Rajallisten resurssien maailmassa vahvojen ehdoilla?
Hallituksen leikkaukset ovat kurittaneet vähäosaisia, sairaita, ikääntyneitä, työttömiä ja muita, joille riittää puolestapuhujia neljän vuoden välein. Omaishoitajat ovat yksi näistä ryhmistä. Juhlapuheissa omaishoitajia kiitetään pyyteettömästä ja arvokkaasta työstä, ja sitähän he juuri tekevätkin. Sanat lämmittävät mutta eivät täytä vatsaa.
Entisaikaan yhteisöt pitivät huolen omista lapsistaan ja vanhuksistaan. Joukkoon mahtui aina myös muutama kylähullu tai vajaatyökykyinen, joille maataloista löytyi mielekästä pikkupuuhastelua. Nykyään tällainen hoivatyö on pitkälti ulkoistettu yhteiskunnalle, ja tiukassa taloustilanteessa hyvinvointiyhteiskunnan palveluja ollaan ajamassa alas.
Kun yhteiskunnan julkisia kustannuksia karsitaan, siitä kärsivät ensimmäisinä ne, jotka ovat julkisista palveluista riippuvaisia. He ovat usein myös niitä, joilta puuttuu kyky tai mahdollisuus vaatia tasapuolista kohtelua.
Omaishoitajat, järjestöt ja seurakunnat tekevät arvokasta työtä esimerkiksi ikääntyneiden, pakolaisten, syrjäytyneiden, yksinhuoltajien ja vammaisten parissa, joten niiden toimintaedellytysten turvaaminen lisää yhteiskunnan hyvinvointia. Toiminta hillitsee myös sote-kustannusten kasvua, joten tällaisesta kustannustehokkaasta toiminnasta pitäisi päinvastoin palkita eikä kurittaa.
Omaishoidolla turvataan kotona asuminen, mikä hyvin toteutuessaan edistää hyvinvointia ja ylläpitää hoidettavan omatoimisuutta. Samalla kalliin, kodin ulkopuolisen pitkäaikaishoidon tarve vähenee. Ja ennen kaikkea tällaisessa toiminnassa näkyy kristillinen lähimmäisenrakkaus.
Omaishoidon ongelmia ovat hoitajien toimeentulo, fyysinen ja henkinen jaksaminen sekä sosiaalisen verkoston hauraus. Vähintä, mitä yhteiskunta voi tehdä, on varmistaa omaishoitajien lakisääteiset vapaat sekä maksaa kohtuullinen korvaus tehdystä työstä, jotta omaishoitajaksi ryhdytään tulevaisuudessakin.
Entä sitten seurakuntien osuus? Ne lienevät ainoita yhteisöllisyyttä ylläpitäviä instituutioita tässä ajassa, jossa eri ikäpolvet ja sosiaaliset ryhmät ovat eristäytyneet toisistaan. Miten ohjaamme yhteisöllisyyden voiman seurakunnissa tukemaan syrjäytyneitä, omaishoitajia, yksinhuoltajia ja maahanmuuttajia?
Entä miten esimerkiksi hupenevat luonnonvarat, pakolaistulva, puhtaan veden saatavuus, ruuan riittävyys ja taloudellinen eriarvoistuminen tulevat vaikuttamaan yhteiskuntamme asenteisiin ja arvoihin? Rajallisten resurssien maailmassa, jossa arvo- ja markkinaliberalismi valtaavat alaa, on vaarana normien ja säädöksien muokkaaminen vahvojen tarpeiden mukaan.
Yhteiskunnassa vallitsevat arvot näkyvät siinä, miten kohtelemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Tullaanko vammaiset, ikääntyneet, pakolaiset ja syrjäytyneet näkemään vain kuluerinä, vai pidämmekö kiinni kristillisiin arvoihin perustuvasta hyvinvointivaltiosta, jossa heikoimmista huolehditaan silloinkin, kun on taloudellisesti tiukkaa?
Riitta Kuismanen Sosiaali- ja terveydenhuollon opettaja Pirkkala
ArtikkelitKenian Full Gospel -helluntailiike pyrkii puuttumaan afrikkalaisen kristillisyyden kipukohtiin eli menestysteologiaan, moraalin ongelmiin ja kansanuskontoihin kuuluvien haitallisten tapojen ja uskomus...
MuutKaplaksen perhettä on auttanut sopeutumaan uuteen kulttuuriin lähetyslinjalla kuultu neuvo: sopeudu siihen, mihin voit sopeutua ja hyväksy se, mille et mitään voi.
ArtikkelitEnsimmäinen Suomen helluntailähetyssaarnaaja Emil Danielsson lähti yli 100 vuotta sitten Keniaan. Suomen helluntaiseurakuntien virallinen lähetystyö siellä alkoi 1949. Työstä on syntynyt itsenäinen he...
PikavisiittiChristian Valtanen, 31, on urheiluun erikoistunut valo- ja videokuvaaja. Valtasen repertuaariin ovat kuuluneet muun muassa muutamat viimeisimmät olympialaiset.
ArtikkelitMaaliskuun alussa Kroatian Zagrebissa pidetyssä Euroopan Helluntaiyhteisön (PEF) vuosikonferenssissa yhteisöön liittyi neljä helluntaikirkkoa; muun muassa ensimmäinen irlantilainen jäsenyhteisö, Irlan...
MuutSeisoin eläköitymisjuhlassani kuin presidentti kauniin vaimoni rinnalla. Loputtomalta tuntuva halausjono kiemurteli edessäni näkymättömiin. Herkkupöydän jälkeen alkoi mukaansatempaava ohjelma.
ArtikkelitJo alkuseurakunnan päivinä Pyhä Henki johti kristityt hyväksymään muukalaiset yhteyteensä. Maahanmuutto on tuonut länsimaisille seurakunnille nyt samanlaisen haasteen.
KolumniSuosikkipaikkani Ristin Voiton toimituksessa on arkisto, jonka lasikaapeissa säilytetään lehtiä yli sadan vuoden ajalta. Vanhoja lehtiä selaillessa rintalastalla alkaa väreillä toisaalta nostalgia, to...
MielipideViime viikon Ristin Voitossa (RV 10) Muut mediat -palstalla siteerattiin Sana-lehdessä (8/2016) ollutta ex-tangokuningatar Mira Kunnasluodon haastattelua. Tekstissä nimi oli vaihtunut epähuomiossa Mir...
MielipideAsenteet huumeita kohtaan ovat muuttuneet, eivätkä käyttäjät enää ole pelkästään koviin huumeisiin vajonneita narkkareita. Nykyään on paljon viihdekäyttäjiä, joiden huumeiden käyttöä kuvataan harmitto...
MielipideKirjoitukseni narsistisesta käyttäytymisestä Ristin Voitossa (RV 8) sai suhteellisen paljon kiinnostusta ja yhteydenottoja. Palaute kirjoituksesta oli positiivinen, ja useita kysymyksiä esitettiin täm...
MielipideHallituksen leikkaukset ovat kurittaneet vähäosaisia, sairaita, ikääntyneitä, työttömiä ja muita, joille riittää puolestapuhujia neljän vuoden välein. Omaishoitajat ovat yksi näistä ryhmistä. Juhlapuh...
Miten onSuomessa eletään aikaa, jolloin monet maahan tulleet turvapaikanhakijat saavat kielteisen päätöksen ja joutuvat poistumaan maasta. Joissakin tapauksissa kielteinen päätös saatetaan kokea eettisesti ep...
PääkirjoitusHelluntaiseurakuntien lähetystyö laajeni voimakkaasti maamme jälleenrakennuksen vuosikymmeninä. Toiset saivat lähetyskutsun ja lähtivät viemään evankeliumia vieraan kulttuurin keskelle. Toiset tukivat...
PuheenaiheEuroopan Youth With A Missionin työntekijäaviopari koordinoi kristittyjen avustusponnistuksia pakolaisten keskuudessa. Tehtävää näyttää riittävän vielä vuosiksi.
UutisetIso Kirja -opistolla järjestettiin 4.–6.3. koulutusviikonloppu Kan ry:n toimintaan liittyen. Ohjelmaan sisältyi muun muassa kuntoutuslääkäri Virpi Vartiaisen luentoja ihmisen kokonaisvaltaisesta kohta...
Uutiset– Yksilön oikeuksien puolustaminen on saavuttanut äärimmäisyyksiä, joiden vuoksi koko yhteiskunta on vaarassa muuttua puolustuskyvyttömäksi, Suomeen ensi viikolla saapuva ihmisoikeusjuristi ja kirjail...
UutisetKirkon tiedotuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan luterilaisen kirkon jäsenistä yksi prosentti välttää tilaisuuksia, joissa toimii naispappi. Tutkimustulokset nousivat esiin kirkon Crux-lehden artik...
UutisetKoskaan ei ole liian aikaista kertoa lapselle Jumalasta, maailmankuulu amerikkalaisevankelista Billy Graham totesi vastikään Kansas City Star -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan.
UutisetRuotsin helluntailiikkeen kattojärjestön, Pingst – fria församlingar i samverkanin, puheenjohtaja Pelle Hörnmark on nimitetty Euroopan Helluntaiyhteisön PEF:n puheenjohtajaksi. Asia päätettiin PEF:n v...