Jättiläisten olkapäillä

Paavalin suhteessa Timoteukseen on jotain suurenmoista. Hän kutsuu nuorta työtoveriaan ”oikeaksi rakkaaksi pojakseen uskossa” ja ohjaa tätä lempeästi rohkaisten vahvistumaan armossa sekä säilyttämään sen hyvän, joka on tälle uskottu. Paavali oli ollut Timoteukselle esikuva opetuksessa, elämässä, ajattelussa, uskossa, pitkämielisyydessä, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä. Näyttää siltä, että ainakin Paavalin mielestä nuori Timoteus on myös uskollisesti pitäytynyt siinä, mitä oli oppinut.

Olisi mielenkiintoista lukea Raamatusta myös Timoteuksen kirjeitä. Sellaisia ei ole meille säilynyt, mutta on helppo kuvitella, kuinka kunnioittavasti Timoteus olisi puhunut edesmenneestä oppi-isästään. Perimätiedossa usein kuvataan, että Timoteus johti seurakuntaa Efesoksessa ”Paavalin voimalla ja Johanneksen rakkaudella”. Lopulta hänenkin tiensä johti hengellisen isänsä lailla marttyyrikuolemaan.

Timoteus sai hengellisen pääomansa Jumalalta Paavalin kautta. Varmasti hän vahvistui uskossaan ja tehtävässään myös niissä vaiheissa, joissa Paavali ei enää ollut mukana. Ehkäpä Timoteus saavutti jotain sellaista, johon Paavali ei ollut kyennyt omana aikanaan. Kuva, jonka Paavali meille nuoresta oppilaastaan antaa, kertoo kuitenkin sen, että mitä tahansa hän elämässään saavuttaisikaan, se perustuisi sille, mitä hän oli oppinut edelläkävijältään.

Varmaa on myös se, että suuri apostolikaan ei ollut täydellinen. Timoteus näki oppi-isänsä huonot puolet ja päivät. Hänellä itselläänkin oli omat kasvukipunsa. Ne eivät kuitenkaan rikkoneet heidän yhteyttään.

”Jos olen nähnyt muita kauemmas, se johtuu siitä, että olen seissyt jättiläisten harteilla.” Näin kerrotaan Sir Isaac Newtonin (1642–1727) sanoneen. On helppo kuvitella Timoteuksen ajatelleen samaan tapaan muistellessaan Paavalia. Syvä kunnioitus ja rakkaus oli vallinnut heidän välillään loppuun saakka.

Me, jotka tänä päivänä saamme etuoikeuden palvella Jumalaa ja ihmisiä, teemme hyvin, jos pidämme tämän mielessämme. Edellämme on kulkenut lukuisa joukko miehiä ja naisia, jotka raivasivat tietä ja mahdollistivat sen, missä me nyt saamme olla mukana. Monia heistä on edelleen joukossamme. Heidän ajatuksensa ja tapansa saattavat poiketa omistamme, ja virheitäkin on mahtunut matkan varrelle. Siitä huolimatta on elintärkeää säilyttää kunnioitus ja kuunnella viisautta, jota he matkallaan ovat kerryttäneet. Teemme hyvin ottaessamme sen vastaan. Mekin seisomme jättiläisten harteilla.

Vieläkö löytyisi Paavaleita ja Timoteuksia?

Petri Mäkilä

Kirjoittaja on pastori ja Aikamedian lehtien vastaava päätoimittaja.