Rajallisten resurssien maailmassa vahvojen ehdoilla?

Hallituksen leikkaukset ovat kurittaneet vähäosaisia, sairaita, ikääntyneitä, työttömiä ja muita, joille riittää puolestapuhujia neljän vuoden välein. Omaishoitajat ovat yksi näistä ryhmistä. Juhlapuheissa omaishoitajia kiitetään pyyteettömästä ja arvokkaasta työstä, ja sitähän he juuri tekevätkin. Sanat lämmittävät mutta eivät täytä vatsaa.

Entisaikaan yhteisöt pitivät huolen omista lapsistaan ja vanhuksistaan. Joukkoon mahtui aina myös muutama kylähullu tai vajaatyökykyinen, joille maataloista löytyi mielekästä pikkupuuhastelua. Nykyään tällainen hoivatyö on pitkälti ulkoistettu yhteiskunnalle, ja tiukassa taloustilanteessa hyvinvointiyhteiskunnan palveluja ollaan ajamassa alas.

Kun yhteiskunnan julkisia kustannuksia karsitaan, siitä kärsivät ensimmäisinä ne, jotka ovat julkisista palveluista riippuvaisia. He ovat usein myös niitä, joilta puuttuu kyky tai mahdollisuus vaatia tasapuolista kohtelua.

Omaishoitajat, järjestöt ja seurakunnat tekevät arvokasta työtä esimerkiksi ikääntyneiden, pakolaisten, syrjäytyneiden, yksinhuoltajien ja vammaisten parissa, joten niiden toimintaedellytysten turvaaminen lisää yhteiskunnan hyvinvointia. Toiminta hillitsee myös sote-kustannusten kasvua, joten tällaisesta kustannustehokkaasta toiminnasta pitäisi päinvastoin palkita eikä kurittaa.

Omaishoidolla turvataan kotona asuminen, mikä hyvin toteutuessaan edistää hyvinvointia ja ylläpitää hoidettavan omatoimisuutta. Samalla kalliin, kodin ulkopuolisen pitkäaikaishoidon tarve vähenee. Ja ennen kaikkea tällaisessa toiminnassa näkyy kristillinen lähimmäisenrakkaus.

Omaishoidon ongelmia ovat hoitajien toimeentulo, fyysinen ja henkinen jaksaminen sekä sosiaalisen verkoston hauraus. Vähintä, mitä yhteiskunta voi tehdä, on varmistaa omaishoitajien lakisääteiset vapaat sekä maksaa kohtuullinen korvaus tehdystä työstä, jotta omaishoitajaksi ryhdytään tulevaisuudessakin.

Entä sitten seurakuntien osuus? Ne lienevät ainoita yhteisöllisyyttä ylläpitäviä instituutioita tässä ajassa, jossa eri ikäpolvet ja sosiaaliset ryhmät ovat eristäytyneet toisistaan. Miten ohjaamme yhteisöllisyyden voiman seurakunnissa tukemaan syrjäytyneitä, omaishoitajia, yksinhuoltajia ja maahanmuuttajia?

Entä miten esimerkiksi hupenevat luonnonvarat, pakolaistulva, puhtaan veden saatavuus, ruuan riittävyys ja taloudellinen eriarvoistuminen tulevat vaikuttamaan yhteiskuntamme asenteisiin ja arvoihin? Rajallisten resurssien maailmassa, jossa arvo- ja markkinaliberalismi valtaavat alaa, on vaarana normien ja säädöksien muokkaaminen vahvojen tarpeiden mukaan.

Yhteiskunnassa vallitsevat arvot näkyvät siinä, miten kohtelemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Tullaanko vammaiset, ikääntyneet, pakolaiset ja syrjäytyneet näkemään vain kuluerinä, vai pidämmekö kiinni kristillisiin arvoihin perustuvasta hyvinvointivaltiosta, jossa heikoimmista huolehditaan silloinkin, kun on taloudellisesti tiukkaa?


Riitta Kuismanen
Sosiaali- ja terveydenhuollon opettaja
Pirkkala