”Laulakaa ja soittakaa sydämestänne Herralle”

Amerikkalainen musiikin professori ja hengellisen ylistysmusiikin asiantuntija Vernon Whaley kertoo istuneensa kuuntelemassa paneelikeskustelua tehokkaasta Jumalan palvonnasta ja ylistyksestä. Hän ihmetteli panelistien vastauksia, koska kaikki korostivat hyvän musiikin, taitavien johtajien ja sopivien soittimien merkitystä. Näissä vastauksissa oli palanen totuutta, mutta Whaleyn mielestä keskustelijat ohittivat kaikkein tärkeimmän asian: sen, että jumalanpalvelus ei ole musiikkia eikä musiikki itsessään ole mikään jumalanpalveluksen kriteeri.

Jumalanpalveluksessa ei ole kysymys suosittujen laulujen tai säkeiden käyttämisestä, ei myöskään katedraaliurkujen majesteettisista äänistä. Siinä ei ole kyse hienoista audiovisuaalisista systeemeistä eikä kenenkään erinomaisista taidoista.

Ja kuitenkin musiikin käyttäminen jumalanpalveluksen välineenä on korvaamattoman tärkeää. Siksi onkin syytä kysyä: miten musiikki voidaan yhdistää onnistuneesti jumalanpalvelukseen ja millaiseen musiikkiin on helppo yhtyä?

Raamatun musiikkiperiaatteita

Vanhassa ja Uudessa testamentissa on useita esimerkkejä musiikin käytöstä jumalanpalveluksessa: 1 ”Laulakaa Herralle uusi laulu, laulakaa hänen ylistystään pyhien seurakunnassa. Iloitkoon Israel tekijästään, riemuitkoot Siionin lapset kuninkaastaan! Ylistäkööt he hänen nimeään karkeloiden, ylistäkööt häntä rumpuja ja lyyraa soittaen.”2

”-- täyttykää Hengellä, puhuen toisillenne psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin. Laulakaa ja soittakaa sydämestänne Herralle.” 3

Vanhassa testamentissa profeetat lauloivat ylistystä Jumalalle seurakunnan keskellä.4 Myös Jeesuksen opetuslapsista sanotaan, että he lauloivat ollessaan yhdessä koolla.5

Paavalin opetus Kolossalaiskirjeen kolmannessa luvussa sopii hyvin jumalanpalvelusmusiikin raamatulliseksi perusohjeeksi. Varsinkin kehotus säilyttää Kristuksen rauha ja Jumalan sana ovat hyviä ohjenuoria myös nykyajan lauluntekijöille ja musiikin esittäjille. 6

Jumalanpalveluksen perustana on Kristuksen rauha, jonka tulisi hallita ajatuksiamme sekä ohjata motiivejamme ja tapojamme. Rauhan säilyttäminen edellyttää, että uskova on uskon kautta yhdistetty Kristukseen, joka on rauhan lähde. Paavali liittää tähän yhteyteen myös kiittämisen: ”–– laulaen kiitollisina sydämissänne Jumalalle.” Rauha on Jumalan antama lahja, josta jokaisen kristityn tulisi olla jatkuvasti kiitollinen. Tämän rauhan tulisi ilmetä myös jumalanpalveluksen musiikissa.

Sen lisäksi seurakuntamusiikin tulisi olla täynnä Jumalan sanaa. Paavali neuvoo kristittyjä opettamaan toisiaan kaikella viisaudella psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin.7 Psalmit viittaavat pyhien kirjoitusten laulamiseen ja kiitosvirret suuriin Raamatun opetuksiin. Hengelliset laulut antavat mahdollisuuden myös henkilökohtaisen todistuksen esittämiseen laulun muodossa.

Laulu hengellisten totuuksien välittäjänä

Raamatun tekstejä voidaan tuoda esille psalmien laulamisen kautta. Tosin uskonpuhdistaja Jean Calvin tulkitsi kehotuksen liian kirjaimellisesti eikä sallinut laulaa muuta kuin Vanhan testamentin psalmeja, koska hänen mielestään vain ne olivat aidosti inspiroituja. Ortodoksisessa kirkossa puolestaan lähes kaikki Raamatun tekstit lauletaan tai resitoidaan ilman säestystä.

Karismaattisten ja herätyskristillisten seurakuntien jumalanpalveluksissa on tullut nykyään tavaksi laulaa lyhyitä säkeitä tai ylistyskuoroja. Samalla kun tämä käytäntö on aktivoinut joitakin seurakuntalaisia, jotkut ovat väsyneet samojen sanojen toistamiseen. Pelkkä ylistyskuorojen laulattaminen on myös johtanut virsien ja hengellisten laulujen laulamisen vähenemiseen. Tästä kehityksestä on syytä huolestua, sillä juuri niiden välityksellä lukemattomat sukupolvet ovat saaneet ammentaa opetusta lauluihin sisältyvistä suurista hengellisistä totuuksista. Monet virret ja hengelliset laulut ovat osoittautuneet vuosien saatossa ajattomiksi aarteiksi.8 Sen sijaan jotkin nykyaikaiset ylistyssäkeet ovat jääneet ”kertakäyttötavaran” tasolle muun muassa siksi, että niistä on saattanut puuttua teologista syvyyttä. Juuri tästä syystä pelkkien säkeiden laulattamista on myös arvosteltu.

Hyvä nyrkkisääntö olisikin, että jos ylistyskuoroja halutaan käyttää, niitä tulisi laulaa mieluummin hengellisten laulujen ohessa.

Musiikin tarkoitus ja käyttö kirkon historiassa

Paavalin mukaan jumalanpalvelusmusiikin tarkoituksena on ”laulaa ja soittaa koko sydämestä Herralle”.9 Jumalanpalvelusmusiikilla on voimakas yhteisöllinen merkitys. Voimme opettaa ja rohkaista lauluillamme toinen toistamme sekä nauttia muiden kauniista musiikkiesityksistä. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että yleisömme on ennen kaikkea Jumala. Yksityiset ja yhteiset ylistyslaulut pitää aina osoittaa ensisijaisesti hänelle.

Varhaiskirkossa musiikin tehtäväksi nähtiin myöhemmin Jumalan ylistämisen lisäksi uskovien sielun ilahduttaminen ja vahvistaminen. Kirkkoisä Johannes Khrysostomos (344–407) korosti musiikin tärkeyttä ihmissielulle. Hän totesi: ”Sillä ei mikään, ei yhtään mikään, rakenna sielua, siivitä sitä, vapauta samalla tavoin ruumiillisuuden kahleista, tee sielua kykeneväksi yleviin ajatuksiin ja salli sen halveksia kaikkea maallista kuin musiikin melodia ja rytmin täyttämä jumalallinen laulu.”

Kirkon historiassa on ollut aikoja, jolloin riviseurakuntalaisilta on kielletty julkinen laulaminen jumalanpalveluksissa. Toisella ja kolmannella vuosisadalla alettiin puolestaan epäillä naisten sopivuutta laulujen esittäjiksi. 300-luvulla jumalanpalveluksesta poistettiin kaikki, mikä muistutti maallista ilonpitoa ja muiden uskontojen tapoja. Antiikin Kreikassa käytettyä lyyraa muistuttavaa kitharaa lukuun ottamatta kaikki soittimet kiellettiin, samoin rytminen taputus ja tanssi.

Keskiaikaista jumalanpalvelusmusiikkia hallitsi gregoriaaninen kirkkolaulu, mutta sitä saivat esittää ainoastaan papit. Se oli yksiäänistä laulua ilman säestystä. Tämä arvokas ja juhlallinen musiikkilaji alkoi kehittyä 800-luvulla ja levisi nopeasti läntisen kirkon alueelle.

Vuonna 1415 Konstanzin kirkolliskokous julisti, että jos maallikoilta on kielletty saarnaaminen ja Raamatun tulkitseminen, vielä enemmän heiltä tulee kieltää julkinen laulaminen kirkossa. Kun katolisen kirkon johtajat suunnittelivat jumalanpalveluksen uudistamista, he antoivat ohjeet myös musiikin käytöstä Trenton kirkolliskokouksessa (1545–1563). Heidän mielestään kirkkomusiikki oli liian hienoa ja koristeellista yksinkertaista jumalanpalvelusta varten.

Harva tulee ajatelleeksi, että kautta aikojen kristittyjen musiikkiesityksillä ja yhteislauluilla on ollut muitakin kuulijoita kuin Jumala ja ihmiset. Myös sielunvihollinen joukkoineen on seurannut esityksiämme. Ylistävän seurakunnan onkin syytä varautua siihen, että vihollisen aktiivisuus lisääntyy erityisesti silloin, kun seurakunta ryhtyy kiitollisin sydämin ja tosissaan laulamaan ja soittamaan ylistystä Herralle. Jumalalle osoitettu ylistys saa vihollisen raivostumaan. Ehkä juuri siksi erimielisyydet ja riidat ovatkin usein kohdistuneet juuri ylistysmusiikkiin. Vihollinen pyrkii hämärtämään näkökykyämme niin, ettemme olisi enää Hengen kontrolloimia vaan meitä alkaisikin ohjata lihallinen mielemme, oma egomme.10

Vihollinen voi onnistua sotkemaan asiat silloin, kun on kyse musiikin tyylistä ja esittämistavoista. Vernon Whaleyn kommentti onkin huomionarvoinen: ”Ylistys ja palvonta ovat kristityn ainoat aseet, joita Saatana ei pysty jäljittelemään.”

Reformaatio palautti seurakuntalaulun

Uskonpuhdistajat palauttivat jumalanpalvelusta uudistaessaan myös seurakuntalaulun.  Martti Luther ansioitui erityisesti virsien laatijana. Musikaalisesti lahjakkaana hän kykeni sekä sanoittamaan virsiä että luomaan niihin sävelen, joka oli lähellä tavallisen kirkkokansan makua.

Musiikkituotannossaan Luther oli tehokas. Hänen virsilleen oli ominaista selvä melodia, voimakas harmonia ja juhlallinen rytmi. Luther sai monesti voimakasta kritiikkiä papistolta, koska hän halusi edistää seurakuntalaulun käyttöä. Esimerkkeinä suuren suosion saavuttaneista Lutherin virsistä mainittakoon reformaation taistelulaulu Jumala ompi linnamme ja jouluvirsi Enkeli taivaan.

Jean Calvin puolestaan palautti jumalanpalvelukseen psalmien laulamisen, vaikka hän torjuikin maailmallisina kuorot ja säestysinstrumentit.

Myöhemmin seurakunnallista musiikkia edisti englantilainen Isaac Watts (1674–1748), jota pidetään englanninkielisessä maailmassa nykyaikaisen psalmija laulurunouden uranuurtajana. Watts julkaisi vuonna 1707 kirjan Hymns and Spiritual Songs (”Hymnit ja hengelliset laulut”), jonka vaikutuksesta Englannin vapaakirkollisista sanotaan tulleen laulava kansa.

Charles Wesley (1707–1788) jatkoi kansanomaista psalmi- ja laulurunoutta. Hänen laatimansa virsikokoelma on valtava, sillä hän sepitti peräti 6 000 virttä. Charles Wesley ja hänen veljensä John myös opettivat kansaa musiikin välityksellä. Wesleyn veljesten vaikutuksesta hengellisten laulujen sisältö muuttui herätyskristilliseksi ja samalla henkilökohtaista uskonkokemusta korostavaksi.

Toisaalta kansanomaisten tyylikeinojen käyttöä hengellisessä musiikissa myös arvosteltiin. Esimerkiksi baptistitaustainen sokea laulurunoilija Fanny Crosby (1820–1915), joka sepitti yli kaksituhatta laulua, ja metodistiherätykseen kuulunut laulaja ja säveltäjä Ira Sankey (1840–1908) kohtasivat niin voimakasta kritiikkiä, että heidän piti julkaista laulujaan peitenimillä. Hengellisen laulukirjan lauluista Fanny Crosbyn ehkä tunnetuimpia lauluja ovat Siunattu varmuus (nro 435) ja Kuule rukouksen, Jeesus (nro 486).

Uskonpuhdistuksesta lähtien evankeliset seurakunnat ovat yhdistäneet erilaisia musiikkityylejä jumalanpalveluksiinsa. Jokainen uusi sukupolvi ja vuosikymmen on tuonut mukanaan uusia ääniä, tyylejä, nyansseja ja tapoja. Ja poikkeuksetta jokaisesta uudesta asiasta on noussut myös hälyä ja kiistaa.

Musiikin nykyaikaisuudesta tai perinteellisyydestä ei kuitenkaan pitäisi tehdä ongelmaa, sillä Raamattu ei anna ohjeita siitä, minkälainen rytmi, harmonia, melodia, muoto tai tempo jumalanpalvelusmusiikissa pitäisi olla. Näiden sijasta Jumala on paljon kiinnostuneempi sydämen asenteestamme.

Jumalanpalveluksen musiikkiin liittyvä viestintä tärkeää

Ihmiset ilmaisevat mielellään huolensa oman musiikkiperintönsä säilymisestä. Perinteet itsessään eivät kuitenkaan takaa aitoa jumalanpalvelusta. Tosiasiassa jumalanpalveluksen tarkoitus, Jumalan korottaminen ja kunnioittaminen, ei toteudu, jos ensisijainen vaikuttimemme on tradition säilyttäminen.

Tradition ja uusien musiikkityylien törmätessä on etsitty kiihkeästi vastauksia esimerkiksi siihen, millainen musiikki sopii jumalanpalvelukseen. Jo reformaation aikana käytiin kiivasta keskustelua muun muassa urkujen soveliaisuudesta. Nykyisin taas keskustelu pyörii esimerkiksi tanssiesitysten ja rapmusiikin ympärillä.

Musiikkityylien sijaan olisi kuitenkin syytä pohtia musiikkiin liittyvää viestintää, sillä oikea viestiminen on jumalanpalveluksessa tärkeää. Yhtäältä viestinnän kohde on Jumala: Minä laulan Jumalalle, rukoilen ja ylistän häntä, ilmaisen rakkauttani ja annan kaiken palvonnan Jumalalle. Myös Pyhä Henki auttaa meitä viestimään Jumalalle asioitamme: ”–– Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanattomin huokauksin. –– Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien puolesta.”11 Kun palvomme Jumalaa, tunnemme hänen antamansa rauhan, tarkoituksen, ilon ja tyydytyksen.12

Viestinnän toisena kohteena ovat ihmiset, joille viestimme myös laulujen välityksellä. Jumalanpalveluksen johtajan tulisi viestiä asiansa niin, että ihmiset lähtevät mukaan palvontaan. Tämä edellyttää yhteiselle palvonnalle ominaisten raamatullisten periaatteiden, käytäntöjen ja prosessien ymmärrettävää selittämistä, kuten apostoli Paavali teki: ”Minun tulee rukoilla hengelläni mutta myös ymmärrykselläni. Minun tulee laulaa kiitosta hengelläni mutta myös ymmärrykselläni.” 13

Yhteinen jumalanpalvelus on suunniteltava siten, että ihmiset voivat mieltää sen Raamatun periaatteiden mukaiseksi. Siksi erityisesti johtajien tulee kehittää viestintätaitojaan. Koska musiikin johtajat ja musiikkipastorit ovat pastoraalisessa tehtävässä, heidän velvollisuutensa lauman paimenina on huolehtia, että seurakunnan jäsenet ymmärtävät, mitä heidän tulisi tehdä jumalanpalveluksessa.

Jos jumalanpalvelusmusiikin tavat, muodot ja tarkoitus on viestitty puutteellisesti seurakunnan jäsenille, alkaa voimakas kritiikki. Todennäköisesti kritiikin syy ei kuitenkaan ole Jumalan ylistäminen vaan siihen liittyvien tapojen, muotojen ja tarkoituksen puutteellinen viestintä.


Viitteet
(Raamattu Kansalle -käännös):
1) Ps. 33:3, 145:4; 1. Kor. 14:26.
2) Ps. 149:1–3.
3) Ef. 5:18–19.
4) 2.Aik. 5:13.
5) Matt. 26:30.
6) Kol. 3:15–16.
7) Kol. 3:16.
8) Ps. 145:4.
9) Ef. 5:19; Kol. 3:23–24.
10) Gal. 5:16–21.
11) Room. 8:26–27.
12) Joh. 14:27, 15:11; Ps. 103:5; 1. Piet. 1:8–9.
13) 1. Kor. 14:15.


Jouko Ruohomäki

Kirjoittaja on teologian tohtori sekä eläkkeellä oleva lähetystyöntekijä, Iso Kirja -opiston vararehtori ja Global University Finlandin rehtori.

Artikkeli on toimitettu artikkeli kirjoittajan teoksesta "Kutsu ylistämään ja palvomaan. Jumalanpalveluksen historiaa ja nykypäivää". (Aikamedia, 2016)


Muistolle
51

Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana.
E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.

Mäenp...
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.
Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.



Veikk...
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen.
Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen.
Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

...
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanarian­saarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistollePastori-evankelista Veijo Heinonen syntyi 08.01.1952 Ikaalisissa ja nukkui pois vaikean sairauden murtamana 04.10.2019 Huittisissa.

”Annetaan kasvatiksi”
Vastasyntyneen pojan k...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle
Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä, pastori ja kirjailija Kari Honkasen elä­mäntyö on päättynyt, mutta hänen moni­puolinen hengellinen vaikutuksen­sa ihmisten sydämissä jatkuu vie­lä pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleKirjoitin seuraavan takakansi­tekstin isäni Aulis Romppasen (1931–2018) kirjoittamaan oma­elämäkertakirjaan 12 vuotta sitten:

”Seitsemän vuosikymmen­tä. Itse asiassa Au...
MuistollePitkän ja merkittävän elämän­työn Afrikassa tehnyt lähetys­työntekijä Kyösti Roininen kutsuttiin taivaan kotiin 31. maalis­kuuta.

Etiopian Kaffassa lempini­men Abba Diima (isä...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Hei­monen pääsi Jeesuksen luok­se 13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äiti­nä, mummina, isomummina, ys­tävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun 22.2.2018 kello kol­me aamuyöllä. Pitkäaikaisen sai­rauden uuvuttamana hän nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.

Kaarlo Joel Ikonen...
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mu­jusen taival tässä ajassa päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen sairauskohtauksen seu­rauksena. Hän siirtyi ajasta iäi­syyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evanke­lista Martta Rajala muutti ajas­ta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean sairauden uu­vuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntai­herätyksen mu­siikkiväen suu­resti rakasta­ma Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyys­kutsun 8.12.2017 kotonaan Kot­kassa. Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankki­on esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saa­nut rohkean ja voimakkaan luon­teen. Jo nuorena hän lähti kokei­l...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylö­järveläinen evankelista Simo Pa­sanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain va­jaan vuorokauden, kunnes Juma­lan vaunut veivät hänet Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
Muistolle”Herra antoi ja Herra otti, kiitet­ty olkoon Herran nimi.”


Mieheni Simo Pesonen syntyi 29.1.1958 Kuusamossa. Yksitoista vuotta saimme viettää yhdessä, ja sitten elämä yllätti...
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 sa­tavuotiasta Suomeam­me ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipaus­ta, kiitollisuutta ja monta läheis­tä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa joulukuussa 1928 viisilapsiseen perheeseen. Perheen elämä oli niukkaa. Uskovat vanhemmat kasvattivat lapsiaan rukoillen.


Varttues...
MuistolleÄitimme Annikki Sormunen (os. Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän maalaiskunnassa uskovaan kotiin ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon, kävi kasteella ja liittyi Toivakan helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas isäni Arvo Venäläinen sai kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017 Mikkelin keskussairaalassa lyhyen sairausjakson jälkeen. Hän oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928. Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937 ja ylennettiin kirkkauteen 13.8.2017. Talvisodan aikana 12.1.1940 Juntusen perhe koki suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan pommi”, lentop...
MuistolleKelotin Rantamajojen isäntä ja Kotatemppelin sananpalvelija innosti helluntaiuskovat Lapinmatkailuun.
MuistolleYhteiskunnalliset vastuut veivät helluntaivaikuttajan välillä jopa valtionvarainministeri Sauli Niinistön puheille.

Kesän kauneimpaan aikaan sai Kyösti Pahkamäki, Pahkamäen tilan isäntä, kutsun...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla.
Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleKALLE Petteri Puukki syntyi Kalannissa 4.4.1951 Vuokko ja Kaarlo Puukin kuusilapsisen perheen toiseksi vanhimpana.
MuistolleAlajärveltä lähtöisin oleva, elämäntyönsä Varkaudessa tehnyt Vilho Johannes Halla-Aho (s. 7.1.1928) sai kotiinkutsun 22. huhtikuuta 2017.


Opin tuntemaan Vilhon uskollisena H...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan alla kitaraa näppäilee lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen mies. Vaikka hyeenat ulvovat ympärillä ja ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli äkillisesti onnettomuudessa Irakissa 29. toukokuuta 53-vuotiaana.


Simon syntyi Manchest...
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. ke­säkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi kahdeksan.


Lapsuutta varjostivat...
MuistolleRauno Soininen kuoli pitkälli­sen sairauden murtamana 4. päi­vä huhtikuuta. Hän oli 80-vuoti­as, syntynyt Turussa 25. elokuu­ta 1936.


Raunon ollessa kahden vuode...
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää”, lauloi äiti herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa Jyväskylän Siion-temppelissä vielä vuodenvaihteessa 30. joulukuuta. Hetki...
MuistolleOlavi Riihimäki sai kotiinkutsun 29.3.2017. Hän syntyi 3.6.1932 Peräseinäjoen Valkiajärvella Riihimäen perheen kuopuksena ja 11. lapsena.


Etelä-Pohjanmaalle juurtunut Olavi...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleMatti Vilhelm Pesonen syntyi 15.12.1946 Kuusamossa seitsemäntenä lapsena 12-lapsiseen vanhoillislestadiolaisperheeseen.

Isojaon aikaan kotitalo rakennettiin keskelle metsää. Jo silloin poikasen...
MuistolleSaatoimme rakkaan työtoverimme, Japanin-lähetin Valma Partasen 28.1.2017 viimeiselle matkalleen omaisten ja läheisten ystävien kanssa Heinolan helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Pablo Varis toimitt...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleJuhani Antero Salminen menehtyi varhain maanantaiaamuna 5. joulukuuta 2016 Honkaharjun palvelutalossa Kokkolassa.

Juhani syntyi 26.10.1933 Uudessakaupungissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Rov...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.

P...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.

Anneli valmistui apuhoitajaksi 1950-...
MuistolleMonet halusivat osansa formulalääkärin suosiosta.
MuistolleEdesmennyt lauluntekijä halusi välittää musiikillaan evankeliumin kaikille suomalaisille.
MuistollePastori ja ruotsinsuomalaisten sisälähetyssihteeri Heimo Aalto kuoli sairauskohtaukseen kotonaan Jönköpingissä Ruotsissa 9. lokakuuta.

Isäni Heimo Aallon kohtalona oli Ruotsi, josta tuli hänen...
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleLähetyssaarnaaja Helvi Helena Halme ylennettiin kirkkauteen Kuopiossa 7.9.2016. Hän oli syntynyt Karjalan Impilahdella 26.2.1923.

Halmeiden kodissa palveltiin Herraa. Sananjulistajia majoitetti...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.

Salme ja Antero ehtivät asua Sysmässä, Jokiois...
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...
MuistollePyörätuoli ja hengityskone eivät kyenneet patoamaan Joni Huopanan monipuolista ja rikasta elämää.
MuistolleRakas puolisoni Marjatta Hakala ylennettiin taivaan kotiin jouluaattona 24. joulukuuta 2015. Hän menehtyi tuhoisan munuaissyövän runtelemana.

Marjatan puolesta rukoiltiin paljon, mistä esitän e...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan