Vankilatyössä luottamus on tärkeintä

Seija Hirvilammi on tehnyt vapaaehtoista vankilatyötä noin viisikymmentä vuotta. Raimo Leppälä puolestaan aloitti vankilavierailut kolmekymmentä vuotta sitten. Heidän mukaansa vankilatyö on paitsi evankeliumin viemistä myös vankien ja heidän läheistensä kohtaamista sekä kokonaisvaltaista tukemista vankeudessa ja sen jälkeen.

– Tätä työtä ei voi tehdä ilman, että saavutetaan vankien, vankilapastorin ja koko vankilahenkilökunnan luottamus, Hirvilammi painottaa.

– Vankilan sääntöjä on kunnioitettava. Tehtävämme alkaa jo vankilan portilta, Leppälä lisää.

Vankiloiden lisäksi Hirvilammi ja Leppälä ovat vierailleet sairaaloissa, hoitokodeissa, päihdekuntoutuslaitoksissa ja erilaisissa asuntoloissa.

– Päihde- ja huumetyö sekä laitoksissa käynnit kulkevat koko ajan vankilatyömme rinnalla, molemmat toteavat.

”Riisu kengät jaloistasi”

– Kun menemme vankilaan, riisumme pois ylpeytemme, omat teot ja omavoimaisuuden. Olemme pyhällä paikalla, Jumalan käytössä, särkyneiden ihmisten keskellä, Hirvilammi sanoo ja viittaa Raamatun Joosean kirjan lukuun 5, jakeeseen 15. Siinä Joosuaa kehotetaan riisumaan kengät jaloistaan, ”sillä paikka, jossa seisot, on pyhä”.

Leppälä puolestaan tähdentää seurakunnan merkitystä.

– Vankilaan mennään seurakunnan lähettämänä ja siunaamana. Yksin ei pidä mennä sooloilemaan. Jonkin ryhmän mukana voi mennä kokeilemaan, miltä muurien sisällä vierailu tuntuu.

Hirvilammen lähettäjänä on Helsingin Lähetysseurakunta ja Leppälän Helsingin Saalem-seurakunta. Vangit kaipaavat aivan erityisesti, että joku kuuntelisi heitä. Tätä molemmat lähetit korostavat.

– On opittava tunnistamaan vangin aito hätä. Ei pidä antaa vangin vedättää, Hirvilammi huomauttaa. Leppälä ja Hirvilammi muistuttavat, että vankilalähetillä on vaitiolovelvollisuus. Hänen on myös sitouduttava vankilatyöhön.

Näille vankilatyön konkareille on kymmeniä vuosia vankien ja päihdekuntoutettavien parissa tehdyn työn tuloksena kertynyt kokemus, joka on samalla perusteellinen koulutus. Lisäksi he ovat olleet mukana useissa vankilatyöhön liittyvissä tapahtumissa ja koulutuksissa.

Nykyään useat vankilat edellyttävät vankilalähetiksi haluavalta vankila- ja kriminaalityön vapaaehtoiskoulutuksen suorittamista.

Läheisten tukemana

Hirvilammi vieraili ensimmäisen kerran vankilassa 16-vuotiaana äitinsä, vankilalähetti Rauha Lehtisen kanssa. Kyseinen vankila sijaitsi Helsingin Katajanokalla. Tämä kokemus vaikutti nuoreen tyttöön niin paljon, että hän alkoi seurata äitinsä jälkiä.

– Viikonloppuisin kiersimme äidin kanssa Katajanokan lisäksi Konnunsuon ja Sukevan vankiloissa sekä myöhemmin monissa muissakin vankiloissa ja laitoksissa.

Hirvilammin äiti on jo päässyt taivaan kotiin, mutta tyttären vankilalähetin työ jatkuu edelleen. Myös Hirvilammen oma tytär Erika Korhonen on ollut säännöllisesti mukana vankilavierailuilla ja ilahduttanut vankeja laulullaan. Lisäksi Seijan puoliso Erkki Hirvilammi on auttanut vaimoaan monissa käytännön asioissa sekä tukenut ja siunannut tätä työtä.

– Ilman läheisten kannustusta en varmaankaan olisi jaksanut näin kauan, Hirvilammi sanoo.

Ajatukseen yhtyy myös Raimo Leppälä. Hänen vuoden 2015 heinäkuussa edesmennyt Liisi-vaimonsa siunasi aina puolisonsa ennen jokaista vankilavierailua ja evankeliointimatkaa.

– Liisi leipoi usein pullia, joita sain sitten jakaa vierailujeni yhteydessä.

Kutsumustyö

Tultuaan uskoon vähän yli kolmekymmentävuotiaana Leppälä koki saaneensa Jumalalta kutsun evankelistaksi.

– Vankilatyö on yksi ovi, joka tuolloin aukeni. Olen tällainen Herramme arkisten asioiden juoksupoika.

Leppälä on toiminut vuosien aikana esimerkiksi Helsingin Saalem-seurakunnan vanhimmistossa, Israel-työssä sekä monissa järjestöissä vastuullisissa tehtävissä. Lisäksi  häntä pyydetään usein puhujaksi helluntaiseurakuntiin.

Jo vuosikausia kestäneestä pahanlaatuisesta verisyövästä huolimatta mies on jaksanut edelleen taivaltaa Jumalan viitoittamalla tiellä.

Hirvilammi ja Leppälä korostavat, että vankilalähetin työ perustuu Jumalan antamaan kutsumukseen.

– Veikko Hursti vei minut aikoinaan Pasilan kaatopaikalle, jossa näin, mitä kaikkea päihteet saavat aikaan. Siellä majailevien ihmisten tilanne jäi iäksi mieleeni, Hirvilammi muistelee.

Ei pelkoa

Hirvilammi ja Leppälä eivät ole koskaan pelänneet käydessään vankiloissa.

– Vankilassa on turvallisempaa kuin siviilissä, Hirvilammi huomauttaa.

– Vaikka olen ollut sellissä kahden kesken vangin kanssa, en ole koskaan kokenut pelkoa, Leppälä jatkaa.

Niin Hirvilammelle kuin Leppälälle tulee aika ajoin vankilan tai vankien itsensä taholta kutsuja kahdenkeskisiin keskusteluihin. Lähetit ovat huomanneet, että tällaisissa tapaamisissa vanki rohkenee avautumaan paremmin kuin esimerkiksi vartijan tai toisten vankien läsnä ollessa.

Unohtumattomia hetkiä

Kommelluksiltakaan ei voi aina välttyä. Kerran vartija unohti Leppälän Jokelan vankilan kirkkoon, jossa hän oli ollut puhumassa.

– Kirkosta johti ovi vankilapastorin huoneeseen, josta soitin portilla olevalle vartijalle. Näin pääsin pois lukkojen takaa.

Sekä Hirvilammi että Leppälä ovat Jumalalle kiitollisia siitä, että saavat tehdä vankilatyötä. Kun vanki tulee uskoon ja aloittaa uuden elämän Jeesuksen kanssa, vankilalähetti tietää, ettei työ ole mennyt hukkaan.

Leppälä on monta kertaa ilahtunut entisten vankien tai heidän omaistensa ottaessa häneen yhteyttä. Hän on myös kutsunut vankilasta vapautuneita kotiinsa ja auttanut heitä kaikin tavoin selviytymään siviilissä.

– Entiset vangit ovat olleet myös minun apunani. Kerran eräs vanki kantoi puolestani tietokonettani, Leppälä kiittelee.

Myös Hirvilammi on auttanut vapautuneita vankeja monin tavoin. Hän on ollut vankilan portilla vastassa vankeja ja käynyt heidän kanssaan hoitamassa käytännön asioita muun muassa sosiaalitoimistossa. Yhdessä miehensä kanssa Hirvilammi on vienyt vankeja  kalastamaan ja kesäisille retkille.

– Yksi kauneimpia kokemuksiani oli, kun sain vankilan kirkon alttarilla olla ehtoollisella yhdessä vankien kanssa. Siinä alttarilla kahden pitkäaikaisvangin välissä ymmärsin, kuinka olemme kaikki osalliset samasta armosta, Hirvilammi kiteyttää.


Mirjami Asikainen