Lue juostessa - Miten voisimme kirkastaa yhteistä näkyä ja edetä määrätietoisesti sitä kohti?

Anniina Jakonen

Yhdysvalloissa tehtiin eläinkoe, jossa tutkittiin hiirten motivaatiota ja kestävyyttä eri olosuhteissa. Aluksi hiiret jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän hiiret laitettiin vesiastiaan uimaan päämäärättömästi. Näin tutkittiin, kauanko ne jaksaisivat pysytellä pinnalla. Hiiri ei ole vesieläin. Sitä ei ole tarkoitettu liikkumaan vedessä. Niinpä kymmenessä minuutissa ryhmän sitkeimmätkin alkoivat vajota.

Toinen ryhmä hiiriä laitettiin myös uimaan, mutta nyt niiden edessä kuljetettiin hiirten herkkupaloja. Toisin sanoen hiirille tarjottiin motivaatio ja päämäärä uimiseen. Ne eivät tavoittaneet herkkuja, mutta näkivät ne jatkuvasti silmiensä edessä. Näky antoi niille voimaa pinnistellä. Ero oli huikea: nämä hiiret jaksoivat uida jopa 70 tuntia!

Heprealaiskirjeessä meitä kehotetaan juoksemaan sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, ja suuntaamaan katseemme Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Meitä muistutetaan tiukimpinakin hetkinä ajattelemaan häntä, jotta emme menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.1

Näyn, tavoitteen, motivaation ja keskittymiskyvyn oikein suuntaamisen merkityksestä muistuttaa myös Paavali sanoessaan, ettei hän juokse päämäärättömästi eikä nyrkkeillessään huido ilmaan.2

Näyn merkitys on mittaamaton niin yksilölle kuin seurakunnallekin. Juuri siksi löydämme Habakukin kirjasta vahvat sanat: ”Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea. Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy.”3

Mitä sinä näet silmiesi edessä ”uidessasi vesiastiassa”? Mikä saa sinut pinnistelemään yli voimiesi ja pysymään pinnalla? Alatko vajota kymmenessä minuutissa vai suuntaatko katseesi voimia antavaan näkyyn?

Pienten alkujen päivät

”Se, joka epäillen katseli vaatimatonta alkua, on iloitseva nähdessään viimeisen kiven Serubbabelin kädessä.”4 Katseletko epäillen vaatimatonta alkua omassa elämässäsi tai seurakunnassasi? Näyttääkö sinusta kaikki niin kovin pieneltä ja heiveröiseltä? Ajatteletko, että olisi parempi olla yrittämättä mitään ja onnistua siinä kuin yrittää jotakin ja epäonnistua siinä?

Näky on laaja-alainen suunnitelma, jota kohti pyritään. Se on toimintaa hallitseva ja ohjaava näkemys siitä, mihin pitäisi olla menossa. Jos näkyä ei ole, ihminen kiertää kehää ja alkaa upota, kuten tutkimuksen hiiret. Tämä voi tapahtua yhtä hyvin pienessä kuin suuressa seurakunnassa tai kenen tahansa meistä elämässä. Lopulta näyn puuttuminen ja elämän näköalattomuus johtavat lannistumiseen.

Ilman näkyä ihminen kiertää kehää.

Jumala ei koskaan anna näkyä viihteeksi, vaan näyllä on tosi merkitys. Näky ohjaa arkipäivän valinnoissa kohti päämäärää. Vaikka näyn toteutuminen viipyisi, jokainen päivä on askel sitä kohti. Näky on kuin punainen lanka, joka antaa merkityksen uuteen päivään, naapurisi kohtaamiseen, pieneen pyhäkouluryhmääsi, voiman seurakunnan tapahtumien järjestämiseen ja innon toimia vähäpätöiseltäkin näyttävillä resursseilla. Jeesus opetti, että uskoakin tarvitaan vain sinapinsiemenen verran kokonaisen vuoren siirtämiseen.5 Pienessä on siis voimaa! Älä pidä halpana pienten alkujen päivää.

Jo nyt!

Raamatullisen perspektiivin mukaan meidän ei tulisi kiinnittää katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, siihen lopulliseen päämäärään, mikä on vasta tulossa.6 ”Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa.”7

Vaikket näkisi vielä elämäsi vaikutuksia, esirukoustesi tuloksia tai työsi hedelmiä, älä lannistu. Silti jo nyt voit iloita. Mitä erinomaista on siinä, jos iloitsemme vasta sitten, kun kaikki on suurta ja valtavaa? Iloitaan jo nyt! Iloitaan Herrasta, joka vie työtään eteenpäin. Iloitaan Jumalasta, joka pelastaa. Iloitaan siitä, että Jumala voi käyttää meitä, haluaa käyttää meitä ja tulee käyttämään meitä valtakuntansa eteenpäin viemiseksi, jos vain haluamme olla hänen käytettävissään. Iloitaan myös siitä, että näky toteutuu varmasti ja ajallaan.

Pienten alkujen päivien tavoite on, että Herran sana menestyy.8 Herra on Jumala, eikä ihminen. Hän on luotettava ja pysyy sanojensa takana. Siksi hän pitää huolen, että hänen Sanansa toteutuu. Saat luottaa siihen. Luottaessasi tapahtuu ihmeitä: Tiesi avataan askel askeleelta.9

Käytä sitä, mitä sinulla on

Ensimmäisen Aikakirjan 11. luvussa kerrotaan Daavidin parhaista sotureista. Heistä yksi oli Eleasar. Erään kerran hän joutui yksin puolustamaan kokonaista peltoa vihollisheimo filistealaisia vastaan. Kaikki muut Israelin sotaväestä olivat lähteneet pakoon filistealaisten tieltä.

Eleasar asettui keskelle peltoa puolustautumaan. Mutta miksi ihmeessä hän asettui pellon keskelle? Eikö olisi ollut strategisempaa edetä suunnitellusti yhdestä kulmasta? Niin tai näin, Eleasar löi kookkaat filistealaiset ja Herra antoi epätoivoiselta näyttäneessä tilanteessa suuren voiton!

Ehkä sinustakin tuntuu, että olet aivan yksin. Joudut puolustautumaan vihollisia vastaan yksin. Kaikki muut ovat jo paenneet. Mene keskelle peltoa, mene seurakuntasi keskelle. Kerro, mitä vastaan ja minkä vuoksi taistelet. Kuuluta näkyä, jotta saisit siitä yhteisen. Ja vaikka jäisitkin yksin keskelle peltoa, Herra on voimallinen antamaan sinulle suuren voiton.

Ensimmäisessä Aikakirjassa kerrotaan, kuinka toinen Daavidin sotureista, Benaja, surmasi suurikokoisen, viisi kyynärää eli lähes kolme metriä pitkän egyptiläisen.10 Tällä oli kädessään keihäs, paksu kuin kangaspuiden tukki, mutta Benaja meni sauva kädessä häntä vastaan. Vähäpätöiseltä näyttävän aseensa kanssa hän eteni rohkeasti ja käytti sitä, mitä hänellä oli. Sauva oli kuin tulitikku verrattuna vihollisen jättimäiseen keihääseen. Se ei kuitenkaan estänyt Benajaa toimimasta.

Käytä sinäkin sitä, mitä sinulla on. Ehkä se näyttää vaatimattomalta, mutta vie kuitenkin voittoon. Kenties sinulla on halu toimia – käytä sitä! Tai ehkä sinulla on uusia ideoita – uskalla käyttää niitä! Löytyykö seurakunnastasi joku, jolla on viisautta opastaa ja neuvoa muita? Tai toinen, jolla on mahdollisuus antaa aikaansa toisten hyväksi tai rahoittaa seurakunnan toimintaa?

Käyttäkää yhdessä juuri sitä, mitä teillä on, niin taistelusta tulee yhteinen, näystä kasvaa yhteinen – ja voitosta tulee mahtava. Älkää pelätkö vihollisia! Taistelkaa veljienne, poikienne ja tyttärienne, vaimojenne ja kotienne puolesta.11

Portit ja ovenpielet

Hengellisessä yhteydessä käytetyt käsitteet näky, kutsumus, missio, visio, tavoite ja päämäärä menevät toisinaan iloisesti sekaisin. Näky on usein jotain suurta ja valtavaa. Se kuulostaa hyvin hengelliseltä ja Jumalalta tulleelta, eikä sitä usein siksi uskalleta kyseenalaistaa.

Näystä onkin helppo puhua niin kauan kuin se pysyy riittävän abstraktina. Kaikkihan me haluamme, että evankeliumi leviää ja ihmiset tulevat uskoon. Vaikeampaa on sanoa, miten se tehdään.

Yritä siksi täsmentää! Pohdi, millainen näky sinulla on Jumalan valtakunnan eteenpäin viemisestä oman elämäsi ja seurakuntasi kautta. Onko se niin selkeä, että sen voi ”juostessa lukea”? Jakavatko muut seurakunnassasi saman näyn? Otatko näyn todesta? Kuinka sitoutunut olet siihen?

Miksi seurakuntamme on olemassa? Mikä on sen ydin? Mitkä tavoitteet seurakunnallamme on? Mihin suuntaan haluamme kulkea? Mistä haluamme seurakuntamme tulevan tunnetuksi? Ja vielä se vaikein: Minkä pitäisi muuttua seurakunnassamme, jotta tavoitteet saavutettaisiin?

Seurakunnassa tulisi yhdessä tietää, minkä eteen tehdä työtä. Muuten käy niin, että jokainen yrittää yksin ajaa omaa asiaansa, eikä yhteinen työ menesty parhaalla mahdollisella tavalla. Lokeroituminen hajottaa ja väsyttää, mutta yhteinen näky yhdistää ja motivoi.

Näyn ”juostessa lukeminen” ei tarkoita, että näky olisi huolimattomasti valittu. Se tarkoittaa, että näyn on oltava niin selkeä, että se ohjaa toimintaa ja vie sitä eteenpäin. Niin selkeä, että kaiken toiminnan ja ”juoksun” keskelläkin näky on silmissämme.

Näkyä ei kuitenkaan tarvitse keksiä, se annetaan. Kun kuljemme rukoillen, Jumala lupaa antaa näkynsä sydämeemme, kirkastaa sitä ja tehdä sen meille rakkaaksi. Silloin se pysyy jatkuvasti mielessä, emmekä voi olla puhumatta siitä myös muille ”kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla”. Jos näky on vahva, se on ”merkkinä kädessämme” eli ohjaa kaikkea toimintaamme. Se on myös ”tunnuksena otsallamme” eli näkyy meistä ulospäin.12

Kova maa

Ajan myötä seurakunta, jonka puolesta taistelet, teet työtä ja näet vaivaa, käy sinulle rakkaaksi. Haluaisit kovasti nähdä sen keskellä uutta toivoa, kasvua, muutosta ja uusia mahdollisuuksia.

Mutta entä jos sitten tapahtuu jotakin sellaista, että joudut pettymään raskaasti? Se saattaa olla kaikkein vaikeinta, mitä sinulle on koskaan tapahtunut. Se saattaa tuntua kuin puukotukselta sydämeen, etkä koskaan olisi voinut kuvitella mitään sellaista. Ehkä sinusta tuntuu, että kaikki se, minkä puolesta olet toiminut, muserretaan hetkessä. Se sattuu sekä hengellisesti että henkilökohtaisesti.

Silloin auttaa tietoisuus, että et ole alun perinkään tullut vihannestarhaan, jossa iloisena kuokitaan, kylvetään, kastellaan ja korjataan satoa. Tämä on kova maa täynnä vuoria ja laaksoja, kallioita ja kuivuutta. Mutta samalla se on maa, josta Herra, meidän Jumalamme, pitää huolen, ja jota Herran silmät aina katsovat.13

Toisinaan seurakunnan keskellä tarvitaan sitkeyttä ja sinnikkyyttä, että jaksamme yhä uskoa näkyyn, muutokseen ja parempaan huomiseen. Mutta jos odottaisimme, että matkasta tavoitteeseen tulee helppo, tavoite ei tuntuisi kovinkaan houkuttelevalta. Miten hienoa on saavuttaa helppo tavoite? Eihän se tunnu paljon miltään. Meillä ei siis ole mitään syytä olla edelleenkin seuraamatta yhdessä Jumalan antamia unelmia.

Kirjoittaja on Aikamedian yhteyspäällikkö ja seurakuntatyöntekijä (oto) Suolahden helluntaiseurakunnasta.

Näitkö sen?

Vuosikymmen sitten muutimme omakotitaloon, jonka lähellä on etenkin teinien suosiossa oleva uimaranta. Kesäisin mopopojat päristävät edestakaisin tietä, joka kulkee ikkunamme ohi. Ensimmäisenä kesänä se oli tuolloin päiväkoti-ikäisten poikiemme mielestä hurjan ihmeellistä. Joka ikinen mopon pärähdys oli rekisteröitävä. Kesken ruokailunkin lapset ponkaisivat tuoleille seisomaan nähdäkseen ohikiitävän mopon värin, merkin ja kuskin mahdollisimman tarkasti.

Mopon päristäessä ikkunan ohi sitä seurasivat lasten riemunkiljahdukset: ”Näitkö sen? Näitkö sen?” Pieni vilahduskin oli tärkeä ja sitä kuvailtiin perusteellisesti.

Tämä kaikki sai minut pohtimaan kysymyksen syvällisyyttä: Näitkö sen? Näemmekö Jumalan mahdollisuudet? Toisinaan haikailemme jotain, mitä tapahtuu muualla, mutta näemmekö, mitä Jumala tekee meidän paikkakunnallamme, meidän perheessämme, meidän kauttamme? Liian helposti meiltä jää huomaamatta mopon kiilto, tuplapakoputki ja kuskin tyytyväinen virnistys. Sen sijaan valitamme häiritsevästä metelistä ja pakokaasusta – kaksi erilaista näkökulmaa, kaksi tapaa suhtautua näkemäänsä.

Mopotarina jatkuu koskettavalla tavalla: Jos pikkuveli ei ehtinytkään kiivetä tuolille ikkunan luo, isoveli kertoi yksityiskohtaisesti, millainen mopo oli ajanut ohi. Entä me seurakunnassa? Jos joku meistä ei näekään Jumalan mahdollisuuksia ja tekoja, kerrommeko me niistä toisillemme? Kuvailemmeko näkymiä? Puhummeko Herran töistä? Tuommeko kiitosaiheita esiin? Rohkaisemmeko toisiamme? (AJ)

Viitteet: 1) Hepr. 12:1–3. 2) 1. Kor. 9:26. 3) Hab. 2:2–3. 4) Sak. 4:10. 5) Matt. 17:20. 6) 2. Kor. 4:18. 7) Hab. 3:17–18. 8) Ap. t. 19:18–20. 9) Snl. 4:12 (nykysuomeksi). 10) 1. Aik. 11:23. 11) Neh. 4:8. 12) 5. Moos. 6:5–9. 13) 5. Moos. 11:12.