Opetuslapsi kasvaa yhteydessä

Neljä varhaisnuorta istui olohuoneen pyöreän pöydän ääressä. He tutkivat isänsä kanssa Raamattua. Keskustellen he pohtivat lukemansa merkitystä elämäänsä. Pöydän ääressä istui myös kuudes henkilö. Pikkuveli, joka ei osannut vielä lukea, nupotti siinä muiden mukana. Ihaillen hän koki yhteyttä isompien kanssa, Ikuista ihmetellen.

Isän esimerkki ja vanhempien sisarusten todeksi eletty sydämen usko Jeesukseen imeytyi osaksi hänen olemustaan. Tulevina kouluvuosina poikaa ja hänen uskoansa koeteltiin koulussa kovin. Vanhempien sisarusten esimerkki kannusti häntä jatkamaan.

Moni tulee uskoon jo lapsena

Usko ja siinä kasvaminen tapahtuu parhaiten luonnollisessa vuorovaikutuksessa. Raamatun Timoteus näki, oppi ja kuuli Jumalan sanaa jo lapsena. Hänen äitinsä Euniken ja isoäitinsä Looiksen vilpitön usko välittyi hänelle omakohtaiseksi uskoksi.

Juutalaisen tavan mukaan usko oli läsnä arjessa tavalla, jonka lapset kykenivät omaksumaan. Synagogan opetus ja myöhempi Bar Mitzvah tukivat kotiopetusta.¹

Aasafin Psalmin 78 sanat kuvaavat uskovien israelilaisten iloista elämänasennetta. ”Mitä olemme kuulleet ja saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, sitä me emme heidän lapsiltaan salaa. Me kerromme aina viimeiseen sukupolveen asti Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastaan ja ihmeistään, joita hän on tehnyt.”

Joidenkin tutkimusten mukaan uskovista kristityistä aikuista 60–90 prosenttia on tullut uskoon 0–14-vuotiaina. Matthew Henry (1662–1714), Raamatun kommentaarien kirjoittaja, tuli uskoon 11-vuotiaana. Jonathan Edwards (1703–1758), Uuden Englannin herättäjä, tuli uskoon 7-vuotiaana. Corrie Ten Boom (1892–1983) tuli uskoon 5-vuotiaana.

Toisilla pysyvä muutos tulee aikuisena. Keski-iässäkin uskoon tulleista suurin osa on kuullut Jumalan sanaa jo lapsena. Eräs eläköitynyt vanginvartija oli tullut uskoon vanhemmalla iällä. Lastenleirillä aikoinaan kuultu sanoma muistui mieleen. Tämän jälkeen hän tahtoi aina osallistua lastenleirien järjestelyihin.

Uskovat esikuvat ja seurakuntayhteys

Varhaisnuoren ja nuoren ikään tulleelle uskovalle on merkittävää, että hän tuntee myös oman perheensä ulkopuolelta jonkun uskossa olevan kypsän kristityn. Tämä edesauttaa uskossa vahvistumista ja pysymistä. Eräs varhaisnuorena uskoon tullut mies kuvaili uskonsa alkuvaiheita. Hänen oma perheensä ei ollut uskossa, mutta erään kaverin perhe oli. Kaverin vanhempien elämänmyönteisyys teki vaikutuksen.

Timoteuksen uskoon vaikutti kohtaaminen Paavalin kanssa.

Ensimmäisellä lähetysmatkallaan noin vuosina 45–48 Paavali vieraili Lystrassa, Timoteuksen kotipaikkakunnalla. Tuolloin tapahtui ilmeinen ihme: rampa mies parani. Toinen asia oli uskovien vaino.

Jo alusta saakka Timoteukselle syntyi tasapainoinen kuva uskosta. Usko on keskellä arkea. Jeesus on siinä läsnä, mutta tämä ei tarkoita ”helppoa” elämää. Timoteus näki mallin uskovana elämisestä niin Euniken, Looiksen kuin Paavalinkin elämästä.²

Esimerkin voima toimii myös nykypäivänä. Tulipa henkilö uskoon missä iässä tahansa, ovat esikuvat ja ystävyys merkittäviä. Monelle oman puolison tai tutun elämästä näkyvä usko on merkittävää. Tarvitsemme kohtaamista ja elämänkokemusten jakamista. Timoteus kasvoi uskovien seurakunnan yhteydessä. Timoteusta nimitetään opetuslapseksi, kuten muitakin uskoon tulleita. Hänestä myös kerrotaan Apostolien tekojen luvussa 16, että ”Lystran ja Ikonionin veljet todistivat hänestä hyvää”.

Hengellinen kasvu on monella tavalla sidoksissa hengelliseen yhteisöön. Nämä opetuslapset näkivät Timoteuksen elämän, uskon ja luonteen kasvun. Seurakunnan vanhimmat mitä ilmeisimmin tunnistivat myös Timoteuksen armoituksen, johon viitataan toisaalla.³

Rinnalla kulkemista

Paavali tuli Lystraan myös toisella lähetysmatkallaan. Hän tahtoi ottaa Timoteuksen mukaan lähetystiimiinsä tälle lähetysmatkalle, joka ajoittui noin vuosiin 50–53.

Hengellisten vanhempien tuki ja ohjaus auttoivat opetuslapsen kasvua. Lähetysmatka jatkui Frygian, Galatian, Trooaksen, Samotraken, Neapolin, Filippin ja Tessalonikan kautta Bereaan. Yhteiset elämänkokemukset, aika ja käytännön elämä olivat kasvualustana hengelliseen luonteen kypsyyteen.⁴

Timoteus oppi ja kasvoi vastuisiin, kun hänelle annettiin tukea ja mahdollisuuksia. Hän jäi Silaksen kanssa Bereaan tukemaan vastauskoontulleiden seurakuntaa Makedoniassa. Ateenaan jatkanut Paavali kutsui heidät luokseen, ja he tapasivat Korintissa vuosien 51 ja 52 vaiheilla.⁵

Luottamus ja aidon arvostuksen osoittaminen auttavat myös aikuista kasvamaan hengellisesti. Korintista lähettämissään kirjeissä Tessalonikan seurakunnalle Paavali paljastaa Timoteuksen keskeisen roolin. Timoteus oli vahvistamassa tessalonikalaisia näiden ensiaskelissa Jeesuksen seuraajina.⁶

Kilvoittelu ja kasvu saivat varmasti voimaa vastavuoroisesta jakamisesta. Opetuslasten välinen vuorovaikutus ja yhteinen aika ovat luottamuksen kasvualusta. Luottamus, rakkaus ja kunnioitus edesauttavat arkojenkin asioiden jakamista.⁷ Tämänkaltainen tilivelvollisuus tai mahdollisuus kysyä ja kertoa kuulumisia on tavoittelun arvoista.

Kuulemista ja rohkaisua

Kasvu opetuslapsena ilmenee erityisesti luonteen kasvuna – Hengen hedelmänä. Kolmannella lähetysmatkalla, noin vuosina 54–58, Paavali lähetti nuoren Timoteuksen selvittämään Korintin seurakunnan kriisitilannetta. Siellä ihmissuhteet olivat monella tavalla solmussa ja kristillisen elämän moraalivalinnoissa oli haasteita.

Timoteuksen tehtävänä oli opettaa Paavalissa näkemiään kristillisen elämän periaatteita edelleen korinttilaisille. Tällaisen tilanteen tasapainoinen selvittäminen ja ihmisten rakkaudellinen kohtaaminen oli varmasti suuri luonteen haaste.⁸

Eräällä perheenisällä oli työelämässä haasteita ja jännitteitä. Avioliiton hoito ja esikoisen huomioiminen olivat jääneet vähälle. Kiristynyt työtahti otti veronsa, mikä heijastui kodin ilmapiiriin. Uskova ystävä oli suureksi tueksi tilanteessa. Vaikka perheenisä ei uskaltanut avautua ystävälleen tilanteesta, Jumala avasi ystävän silmät näyn kautta. Vastavuoroinen jakaminen auttoi jaksamaan.

Perheenisällä oli myös uskova isä. Sama, josta luimme aikaisemmin. Pyöreän pöydän opetuslapset olivat kasvaneet jo aikuisiksi, ja pöydän ympärillä oli kasvanut jo monia muitakin. Mies otti kuitenkin puhelimen käteensä ja soitti tälle hengelliselle isälleen. Toisinaan hän kertoi ahdistuksistansa ja kyseli neuvoja, toisinaan vain kyseli kuulumisia ja sai voimaa yhteydestä.

Suhde ja esimerkki säilyvät

Aivan kuten edellä olevasta esimerkistä huomaamme, suhde hengellisen vanhemman ja opetuslapsen välillä voi säilyä. Kuten isän ja pojan suhteessakin, siinä voi olla omat haasteensa eri aikoina, mutta taitava vanhempi osaa sopeutua uuteen rooliin.

Kasvu edellyttää jossakin vaiheessa myös tilan antamista ja irti päästämistä. Tämän jälkeen oikeus puhua toisen elämään ja kuulla siitä riippuu hyvin paljon luottamuksesta, joka on rakentunut yhteisestä ajasta. Jos sitä ei ole ollut, sitä voi pyrkiä rakentamaan. Se kannattaa.

Hengellisen vanhemman ja opetuslapsen välinen vuorovaikutussuhde muuttui siis vähitellen vastavuoroiseksi. Opetuslapsi kasvaakin näkemään myös toisten tarpeet. Hänestä itsestään voi tulla hengellinen vanhempi ja toisten tukija. Tällaisessa vaiheessa omasta hengellisestä vanhemmasta voi muodostua työtoveri ja mentori.⁹

Paavali jätti testamentin hengelliselle pojalleen

Timoteus oli Paavalin mukana, kun tämä vangittiin Jerusalemissa vuonna 58. Roomasta noin vuosina 61–63 kirjoitetuissa vankilakirjeissä Paavali mainitsee Timoteuksen olevan kanssaan.¹⁰

Myöhemmin, vuonna 64, Paavali ilmeisesti vapautettiin hetkeksi. Tuossa välissä hän kirjoitti Efesoksessa johtavana pastorina tuolloin toimineelle Timoteukselle ensimmäisen kirjeen. Siinä hän antaa neuvoja ja ohjeita, kuinka kohdata ja ohjata erilaisia ihmisiä – eli kuinka opetuslapseuttaa.¹¹

Kun Paavali vangittiin uudestaan, hän kirjoitti Timoteukselle toisen kirjeen. Se on kuin hengellisen vanhemman testamentti.

Siinä hän muistuttaa Timoteusta uskon perustasta, alkuvaiheista ja hengellisten vanhempien esimerkistä. Hän kehottaa evankelioimaan ja tekemään toisista opetuslapsia, hengellisiä aikuisia ja vanhempia. Hän viittaa omaan tulevaan marttyyrikuolemaansa ja kehottaa Timoteusta jatkamaan Jeesukselta saatua tehtävää.¹²

Timoteus näki, kuuli ja oppi Paavalin esimerkistä noin 20 vuoden ajan. Hän työskenteli tämän kanssa tai tältä tukea ja ohjausta saaden noin 17 vuoden ajan. Kun Paavali kuoli marttyyrikuoleman Roomassa noin vuonna 67, Timoteus jatkoi hänen jalanjäljissään. Esimerkin voima säilyi ja kannustaa meitä yhä.


Viitteet:

1) 2. Tim. 1:5; 3:14–15; 2. Moos. 12:26; 13:14; 5. Moos. 6:4–9, 20; Joos. 4:6–7; Ps. 78:3–4; Snl. 22:6.
2) Ap.t. 14:8–23; 16:1; 2. Tim. 3:10–11.
3) Ap.t. 14:21–23; 16:1–2; 1. Tim. 4:14.
4) Ap.t. 16:1–3.
5) Ap.t. 17:14–15; 18:5.
6) 1. Tess. 1:1; 3:1–6; 2. Tess. 1:1.
7) 1. Tess. 2.
8) Ap.t. 18:23–21:17; Ap.t. 19:22; 1. Kor. 4:16–17; 16:1, 10; 2. Kor. 1:1, 19.
9) Fil. 2:19–24.
10) Filem. 1:1; Kol. 1:1; Fil 1:1; 2:19–24.
11) 1. Tim. 1:3; 4:20.
12) 1. Tim. 1:5, 13–14; 2:2; 3:10–4:8.


Matti Niemelä

Kirjoittaja on Joensuun helluntaiseurakunnan johtava pastori.

Hengellinen vanhemmuus on hyvä sijoitus

Opetuslapsena kasvu on elämän kestävä prosessi. Hengellinen kasvu kohdistuu niin ajatuksiimme ja valintoihimme kuin luonteeseemme ja ihmissuhteisiimme. Siksi myös kasvun on tarkoitus jatkua, vaikka vuosia olisi jo takana.

Kasvaessamme hengelliseen vanhemmuuteen tarvitsemme toistemme tukea ja ohjausta. Opetuslapset on kutsuttu vastavuoroiseen oppimiseen, nöyryydessä, rakkaudessa ja keskinäisessä kunnioituksessa.

Oletko sinä jonkun opetuslapsi? Onko sinulla rinnalla kulkijoita tai ystäviä, joiden kanssa jakaa elämää? Koitpa orpoutta tai yhteyttä tässä asiassa, voit rohkaistua Jeesuksen sanoista: ”Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani –– Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:19–20).

Uskalla avata sydämesi ja sijoittaa jonkun toisen elämään. Se kannattaa!