Parikymmentä paria rakkauttaan hoitamassa Isossa Kirjassa
Tilastokeskuksen
mukaan avioerohakemuksia jätetään eniten elo- ja tammikuussa – siis
tyypillisten lomakuukausien jälkeen. Lomalla paljastuu usein parisuhteen
todellinen tila, ja noin 1 700 paria hakee vuosittain eroa juuri näinä
kuukausina.
Viime viikolla maanantaista
lauantaihin Ison Kirjan koulutuskeskukseen Keuruulle oli kokoontunut 14 avioparia,
jotka antoivat viikon lomastaan parisuhteen hoitamiselle. He osallistuivat
Toinen toisellemme -avioliittoleirille. Mukana oli lisäksi viisi ryhmänvetäjäparia
sekä leirin johtajat Heidi ja Steven Buckingham.
Leirillä
käsiteltiin viestintää parisuhteessa, puolisoiden erilaisuutta, suhdetarpeita,
seksiä, ristiriitoja, anteeksiantamista ja tunteita. Maanantaina laskettiin ensimmäiseksi
perusta: ymmärrys, että Jumala on avioliiton takana ja kertonut Raamatussa,
mikä on avioliiton arvo.
Pastoripari leirille
Joensuun
helluntaiseurakunta oli lähettänyt kaksi pastoriaan puolisoineen
avioliittoleirille.
– Seurakunta
maksaa Matin osallistumisen, vahvisti Airi Niemelä,
Joensuun helluntaiseurakunnan johtavan pastorin vaimo.
– Tämä
lasketaan lisäksi koulutukseksi eli työajakseni eikä leiri ole pois lomastani, Matti Niemelä jatkoi.
Joensuun lahja
pastoreilleen vaikuttaa olevan ainutlaatuinen. Niemelät kertoivat saaneensa
ihastuneita kommentteja järjestelystä. Avioliittoleiriläiset suosittelivat sitä
suoralta kädeltä kaikkiin seurakuntiin.
– Kyllä tämä käytäntö
saisi levitä. Leirit ovat kalliita pastorin palkkoihin nähden, varsinkin kun
puoliso ei välttämättä ole työssä. Moni pastori myös työskentelee pienellä
paikkakunnalla, jossa perheellä ei ole tukiverkkoa. Se on haaste perheelle ja
parisuhteelle, Airi Niemelä kuvailee.
– Olisi hienoa
saada leireille lisää pastoreita, koska täältä he saisivat myös työkaluja
seurakunnassa kohtaamiinsa tilanteisiin, Toinen toisellemme -avioliittotyön
aktiivi Kenneth Åhlgren lisäsi.
–
Pastoripariskunta on myös esimerkki suhteen hoitamisessa seurakuntalaisille, Päivi Åhlgren täydensi.
Loma-apatiaa vastaan
Netti on pullollaan
artikkeleita siitä, miten loma-aika koettelee parisuhdetta. Toinen verkossa
näkyvä asia on se, ettei parisuhteen hyvinvointia pidetä enää
itsestäänselvyytenä tai sen hoitamista epämiehekkäänä toimintana. ”Hyvä
parisuhde on miesten uusi statussymboli”, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja
Heli Vaaranen sanoi jo vuonna 2010. Vaikka ajatus
avioliittoleiristä huonoon kuntoon joutuneen suhteen viimeisenä oljenkortena
elää sitkeästi, nuorelle sukupolvelle parisuhteen käsittely esimerkiksi
leireillä alkaa olla ihan tavallista.
Vaikka avioliittoleiri
on työskentelyä puolison kanssa, leirillä olo tuntuu silti lomalta, Airi ja
Matti Niemelä vakuuttavat. Kenneth ja Päivi Åhlgren allekirjoittavat saman
väitteen, vaikka vastuutehtävissä ollessa leiri on toki myös työntäyteinen
kokemus.
– On hyvin yleistä,
että kun on loma ja luovutaan rutiineista, parisuhteessa hiertävät asiat
nousevat pintaan, Päivi Åhlgren toteaa.
– Parisuhde ja
perhe tarvitsisivat sitä, ettei tehdä mitään, mutta nykyään ihmiset saattavat
ohjelmoida lomansakin niin, ettei niihin mahdu lepoa.
Niemelät
pohtivat, että asioiden käsittely lomalla myös kannattaa, ja sen voi tehdä
yhteisestä sopimuksesta. Loma-apatiaan vaipuminen ja omaan itseen käpertyminen ei
pidemmän päälle kannata.
– On parempi
uskaltaa ottaa askel ja alkaa selvittää asioita kuin vuodesta toiseen kerryttää
niitä sisälleen, Matti Niemelä toteaa.
Åhlgrenit
kertovat, että kokivat kyllä vuosia avioliittoleirit rakentaviksi ja hyvää
tietoa antaviksi, mutta arjessa iski ”peruslaiskuus” ja monet asiat jäivät
hyviksi aikomuksiksi. Tuli kuitenkin sekin hetki, että opitut asiat piti
laittaa tosissaan käytäntöön.
”Jumala tekee työn”
Matti Niemelä
tunnustaa, että nuorempana hän mietti loman koittaessa eniten sitä, mitä hän itse
haluaa tehdä. Moni asia tuntui joustamiselta siitä pois. Nyt perheessä
keskustellaan ennen kaikkea siitä, mitä heidän olisi mukavaa tehdä lomalla
yhdessä.
Jumala pitää
huolta, on Niemelän perhe saanut myös lomilla kokea. Tänä vuonna järjestyi
mökki pika-aikataululla.
Åhlgrenit toteavat
olevansa viime tipan ihmisiä, vaikka lomasuunnitelmista aletaan puhua hyvissä
ajoin.
– Pidän
kompromissien tekemistä olennaisena taitona pariskuntien ja perheiden lomista
puhuttaessa, Päivi Åhlgren sanoo.
”Lähde joskus
kumppanisi mukaan vain tehdäksesi hänet onnelliseksi”, Parisuhdekeskuksen
johtaja Heli Vaaranenkin kirjoittaa Väestöliiton blogissa lomailusta.
Sekä Niemelät
että Åhlgrenit näkevät hengellisyyden erittäin suurena voimavarana parisuhteessa.
Siksi myös selkeästi kristillinen avioliittoleiri on ollut heille tärkeä valinta.
Jumala on se, joka voi todella avata parisuhteiden solmuja.
–
Avioliittoleirillä voi tarkistaa suuntaa ja Jumala voi vaikuttaa niin, että
elämään tulee muutosvoimaa, Matti Niemelä sanoo.
– Me olemme
rinnallakulkijoita, Jumala tekee työn, viime viikon leirillä ryhmänjohtajana
toiminut Kenneth Åhlgren tiivistää.
Anna Lehtinen
Moni asia kilpailee puolison kanssa ajasta
Sosiaalinen
media, kiire, työelämän paineet, tietotulva… Parisuhde joutuu koville
nykyaikana.
Ison Kirjan
avioliittoleirin tämänvuotiselle johtajaparille Heidi
ja Steven Buckinghamille lista avioliittoa ja
perhettä koskevista haasteista kuulostaa tutulta. Kaikilla tuntuu nykyään olevan
liian vähän aikaa ja liikaa asioita, jotka sitä vievät.
– Sosiaalisesta
mediasta irrottautumiseen täytyy monien kiinnittää erityisesti huomiota. On
tärkeää investoida läsnäoloaan ja aikaansa yhteyteen perheenjäsenten kanssa,
Heidi Buckingham toteaa.
Älypuhelin on
paitsi kätevä kommunikaatioväline, myös monen parisuhteen vitsaus, ellei suoranainen
tuho.
– Ongelmia on
liian helppo paeta kännykän ruudun äärelle, Steven Buckingham sanoo.
Stereotypioita ja uusavuttomuutta
Media välittää
tietynlaisia arvoja ja kuvaa esimerkiksi miehistä ja naisista. Buckinghamit
kertovat jossakin vaiheessa huomanneensa, miten esimerkiksi komediasarjat
myrkyttivät huomaamatta heidän ajatteluaan.
– Kun niistä
sitten oli pitänyt taukoa ja katsoi jotakin sarjaa jälleen, huomasi, miten tuhoisilla
stereotypioilla ohjelmissa usein pelataan, Steven Buckingham mainitsee.
Yksi
parisuhdetta koskeva väärinkäsitys on se, että sen on pakko olla kärsimystä tai
vähintäänkin tasaisenharmaata taapertamista arjen läpi. Steven Buckingham
kutsuu tällaista asennetta uusavuttomuudeksi: ei ymmärretä, että avioliitolle
voisi tehdä jotakin, vaan ajatellaan, että puoliso on tuollainen ja minä
tällainen eikä tämä parisuhde tästä muuksi muutu.
– Jumala on
kuitenkin sanonut tulleensa antamaan meille yltäkylläisen elämän, niin kuin
Johanneksen evankeliumin kymmenennessä luvussa vakuutetaan, Buckingham
muistuttaa.
Pariskunta
toteaa, että liiallinen inhimilliseen viisauteen tukeutuminen voi myös estää
hakemasta elämään apua ja voimaa Jumalalta. Helposti ajatellaan, että ”olenhan
minä lukenut tämän”. Jumalan näkökulman unohtaminen on erityisen harmillista
nykyisellä sosiaalisen median aikakaudella, kun netistä tulee jos minkälaista
”tietoa”.
– Kaikki, mitä
katsomme ja luemme, vaikuttaa meihin, myös uskoviin, vaikka emme sitä huomaa,
Buckinghamit toteavat.
Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana. E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias. Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen. Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen. Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanariansaarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä,
pastori ja kirjailija Kari Honkasen elämäntyö on päättynyt, mutta hänen
monipuolinen hengellinen vaikutuksensa ihmisten sydämissä jatkuu vielä
pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Heimonen
pääsi Jeesuksen luokse
13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äitinä, mummina,
isomummina, ystävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun
22.2.2018 kello kolme aamuyöllä. Pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana hän
nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mujusen taival tässä ajassa
päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen
sairauskohtauksen seurauksena. Hän siirtyi ajasta iäisyyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evankelista Martta Rajala muutti ajasta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean
sairauden uuvuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntaiherätyksen musiikkiväen suuresti rakastama Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyyskutsun 8.12.2017 kotonaan Kotkassa.
Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankkion esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saanut
rohkean ja voimakkaan luonteen. Jo nuorena hän lähti kokeil...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylöjärveläinen evankelista Simo Pasanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain vajaan vuorokauden, kunnes Jumalan vaunut veivät hänet
Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 satavuotiasta
Suomeamme ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipausta,
kiitollisuutta ja monta läheistä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa
joulukuussa 1928
viisilapsiseen perheeseen. Perheen
elämä oli niukkaa. Uskovat
vanhemmat kasvattivat lapsiaan
rukoillen.
MuistolleÄitimme
Annikki Sormunen (os.
Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän
maalaiskunnassa uskovaan kotiin
ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon,
kävi kasteella ja liittyi Toivakan
helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas
isäni Arvo Venäläinen sai
kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017
Mikkelin keskussairaalassa lyhyen
sairausjakson jälkeen. Hän
oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928.
Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937
ja ylennettiin kirkkauteen
13.8.2017. Talvisodan aikana
12.1.1940 Juntusen perhe koki
suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan
pommi”, lentop...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla. Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan
alla kitaraa näppäilee
lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen
mies. Vaikka
hyeenat ulvovat ympärillä ja
ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet
ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali
vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli
äkillisesti onnettomuudessa
Irakissa 29.
toukokuuta 53-vuotiaana.
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. kesäkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi
kahdeksan.
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos
kun saan levähtää”, lauloi äiti
herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa
Jyväskylän Siion-temppelissä
vielä vuodenvaihteessa 30.
joulukuuta. Hetki...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...