Jokainen ihminen kaipaa rakkautta. Jokaisen on tärkeää saada myös kokea, että hän kelpaa sellaisena kuin on.
On kuitenkin monia ihmisiä, jotka eivät koe olevansa arvokkaita, ja he ovat valmiita tekemään melkeinpä mitä tahansa, jotta voisivat edes kerran kokea olevansa hyväksyttyjä ja rakastettuja. Hyväksynnän perässä juoksemisesta voi tulla orjuutta, johon koko elämä kietoutuu. Se säätää päivien lukujärjestyksen ja vaatii leijonanosan ajattelukapasiteetista.
Koska seurakunnissa opetetaan Jumalasta, jonka rakkaus on täydellistä ja ehdotonta, voisi luulla, ettei näitä ongelmia siellä ole. Kuitenkin arkikokemuksen mukaan myös suuri osa seurakuntalaisista kamppailee sen kanssa, että he eivät koe olevansa hyväksyttyjä. Jumalan saapuminen elämään ei tuonutkaan vapautusta. Joku kokee pettymystä ja pelkoa, mutta sinnittelee silti suorittaen oikeita ja hyviä asioita, koska ei uskalla toimia toisin. Joku toinen taas jättää kokonaan kristilliset yhteisöt, ehkä jopa uskon, koska ei muuten pysyisi enää järjissään.
Vihainen ja vaativa Jumala on sellainen, jota on toteltava – tai sitten hänet on unohdettava kokonaan.
Ongelman juurilla
Suurin osa seurakunnissa käyvistä ihmisistä tietää järjen tasolla, että Jumala on rakastava ja hänen armonsa on tarjolla kaikille ilmaiseksi. Tunnetasolla tämä asia voi kuitenkin olla vieras. Usein tietynlainen käytös, esimerkiksi pelot ja neuroosit, paljastavat, ettei Jumalan rakkautta ole pystytty sisäistämään.
Kun uskova päätyy ajattelemaan, ettei hän kelpaa Jumalalle, navigoiminen tämän kokemuksen juurille voi olla työläs ja pitkä prosessi. Syitä on monia, ja usein ne ovat kietoutuneet toisiinsa.
Ongelman ytimessä on useimmiten jumalakuva ja kokemus siitä, ettei uskovana riitä tai tule toisten ihmisten hyväksymäksi sellaisena kuin on. Jos esimerkiksi lapsi kokee, että häntä ei arvosteta ja rakasteta omana itsenään, hän alkaa käyttää erilaisia ”apukeinoja”: on tehtävä enemmän sen eteen, että häntä rakastettaisiin. On oltava kiltimpi, on kuunneltava tarkasti, mitä toinen haluaa, on hymyiltävä ja yritettävä vieläkin enemmän. Kun lapsi kasvaa tällaisten ajatusten kanssa, ajatustavasta tulee niin tavallinen, ettei hän lopulta edes tiedosta asiaa.
Myös aikuiset haluavat yhtä lailla ehdotonta rakkautta. Hekin voivat reagoida samalla tavalla kuin lapset, jos eivät koe tulleensa nähdyiksi ja hyväksytyiksi. Koska olemme koko ajan vuorovaikutussuhteessa toisten ihmisten ja omien rakkauden tarpeittemme kanssa, on selvää, että joskus tulee haavereita.
Jos olemme kokeneet jo lapsuudessa, ettei meitä hyväksytä ehdoitta, on todennäköistä, että heijastamme näitä kokemuksia aikuisena myös Jumalaan. Erityisesti suhde vanhempiin vaikuttaa siihen, miten näemme ja koemme Jumalan. Samoin muut tärkeät ihmissuhteet, varhaiset auktoriteetit ja vaikkapa esimerkiksi koulukiusaaminen vaikuttavat jumalakuvaamme.
Nurkan takana kyttäävä Jumala
On surullinen tosiasia, että moni ihminen ei osaa erottaa Jumalaa jumalakuvasta. Jumalakuva on meidän oma käsityksemme siitä, millainen Jumala on. Tämä kuva voi kuitenkin olla pahasti vääristynyt, kuten edellä todettiin. Myös seurakunnissa voidaan välittää sellaista jumalakuvaa, joka ei vastaa Raamatun antamaa käsitystä.
Kun vertaa omaa jumalakuvaa siihen, mitä Raamattu kertoo Jumalasta, voi löytää yllättäviä eroja. Moni esimerkiksi kokee taivaan Isän vanhaksi parrakkaaksi mieheksi, joka istuu oikeussalissa nuija kädessään valmiina sakottamaan ihmisiä kaikesta, mitä he tekevät väärin tai jättävät tekemättä oikein. Kun Jumala koetaan tällaiseksi, koko arki rakentuu miellyttämisen ja pelossa elämisen varaan, onhan kyse elämän tärkeimmistä asioista ja jopa ihmisen ikuisesta kohtalosta.
Ihminen saattaa myös rangaista itseään epäonnistumisista. Joskus illat ennen nukkumaanmenoa kuluvat siinä, että muistellaan päivän tapahtumia ja lasketaan epäonnistumisia. On vaikeaa nukahtaa tai hengittää, jos joutuu koko ajan pelkäämään rangaistusta, koska ei ole onnistunut kaikessa.
Tällainen kaikessa onnistuminen on muutakin kuin pelkkien hyvien tekojen tekemistä: se on itsensä täydellistä hallitsemista, korrektia käyttäytymistä, nauramista oikeissa kohdissa, toisten toiveiden ennakoimista ja hyvien ajatusten ajattelemista. Tällaisen ihmisen rukouselämä keskittyy pitkälti anteeksipyytämiseen ja sen aneluun, että saisi voimaa käyttäytyä oikein. Motiivi hyviin tekoihin nousee kuitenkin ennen kaikkea pelosta, eikä välttämättä siitä, että olisi oivaltanut muiden ihmisten arvon ja tuntisi heitä kohtaan rakkautta. Kyse on suorittamisesta eikä sen sisäistämisestä, että Jumala antoi alun perin tietyt pelisäännöt ihmisille, koska hän tahtoisi heidän säilyvän mahdollisimman ehjinä.
Sana voi parantaa
Me omaksumme teologisia käsityksiä seurakunnassa tai lukemalla hengellisiä kirjoja, ilman että aina edes huomaamme sitä. Siksi huolellinen Raamatun lukeminen ja tulkitseminen ovat ensiarvoisen tärkeitä seikkoja. Jumala on päättänyt ilmoittaa totuuden itsestään erityisen ilmoituksen eli Raamatun kautta, sen lisäksi, että hän myös itse tuli ihmiseksi. Jos haluamme oikeasti tuntea Jumalan, on tunnettava hänen Sanansa. Emme saa tyytyä nojaamaan kritiikittömästi ja sokeasti vain toisten ihmisten puheisiin tai omiin tunteisiimme hänestä.
On myös tunnistettava omat ”silmälasit”, joiden läpi Raamatun tekstejä lukee. Jokainen meistä lukee Raamattua omien oletustensa ja oman kulttuurinsa läpi.
Kun luemme esimerkiksi Jeesuksen kohtaamisesta Sykarin kaivolla naisen kanssa1, se ei juurikaan hetkauta meitä tasa-arvoisessa maassa eläviä ihmisiä, jotka olemme tottuneet siihen, että vastakkaiset sukupuolet voivat vapaasti jutella keskenään. Emme voi käsittää kertomuksen radikaalia viestiä hyväksynnästä, mikäli emme tiedä, että tuohon aikaan naisten kanssa ei juteltu – etenkään uskonnosta – koska heidän ajateltiin olevan vähä-älyisiä ja epäluotettavia.
Uskovat, jotka lukevat Raamattua miellyttämishaluisten ja rakkaudennälkäisten perfektionistien silmälaseilla, alleviivaavat sen tekstistä tavallisesti ne kohdat, jotka vaikuttavat erittäin ankarilta ja selkeiltä käskyiltä. Saattaa olla, että Jumalan rakkaudesta kertovat kohdatkin kuullaan usein oman pään sisällä ankaralla ja vihaisella äänellä tiuskaistuina lauseina. Tekstiä luetaan siis omista lähtökohdista käsin ja joskus jopa paniikinomaisesti vapautusta etsien – ja kuitenkin turhaan, koska oma kokemusmaailma huutaa, että ehdotonta rakkautta ei ole.
Ensimmäinen askel terveeseen ja tekstiä kunnioittavaan Raamatun tulkitsemiseen on siis tiedostaa omat lähtökohdat. Se on myös askel eheyteen. Jumalan sanan totuus voi eheyttää meitä, mutta se vaatii raamatuntulkintaperiaatteiden ymmärtämistä. Tämä tarkoittaa sitä, että otamme kulloinkin kyseessä olevan Raamatun kirjan tekstilajin, tulkintaperiaatteet sekä tekstin omien aikalaisten olosuhteet ja kulttuurin huomioon, emmekä anna omien oletustemme ja kipujemme määrätä sitä, mitä teksti sanoo.
Pään kautta sydämeen
Kiltin ja täydellisen uskovan syndrooma voi siis johtua monista tekijöistä. Jotta Jumala voisi vapauttaa uskovan tällaisesta orjuudesta, on etsittävä totuutta. Ja sen sijaan, että antaisimme kokemustemme liiaksi määrittää sitä, kuka Jumala on, on parempi etsiä häntä sieltä, missä hän on itse määritellyt itsensä: Raamatusta.
Toisaalta Raamatun sanakin saattaa alleviivata Jumalan ankaruutta ja vaatimuksia, mikäli omia raamatunlukusilmälaseja ei tunnisteta.
Vapaus, johon Jumala ihmisiä kutsuu, on vapautta syntitaakasta, mutta sen lisäksi se on myös vapautumista vääristä käsityksistä. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä, että uskovien tulisi uudistua mieleltään.2 Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että otamme omat käsityksemme avoimeen tarkasteluun.
Tieto voi joskus lisätä tuskaa, kun tunnistamme itsessämme sellaisia taipumuksia ja käsityksiä, jotka eivät ole olekaan raamatullisia. Mutta tieto voi myös parhaassa tapauksessa vapauttaa, kunhan se menee pään kautta sydämeen saakka. Rehellisyys itseä ja omia kipuja kohtaan on eheytymisen alku.
Viitteet: 1) Joh. 4. 2) Room. 12:2.
Sara Saarela
Kirjoittaja on kirjailija ja teologian kandidaatti.
Positiivinen perfektionismi ja kiltteys
Perfektionismista ja kiltteydestä puhutaan nykyään paljon. Nyt on luvallista vapautua kiltteyden kahleista ja ”pahasta” perfektionismista.
Tässä keskustelussa saattaa kuitenkin käydä niin, että mikäli ihminen huomaa itsessään perfektionismin piirteitä, se herättää hänessä suurta huolta ja häpeää: Olenko minä tällainen? Minun on siis pakko muuttua.
On ihmisiä, jotka kipuilevat sen kanssa, että he eivät ole ”parantuneet” näistä ominaisuuksista, vaikka ovat käyneet läpi esimerkiksi pitkän terapian ja kokevat muuten eheytyneensä. Ihminen, joka on syntynyt perfektionismille ja kiltteydelle altistavien ominaisuuksien kanssa, on ansainnut armon ja hyväksynnän. On vaarallista, jos alamme kaivamalla kaivaa sisintämme, pakkoanalysoimme itseämme ja teemme ongelman sellaisesta, mikä ei ole ongelma. Jotkut ihmiset ovat luonnostaan kilpailuhenkisiä, sisäänpäin kääntyneitä tai esimerkiksi empaattisempia kuin toiset. Siksi saattaa käydä niin, että lopulta ihmisen korjatessa itseään hän alkaakin käydä käsiksi sellaiseen ainekseen, joka on hänen oma luontainen ominaisuutensa.
Mikäli perfektionismi ja kiltteys kuitenkin saavat sairaalloisia ja orjuuttavia muotoja, on asialle tehtävä jotakin. Silloin voi hakeutua esimerkiksi sielunhoitoon tai terapiaan.
Mutta on hyvä myös tiedostaa, mitä hyviä puolia tällaisissa piirteissä on, kun ne kykenee hallitsemaan ja valjastamaan voimavaraksi. Sen sijaan, että perfektionismi olisi pelkkää pakonomaista suorittamista, se on myös ahkeruutta, huolellisuutta, asioiden tarmokasta aikaansaamista ja jämptiyttä. Kiltteys taas on ystävällisyyttä, valmiutta sovitella ja antaa tilaa toisille.
Nämä voivat siis olla myös elämää rikastuttavia piirteitä, jos niihin kykenee suhtautumaan oikein ja niitä pystyy hallitsemaan siten, etteivät ne saa ylivaltaa ihmiseen.
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...