Siunauksen profeetallinen ulottuvuus - Profeetallinen näkökulma kuuluu siunauksen luonteeseen: siunaaminen on jotakin eteenpäin suuntautuvaa
Klaus Korhonen
Vanhan liiton aikana siunaamiseen liittyi usein profeetallinen ulottuvuus. Siunaaja lausui sanoja, jotka olivat merkityksellisiä siunattavan henkilön tai kokonaisen kansakunnan tulevaisuudelle. Tämä edellytti luonnollisesti sitä, että siunausta rukoilevan tuli nähdä tulevaisuuteen uskon silmin ja toimia uskossa.
Heprealaiskirje kertoo siitä esimerkkejä: ”Uskon tähden, tulevaisuus mielessään, antoi Iisak siunauksensa Jaakobille ja Eesaulle. Uskon tähden siunasi kuoleva Jaakob Joosefin kummankin pojan ja rukoili sauvaansa vasten kumartuneena. Uskon tähden puhui Joosef loppunsa lähetessä siitä, että Israelin kansa kerran lähtee Egyptistä ––.”1
Uskoa ja siunausta on mahdotonta erottaa toisistaan. Ilman uskoa kyse olisi vain uskonnollisesta rituaalista, jolla ei ole hengellistä merkitystä. Siunaus kuuluu uskon maailmaan, joka kuitenkin nivoutuu arjenläheisesti ihmisen elämään.
Siunaaminen Vanhassa testamentissa
Patriarkkojen aikana siunausrukouksella oli erityinen, kansakunnan tulevaisuuteen liittyvä merkitys. Niinpä Rebekka, kun Abrahamin palvelija nouti hänet Iisakin vaimoksi, sai kotoaan tulevaisuuteen suuntautuvan lähtösiunauksen: ”Tulkoon sinulle, sisarellemme, tuhat kertaa kymmenentuhatta jälkeläistä, ja jälkeläisesi ottakoot omakseen vihollistensa kaupungit.”2
Siunaus kuuluu uskon maailmaan.
Erityisen voimakkaasti tulevaisuuden verho avautui patriarkkojen kohdalla. Juutalaisen kansan kantaisä Abraham sai Jumalalta siunauksen, joka koski juutalaista kansaa mutta sulki vaikutuspiiriinsä jo kaikki maailman kansat: ”Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva suuri siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.”3
Raamatun tunnetuimpia siunauskertomuksia – kaikessa traagisuudessaan – on Iisakin pojalleen Jaakobille antama siunaus. Myös siihen liittyi vahva tulevaisuuden kuva: ”Jumala suokoon sinulle taivaan kastetta ja maan rehevyyttä, viljaa ja viiniä runsain määrin. Kansat palvelkoot sinua ja kansakunnat kumartakoot sinua.”4
Siunauksen viesti jatkui, kun Jaakob siunasi Joosefille syntyneet Efraimin ja Manassen sekä kaikki kaksitoista poikaansa. Myös näissä siunauksissa oli profeetallisia tulevaisuuden välähdyksiä. Juudan saama siunaus sisälsi messiaanisen ennustuksen: ”Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat.”5 Patriarkkojen aikana siunaus ja profetia olivat siis kietoutuneet toisiinsa – jopa niin, että siunaus oli samalla näky tulevaisuuteen.
Yksi Vanhan testamentin erikoisimmista kertomuksista liittyy Bileam-nimiseen näkijään. Israelilaisten leiriydyttyä mooabilaisten alueelle Mooabin kuningas Balak ei uskaltanut käydä taisteluun kansaa kohtaan, jota se piti itseään mahtavampana. Sen sijaan Balak lähetti Bileamille pyynnön, että tämä tulisi kiroamaan Israelia. Bileam menetteli Jumalan tahdon vastaisesti ja lähti matkalle. Kun hän kukkulalta näki Israelin, hän ei voinutkaan kirota sitä vaan lausui sen ylle siunauksen.
Balak suostutteli häntä toiseen ja kolmanteen yritykseen, mutta silloinkaan kirous ei onnistunut, vaan siunaus Israelin yllä tarkentui erämaan keskellä reheviin tulevaisuuden näkyihin: ”Kuinka ihanat ovatkaan sinun telttasi, Jaakob, sinun asumuksesi, Israel! Ne levittäytyvät kuin joenuomat, ne ovat kuin puutarhat virran varrella, kuin aaloepuut, Herran istuttamat, kuin setrit virran partaalla! Vesi läikkyy heidän sangoistaan, ja heidän kylvönsä on runsaasti kasteltu.”6
Vaikka Bileam saikin välitettäväkseen Israelille mahtavat tulevaisuudennäkymät, hänen nimensä jäi tottelemattomuuden ja vääryydestä saamansa palkan vuoksi varottavana esimerkkinä historiaan. Kiroamisen sijaan Bileam neuvoi Balakille toisen tien: vietellä israelilaiset palvelemaan epäjumalia ja harjoittamaan siveettömyyttä.7
Messiaaninen siunaus
Jeesuksen syntymään liittyi profeetallinen siunaustapahtuma. Tuodessaan lasta temppeliin Jeesuksen vanhemmat kohtasivat siellä Simeonin, joka oli saanut sisäisen vakuuden, ettei näkisi kuolemaa ennen Messiaan näkemistä. Kun Simeon kohtasi Jeesuksen vanhemmat, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa siunaten myös lapsen vanhempia.
Simeonin rukous sisälsi vanhempia hämmentävän profetian: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.” Siunatessaan Simeon kohdisti profeetalliset sanansa myös henkilökohtaisesti Marialle: ”Sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.”8 ´
Kantaisä Abraham sai Jumalalta siunauksen.
Edellisistä esimerkeistä voi havaita, että Vanhan liiton aikaiset siunausesimerkit pitivät usein sisällään profeetallisen sanoman. Siunaus käsitti ajallisen menestyksen, hedelmällisyyden ja vihollisten voittamisen. Sellaisena siunaus kosketti patriarkkoja ja valitun kansan tulevaisuutta. Samalla siunaukseen liittyi messiaaninen ulottuvuus. Messiaan odottaminen ei koskaan sammunut juutalaisen kansan sydämissä. Siunaus muistutti siitä, että Jumalalla on muutamaa sukupolvea laajempi suunnitelma kansalleen. Täyttymyksensä se sai Jeesuksen syntymässä.
Oliko siunauksen profeetallinen ulottuvuus ominaista vain Vanhan testamentin siunaustapahtumissa? Kieltämättä siunaamiseen tuli Kristuksen kautta kokonaan uudet ulottuvuudet. Ajalliseen menestykseen konkretisoituva siunauksen toivotus sai syvemmän luonteen. Tulevaisuuteen tähyävä odotus löysi täyttymyksensä. Siunaukseen tuli voimavaikutus, jota ennen voitiin vain kaivaten odottaa: Messiaan, Jeesuksen, elävä läsnäolo.
Profeetallisuutta ei silti voi erottaa uustestamentillisesta siunauksesta. Paavali muistuttaa Timoteusta siitä armolahjasta, jonka tämä sai profetian kautta, kun vanhimmat panivat kätensä hänen päälleen.9 Tämä kertoo siitä, että kätten päällepaneminen ei ollut vain yleistä hyvän toivotusta ja virkaan siunaamista, vaan siinä Timoteus profeetallisen vaikutuksen kautta sai varustuksia tulevaa työtään varten.
Siunaus rohkaisuna
Profetoimisen armolahja on tarkoitettu rakentamaan, kehottamaan ja lohduttamaan.10 Lahjan yksi tarkoitus on rohkaiseminen,11 joka kuuluu siunauksen perusominaisuuksiin. Monet voivat kertoa saaneensa profetian lahjan kautta rohkeutta edessä oleviin ratkaisuihin. Tavallisesti se on vahvistanut sitä sisäistä tuntemusta, joka heillä itsellään on jo ollut. Tällaisena profetian lahja on ollut monille suureksi siunaukseksi.
Siunauksen rohkaisevan puolen ei tarvitse esiintyä pelkästään rukouksen yhteydessä vaan myös rohkaisevina sanoina, toivotuksina ja asenteina. Erityisesti kasvatuksen asiantuntijat ovat viime vuosina kiinnittäneet huomiota siihen, mikä merkitys kannustavalla asenteella on lapsen kehitykseen ja itsetuntoon. Vastaavasti mitätöivä ja kielteinen asenne murentaa lapsen itsetuntoa ja voi viedä häneltä vielä aikuisiässäkin rohkeutta tarttua haasteisiin ja tehdä itsenäisiä päätöksiä.
Armoitettu kasvattaja voi nähdä potentiaalin, joka piilee vielä muilta näkymättömissä. Eräällä keskipohjalaisella paikkakunnalla käydessäni olin päivällisellä uskovan pariskunnan luona. He kertoivat, että heidän naapuristossaan pidettiin jo ennen heidän uskoontuloaan pyhäkoulua. Opettajana toiminut nainen kuului paikalliseen helluntaiseurakuntaan. Yksi pyhäkoululaisista oli pieni poika, joka innokkaasti osallistui lähes joka kerta pyhäkouluun. Opettaja oli saanut sisäisen varmuuden siitä, että pojasta tulisi vielä joskus sananjulistaja, ja kertoi sen joillekin ystävilleenkin. Pyhäkoulunopettaja siirtyi taivaan kotiin, mutta poika varttui isoksi, tuli uskoon ja on toiminut vuosia sananjulistajana ja seurakunnan paimenena. Opettaja näki tulevaisuuteen profeetallisin silmin.
Kannustavat sanat
Amerikkalainen Gary Smalley kirjoittaa siunauksen merkityksestä perhe-elämässä ja ihmissuhteissa: ”Jos ihminen syvällä sisimmässään tuntee, että tulevaisuus on täynnä toivoa ja iloitsee siitä, voi tämä asenne vaikuttaa hänen elämäänsä merkittävästi. Näin varustamme lapsemme, aviopuolison ja ystävät kirkkaalla valolla heidän elämäntielleen.” Kannustavat sanat voivat saada aikaan muutoksen, jota moittiminen tai tyytymättömyyden osoittaminen eivät koskaan saisi aikaan.
Smally varoittaa kuitenkin kohtuuttomista tulevaisuuden lupauksista. Liittyivätpä ne profetiaan tai muuhun kannustamiseen, ne voivat myös muodostua taakaksi. Jos esimerkiksi nuori ihminen kokee, että hänen olisi tehtävä jotakin, johon hän itse ei koe kiinnostusta, tai tuntee toisten odottavan jotakin hänelle vierasta, voi tällainen toisen ihmisen tulevaisuuden ohjelmointi olla jopa vahingoittavaa.
Kannustamisessa tarvitaan hienotunteisuutta siksi, että siinä liikutaan ihmisen itsenäisyyden ja herkimpien elämänalueiden lähimaastossa. Toisen tulevaisuuden ennustaminen on vastuullista, eikä sitä saisi koskaan tehdä kevyesti. Tarkkaa tulevaisuuden kuvaa määrittelemättä on turvallisempaa nostaa esiin esimerkiksi asioita, joissa kyseinen ihminen on lahjakas ja osaava. Johtopäätökset voi monissa tapauksissa jättää hänelle itselleen.
Profeetallinen näkökulma kuuluu siunauksen luonteeseen: siunaaminen on jotakin eteenpäin suuntautuvaa. Moni on esimerkiksi evankeliumin sanomaa välittäessään kyennyt näkemään inhimillisesti toivottamassa tapauksessa potentiaalin, sen, miksi Jumalan armo voi ihmisen muuttaa. Lukemattomat syvään syöksykierteeseen joutuneet ovat päässeet nousemaan kohdattuaan siunaavan asenteen ja tulevaisuuden näyn omaavia ihmisiä.
Teksti on toimitettu ja löytyy kokonaisuudessaan kirjoittajan kirjasta Siunausten kirja (Aikamedia 2016).
Raamattu on siunausten kirja. Erään laskelman mukaan siunaus eri muodoissaan esiintyy Raamatussa noin 700 kertaa. Silti sen määritteleminen ei ole helppoa. Siunaukseen liittyy jotakin salattua, ihmisen maailman ulkopuolelta tulevaa, joka koskettaa henkeämme mutta myös ajallista ja aineellista maailmaamme.
Raamatullisessa kielessä siunaus on Jumalan toimintaa, joka välittää hänen läsnäoloaan maailmaan. Siunauksen taustalla on Jumalan ihmisrakkaus ja hyvyys. Siksi Jumalan päämäärä on luoda läheinen yhteys ihmisen kanssa ja tehdä hänen elämänsä tasapainoiseksi ja onnelliseksi. Siunaus liittyy olennaisesti Jumalan pelastavaan työhön, jonka täyttymys tapahtui, kun Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen maailmaan: ”Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa”.12 Siunaus ja pelastus virtaavatkin rinnakkain läpi Raamatun sulautuen välillä yhdeksi suureksi uomaksi.
Siunauksen antaja on aina Jumala, mutta hän käyttää siunauksen välittäjänä myös ihmisiä. Vanhin käytössä oleva siunausrukous lienee Aaronin siunaus, joka tunnetaan myös Herran siunauksena. Siinä Jumala antaa ohjeen, johon hän lupaa sitoutua: ”Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni.”13 Uskovan korkein kutsumus ja etuoikeus onkin päästä toimimaan Jumalan työtoverina ja välittää hänen jumalallista vaikutustaan. Todellisuudessa ihminen voi siunata vain sitä, jota Jumala siunaa. Siksi kyse ei ole ainoastaan hurskaista toiveista tai ulkoa opituista kaavoista, vaan siunausrukous on voimantäyteinen ja vaikuttava sana.
Siunaaminen on ammentamista siunauksen lähteestä. Siunaushetkeä sävyttää Jumalan Hengen orastava ja uutta luova vaikutus. Siunaus ei ole ihmislähtöistä eikä sitä ansaita, vaan se on aina Jumalan armonosoitus ja lahja.
Kaikki yritykset määritellä Jumalan siunausta jäävät kuitenkin vaillinaisiksi. Siksi Johannes Norrbyn toteamus onkin oikeaan osunut: ”Siunaus on kallisarvoisin lahja, minkä Jumala ikimuistoisista ajoista on antanut valituilleen. Se on kallein perintö, minkä kuoleva isä jättää lapsilleen. Aaronin päivistä lähtien on siunauksessa yhdistynyt kaikki jumalanpalveluksessa saatu hyvä. Mutta kukaan ei voi sanoa, mitä siunaus oikein on. Se on ihme, kätketty aarre, sanomaton lahja. Ja kuitenkin se voidaan kokea.”
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...