Marjo ja Marko Kaplas ovat viime vuoden elokuusta asti asuneet tyttärensä Eva-Marian kanssa Pohjois-Thaimaassa, Uttaraditin kaupungissa.
– Kun saavuimme Thaimaahan, kaikki tuntui erilaiselta Suomeen verrattuna: kieli, tavat, ruoka, ilmasto, hygieniataso, liikenne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, Marjo Kaplas taustoittaa.
– Aluksi olimme hyvin väsyneitä päivän päätteeksi. Jouduimme olemaan skarppina koko ajan ja lukemaan eleistä, mitä ympärillämme tapahtuu. Paikalliset ihmiset puhuvat huonosti englantia, jos laisinkaan, joten yhteisen kielen puuttuminen on ollut raskasta.
Marjon mukaan uuden maan tavoille totutellessa tulee jatkuvasti tehtyä kaikenlaista hassua, mutta ulkomaalainen saa onneksi kömmähdyksensä anteeksi.
– Uuden kielen puhuminen on aiheuttanut ehkä eniten omituisia tilanteita. Olen saattanut sanoa jonkin sanan väärällä korkeudella ja huomannut vasta kuukausien päästä, että se tarkoittaakin ihan eri asiaa kuin mitä olen luullut.
– Kulttuurishokista selviämiseen on auttanut lähetyslinjalla puhutut asiat. Olemme pyrkineet sopeutumaan siihen, mihin voimme sopeutua ja hyväksymään ne asiat, joille emme voi mitään.
Englannin opetusta Raamatun avulla
Marjo ja Marko toimivat englannin kielen opettajina kristillisessä koulussa, jossa oppilaita on lähes kaksi sataa.
– Suurin osa oppilaista on buddhalaisten perheiden lapsia. Vanhemmat ovat mielissään siitä, että länsimaalaiset opettavat englantia, koska he osaavat lausua sitä oikein. Siksi lasten halutaan opiskelevan kristillisessä koulussa.
Kaplakset iloitsevat siitä, että heillä on mahdollisuus opettaa englantia Raamatun kertomusten ja hengellisten laulujen kautta.
– Uskon, että lasten sydämeen kylvetty siemen kasvaa varmasti. Varsinkin hengelliset laulut voivat jäädä heidän mieleensä, Marjo toteaa.
– Englannin kielen opetuksella on merkittävä rooli lasten tulevaisuutta ajatellen siinäkin mielessä, että he saavat hyvän mahdollisuuden koulutukseen ja työntekoon. Riski ajautua prostituutioon on silloin pienempi.
Lähettäjien tuki on arvokasta
Kaplaksen perhe asuu koulun yhteydessä sijaitsevassa kommuunissa paikallisten ihmisten kanssa, joten heillä ei ole juurikaan vapaa-aikaa.
– Harrastuksille ei jää aikaa eikä täällä ole paljon mahdollisuuksiakaan, koska asumme sen verran pienessä kaupungissa. Minulle on tärkeää pitää yllä hyvää fyysistä kuntoa, ja kävelylenkillä saan hetken olla itsekseni.
– Olemme pyrkineet pitämään kerran viikossa lettukestit. Kun paistamme läjän suomalaisia lettuja, saamme suuhun välillä jotain tuttua ja turvallistakin, Marjo sanoo hymyillen.
Kaplakset ovat mukana paikallisessa seurakunnassa, mutta yhteisen kielen puuttuminen aiheuttaa edelleen haasteita.
– Koska emme vielä osaa riittävän hyvin thaita eivätkä paikalliset osaa kunnolla englantia, täällä ei ole ketään henkilöä, jonka kanssa voisimme keskustella sujuvasti. Sen takia koemme olomme välillä yksinäiseksi.
Suomessa asuvien perheenjäsenien, ystävien ja lähettävän seurakunnan tuella on suuri merkitys Thaimaan läheteille.
– On ollut mahtavaa, miten seurakuntalaiset ovat huomioineet meitä, vaikka emme tunne heitä kaikkia henkilökohtaisesti. Kun kuulemme jonkun muistaneen meitä rukouksin tai saamme Suomesta pienenkin viestin, se antaa voimaa taas jaksaa eteenpäin.
ArtikkelitKenian Full Gospel -helluntailiike pyrkii puuttumaan afrikkalaisen kristillisyyden kipukohtiin eli menestysteologiaan, moraalin ongelmiin ja kansanuskontoihin kuuluvien haitallisten tapojen ja uskomus...
MuutKaplaksen perhettä on auttanut sopeutumaan uuteen kulttuuriin lähetyslinjalla kuultu neuvo: sopeudu siihen, mihin voit sopeutua ja hyväksy se, mille et mitään voi.
ArtikkelitEnsimmäinen Suomen helluntailähetyssaarnaaja Emil Danielsson lähti yli 100 vuotta sitten Keniaan. Suomen helluntaiseurakuntien virallinen lähetystyö siellä alkoi 1949. Työstä on syntynyt itsenäinen he...
PikavisiittiChristian Valtanen, 31, on urheiluun erikoistunut valo- ja videokuvaaja. Valtasen repertuaariin ovat kuuluneet muun muassa muutamat viimeisimmät olympialaiset.
ArtikkelitMaaliskuun alussa Kroatian Zagrebissa pidetyssä Euroopan Helluntaiyhteisön (PEF) vuosikonferenssissa yhteisöön liittyi neljä helluntaikirkkoa; muun muassa ensimmäinen irlantilainen jäsenyhteisö, Irlan...
MuutSeisoin eläköitymisjuhlassani kuin presidentti kauniin vaimoni rinnalla. Loputtomalta tuntuva halausjono kiemurteli edessäni näkymättömiin. Herkkupöydän jälkeen alkoi mukaansatempaava ohjelma.
ArtikkelitJo alkuseurakunnan päivinä Pyhä Henki johti kristityt hyväksymään muukalaiset yhteyteensä. Maahanmuutto on tuonut länsimaisille seurakunnille nyt samanlaisen haasteen.
KolumniSuosikkipaikkani Ristin Voiton toimituksessa on arkisto, jonka lasikaapeissa säilytetään lehtiä yli sadan vuoden ajalta. Vanhoja lehtiä selaillessa rintalastalla alkaa väreillä toisaalta nostalgia, to...
MielipideViime viikon Ristin Voitossa (RV 10) Muut mediat -palstalla siteerattiin Sana-lehdessä (8/2016) ollutta ex-tangokuningatar Mira Kunnasluodon haastattelua. Tekstissä nimi oli vaihtunut epähuomiossa Mir...
MielipideAsenteet huumeita kohtaan ovat muuttuneet, eivätkä käyttäjät enää ole pelkästään koviin huumeisiin vajonneita narkkareita. Nykyään on paljon viihdekäyttäjiä, joiden huumeiden käyttöä kuvataan harmitto...
MielipideKirjoitukseni narsistisesta käyttäytymisestä Ristin Voitossa (RV 8) sai suhteellisen paljon kiinnostusta ja yhteydenottoja. Palaute kirjoituksesta oli positiivinen, ja useita kysymyksiä esitettiin täm...
MielipideHallituksen leikkaukset ovat kurittaneet vähäosaisia, sairaita, ikääntyneitä, työttömiä ja muita, joille riittää puolestapuhujia neljän vuoden välein. Omaishoitajat ovat yksi näistä ryhmistä. Juhlapuh...
Miten onSuomessa eletään aikaa, jolloin monet maahan tulleet turvapaikanhakijat saavat kielteisen päätöksen ja joutuvat poistumaan maasta. Joissakin tapauksissa kielteinen päätös saatetaan kokea eettisesti ep...
PääkirjoitusHelluntaiseurakuntien lähetystyö laajeni voimakkaasti maamme jälleenrakennuksen vuosikymmeninä. Toiset saivat lähetyskutsun ja lähtivät viemään evankeliumia vieraan kulttuurin keskelle. Toiset tukivat...
PuheenaiheEuroopan Youth With A Missionin työntekijäaviopari koordinoi kristittyjen avustusponnistuksia pakolaisten keskuudessa. Tehtävää näyttää riittävän vielä vuosiksi.
UutisetIso Kirja -opistolla järjestettiin 4.–6.3. koulutusviikonloppu Kan ry:n toimintaan liittyen. Ohjelmaan sisältyi muun muassa kuntoutuslääkäri Virpi Vartiaisen luentoja ihmisen kokonaisvaltaisesta kohta...
Uutiset– Yksilön oikeuksien puolustaminen on saavuttanut äärimmäisyyksiä, joiden vuoksi koko yhteiskunta on vaarassa muuttua puolustuskyvyttömäksi, Suomeen ensi viikolla saapuva ihmisoikeusjuristi ja kirjail...
UutisetKirkon tiedotuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan luterilaisen kirkon jäsenistä yksi prosentti välttää tilaisuuksia, joissa toimii naispappi. Tutkimustulokset nousivat esiin kirkon Crux-lehden artik...
UutisetKoskaan ei ole liian aikaista kertoa lapselle Jumalasta, maailmankuulu amerikkalaisevankelista Billy Graham totesi vastikään Kansas City Star -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan.
UutisetRuotsin helluntailiikkeen kattojärjestön, Pingst – fria församlingar i samverkanin, puheenjohtaja Pelle Hörnmark on nimitetty Euroopan Helluntaiyhteisön PEF:n puheenjohtajaksi. Asia päätettiin PEF:n v...