Kohti Kristuspäivää

Yksi Suomen ja reformaation juhlavuoden merkittävimmistä hengellisistä tapahtumista on Turussa 2. joulukuuta järjestettävä Kristuspäivä. Sen tavoitteena on koota edustajia Suomen kaikista kunnista, kirkoista ja herätysliikkeistä rukoilemaan satavuotiaan Suomen ja sen asukkaiden puolesta. Tarkoituksena on myös synnyttää kestävää rukousliikehdintää, joka voisi tuottaa maahamme syvää hengellistä muutosta.

Edellinen vuonna 2008 toteutettu Kristuspäivä kokosi yhteen lähes 10 000 rukoilijaa. Samaa innostusta on syytä rukoilla myös kuluvalle vuodelle. Kristittyjen yhteinen rukous on todistus yhteisestä rakkaudesta Jeesukseen Kristukseen. Kristus on perusta, jolla kaikki kristityt seisovat. Rukous on taas jokaisen kristityn sydämen syke. Jeesuksen ja rukouksen pohjalta voidaan rakentaa siltoja opillisten eroavaisuuksien ja itselle vieraiden jumalanpalvelusmuotojen yli. Kristittyjen yhteinen rukous on konkreettinen vastaus Jeesuksen omaan pyyntöön ”että he yhtä olisivat”.

Tulevan Kristuspäivän kohokohtana on juhla, jossa jokaisen Suomen kunnan vaakunaviiri kannetaan ristinmuotoiseen lippulinnaan areenan keskelle. Tämä symboloi kristittyjen rukousta sen puolesta, että Jumalan pelastava tahto saisi toteutua mahdollisimman monen ihmisen kohdalla Suomen kaikissa kunnissa.

Kyseessä on kuitenkin enemmän kuin pelkkä symboli: ristinmuotoinen lippulinna on profeetallinen teko, joka julistaa Jeesuksen ristintyöhön perustuvaa Jumalan valtakunnan voittoa kaikista Paholaisen joukoista. Tämä on tarpeen aikana, jossa pimeyden vallat nostavat näkyvästi päätään yhteiskunnan rajuissa arvomuutoksissa ja jopa Paholaiselle pyhitetyissä tapahtumissa.

Kristittyinä meidän on yllättävän helppo unohtaa, että elämme hengellisellä sotatantereella. Ei voida odottaa, että Paholainen antaisi niiden levätä, jotka tekevät työtä temmatakseen sen valtakunnasta niin monta asukasta kuin mahdollista. Hengellinen sodankäynti on rukouksen usein unohdettu ulottuvuus. Tämä johtunee osittain siitä, että sen nimissä on toimittu epäterveesti, epäraamatullisesti ja jopa vahingollisesti.

Yksi voimakkaimmista hengellisen sodankäynnin muodoista on kristittyjen yhteinen rukous. Se lyö näkyvästi korville Paholaisen tavoitetta tuoda kristittyjen keskuuteen hajaannusta ja eripuraa. Ristin lipun liehuessa satavuotiaan Suomen yllä

Jumala kutsuu kristittyjä yksityiseen, seurakunnalliseen ja kristittyjen yhteiseen rukoukseen. Mikään aika ei ole parempaan tarkoitukseen käytettyä aikaa kuin se, jonka kristitty viettää polvistuneena.


Pekka Havupalo

Kirjoittaja on Turun helluntaiseurakunnan johtaja.


7/2017

UutisetHelluntaikirkon uusi johtaja ei toivo, että yhteisöön tultaisiin viranomaisten pakottamana.
PääkirjoitusYksi Suomen ja reformaation juhlavuoden merkittävimmistä hengellisistä tapahtumista on Turussa 2. joulukuuta järjestettävä Kristuspäivä. Sen tavoitteena on koota edustajia Suomen kaikista kunnista, ki...
Miten onEnsi syksynä toteutetaan helluntaiseurakuntien Parasta Suomelle -evankelioimiskampanja osana Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta. Kampanjaan valmistautuminen on parhaillaan käynnissä. Kampanjao...
UutisetSuomessa asuvien venäjänkielisten parissa vaikuttaa muutama vapaakristillinen seurakunta.
UutisetKan ja ViaDia solmivat yhteistyösopimuksen, jolla tähdätään päihdeongelmaisten kokonaisvaltaiseen auttamiseen.
UutisetSuurin osa [pakolaisista] pakenee oman maansa sisällä tai naapurimaahan. Parasta apua on paikalla annettu apu, tasavallan presidentti Sauli Niinistö lausui Yhteisvastuukeräyksen avaavassa puheessaan....
UutisetJo 170 seurakuntaa on ilmoittautunut Hyvä Sanoma -lehtikampanjaan.
UutisetLuterilaiset seurakunnat pohtivat sote-uudistuksen keskellä, miten varmistaa sairaalasielunhoidon jatkuvuus.

– Perustyö pysyy sinänsä samana, ei siinä mitään. Mutta kenen kanssa sopimukset tehd...
UutisetVaasan vankilassa järjestettiin 31. tammikuuta hengellisen musiikin konsertti, jossa esiintyi laulaja-evankelista Nina Åström yhtyeineen.

Konsertissa oli mukana suurin osa vankilassa vierailevi...
UutisetRomaninaisten tavoin musliminaiset joutuvat tinkimään kulttuurinsa mukaisesta pukeutumisesta työelämän sitä vaatiessa. Miehet pääsevät usein helpommalla.
UutisetKauhajoen helluntaiseurakunnassa 3.–5. helmikuuta pidetty Israel-konferenssi kiinnosti sekä uusia että vanhoja Israelin ystäviä. Lauantain seminaaripäivään osallistui noin 200 henkilöä, ja 130 oli muk...
UutisetIhmiset pyytävät usein esirukousta oman tai läheisen sairauden paranemisen puolesta, läheisten ihmisten ongelmien, ihmissuhdeasioiden ja yksinäisyyden puolesta, Tuomasyhteisön pappi Pirjo Kantala kert...
UutisetHengellinen liikehdintä keskittyy nyt pääosin kaupunkeihin.
UutisetKristillisen kustannusyritys LifeWay Christian Resourcesin johtaja Thom S. Rainer käsittelee sivustollaan thomrainer.com sunnuntaijumalanpalveluksen kello 11 suosion hiipumista. Hän on selvittänyt asi...
UutisetHelmikuun alussa uutisoitiin 12-vuotiaan kristityn tytön murhatun Pakistanissa. Viranomaiset vakuuttivat Tania Mariyam -nimisen tytön hukuttautuneen tammikuun lopussa kanaaliin. Jo tuolloin epäiltiin,...
UutisetDavid Bennett vastusti aiemmin kristinuskoa ja oli aktiivinen homojen oikeuksien puolestapuhuja. Nyt hän opiskelee teologiaa Britanniassa ja tukee brittipiispojen linjausta, jonka mukaan samaa sukupuo...
MielipideSanomalehti Keskisuomalaisen pääkirjoitus käsitteli 15.1.2017 kansainvälisen Open Doors -järjestön tammikuussa julkaisemaa vuosiraporttia, jonka mukaan kristityt ovat maailman vainotuin uskonnollinen...
MielipideSiitä on kulunut jo lähes yhdeksän vuotta, kun muutimme Koillismaalle. Poikani, joka oli silloin vielä alaikäinen, haki kesätöitä mainoslehtien jakajana. Koska hän oli alaikäinen, minun piti allekirjo...
MuutVainottuja kristittyjä palvelevan Open Doors -järjestön tuoreen raportin mukaan uskontoon kietoutunut nationalismi on keskeinen poliittinen syy kristittyjen vainoihin maailmassa.

Ilmiö ei ole u...
MuutEloa on paljon mutta työmiehiä vähän. Eikö meidän tulisi työskennellä yötä päivää?
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
ArtikkelitNäemme ympärillämme moraalisten arvostusten muuttuvan. Aikaisemmin huonoina pidettyjä asioita ei enää paheksuta kuten ennen, ja moraalisia vaatimuksia perustellaan uudella tavalla. Tätä kehitystä seur...
MuutYhdysvaltain uuden presidentin linja aborttiin, Israeliin ja uskonnonvapauteen vetoaa moniin kristittyihin. Vastustajat pitävät muslimienemmistöisiin maihin kohdistuvaa maahanmuuttokieltoa rasistisena...
PikavisiittiAntti Hirviniemi on Turun helluntaiseurakunnan nuorten aikuisten ja perhetyön pastori sekä työnohjaaja.

Kun kaipaan piristystä, soittelen kitaraa tai lähden koiran kanssa kuvaamaan lähiluontoa...
MuutHelsinkiläisen Ressun lukion uskonnon ja psykologian lehtori Johanna Jämsä on huomannut, että lukiolaisten pohjatiedot uskonnosta ovat heikentyneet (Kotimaa 5/17).

– Uskonnossa on nyt kaksi pak...
MuutVuosikymmeniä vankiloissa vierailleet ja siellä evankeliumia julistaneet lähetit tietävät, mitä molemminpuolinen luottamus merkitsee.
MuutYhteinen rukous inspiroi ja hoitaa pohjoisen kristittyjä.
Muut”Uusi esiin, mutta ei unohdeta myöskään vanhoja aarteita”, kirjoittaa Petri Kosonen Armo suuri -levynsä kansilehdellä.

Äänite onkin hieno yhdistelmä vanhoja ja uusia lauluja. Kosonen ei turhia...
MuutTurun Mikaelinseurakunnassa vierailevan ei välttämättä kannata odottaa messulta hiljaista hartautta eikä seurakunnan työntekijöiltä hillittyä käytöstä. Kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoo, miksi.
MuutTeologian tohtori Minna Heimola käsittelee uudessa ja suomalaisittain harvinaisessa kirjassaan, miten Raamattua on käytetty historiassa rasismin ja sorron oikeuttamiseen sekä toisaalta ihmisoikeuksien...
MuutVihtori ja Lilja Virolainen tulivat pakolaisina Inkeristä Suomeen.
MuutArmo tarjoaa joka päivä uusia mahdollisuuksia ihmiselle, joka turvautuu Jeesuksen ristintyöhön.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan