Yleiskatsaus Raamattuun – Ei vain ”jumalallinen ohjekirja” tai lista käskyjä ja lupauksia
30.1.2024 | Gordon D. Fee, Douglas Stuart
Nuoruudessamme tutustuimme Raamattuun niin, että siitä luettiin vain yksittäisiä jakeita tai osia ja näin etsittiin Jumalalta ”päivän sanaa”. Ajateltiin, että tällaiset tavat olivat riittävän hyviä, sillä siten tutustuttiin jatkuvasti Jumalan sanan varmoihin lupauksiin. Menetelmällä oli kuitenkin myös varjopuolensa, sillä se opetti lukemaan tekstejä tavalla, joka ei yhdistänyt niitä Raamatun suureen kertomukseen.
Raamattu annettiin meille kertomuksen muodossa.
Raamattua on hyvä oppia lukemaan yhtenä kokonaisuutena. Ja vaikka sen kirjoja on luettava myös omina kokonaisuuksinaan, tulee aina olla tietoinen siitä, kuinka Raamatun jokainen kirja sopii hyvin laajempaan kertomukseen (ks. Kirjojen kirja 1, 106‒108).
Raamattu annettiin meille kertomuksen muodossa. Se on kaikkein suurin, Jumalan oma, kertomus. Se kertoo siitä, kuinka hän etsii meitä. Kertomus voidaan jakaa neljään osaan: luomiseen, syntiinlankeemukseen, lunastukseen ja täyttymykseen.
Jumala on kertomuksen päähenkilö, Saatana vihollinen, Jumalan kansan jäsenet taistelijoita, ja lunastus ja sovitus ovat kertomuksen ratkaisuja.
Luominen
Raamattu on Jumalan kertomus, joten se ei ala kätketystä Jumalasta, jota ihmiset etsivät ja jonka luokse Jeesus lopulta heidät johdattaa.
Raamatun kertomus alkaa Jumalasta kaiken Luojana. Se kertoo, että Alussa Jumala… Jumala on ennen kaikkea, hän on syy kaikkeen ja siksi kaiken yläpuolella. Hän on kaiken päämäärä. Hän seisoo kaiken alkupisteessä koko maailmankaikkeuden ainoana syynä koko sen laajuudessa ja monimuotoisuudessa. Ja koko luomakunnalla – koko historialla itsessään – on iankaikkinen Jumala, ja Kristuksen avulla sillä on lopullinen tarkoitus ja täyttymys.
Se kertoo, ettemme ansaitse mitään, mutta saamme kaiken.
Meille kerrotaan edelleen, että ihmiskunta on Luojan työn kruunaava kunnia – ihmiset ovat Jumalan kaltaisiksi tehtyjä olentoja, hänen kanssaan me voimme kommunikoida, ja hänessä me voimme iloita; me voimme suuresti tuntea hänen läsnäoloaan, rakkauttaan ja suosiotaan ja nauttia niistä.
Ihmiskunta on luotu Jumalan kuvaksi, ja siksi se voi ainutlaatuisesti elää Jumalan yhteydessä. Olemme kuitenkin luotuja olentoja, ja siksi meidät on tarkoitettu olemaan riippuvaisia Luojasta. Tämä on ilmaistu 1. Mooseksen kirjan luvuissa 1–2, mutta se toistuu ja kuulemme siitä monin tavoin läpi koko kertomuksen.
Syntiinlankeemus
Raamatun kertomuksen toinen osa on pitkä ja traaginen. Se alkaa 1. Mooseksen kirjan luvusta 3, ja synkkä teema kulkee läpi kertomuksen lähes sen loppuun asti (Ilm. 22:11, 15).
Tämä kertoo meille, kuinka mies ja nainen himoitsivat Jumalan kaltaisuutta. He valitsivat riippumattomuuden Luojasta.
Mutta ihmistä ei ollut tarkoitettu elämään sillä tavalla, ja tuloksena oli syntiinlankeemus – täydellinen ja traaginen lankeemus. (Tämä ei ole suosittu osa kertomusta, mutta sen hylkääminen on itsessään osa syntiinlankeemusta ja alku kaikille väärille teologioille.)
Meidät luotiin nauttimaan Jumalasta, olemaan hänestä riippuvaisia ja löytämään mielekkyys luotuina olentoina. Mutta nyt jouduimme Jumalan vihan alle ja koimme kapinointimme seurauksia. Syntiinlankeemuksen suurtuho on kolmitahoinen:
Olemme kadottaneet näkymme Jumalan olemuksesta ja luonteesta. Olemme itse syyllisiä, mutta siitä huolimatta syytämme Jumalaa: ”Miksi olet tehnyt meistä tällaisia?” ”Miksi olet niin julma?” Nämä valitushuudot kulkevat läpi ihmiskunnan historian. Näin meistä tuli epäjumalien palvojia, jotka tekevätkin jumalia omaksi kuvakseen.
Paavali ilmaisee sen näin: He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin ––. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. (Room. 1:22, 24–25.)
Paavali toteaa, että jos Jumala on kätketty, se johtuu siitä, että tämän maailman jumala on sokaissut mielemme niin, että vaikka etsimme Jumalaa, emme kykene löytämään häntä (ks. 2. Kor. 4:4).
Toiseksi syntiinlankeemus sai meidät vääristämään meissä olevan jumalallisen kuvan. Sen sijaan että olisimme rakastavia, anteliaita, uhrautuvaisia, harkitsevia, armeliaita – niin kuin Jumala on – meistä tuli itsekkäitä, rakkaudettomia, anteeksiantamattomia ja ilkivaltaisia.
Meidät on luotu Jumalan kuvaksi, ja siksi meidän tulisi edustaa Jumalaa kaikessa, mitä olemme ja teemme. Mutta opimmekin kantamaan Pahan kuvaa.
Kolmas seuraus syntiinlankeemuksesta oli Jumalan läsnäolon kadottaminen. Menetimme suhteen ja yhteyden Jumalaan, ja meistä tuli kapinallisia, kadotettuja ja syrjäytyneitä – luotuja, jotka rikkoivat Jumalan lait, hyväksikäyttivät hänen luomakuntaansa ja kärsivät syntiinlankeemuksen hirvittävistä seurauksista. Koimme rikkinäisyyttä, vieraantumista, yksinäisyyttä ja kipua.
Paavalin sanojen mukaan olemme syntimme tyrannian orjuudessa. Lisäksi välitimme oman rikkinäisyytemme kaikenlaisten rikki menneiden suhteiden muodossa toinen toisillemme (tästä on kirjoitettu laajasti 1. Mooseksen kirjan luvuissa 4–11).
Raamattu kertoo, että olemme langenneita, että meidän ja Jumalan välillä on suuri välimatka ja että olemme kuin eksyksissä olevat lampaat (Jes. 53:6; 1. Piet. 2:25).
Lunastus
Raamattu kertoo myös, että pyhä ja oikeudenmukainen Jumala, jonka moraalinen täydellisyys palaa syntiä ja luomakunnan kapinaa vastaan, on myös Jumala, joka on täynnä myötätuntoa, rakkautta ja uskollisuutta. Todellisuudessa Jumala sääli ja rakasti luotujaan, jotka kapinoivat ja hylkäsivät riippuvuussuhteensa häneen.
Tämä kapinointi sai heidät lankeamaan syvälle ja kokemaan syntisyytensä tuskan, syyllisyyden ja siitä johtuvan vieraantumisen Jumalasta.
Tämä on Jumalan kertomus hänen rakkaudestaan, armostaan, hyvyydestään ja anteeksiannostaan.
Mutta kuinka pelastua lankeemuksestamme johtuvasta epätoivosta? Kuinka nähdä, että Jumala on meitä varten, ei meitä vastaan (ks. Room. 8:31)? Kuinka saada kapinallinen vapaaehtoisesti vaihtamaan puolta ja jälleen löytämään ilon ja tarkoituksen? Tästä on kyse lunastuksessa.
Se on pisin osa Raamatun kertomusta. Luemme, kuinka Jumala tuli lunastamaan ja ennallistamaan meidät langenneet luomuksensa, jotta hän voisi palauttaa kadottamamme ymmärryksen Jumalasta, uudistaa meissä Jumalan kuvan ja uudelleen vahvistaa suhteemme häneen. Mutta lunastustarinassa kulkee tiukasti mukana toisena juonena myös jatkuva vastarintamme.
Jumala tuli Abrahamin luokse ja teki liiton hänen kanssaan siunatakseen häntä ja hänen kauttaan kansakuntia (1. Mooseksen kirjan luvut 12–50). Jumala teki liiton myös Abrahamin jälkeläisten, Israelin, kanssa, josta oli tullut orjakansa (2. Mooseksen kirja).
Ensimmäisen profeettansa Mooseksen avulla Jumala vapautti heidät orjuudesta ja teki liiton heidän kanssaan. Näin tapahtui, jotta Jumala olisi heidän Pelastajansa ja Suojelijansa ikuisesti ja että Jumala voisi olla ainutlaatuisesti läsnä heidän kanssaan kansojen keskuudessa. Mutta heidän tuli myös pitää liitto hänen kanssaan ja suostua siihen, että heidät uudistetaan Jumalan kaltaisuuteen. Siksi hän antoi heille lahjana lain ilmaisemaan, millainen hän on, ja suojelemaan heitä toinen toisiltaan (3., 4. ja 5. Mooseksen kirja).
Raamattu kertoo, kuinka ihmiset toistuvasti kapinoivat Jumalaa ja hänen lahjoittamaansa lakia vastaan. Kun heidät oli tuotu paimentolaisina viljelysmaahan (Joosuan kirja), he eivät luottaneet siihen, että heidän Jumalansa – paimentolaisten Jumala, kuten he olettivat – auttaisi myös satoa kasvamaan. Siksi he kääntyivät ympärillä olevien kansojen palvomien, maanviljelykseen liittyvien hedelmällisyyden jumalien Baalin ja Astarten puoleen.
Kansa koki useita sorron ja pelastumisen jaksoja (Tuomarien kirja). Jotkut tosin todella omaksuivat Jumalan luonteenlaadun (Ruut). Lopulta Jumala lähetti heille toisen suuren profeetan (Samuelin), joka voiteli heille ihanteellisen kuninkaan (Daavidin), jonka kanssa Jumala teki toisen liiton. Siinä ennustettiin, että yksi Daavidin jälkeläisistä tulisi hallitsemaan Jumalan kansaa ikuisesti (1. ja 2. Samuelin kirja).
Mutta valitettavasti mentiin taas huonoon suuntaan (1. ja 2. Kuninkaiden kirja; 1. ja 2. Aikakirja), ja Jumala rakkaudessaan lähetti heille profeettoja (Jesaja – Malakia), laulajia (Psalmit), viisaita (Job; Sananlaskut; Saarnaaja). Heidän jatkuva uskottomuutensa kasvoi niin suureksi, että Jumala lopulta tuomitsi kansansa niiden kirousten mukaan, joita oli luvattu luvuissa 3. Moos. 26 ja 5. Moos. 28. Jopa näihin tilanteisiin (ks. 5. Moos. 30) on annettu lupaus tulevaisuudesta (ks. esim. Jes. 40–55; Jer. 30–32; Hes. 36‒37), jonka mukaan tulisi uusi ”Daavidin poika” ja Jumalan Hengen vuodatus ihmisten sydämiin, jotta heistä tulisi eläviä ja he muuttuisivat Jumalan kaltaisiksi. Lopullinen siunaus tulisi myös koskemaan ihmisiä kaikista kansoista (”pakanoita”).
Lopulta juuri ennen loppusanoja meille kerrotaan, kuinka Jumala itse tulee ja on läsnä meidän kaltaisenamme. Hän syntyi sorretun kansan keskuuteen. Jeesus, Jumalan Poika, eli ja opetti heidän keskellään. Lopulta kuolemalla ja nousemalla kuolleista Jeesus voitti kaikki voimat, jotka olivat meitä vastaan, ja kantoi ihmisten kapinoinnista johtuneen syyllisyyden ja rangaistuksen.
Tässä on kertomuksen sydän: Rakastava, pelastava Jumala palautti kykymme nähdä, millainen hän todella on. Hän teki mahdolliseksi ennallistaa meidät Jumalan kuvaksi (ks. Room. 8;29; 2. Kor. 3:18), ja Hengen lahjan kautta hän tuli jatkuvasti läsnä olevaksi. Lunastus on ihmeellinen!
Raamattu kertoo meille Jumalasta, joka uhrasi itsensä kuolemalla rakkaudesta vihollisiaan kohtaan. Hän mieluummin koki ansaitsemamme kuoleman kuin olisi ollut erossa ihmisistä, jotka oli luonut iloksensa.
Jumala tuli kaltaiseksemme ja koki, millaista on olla ihminen. Hän kantoi syntimme ja hankki meille anteeksiannon ja sovituksen. Hän tavoittelee meitä kaikkia, jopa kaikkein pahimpia meistä, niin että voisi palauttaa meidät ilon täyttämään yhteyteen kanssaan.
Tämä on Jumalan kertomus hänen rakkaudestaan, armostaan, hyvyydestään ja anteeksiannostaan – ja kertomus siitä, kuinka tästä tuli meidän kertomuksemme. Se kertoo, ettemme ansaitse mitään, mutta saamme kaiken; että ansaitsemme helvetin, mutta saamme taivaan; että ansaitsemme pois pyyhkimisen ja hävittämisen, mutta saamme hänen hellän syleilynsä; että ansaitsemme torjumisen ja tuomion, mutta meistä tulee hänen lapsiaan. Me olemme hänen kaltaisiaan, jotta voimme kutsua häntä Isäksi. Tämä on Raamatun kertomus, Jumalan kertomus, ja samaan aikaan on myös meidän oma kertomuksemme. Itse asiassa hän jopa salli luomiensa ihmisten osallistua sen kirjoittamiseen!
Täyttymys
Koska kertomus ei ole vielä päättynyt, sen viimeistä kappaletta kirjoitetaan yhä. Kuitenkin tiedämme jo, miten viimeisessä luvussa käy.
Tämä kertomus eroaa muista, koska se on täynnä toivoa. Jeesus sanoi seisoessaan ystävänsä Lasaruksen haudalla: Minä olen ylösnousemus ja elämä ja Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin. Koska hän on ylösnousemus ja elämä, hän jatkoi: Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. (Joh. 11:25–26). Hän todisti tämän todeksi herättäen Lasaruksen kuolleista.
Jeesuksesta tuli noiden sanojen lopullinen todeksi näyttäjä, kun hän nousi kuolleista. Syntiset, uskonnolliset ihmiset tappoivat hänet, sillä he eivät sietäneet hänen läsnäoloaan keskuudessaan.
Ylösnousemuksestaan lähtien hän on ollut elämä ja elämän antaja kaikille, sillä hauta ei voinut pitää häntä vallassaan.
Lopuksi (lue Ilmestyskirja) Jumalan oikeudenmukaisuus tekee lopun suuresta vastustajasta ja kaikista, joissa on pysyvästi tämän kuva (ks. Ilm. 20). Jumala myös rakkaudessaan ennallistaa luomakunnan luomalla uuden taivaan ja uuden maan (ks. Ilm. 21–22).
Tämä on metanarratiivi, suuri kertomus, josta Raamatun kirjat ovat osia. Jokainen Raamatun kirja sopii tähän suureen kertomukseen.
Kun luet Raamatun kirjoja, mieti, kuinka ne sopivat suurempaan kertomukseen. Toivomme, että kysyt itseltäsi, kuinka myös sinä sovit siihen.
Opetus on tiivistetty katkelma (sivut 21–31) Gordon Feen ja Douglas Stuartin kirjasta Kirjojen kirja – Kuinka lukea Raamattu kirja kirjalta (Aikamedia 2023, suom. Matti Kuosmanen).
Pohdittavaksi
Luetko Raamattua vain osina vai kokonaisuutena?
Mitä Raamatun suuri kertomus (luominen, syntiinlankeemus, lunastus ja täyttymys) merkitsee sinulle?
Miten vastaisit kysymykseen ”Kuinka sinä sovit Raamatun suureen kertomukseen?”
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...