Siunauksen profeetallinen ulottuvuus - Profeetallinen näkökulma kuuluu siunauksen luonteeseen: siunaaminen on jotakin eteenpäin suuntautuvaa

Klaus Korhonen

Vanhan liiton aikana siunaamiseen liittyi usein profeetallinen ulottuvuus. Siunaaja lausui sanoja, jotka olivat merkityksellisiä siunattavan henkilön tai kokonaisen kansakunnan tulevaisuudelle. Tämä edellytti luonnollisesti sitä, että siunausta rukoilevan tuli nähdä tulevaisuuteen uskon silmin ja toimia uskossa.

Heprealaiskirje kertoo siitä esimerkkejä: ”Uskon tähden, tulevaisuus mielessään, antoi Iisak siunauksensa Jaakobille ja Eesaulle. Uskon tähden siunasi kuoleva Jaakob Joosefin kummankin pojan ja rukoili sauvaansa vasten kumartuneena. Uskon tähden puhui Joosef loppunsa lähetessä siitä, että Israelin kansa kerran lähtee Egyptistä ––.”1

Uskoa ja siunausta on mahdotonta erottaa toisistaan. Ilman uskoa kyse olisi vain uskonnollisesta rituaalista, jolla ei ole hengellistä merkitystä. Siunaus kuuluu uskon maailmaan, joka kuitenkin nivoutuu arjenläheisesti ihmisen elämään.

Siunaaminen Vanhassa testamentissa

Patriarkkojen aikana siunausrukouksella oli erityinen, kansakunnan tulevaisuuteen liittyvä merkitys. Niinpä Rebekka, kun Abrahamin palvelija nouti hänet Iisakin vaimoksi, sai kotoaan tulevaisuuteen suuntautuvan lähtösiunauksen: ”Tulkoon sinulle, sisarellemme, tuhat kertaa kymmenentuhatta jälkeläistä, ja jälkeläisesi ottakoot omakseen vihollistensa kaupungit.”2

Siunaus kuuluu uskon maailmaan.

Erityisen voimakkaasti tulevaisuuden verho avautui patriarkkojen kohdalla. Juutalaisen kansan kantaisä Abraham sai Jumalalta siunauksen, joka koski juutalaista kansaa mutta sulki vaikutuspiiriinsä jo kaikki maailman kansat: ”Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva suuri siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.”3

Raamatun tunnetuimpia siunauskertomuksia – kaikessa traagisuudessaan – on Iisakin pojalleen Jaakobille antama siunaus. Myös siihen liittyi vahva tulevaisuuden kuva: ”Jumala suokoon sinulle taivaan kastetta ja maan rehevyyttä, viljaa ja viiniä runsain määrin. Kansat palvelkoot sinua ja kansakunnat kumartakoot sinua.”4

Siunauksen viesti jatkui, kun Jaakob siunasi Joosefille syntyneet Efraimin ja Manassen sekä kaikki kaksitoista poikaansa. Myös näissä siunauksissa oli profeetallisia tulevaisuuden välähdyksiä. Juudan saama siunaus sisälsi messiaanisen ennustuksen: ”Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat.”5 Patriarkkojen aikana siunaus ja profetia olivat siis kietoutuneet toisiinsa – jopa niin, että siunaus oli samalla näky tulevaisuuteen.

Yksi Vanhan testamentin erikoisimmista kertomuksista liittyy Bileam-nimiseen näkijään. Israelilaisten leiriydyttyä mooabilaisten alueelle Mooabin kuningas Balak ei uskaltanut käydä taisteluun kansaa kohtaan, jota se piti itseään mahtavampana. Sen sijaan Balak lähetti Bileamille pyynnön, että tämä tulisi kiroamaan Israelia. Bileam menetteli Jumalan tahdon vastaisesti ja lähti matkalle. Kun hän kukkulalta näki Israelin, hän ei voinutkaan kirota sitä vaan lausui sen ylle siunauksen.

Balak suostutteli häntä toiseen ja kolmanteen yritykseen, mutta silloinkaan kirous ei onnistunut, vaan siunaus Israelin yllä tarkentui erämaan keskellä reheviin tulevaisuuden näkyihin: ”Kuinka ihanat ovatkaan sinun telttasi, Jaakob, sinun asumuksesi, Israel! Ne levittäytyvät kuin joenuomat, ne ovat kuin puutarhat virran varrella, kuin aaloepuut, Herran istuttamat, kuin setrit virran partaalla! Vesi läikkyy heidän sangoistaan, ja heidän kylvönsä on runsaasti kasteltu.”6

Vaikka Bileam saikin välitettäväkseen Israelille mahtavat tulevaisuudennäkymät, hänen nimensä jäi tottelemattomuuden ja vääryydestä saamansa palkan vuoksi varottavana esimerkkinä historiaan. Kiroamisen sijaan Bileam neuvoi Balakille toisen tien: vietellä israelilaiset palvelemaan epäjumalia ja harjoittamaan siveettömyyttä.7

Messiaaninen siunaus

Jeesuksen syntymään liittyi profeetallinen siunaustapahtuma. Tuodessaan lasta temppeliin Jeesuksen vanhemmat kohtasivat siellä Simeonin, joka oli saanut sisäisen vakuuden, ettei näkisi kuolemaa ennen Messiaan näkemistä. Kun Simeon kohtasi Jeesuksen vanhemmat, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa siunaten myös lapsen vanhempia.

Simeonin rukous sisälsi vanhempia hämmentävän profetian: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.” Siunatessaan Simeon kohdisti profeetalliset sanansa myös henkilökohtaisesti Marialle: ”Sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.”8 ´

Kantaisä Abraham sai Jumalalta siunauksen.

Edellisistä esimerkeistä voi havaita, että Vanhan liiton aikaiset siunausesimerkit pitivät usein sisällään profeetallisen sanoman. Siunaus käsitti ajallisen menestyksen, hedelmällisyyden ja vihollisten voittamisen. Sellaisena siunaus kosketti patriarkkoja ja valitun kansan tulevaisuutta. Samalla siunaukseen liittyi messiaaninen ulottuvuus. Messiaan odottaminen ei koskaan sammunut juutalaisen kansan sydämissä. Siunaus muistutti siitä, että Jumalalla on muutamaa sukupolvea laajempi suunnitelma kansalleen. Täyttymyksensä se sai Jeesuksen syntymässä.

Oliko siunauksen profeetallinen ulottuvuus ominaista vain Vanhan testamentin siunaustapahtumissa? Kieltämättä siunaamiseen tuli Kristuksen kautta kokonaan uudet ulottuvuudet. Ajalliseen menestykseen konkretisoituva siunauksen toivotus sai syvemmän luonteen. Tulevaisuuteen tähyävä odotus löysi täyttymyksensä. Siunaukseen tuli voimavaikutus, jota ennen voitiin vain kaivaten odottaa: Messiaan, Jeesuksen, elävä läsnäolo.

Profeetallisuutta ei silti voi erottaa uustestamentillisesta siunauksesta. Paavali muistuttaa Timoteusta siitä armolahjasta, jonka tämä sai profetian kautta, kun vanhimmat panivat kätensä hänen päälleen.9 Tämä kertoo siitä, että kätten päällepaneminen ei ollut vain yleistä hyvän toivotusta ja virkaan siunaamista, vaan siinä Timoteus profeetallisen vaikutuksen kautta sai varustuksia tulevaa työtään varten.

Siunaus rohkaisuna

Profetoimisen armolahja on tarkoitettu rakentamaan, kehottamaan ja lohduttamaan.10 Lahjan yksi tarkoitus on rohkaiseminen,11 joka kuuluu siunauksen perusominaisuuksiin. Monet voivat kertoa saaneensa profetian lahjan kautta rohkeutta edessä oleviin ratkaisuihin. Tavallisesti se on vahvistanut sitä sisäistä tuntemusta, joka heillä itsellään on jo ollut. Tällaisena profetian lahja on ollut monille suureksi siunaukseksi.

Siunauksen rohkaisevan puolen ei tarvitse esiintyä pelkästään rukouksen yhteydessä vaan myös rohkaisevina sanoina, toivotuksina ja asenteina. Erityisesti kasvatuksen asiantuntijat ovat viime vuosina kiinnittäneet huomiota siihen, mikä merkitys kannustavalla asenteella on lapsen kehitykseen ja itsetuntoon. Vastaavasti mitätöivä ja kielteinen asenne murentaa lapsen itsetuntoa ja voi viedä häneltä vielä aikuisiässäkin rohkeutta tarttua haasteisiin ja tehdä itsenäisiä päätöksiä.

Armoitettu kasvattaja voi nähdä potentiaalin, joka piilee vielä muilta näkymättömissä. Eräällä keskipohjalaisella paikkakunnalla käydessäni olin päivällisellä uskovan pariskunnan luona. He kertoivat, että heidän naapuristossaan pidettiin jo ennen heidän uskoontuloaan pyhäkoulua. Opettajana toiminut nainen kuului paikalliseen helluntaiseurakuntaan. Yksi pyhäkoululaisista oli pieni poika, joka innokkaasti osallistui lähes joka kerta pyhäkouluun. Opettaja oli saanut sisäisen varmuuden siitä, että pojasta tulisi vielä joskus sananjulistaja, ja kertoi sen joillekin ystävilleenkin. Pyhäkoulunopettaja siirtyi taivaan kotiin, mutta poika varttui isoksi, tuli uskoon ja on toiminut vuosia sananjulistajana ja seurakunnan paimenena. Opettaja näki tulevaisuuteen profeetallisin silmin.

Kannustavat sanat

Amerikkalainen Gary Smalley kirjoittaa siunauksen merkityksestä perhe-elämässä ja ihmissuhteissa: ”Jos ihminen syvällä sisimmässään tuntee, että tulevaisuus on täynnä toivoa ja iloitsee siitä, voi tämä asenne vaikuttaa hänen elämäänsä merkittävästi. Näin varustamme lapsemme, aviopuolison ja ystävät kirkkaalla valolla heidän elämäntielleen.” Kannustavat sanat voivat saada aikaan muutoksen, jota moittiminen tai tyytymättömyyden osoittaminen eivät koskaan saisi aikaan.

Smally varoittaa kuitenkin kohtuuttomista tulevaisuuden lupauksista. Liittyivätpä ne profetiaan tai muuhun kannustamiseen, ne voivat myös muodostua taakaksi. Jos esimerkiksi nuori ihminen kokee, että hänen olisi tehtävä jotakin, johon hän itse ei koe kiinnostusta, tai tuntee toisten odottavan jotakin hänelle vierasta, voi tällainen toisen ihmisen tulevaisuuden ohjelmointi olla jopa vahingoittavaa.

Kannustamisessa tarvitaan hienotunteisuutta siksi, että siinä liikutaan ihmisen itsenäisyyden ja herkimpien elämänalueiden lähimaastossa. Toisen tulevaisuuden ennustaminen on vastuullista, eikä sitä saisi koskaan tehdä kevyesti. Tarkkaa tulevaisuuden kuvaa määrittelemättä on turvallisempaa nostaa esiin esimerkiksi asioita, joissa kyseinen ihminen on lahjakas ja osaava. Johtopäätökset voi monissa tapauksissa jättää hänelle itselleen.

Profeetallinen näkökulma kuuluu siunauksen luonteeseen: siunaaminen on jotakin eteenpäin suuntautuvaa. Moni on esimerkiksi evankeliumin sanomaa välittäessään kyennyt näkemään inhimillisesti toivottamassa tapauksessa potentiaalin, sen, miksi Jumalan armo voi ihmisen muuttaa. Lukemattomat syvään syöksykierteeseen joutuneet ovat päässeet nousemaan kohdattuaan siunaavan asenteen ja tulevaisuuden näyn omaavia ihmisiä.

Teksti on toimitettu ja löytyy kokonaisuudessaan kirjoittajan kirjasta Siunausten kirja (Aikamedia 2016).

Viitteet: 1) Hepr. 11:20–22. 2) 1. Moos. 24:60. 3) 1. Moos. 12:2,3. 4) 1. Moos. 27:28,29. 5) 1. Moos. 49:10. 6) 4. Moos. 24:5–7. 7) Ilm. 2:14. 8) Luuk. 2:25–35. 9) 1. Tim. 4:14 (KR 1938). 10) 1. Kor. 14:3. 11) 1. Kor. 14:31. 12) Ef. 1:3. 13) 4. Moos. 6:27.

Siunauksen olemus

Raamattu on siunausten kirja. Erään laskelman mukaan siunaus eri muodoissaan esiintyy Raamatussa noin 700 kertaa. Silti sen määritteleminen ei ole helppoa. Siunaukseen liittyy jotakin salattua, ihmisen maailman ulkopuolelta tulevaa, joka koskettaa henkeämme mutta myös ajallista ja aineellista maailmaamme.

Raamatullisessa kielessä siunaus on Jumalan toimintaa, joka välittää hänen läsnäoloaan maailmaan. Siunauksen taustalla on Jumalan ihmisrakkaus ja hyvyys. Siksi Jumalan päämäärä on luoda läheinen yhteys ihmisen kanssa ja tehdä hänen elämänsä tasapainoiseksi ja onnelliseksi. Siunaus liittyy olennaisesti Jumalan pelastavaan työhön, jonka täyttymys tapahtui, kun Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen maailmaan: ”Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa”.12 Siunaus ja pelastus virtaavatkin rinnakkain läpi Raamatun sulautuen välillä yhdeksi suureksi uomaksi.

Siunauksen antaja on aina Jumala, mutta hän käyttää siunauksen välittäjänä myös ihmisiä. Vanhin käytössä oleva siunausrukous lienee Aaronin siunaus, joka tunnetaan myös Herran siunauksena. Siinä Jumala antaa ohjeen, johon hän lupaa sitoutua: ”Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni.”13 Uskovan korkein kutsumus ja etuoikeus onkin päästä toimimaan Jumalan työtoverina ja välittää hänen jumalallista vaikutustaan. Todellisuudessa ihminen voi siunata vain sitä, jota Jumala siunaa. Siksi kyse ei ole ainoastaan hurskaista toiveista tai ulkoa opituista kaavoista, vaan siunausrukous on voimantäyteinen ja vaikuttava sana.

Siunaaminen on ammentamista siunauksen lähteestä. Siunaushetkeä sävyttää Jumalan Hengen orastava ja uutta luova vaikutus. Siunaus ei ole ihmislähtöistä eikä sitä ansaita, vaan se on aina Jumalan armonosoitus ja lahja.

Kaikki yritykset määritellä Jumalan siunausta jäävät kuitenkin vaillinaisiksi. Siksi Johannes Norrbyn toteamus onkin oikeaan osunut: ”Siunaus on kallisarvoisin lahja, minkä Jumala ikimuistoisista ajoista on antanut valituilleen. Se on kallein perintö, minkä kuoleva isä jättää lapsilleen. Aaronin päivistä lähtien on siunauksessa yhdistynyt kaikki jumalanpalveluksessa saatu hyvä. Mutta kukaan ei voi sanoa, mitä siunaus oikein on. Se on ihme, kätketty aarre, sanomaton lahja. Ja kuitenkin se voidaan kokea.”