minulle profetoitiin, että tekisin töitä köyhien ja sairaiden parissa. Parikymppisenä löy...
PikavisiittiSeurakunta on minulle kuin toinen koti, josta löytyvät tärkeimmät ystävyyssuhteet, esirukoilijoita ja mahdollisuus palvella yhdessä. Kasvoin Uuraisten helluntaiseurakunnassa, j...
PikavisiittiLapsuuden haaveammattini oli leipuri. Olen aina ollut kiinnostunut ruoanlaitosta ja leipomisesta. Jo lapsena tykkäsin karjalanpiirakoiden tekemisestä ja erityisesti niiden rypyttämisestä. ...
PikavisiittiLapsuuden haaveammattini oli ammattijääkiekkoilija NHL:ssä. Pari junnuvuosien joukkuekaveriani pelaakin nykyään siellä, mutta itse lopetin jääkiekon jo ala-asteella. Teini-ikäisenä kiinnostui...
PikavisiittiMinua innostaa artistien ja nykyisin myös puhujien taustavoimana toimiminen. Tuotamme konserttikiertueita ja keikkamyyntiä kristilliseen arvomaailmaan pohjautuvan ohjelmatoimistoni kautta....
PikavisiittiEn koskaan unohda hetkeä, kun 2006 Juhannuskonffassa Marko Selkomaan iltatilaisuudessa Pyhä Henki kosketti minua voimakkaasti. Sillä latauksella jaksoin pitkän matkaa.
...
PikavisiittiKeski-Suomen helluntaiseurakuntien koulupastori Riikka "Riksu" Siltala tahtoisi olla nuorille se aikuinen, jollaista itse olisi tarvinnut nuorena.
PikavisiittiBelgiasta Uuraisille kotiutuneen Saarijärven helluntaiseurakunnan lapsityöntekijän Sven Loosenin mielestä uskossa eläminen on elintärkeää – ja hauskaa.
PikavisiittiUudenkaupungin helluntaiseurakunnan pastori Odetta Lee-Simmons haluaa rohkaista toisia kulkemaan juuri sitä polkua, joka heille on tarkoitettu.
UutisetLapsuuden haaveammattini oli diplomaatti. Minulla on pienestä pitäen ollut jonkinlainen maailmanparantajan kutsumus, jota on vaikea määritellä. Onneksi se kanavoitui vaimoni myötävaikutuksest...
PikavisiittiLapsuuden haaveammattini oli opettaja. Sitä minusta ei tullut, mutta olen saanut olla lasten opettajana pyhäkouluissa, kerhoissa, leireillä ja Jippii-kuorossa.
PikavisiittiItävallassa asuva Tiia-Maria Heikkilä ilahtuu siitä, kun saa kohdata erilaisia ihmisiä ja löytää heihin yhteyden esimerkiksi huumorin kautta.
PikavisiittiGlobaalikasvatuksen koordinaattori Iina Mattila on etätyöaikana torjunut irrallisuuden tunnetta muun muassa tekemällä kollegoiden kanssa näytelmän Zoomissa.
PikavisiittiErika Niemelän kärsivällisyys on kehittynyt korona-aikana lasten koulutehtävien äärellä.
En koskaan unohda hetkeä, kun olin 19-vuotiaana juuri palanut puolivuotiselta rinkkareissulta maailmalta...
PikavisiittiKokkolalainen Jaana Kallio nauttii työstään varhaiskasvatusopettajana englanninkielisessä kielikylpyesikoulussa - lasten avoimuus, luottamus ja oppimishalu koskettavat.
PikavisiittiSara Vesterinen nauttii spontaaneista keskusteluista.
Vapaa-ajalla harrastan kuntosalilla käyntiä. Tykkään kovasti myös lukemisesta, vaikka se monesti arkena saattaa jäädäkin melko vähäiselle. Aj...
PikavisiittiLuontokuvaaja Hannu Siitonen tervehtii aamulenkeillään kuukkeleita.
Minusta tuli luontoihminen, kun kiinnostuin pihan oravista ihan pienenä poikana. Sitten aloin seurata lintujen elämää pihapiiri...
PikavisiittiMusiikki on aina ollut osa Päivi Marjaana Salokarin palvelustehtävää.
Perheeseeni kuuluvat aviopuoliso Jouko, lapset Daniel (26) ja Sara (27), hänen puolisonsa Johnathan Peter ja heid...
PikavisiittiAri Talja unelmoi siitä, että saisi nähdä monien ihmisten elämän muuttuvan evankeliumin voiman vaikutuksesta.
Lapsuuden haaveammattini oli poliisi tai asianajaja. Kun olin tullut uskoon 19-vuotia...
PikavisiittiFidalla logistiikkapäällikkönä työskentelevä Jukka Kärkkäinen iloitsee siitä, että vointi sallii taas lentopallon pelaamisen paikallissarjassa – rukouksessa on voimaa.
PikavisiittiMC Ogen ja Ristinkantajien musiikki on Spotifyssa tavoittanut noin 40 000 kuulijaa.
Suoritan siviilipalvelusta Lappeenrannan vapaaseurakunnassa. Nuortentyö ja ViaDia-työmuoto, jossa avustan...
PikavisiittiVauhdikkaan arjen keskellä elävä Jenni Laasonen arvostaa rauhallisia kävelylenkkejä luonnon helmassa.
Kun katson peiliin, näen tarmokkaan ja ehjistä yöunista haaveilevan naisen. Hänellä on lempeä...
PikavisiittiMaarit Kattilakoski nauttii Israelin-matkoista ja iloitsee tätinä olemisesta.
Antoisinta tehtävässäni Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry:n Suomen työn koordinaattorina on kertoa työn tukijoille...
PikavisiittiLinzissä asuva Hanna Vuorinen ei pelkää tarttua haasteisiin.
Seurakuntien lapsi- ja perhetyö on yksi tärkeä avain seurakuntien kasvuun. Kun uskovat perheet alkavat elää uskoa todeksi omassa arjes...
PikavisiittiViulistina Helsingin Saalemin seurakuntaorkesterissa, LaHarim-yhtyeessä, Tuomasmessujen kokoonpanoissa – musiikki on Tapio Huhtasaaren palvelutehtävä.Viimeisin esiintymiseni oli Turun Kristillise...
PikavisiittiVirpi Mesiäislehto iloitsee naiseuteen ja vammaisuuteen liittyvien tabujen vähittäisestä murtumisesta työalueellaan itäisessä Afrikassa. Lapsena ajattelin, että minusta tulee isona opettaja...
PikavisiittiKesässä parasta on, kun ei ole
koulua ja on lämmintä. Kesän kohokohtia ovat kuitenkin aina Saalemin leirit.
Niillä pääsee viettämään aikaa kavereiden kanssa ja oppimaan lisää Jumalasta.
...
PikavisiittiVuosikymmenet orkesterisoittajana ja johtajana ovat kerryttäneet Gösta Ölanderin nuottivarastoja: materiaalia on pienen musiikkikirjaston verran.
PikavisiittiJärjestelmäarkkitehti ja vanhimmistoveli Jooram Mäkinen ottaa tehtävänsä vakavasti, vaikka elämässä muuten on koko ajan jokin vitsi meneillään.
PikavisiittiMuusikko Asta Kokkarinen käy kesäisin laulamassa kadulla. Samalla hän kuuntelee ohikulkijoiden murheita ja rukoilee heidän puolestaan, jos he niin toivovat.
PikavisiittiJumala on luonut jokaisen omaksi kuvakseen. Meidän on helppoa nähdä ihminen Jumalan kuvana silloin, kun hän syntyy terveenä, kasvaa, perustaa perheen, tekee työnsä ja lopulta viettää hyvän vanhuuden...
PikavisiittiEspoossa helluntaiseurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä palvellut Marianna Tiainen odottaa innokkaasti, minne Jumala seuraavaksi hänen perheensä johtaa.
PikavisiittiSuomen mestaruuden voittanut SPV:n salibandyvalmentaja Tommy Koponen haluaa tuoda huippu-urheiluun kristillisiä arvoja ja ainutlaatuista yhteishenkeä.
PikavisiittiKirjailija-kuvataiteilija Kaisu Rissanen on elämänsä aikana kirjoittanut noin 75 kirjaa ja kirjasta sekä maalannut tauluja ainakin yhtä kauan.
PikavisiittiTimo Luoto on ollut yhtä kauan naimisissa kuin hän on soittanut rumpuja Exit-yhtyeessä. Tänä vuonna rinnakkaiseloa tulee täyteen 30 vuotta.
PikavisiittiTiina Matela tietää, että monet kadehtivat opettajien lomia mutta eivät heidän työtään. Rakkain arkirutiinini olisi ehdottomasti ottaa iltapäivätorkut. Perheemme viisivuotias Hugo kuitenkin estää t...
PikavisiittiPirjo Backman on oppinut, että kuunteleminen on tie toisen ihmisen arvostamiseen.Rakkain arkirutiinini on pitää huolta koirastani, kun muut huollettavat ovat jo lentäneet pesästä pois.
PikavisiittiRukouksen miehenä tunnettu Turun helluntaiseurakunnan pastori Pekka Havupalo kaipaa maahan uutta uskonpuhdistusta, jossa Raamattu on horjumatonta Jumalan sanaa.
PikavisiittiMeribiologi ja kuntavaikuttaja Jere Riikonen nauttii vaeltelusta turistina omassa kotikaupungissaan. Merellä hän pohtii vastauksia luomakunnan suuriin kysymyksiin.
Pikavisiitti70-vuotisjuhlia viettävä Thorleif Johansson tunnetaan kokeilijana ja kehittelijänä. Kuumailmapalloilu on yksi viime vuosien rakkaista lajeista.
En koskaan unohda hetkeä, jolloin... hetkinen, un...
PikavisiittiEspoonlahden helluntaiseurakunnan evankelista ja Uudellamaalla lukuisten seurakuntien kanssa tavoittavaa hengellistä työtä tekevän Citymissionin toiminnanjohtaja Ali Niemelä pakkaa peräkärryn tä...
PikavisiittiMiikkapekka Heikkilä opiskelee toista vuotta journalismia ja näytteli Turun helluntaiseurakunnassa esitetyssä Peset pois -musikaalissa Pietaria. Hänen perheeseensä kuuluu vanhempien lisäksi kaksi pikk...
PikavisiittiLäänintaiteilija Mertsi Lindgren toivoo, että kiireestä huolimatta tänä keväänä olisi aikaa huomata luonnon kauneus. Hän rakastaa stand up –komiikkaa. – Koomikot osaavat taitavasti tuoda vakaviinkin a...
PikavisiittiLukion ensimmäistä luokkaa käyvä Loviisa Köykkä haluaisi oppia puhumaan espanjaa, stressaamaan vähemmän ja elämään täysillä tässä hetkessä.
Pori on hieno kaupunki, koska se on kotikaupunkini. S...
PikavisiittiTapio Huttunen on eläkkeellä oleva valokuvaaja ja helluntaiseurakunnan aktiivi Enontekiöltä. Hän piti pitkään yhtä Suomen pohjoisimmista valokuvaamoista. Huttusella ja hänen Pirjo-vaimollaan on...
PikavisiittiMarko Halttunen on Iso Kirja ry:n johtaja ja Juhannuskonferenssiisäntä, joka on työskennellyt myös pastorina. Hän opiskeli teologian BA-tutkinnon Continental Theological Seminaryssa Brysselissä...
PikavisiittiWilliam Atkinson on brittiläinen tohtori ja raamatunopettaja ja Euroopan helluntailaiteologien järjestön EPTAn (European Pentecostal Theological Association) puheenjohtaja. Hän työskentelee tunn...
PikavisiittiTansaniassa lapsuutensa viettänyt Mika Karjalainen on kotiutunut Savoon. Suomalaisessa kulttuurissa hän arvostaa erityisesti ihmisten rehellisyyttä ja vaatimattomuutta.
PikavisiittiAriel Neulaniemi on muusikko ja Radio Dein aamuääni, joka juontaa Parempi Huomen -ohjelman lisäksi muun muassa debatteja. Arielin musiikkia voi kuunnella osoitteessa Fb.com/ArielVirallinen
PikavisiittiTanja Selkälä on intoa täynnä oleva muskaritäti ja Chariots-laulaja mutta ennen muuta vaimo ja kolmen koululaisen äiti. Perhe menetti esikoisensa jo ennen tämän syntymää. Vaikka syksy 2003 herättää tä...
PikavisiittiTitta Jakonen on terveydenhoitaja, joka työskentelee kehitysyhteistyöntekijänä Laosissa. Kuvassa hän seuraa jalkapalloturnauksen finaalia Savan Centre -nuorisokeskuksella. – Kaikki ovat elämässä oppij...
PikavisiittiInkeri Riihinen on saarijärveläinen opettaja, joka kuuluu helluntaiseurakuntien Toinen Toisellemme -avioliittotyön johtoryhmään. Viime talven hän työskenteli vastaanottokeskuksessa.
PikavisiittiDavid Lehtimäki on kevytmoottoripyörän omistava Royal Rangers- eli rangeriohjaaja Järvenpäästä. David puhuu toisena kotikielenään ruotsia, mistä on hänen mukaansa ollut hyötyä muun muassa rangereiden...
PikavisiittiEvankelista-opiskelija Ilkka Kujala nauttii purjehduksesta ja syvällisistä keskusteluista. Kujala on tullut tunnetuksi Operaatio Joulun lapsi -kampanjan koordinaattorina.
PikavisiittiAnneli Karras on eläkkeellä oleva helsinkiläinen seurakunta-aktiivi, joka teki pitkän työuran Fidan humanitaarisen avun päällikkönä. Vapaa-ajalla hän on toiminut muun muassa Hyvä Sanoma ry:n vam...
PikavisiittiMatias Villberg on kohta 25-vuotias radiotoimittaja. Tällä hetkellä hän pitää ”raamattubreikkiä” Ison Kirjan Follow-opetuslapseuskoulussa tyttöystävänsä kanssa ja on jo ehtinyt heittää opiston frisbee...
PikavisiittiElina Salmiselle yksi elämän rikkauksista on keski-ikäistyvät tyttökaverit. Tällä hetkellä voin kirjoittaa ihan hyvällä mielellä vaikka maton raidoista ja rakkaudesta, ja silti näen, että Jumala...
PikavisiittiAnitta Sarén ärsyyntyy
törttöilevistä kuskeista
ja piristyy turinatuokion
avulla. Perheeni mielestä olen hauska,
säätäjä, stressaaja, tavaroiden löytäjä
ja hukkaaja sekä ihan hyvä
kokki...
PikavisiittiJori Asikainen on kalastusta, bassonsoittoa ja kristillisen Lelulaatikko-lastenohjelman juontamista harrastava äänentoistoalan ammattilainen, joka asuu vaimonsa kanssa Askolassa. Hän aloitti keväällä...
PikavisiittiJuha Pekka ”JP” Laitinen on viisikymppinen syntyperäinen keuruulainen. Hän tekee työkseen tietokonehommia sairaalaympäristössä. Laitinen harrastaa musiikkia, vanhoja autoja, mökkeilyä, luonnossa kävel...
PikavisiittiTuula Portin työskentelee sairaalateologina ja keikkailee laulajana. Hän julkaisi viime vuonna esikoislevynsä Risti vain jäljelle jää (Aikamedia). Portin tunnetaan myös vuoden 1986 Miss Suomena....
PikavisiittiSampsa Simpanen on koomikko, jonka perheeseen kuuluu ”kolme alle 10-vuotiasta lasta ja yksi täysi-ikäinen vaimo”. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa helluntaiseurakunnissa, luterilaisessa kirkos...
PikavisiittiKainuussa asuva maailmankansalainen kuuntelee korpien kuiskintaa ja Jumalan puhetta. Heikki Penttinen kuuluu Sotkamon helluntaiseurakunnan vanhimmistoon ja on entinen lähetystyöntekijä.
PikavisiittiJyrki Liukkonen on kuopiolainen muusikko ja nuorisopastori, joka on näyttänyt aina samalta. Liukkonen on myös äitienpäivää odotteleva aviomies ja seitsemän lapsen isä.
PikavisiittiHeli Ahvenainen-Saaristo säestää hengellisen musiikin huippusolisteja. Vastaviritetty flyygeli on suuri nautinto.Yksi Heli Ahvenainen-Saariston viime vuosien sydämen projekteista on ollut ruandalaisla...
PikavisiittiSatakuntalainen kirjailija, koulutyöntekijä, kansalaissodan asiantuntija ja rutikuivan huumorin mestari Jukka Mäkinen rakastaa puhua puuta heinää.
PikavisiittiMirja Vehosmaa on tulimummoiksi kutsutun julistajaparin toinen osapuoli. Hänen perheeseensä kuuluvat aviomies Lauri, kaksi lasta ja viisi lastenlasta, jotka ovat kaikki poikia ja ”harvinaisen komeita”...
PikavisiittiChristian Valtanen, 31, on urheiluun erikoistunut valo- ja videokuvaaja. Valtasen repertuaariin ovat kuuluneet muun muassa muutamat viimeisimmät olympialaiset.
PikavisiittiHanna Pasanen on Iso Kirja -opiston pääemäntä. Hän asuu Keuruulla, ja perheeseen kuuluvat puolison lisäksi 8- ja 6-vuotiaat pojat, 3-vuotias tyttö sekä seitsenkuinen koiranpentu.
PikavisiittiKangasalla asuva laulaja-lauluntekijä Pekka Simojoki, 58, on Suomen tunnetuimpia kristittyjä artisteja. Hän on julkaissut eri kokoonpanojen kanssa noin 70 äänitettä ja tehnyt yli 700 laulua joko...
PikavisiittiPikaluistelijana tunnettu Mika Poutala ehti jo laittaa uransa hyllylle Sotshin olympialaisten jälkeen, mutta luistin on alkanut taas kulkea. Viime vuonna julkaistu elämänohjekirja Mitä menestyminen va...