Helluntailaiset kauneusihanteet

Harrastin joitakin vuosia sitten sellaista ulkonäköön keskittyvää lajia kuin body fitness, joka on kehonrakennuksen serkkulaji. Vaikka lajin arki keskittyi pitkälti salilla lihasten rääkkäämiseen, päivät kuluivat ulkonäköä tarkkaillessa, ja kuului siihen myös tietynlainen muu käyttäytyminen. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa surffailu, bloggailu ja ennen ja jälkeen -kuvien postailu. Näitä ennen ja jälkeen -kuvia liikkuu netissä edelleen, ja ne ovat vieläkin kovaa huutoa.

Kuinka pinnallista. Oi turhuuksien turhuus. Puhumattakaan siitä, miten ongelmallista tällaisten viestien lähettäminen on nuorille ja hieman vanhemmillekin identiteettikriisin ja huonon itsetunnon kourissa kärsiville.

Visuaalisuudessa on todellakin voimaa, ja niin on somessakin, kun tietynlaiset kuvat vyöryvät Facebookissa omaan uutisvirtaan niin, että muuta sinne ei sitten melkein mahdukaan. Toisaalta, onhan niissä hyvääkin: ne motivoivat terveellisempiin elämäntapoihin ja harrastamaan liikuntaa. Erilaiset poseeraukset edullisista kuvakulmista huutavat kuitenkin ennen kaikkea tietynlaista kauneusihannetta ja pyytävät hyväksyntää katsojilta.

Mutta onneksi meillä uskovaisilla ei tällaisia ongelmia ole. Me emme ole niin pinnallisia, ulkonäkökeskeisiä ja kauneus- ja sometuulten ohjailtavissa olevia meren aaltoja. Emmehän? Tätä aloin miettiä yhtenä aamuna, kun mietin nykyajan, ja miksei vähän jo ”vanhankin ajan”, todistuskulttuuria. Muistan, kun itse näyttelin uskoontulon jälkeen 16-vuotiaan mörkö-Saran kasvokuvia, joissa loisti pullea naama, hieman rastoiksi muuttunut musta tukka, musta silmämeikki, valkoiset huulet ja viisi lävistystä siellä sun täällä ympäri naamaa. Ja viereen asettelin lähes meikittömän, täysin lävistyksettömän, hymyilevän, hitusen vanhemman Saran, joka oli laihtunut kymmenen kiloa. ”Tätä Jeesus tekee!” voisi joku lohkaista.

Ja moni ajatteli, että tulin paremman näköiseksi. Miehet alkoivat vislailla perään ja muutenkin kiiteltiin. Seurakunnassa kehuttiin ja muutosta ihailtiin. Silloin olin hyvilläni, mutta enää en. Koska en halua, että sisäistä muutostani arvostellaan sillä, olenko laihtunut, käytänkö vähemmän meikkiä tai ovatko sormen päät kellertävät tupakan tervasta. Nämä kuitenkin olivat monien mielestä hyviä todistuksen aiheita; ulkoiset seikat siis! Vanhoja kuvia kaivettiin esiin, jotta nähtäisiin naamasta se selvä muutos, jonka Jeesus oli tehnyt.

Enää en postaile ennen ja jälkeen -kuvia someen sillä mentaliteetilla, että katsokaa, kuinka siistin näköisen Jeesus minusta teki. Jos laitan vanhan kuvan, laitan sen aivan eri syystä. Ja jos jotakin sanoisin tuolle 16-vuotiaalle mörkö-Saralle, niin sen, että sinä olet kaunis.


Sara Saarela

Kirjoittaja on kirjailija, teologian maisteriopiskelija ja seurakunnan sekatyöläinen.


8/2017

UutisetSuomalaisten kollektiivinen omatunto punnitaan uuden kansalaisaloitteen käsittelyssä.
PääkirjoitusYLE tv1:n Perjantai-ohjelmassa keskusteltiin 10. helmikuuta helluntailaisiin ja karismaattisiin seurakuntiin liittyvistä ilmiöistä. Näkyvään rooliin ohjelmassa nousi kuvaus helluntaiseurakunnan...
UutisetSeurakuntalaisten odotukset ja luovuus otettiin käyttöön: kymmenet ihmiset suunnittelevat yhdessä jumalanpalvelusta.
UutisetEvankeliumin ja liiketoiminnan yhdistelmällä voidaan puuttua esimerkiksi ihmiskaupan kaltaisiin ongelmiin.
UutisetAito avioliitto -nimeä kantava kansalaisaloite kaatui eduskunnan äänestyksessä viime perjantaina luvuin 120–48. Sen tarkoituksena oli kumota maaliskuun alussa voimaan astuva sukupuolineutraali aviolii...
UutisetToissa lauantaina pidetty muusikko ja äänittäjä Kaj Karjalaisen muistokonsertti kokosi mukavasti väkeä Helsingin Saalemiin.

Karjalainen työskenteli neljällä vuosikymmenellä satojen kristittyjen...
UutisetAikamedia Oy:n hallituksen kaikki jäsenet, Olavi Hakola, Jari Mikkola, Jyrki Palmi, Seppo Rajamäki ja Katri Valtari, ovat eronneet Aikamedian hallituksesta.

Väistyvän hallituksen tavoitte...
UutisetHelluntaiseurakuntien yhteisten rekisteröityjen palvelujärjestöjen eli Hyryn johtohenkilöt kokoontuivat päivittämään ajankohtaisia asioitaan Keravalle viime viikon maanantaina. Avainmedian toimitilois...
UutisetMinecraft on saanut nyt myös Raamattuun sijoittuvan peliympäristön.
UutisetKälviän helluntaiseurakunnan Menora-kuoro järjesti viime vuoden lopussa hyväntekeväisyyskonsertin, jonka tuotto kohdennettiin Romanian lasten auttamiseen. Apu tuli erittäin ajankohtaiseen tarpeeseen,...
UutisetFidan kehitysyhteistyöprojektissa Pohjois-Koreassa toiminut HLL Pirkko-Liisa Tarvonen väitteli viime perjantaina Itä-Suomen yliopistossa  Kuopiossa lasten ja nuorten suunterveyden hoidosta.
UutisetPresidentti valjasti viranomaiset ja oppilaitokset evankelisten kirkkojen suurkampanjan tueksi.
UutisetAustralialaislähtöinen Hillsong-seurakuntaverkosto aloittaa toimintansa Israelissa. Populaarista ylistysmusiikistaan tunnetuksi tullut, nopeasti kasvava liike perustaa tytäryhteisön Israelin suurimpaa...
UutisetIrakin pääkaupungissa Bagdadissa toimiva kristillinen radiokanava saa jatkossa tukea toimintaansa Suomesta. Medialähetysjärjestö Avainmedia on lupautunut auttamaan radioasemaa sekä taloudellisesti ett...
UutisetUsko maanviljelijän elämässä oli aiheena sveitsiläisten kristittyjen maataloustuottajien kokoontumisessa Pohjois-Sveitsin Wintherthurissa.

Noin 800 osallistujan viikonlopputapahtuma sisälsi ruk...
UutisetOman kotinsa avaaminen vieraille on helppo mutta mullistava tapa, jolla tavallinen rivikristittykin voi liittyä Jumalan missioon maailman pelastamiseksi, vakuuttavat amerikkalaispastorit Dustin Willis...
MuutAikamedia on tarttunut uskonpuhdistuksen merkkivuoden teemaan Leevi Launosen ja Elina Raution toimittamalla Yksin uskosta, yksin armosta -kokoelmateoksella, joka tarkastelee uskonpuhdistuksen merkitys...
MielipideOn se kumma, kun nyt ruvetaan valmistelemaan jopa lakia eutanasian puolesta. Ihmiselämää katkaistiin ensin alkupäästä, kun aborttilaki tuli voimaan, ja nyt sitä ryhdytään katkaisemaan loppupäästä.
...
MielipideTällä kysymyksellä haluan herätellä meitä tarkastelemaan, miten seurakuntalaiset kokevat oman kotiseurakuntansa. Jos koemme seurakunnan kodiksemme, se auttaa selviytymään elämässä vaikeinakin aikoina...
MielipideVilppulan Ajosharjulla, kauniin Ajosjärven rannalla, on komea Pihlajamäen kartano, joka tunnetaan helluntailiikkeen parissa paremmin nimellä Evankelistakoti. Vuosikymmenien aikana kodissa on asunut ja...
KolumniHarrastin joitakin vuosia sitten sellaista ulkonäköön keskittyvää lajia kuin body fitness, joka on kehonrakennuksen serkkulaji. Vaikka lajin arki keskittyi pitkälti salilla lihasten rääkkäämiseen, päi...
Miten onYle TV1:n Perjantai-ajankohtaisohjelmassa haastatellun ex-helluntailaisen Kaisa Klapurin kuvaukset lapsuuden kokemuksistaan Kälviän helluntaiseurakunnassa ovat nostattaneet keskustelua muun muass...
MuutSaarnattu Jumalan Sana tuli minua kohti, kovalla voimalla. Tiesin heti, että se oli minulle: ”Mutta se on minulla sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet lan...
MuutRakastan Israelia ja rakastan nuoria! toteaa Sarah Nyström pohtiessaan syitä lähteä mukaan leiriohjaajaksi jo toistamiseen.
MuutKari Honkanen torjuu ajatukset eutanasiasta. Tehokas saattohoito on armeliasta ja kuolevaa kunnioittavaa.
MuutUskovia kutsuttiin alussa opetuslapsiksi, joita tekemään heidät oli myös lähetetty. Mitä ajattomia opetuslapseuttamisen periaatteita voidaan oppia Timoteuksen elämästä?
PikavisiittiAnna Lehmuskoski on tamperelainen teologian ja pian myös yhteiskuntatieteiden maisteri sekä helluntailainen seurakunta-aktiivinen nainen.

Kun kaipaan piristystä, vaihdan kotona huonekalujen jär...
MuutEläkeläispastori Eino Sirkiä on kiitollinen kaikesta, romahtamisestakin (Sotahuuto 2/17).

Syksyllä 1963 Eino aloitti opinnot Helluntaiherätyksen Raamattukoulussa Katinalassa. Raamattukoulun jäl...
MuutKristillinen sielunhoitoterapia nojaa Raamatun arvoihin mutta huomioi koko ihmisen, tuoreet terapeutit toteavat.
MuutMäenlaskua, herkullisia laskiaispullia ja lounaaksi lihaisaa hernekeittoa – siinäpä oiva resepti onnistuneeseen laskiaisen viettoon.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan