Karismaattisuuden ikärajat

YLE tv1:n Perjantai-ohjelmassa keskusteltiin 10. helmikuuta helluntailaisiin ja karismaattisiin seurakuntiin liittyvistä ilmiöistä. Näkyvään rooliin ohjelmassa nousi kuvaus  helluntaiseurakunnan lastenleiriltä, jossa lapsia opetettiin puhumaan kielillä. Harmillista vain, että yhtään nykypäivän helluntailaista ei ollut tässä keskustelussa mukana. Se olisi tuonut ohjelmaan laajemman näkökulman ja tehnyt siitä laadukkaamman.

Kuvaus lasten öisistä rukouskokouksista puistatti. Osin siksi, että se oli elävästi kerrottua henkilökohtaista kokemusta, osin siksi, että se palautti monille mieleen joukon omia leirimuistoja. Monien helluntailaistenkin muutamat muistot leirien rukouskokouksista ovat aika samanlaisia kuin ohjelmassa haastatellulla Kaisa Klapurilla – siis ahdistavia ja pelottavia. Helluntailiikkeessä näistä asioista on puhuttu liian vähän, koska ne tekevät niin kipeää.

Omaa aikaansa heijastavat lastenleirit eivät suinkaan olleet ainoita joillekin lapsille pelkoa tuottavia asioita. Myös koulussa jaetut rangaistukset saattoivat olla nöyryyttäviä ja ihmisarvoa loukkaavia. Vanhan ajan yleistä kotikasvatuksen menetelmää kutsutaan nykyään kuritusväkivallaksi, joka on laissa kielletty. Kun menneisyyttä arvioidaan nykypäivän näkökulmasta, sorrutaan helposti anakronismiin eli väärään aikaan sijoittamiseen. Lasten ahdistavat kokemukset eivät kuitenkaan menetä merkitystään sillä, että ne ymmärretään nyt sijoittaa omaan aikaansa.

Monet entisajan lapsista ovat nykyisin vastuussa seurakuntien ja myös lasten toiminnasta. Kenties juuri omien kokemusten vuoksi lapsityön laatuun on alettu kiinnittää paljon huomiota. Työntekijöiden on käytävä nykyisin erityinen turvakoulutus voidakseen työskennellä lasten parissa, ja tuon koulutuksen oleellinen osa ovat terveen hengellisen toiminnan suojarajat. Lapset eivät ole pieniä aikuisia, eikä heille kuulu tarjota hengellisiä kokemuksia kopioina aikuisten maailmasta.

Lapset ovat kuitenkin avoimia hengellisille kokemuksille, vaikka heidän käsityskykynsä on vielä rajallinen. Silloin turvallisten aikuisten on tärkeä selittää, mistä hengellisissä ilmiöissä ja kokemuksissa on kysymys. Pyhän Hengen karismaattisella vaikutuksella ei sinällään ole ikärajoja.

Omat leirikokemukseni eivät johtaneet samanlaisiin kipuihin, joista Ylen ohjelmassa puhuttiin. Omalla kohdallani karismaattiset ilmiöt eivät jääneet vain lastenleirille, vaan ne olivat asioita, joita tapahtui myös seurakunnan kokouksissa. Siellä profetoijat ja kielilläpuhujat olivat kuitenkin tasapainoisia ja turvallisia aikuisia. Lisäksi he osasivat kertoa lapselle, mistä on kyse.

Näin pelottavat leirikokemukset tulivat terveen karismaattisuuden hoitamiksi.


Esko Matikainen

Kirjoittaja on Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja


8/2017

UutisetSuomalaisten kollektiivinen omatunto punnitaan uuden kansalaisaloitteen käsittelyssä.
PääkirjoitusYLE tv1:n Perjantai-ohjelmassa keskusteltiin 10. helmikuuta helluntailaisiin ja karismaattisiin seurakuntiin liittyvistä ilmiöistä. Näkyvään rooliin ohjelmassa nousi kuvaus helluntaiseurakunnan...
UutisetSeurakuntalaisten odotukset ja luovuus otettiin käyttöön: kymmenet ihmiset suunnittelevat yhdessä jumalanpalvelusta.
UutisetEvankeliumin ja liiketoiminnan yhdistelmällä voidaan puuttua esimerkiksi ihmiskaupan kaltaisiin ongelmiin.
UutisetAito avioliitto -nimeä kantava kansalaisaloite kaatui eduskunnan äänestyksessä viime perjantaina luvuin 120–48. Sen tarkoituksena oli kumota maaliskuun alussa voimaan astuva sukupuolineutraali aviolii...
UutisetToissa lauantaina pidetty muusikko ja äänittäjä Kaj Karjalaisen muistokonsertti kokosi mukavasti väkeä Helsingin Saalemiin.

Karjalainen työskenteli neljällä vuosikymmenellä satojen kristittyjen...
UutisetAikamedia Oy:n hallituksen kaikki jäsenet, Olavi Hakola, Jari Mikkola, Jyrki Palmi, Seppo Rajamäki ja Katri Valtari, ovat eronneet Aikamedian hallituksesta.

Väistyvän hallituksen tavoitte...
UutisetHelluntaiseurakuntien yhteisten rekisteröityjen palvelujärjestöjen eli Hyryn johtohenkilöt kokoontuivat päivittämään ajankohtaisia asioitaan Keravalle viime viikon maanantaina. Avainmedian toimitilois...
UutisetMinecraft on saanut nyt myös Raamattuun sijoittuvan peliympäristön.
UutisetKälviän helluntaiseurakunnan Menora-kuoro järjesti viime vuoden lopussa hyväntekeväisyyskonsertin, jonka tuotto kohdennettiin Romanian lasten auttamiseen. Apu tuli erittäin ajankohtaiseen tarpeeseen,...
UutisetFidan kehitysyhteistyöprojektissa Pohjois-Koreassa toiminut HLL Pirkko-Liisa Tarvonen väitteli viime perjantaina Itä-Suomen yliopistossa  Kuopiossa lasten ja nuorten suunterveyden hoidosta.
UutisetPresidentti valjasti viranomaiset ja oppilaitokset evankelisten kirkkojen suurkampanjan tueksi.
UutisetAustralialaislähtöinen Hillsong-seurakuntaverkosto aloittaa toimintansa Israelissa. Populaarista ylistysmusiikistaan tunnetuksi tullut, nopeasti kasvava liike perustaa tytäryhteisön Israelin suurimpaa...
UutisetIrakin pääkaupungissa Bagdadissa toimiva kristillinen radiokanava saa jatkossa tukea toimintaansa Suomesta. Medialähetysjärjestö Avainmedia on lupautunut auttamaan radioasemaa sekä taloudellisesti ett...
UutisetUsko maanviljelijän elämässä oli aiheena sveitsiläisten kristittyjen maataloustuottajien kokoontumisessa Pohjois-Sveitsin Wintherthurissa.

Noin 800 osallistujan viikonlopputapahtuma sisälsi ruk...
UutisetOman kotinsa avaaminen vieraille on helppo mutta mullistava tapa, jolla tavallinen rivikristittykin voi liittyä Jumalan missioon maailman pelastamiseksi, vakuuttavat amerikkalaispastorit Dustin Willis...
MuutAikamedia on tarttunut uskonpuhdistuksen merkkivuoden teemaan Leevi Launosen ja Elina Raution toimittamalla Yksin uskosta, yksin armosta -kokoelmateoksella, joka tarkastelee uskonpuhdistuksen merkitys...
MielipideOn se kumma, kun nyt ruvetaan valmistelemaan jopa lakia eutanasian puolesta. Ihmiselämää katkaistiin ensin alkupäästä, kun aborttilaki tuli voimaan, ja nyt sitä ryhdytään katkaisemaan loppupäästä.
...
MielipideTällä kysymyksellä haluan herätellä meitä tarkastelemaan, miten seurakuntalaiset kokevat oman kotiseurakuntansa. Jos koemme seurakunnan kodiksemme, se auttaa selviytymään elämässä vaikeinakin aikoina...
MielipideVilppulan Ajosharjulla, kauniin Ajosjärven rannalla, on komea Pihlajamäen kartano, joka tunnetaan helluntailiikkeen parissa paremmin nimellä Evankelistakoti. Vuosikymmenien aikana kodissa on asunut ja...
KolumniHarrastin joitakin vuosia sitten sellaista ulkonäköön keskittyvää lajia kuin body fitness, joka on kehonrakennuksen serkkulaji. Vaikka lajin arki keskittyi pitkälti salilla lihasten rääkkäämiseen, päi...
Miten onYle TV1:n Perjantai-ajankohtaisohjelmassa haastatellun ex-helluntailaisen Kaisa Klapurin kuvaukset lapsuuden kokemuksistaan Kälviän helluntaiseurakunnassa ovat nostattaneet keskustelua muun muass...
MuutSaarnattu Jumalan Sana tuli minua kohti, kovalla voimalla. Tiesin heti, että se oli minulle: ”Mutta se on minulla sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet lan...
MuutRakastan Israelia ja rakastan nuoria! toteaa Sarah Nyström pohtiessaan syitä lähteä mukaan leiriohjaajaksi jo toistamiseen.
MuutKari Honkanen torjuu ajatukset eutanasiasta. Tehokas saattohoito on armeliasta ja kuolevaa kunnioittavaa.
MuutUskovia kutsuttiin alussa opetuslapsiksi, joita tekemään heidät oli myös lähetetty. Mitä ajattomia opetuslapseuttamisen periaatteita voidaan oppia Timoteuksen elämästä?
PikavisiittiAnna Lehmuskoski on tamperelainen teologian ja pian myös yhteiskuntatieteiden maisteri sekä helluntailainen seurakunta-aktiivinen nainen.

Kun kaipaan piristystä, vaihdan kotona huonekalujen jär...
MuutEläkeläispastori Eino Sirkiä on kiitollinen kaikesta, romahtamisestakin (Sotahuuto 2/17).

Syksyllä 1963 Eino aloitti opinnot Helluntaiherätyksen Raamattukoulussa Katinalassa. Raamattukoulun jäl...
MuutKristillinen sielunhoitoterapia nojaa Raamatun arvoihin mutta huomioi koko ihmisen, tuoreet terapeutit toteavat.
MuutMäenlaskua, herkullisia laskiaispullia ja lounaaksi lihaisaa hernekeittoa – siinäpä oiva resepti onnistuneeseen laskiaisen viettoon.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan