IRR-TV:N ja seurakuntien viides Suomessa järjestetty Mahdollisuus muutokseen -kampanja käynnistyi 4. maaliskuuta Kouvolassa.
– Teknisesti kampanjoiden järjestäminen kotimaassa on kerta kerralta helpompaa, mutta seurakuntien saaminen mukaan entistä haastavampaa, kertoo IRR-TV:n kotimaan missioiden koordinaattori Onni Haapala.
Kymenlaaksossa on mukana noin 20 seurakuntaa, joista helluntaiseurakuntia on kahdeksan.
Tapaamistilat kauppakeskuksessa
Kampanjaa tehdään tunnetuksi television, radion, internetin, banderollien ja lehtimainosten avulla. Lisäksi Elämäsi mahdollisuus -kirja jaetaan 94 000 kymenlaaksolaiseen talouteen.
Kampanja näkyy myös kahdessa isossa kauppakeskuksessa: Veturissa Kouvolassa ja Pasaatissa Kotkassa. Niistä on vuokrattu liiketiloja kahvioksi ja tapaamispaikaksi. 160 000 euron budjetti katetaan seurakuntien osallistumismaksuilla, lahjoituksilla sekä mainosmyynnillä.
– Myös IRR-TV:lle jää jonkin verran maksettavaa, joten meille kampanja ei tuota mitään, Onni Haapala selvittää.
ArtikkelitKenian Full Gospel -helluntailiike pyrkii puuttumaan afrikkalaisen kristillisyyden kipukohtiin eli menestysteologiaan, moraalin ongelmiin ja kansanuskontoihin kuuluvien haitallisten tapojen ja uskomus...
MuutKaplaksen perhettä on auttanut sopeutumaan uuteen kulttuuriin lähetyslinjalla kuultu neuvo: sopeudu siihen, mihin voit sopeutua ja hyväksy se, mille et mitään voi.
ArtikkelitEnsimmäinen Suomen helluntailähetyssaarnaaja Emil Danielsson lähti yli 100 vuotta sitten Keniaan. Suomen helluntaiseurakuntien virallinen lähetystyö siellä alkoi 1949. Työstä on syntynyt itsenäinen he...
PikavisiittiChristian Valtanen, 31, on urheiluun erikoistunut valo- ja videokuvaaja. Valtasen repertuaariin ovat kuuluneet muun muassa muutamat viimeisimmät olympialaiset.
ArtikkelitMaaliskuun alussa Kroatian Zagrebissa pidetyssä Euroopan Helluntaiyhteisön (PEF) vuosikonferenssissa yhteisöön liittyi neljä helluntaikirkkoa; muun muassa ensimmäinen irlantilainen jäsenyhteisö, Irlan...
MuutSeisoin eläköitymisjuhlassani kuin presidentti kauniin vaimoni rinnalla. Loputtomalta tuntuva halausjono kiemurteli edessäni näkymättömiin. Herkkupöydän jälkeen alkoi mukaansatempaava ohjelma.
ArtikkelitJo alkuseurakunnan päivinä Pyhä Henki johti kristityt hyväksymään muukalaiset yhteyteensä. Maahanmuutto on tuonut länsimaisille seurakunnille nyt samanlaisen haasteen.
KolumniSuosikkipaikkani Ristin Voiton toimituksessa on arkisto, jonka lasikaapeissa säilytetään lehtiä yli sadan vuoden ajalta. Vanhoja lehtiä selaillessa rintalastalla alkaa väreillä toisaalta nostalgia, to...
MielipideViime viikon Ristin Voitossa (RV 10) Muut mediat -palstalla siteerattiin Sana-lehdessä (8/2016) ollutta ex-tangokuningatar Mira Kunnasluodon haastattelua. Tekstissä nimi oli vaihtunut epähuomiossa Mir...
MielipideAsenteet huumeita kohtaan ovat muuttuneet, eivätkä käyttäjät enää ole pelkästään koviin huumeisiin vajonneita narkkareita. Nykyään on paljon viihdekäyttäjiä, joiden huumeiden käyttöä kuvataan harmitto...
MielipideKirjoitukseni narsistisesta käyttäytymisestä Ristin Voitossa (RV 8) sai suhteellisen paljon kiinnostusta ja yhteydenottoja. Palaute kirjoituksesta oli positiivinen, ja useita kysymyksiä esitettiin täm...
MielipideHallituksen leikkaukset ovat kurittaneet vähäosaisia, sairaita, ikääntyneitä, työttömiä ja muita, joille riittää puolestapuhujia neljän vuoden välein. Omaishoitajat ovat yksi näistä ryhmistä. Juhlapuh...
Miten onSuomessa eletään aikaa, jolloin monet maahan tulleet turvapaikanhakijat saavat kielteisen päätöksen ja joutuvat poistumaan maasta. Joissakin tapauksissa kielteinen päätös saatetaan kokea eettisesti ep...
PääkirjoitusHelluntaiseurakuntien lähetystyö laajeni voimakkaasti maamme jälleenrakennuksen vuosikymmeninä. Toiset saivat lähetyskutsun ja lähtivät viemään evankeliumia vieraan kulttuurin keskelle. Toiset tukivat...
PuheenaiheEuroopan Youth With A Missionin työntekijäaviopari koordinoi kristittyjen avustusponnistuksia pakolaisten keskuudessa. Tehtävää näyttää riittävän vielä vuosiksi.
UutisetIso Kirja -opistolla järjestettiin 4.–6.3. koulutusviikonloppu Kan ry:n toimintaan liittyen. Ohjelmaan sisältyi muun muassa kuntoutuslääkäri Virpi Vartiaisen luentoja ihmisen kokonaisvaltaisesta kohta...
Uutiset– Yksilön oikeuksien puolustaminen on saavuttanut äärimmäisyyksiä, joiden vuoksi koko yhteiskunta on vaarassa muuttua puolustuskyvyttömäksi, Suomeen ensi viikolla saapuva ihmisoikeusjuristi ja kirjail...
UutisetKirkon tiedotuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan luterilaisen kirkon jäsenistä yksi prosentti välttää tilaisuuksia, joissa toimii naispappi. Tutkimustulokset nousivat esiin kirkon Crux-lehden artik...
UutisetKoskaan ei ole liian aikaista kertoa lapselle Jumalasta, maailmankuulu amerikkalaisevankelista Billy Graham totesi vastikään Kansas City Star -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan.
UutisetRuotsin helluntailiikkeen kattojärjestön, Pingst – fria församlingar i samverkanin, puheenjohtaja Pelle Hörnmark on nimitetty Euroopan Helluntaiyhteisön PEF:n puheenjohtajaksi. Asia päätettiin PEF:n v...