Kohtaa Jumala omana itsenäsi – Läheinen jumalasuhde ei ole harvojen etuoikeus vaan jokaisen kristityn elämän lähde

Uuden testamentin vertauskuva Jumalasta isänä ja kristityistä hänen lapsinaan sisältää syvällisiä merkityksiä. (Shutterstock)

15.11.2023 | Elina Rautio

Kuuntele opetuskirjoitukseen liittyvä lyhyt videoalustus .

Varmasti jokainen uskova on kokenut elämässään vaiheita, jolloin Jumala tuntuu olevan kaukana. Joillakuilla tuo olotila on pysyvä: on vaikeaa kokea Jumalan läsnäoloa ja läheisyyttä arjessa. Rauhan ja rakastettuna olemisen tunteet sekä Jumalan henkilökohtainen puhe tuntuvat kuuluvan joillekuille ”paremmille uskoville”.

Mikä neuvoksi?

Oikea aika on aina, ja kaikki rukousaiheet ovat ”oikeita”.

Uuden testamentin opetukset avaavat ainakin kaksi näkökulmaa, jotka voivat auttaa kristittyä kokemaan läheisyyttä jumalasuhteessaan. Seuraavassa avataan molempia näkökulmia: ymmärrystä Jumalan läsnäolosta, joka on aina saatavillamme, ja tietoa Jumalan halusta kohdata meidät sellaisina kuin olemme.

Puristusta vai lepoa?

Vapaakristillisessä seurakuntakulttuurissa on perinteisesti ajateltu, että Jumalan läsnäolo tai ”läpimurto” on voimakkaan kokemuksellinen olotila, joka saavutetaan jumalanpalveluksessa rukouksin ja oikein lauluvalinnoin. Moni muistaa kiihkeän yrityksen, musiikin pauhun ja hartaan odotuksen, jotka on parhaassa tapauksessa palkittu kokemuksella Jumalan läheisyydestä. Varmasti monet tilanteet ovat olleet aitoja. Kuitenkin niiden kääntöpuoleksi on saattanut muodostua usko siihen, että Jumalan läsnäolossa eläminen on ison työn takana – ja mikä pahinta: kiinni meistä.

Raamatun näkemys Jumalan läsnäolosta on täysin toisenlainen. Teologian tohtori Oskari Juurikkala ilmaisee asian näin: Raamatun Jumala on persoonallinen olento, joka ylläpitää luomakuntaa ja sen jokaista pientä yksityiskohtaa – ja ajattelee meitä koko ajan. Jumala on aina läsnä, vaikka me eläisimme niin kuin häntä ei olisi.1

Jumalan läsnäoloa ei siis tarvitse kuvitella tai maanitella esiin ylistyslauluilla, paastolla tai rukouksella. Siitä täytyy vain tulla tietoiseksi.

Lähempänä kuin luulemmekaan

Ensimmäinen askel Jumalan läsnäolon tiedostamisessa on ymmärtää, että Uuden testamentin mukaan Jumalan kolmas persoona, Pyhä Henki, muuttaa asumaan jokaisen Jeesuksen oman sisimpään. Pyhä Henki on Jumalan persoonista se, joka lähetettiin maan päälle Jeesuksen tehtävän täyttymisen jälkeen ja josta Jeesus sanoi, että ”hän on teissä”.2

Jumalan läsnäoloa ei tarvitse kuvitella tai maanitella esiin.

Ehkä jotkut meistä ovat joskus olleet kateellisia Jeesuksen kahdelletoista opetuslapselle, jotka saivat elää päivittäisessä vuorovaikutuksessa mestarinsa kanssa. He saivat katsoa Kristuksen kasvoihin, kuulla hänen äänensä sekä koskettaa häntä ja tulla kosketetuiksi. On kuitenkin huomionarvoista, että kun Jeesus valmisti opetuslapsiaan tuleviin tapahtumiin, hän sanoi, että hänen poislähtönsä olisi näille hyödyksi. Koska: ”Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne ––.”3

Jeesuksen sanojen pohjalta voimme uskoa, että itse Jumala on juuri nytkin luonamme. Hän asuu meissä! Kun rukoilemme häntä, emme huuda kaukaisuuteen vaan kuiskaamme sisimpäämme.

Jeesus kuvaa Pyhää Henkeä myös vedeksi, jota juotuaan ihminen ei ole enää koskaan janoinen, koska ”hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat”.4 Pyhä Henki on siis jokaisessa uskovassa, mutta voimme kuitenkin elää enemmän tai vähemmän täynnä häntä. Vesivarastomme voi olla joko tyhjä tai täysi – tai jotakin siltä väliltä. Meidän osuutemme täyttymisessä on hakeutua lähteen äärelle.

Yksinkertaista rukousta

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa hakeutumaan tuon lähteen eli ”armon valtaistuimen” äärelle rohkeasti. Rohkeuteen liittyy ymmärrys Jeesuksen sovitustyöstä, jonka ansiosta jokaisella Jumalan omalla on suora pääsy niin sanottuun kaikkeinpyhimpään, Jumalan läsnäoloon.5

Rohkeuteen sisältyy myös uskallus tuoda elämämme ja sisimpämme Jumalan eteen sellaisenaan. Usein meillä on kiusaus vetää kasvoillemme hengellinen naamari, kun alamme lähestyä Jumalaa. Se voi tarkoittaa rituaalinomaista ylistys- ja kiitoshetkeä tai tavoitetta tuoda Jumalan eteen vain ”oikeasti tärkeitä” asioita, kuten kärsiviä ja sairastavia ihmisiä, Suomen hengellistä tilaa tai sodan jaloissa kamppailevia ihmisiä ja maita.

Pastori-kirjailija John Ortberg muistuttaa kuitenkin kirjassaan Elämä jota kaipaan (Fontana Media, 2003), että Raamatun yleisin rukoustyyppi on niin sanottu yksinkertainen rukous. Tällä Ortberg tarkoittaa rukoilemista sen puolesta, mikä todella on sydämellämme – ei sen puolesta, minkä toivoisimme olevan sydämellämme. Hän lainaa myös teologi-filosofi Dallas Willardia, joka uskoo rukouksen kuolevan yrityksiin rukoilla sellaisten ”hyvien asioiden puolesta”, joilla ei ole meille merkitystä. ”Tie päästä merkitykselliseen rukoukseen noiden hyvien asioiden puolesta on aloittaa rukoilemalla sen puolesta, mistä olemme todella kiinnostuneita. Kiinnostuksemme ympyrät tulevat väistämättä kasvamaan Jumalan rakkauden avaruudessa”, Willard huomauttaa.

Aidon suhteen ytimessä

Esimerkkejä tällaisesta yksinkertaisesta rukouksesta löytyy tukuittain muun muassa Psalmeista. Samoin anomiseen ja jokapäiväisten tarpeiden puolesta rukoilemiseen kehotetaan monessa kohtaa – myös Isä meidän -rukouksessa, jonka Jeesus antoi opetuslapsilleen vastauksena heidän toiveeseensa oppia rukoilemaan.6

Lisäksi päivittäiset tarpeet, voiman ja viisauden pyytäminen sekä huolien heittäminen Jumalalle ovat tärkeä osa esimerkiksi Paavalin, Jaakobin ja Pietarin opetuksia.7 Paavali kirjoittaa muun muassa Filippin seurakunnalle näin: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.”8

Yksinkertainen rukous ei siis ole toisarvoinen rukouksen muoto, josta meidän tulisi päästä eroon. Se on kaiken lähtökohta ja aidon jumalasuhteen ydin. Se on kutsu ottaa Jeesus mukaan kaikkeen, mitä arjessamme kohtaamme – myös päämme sisäiseen keskusteluun.

Mukaan mielen keskusteluun

Tie läheiseen jumalasuhteeseen alkaakin siitä, ettemme jää odottelemaan erityisen epäitsekästä olotilaa tai pyhittynyttä mieltä, jotta voisimme rukoilla. Oikea aika on aina, ja kaikki rukousaiheet ovat ”oikeita”.9

Vain tuomalla kaikki ajatuksemme Jumalalle voimme noudattaa Paavalin kehotusta rukoilla lakkaamatta.10 Sitä paitsi Jumala tietää joka tapauksessa, mitä mielessämme liikkuu. Jos emme kutsu häntä mukaan päämme sisäiseen keskusteluun, niihin kaikista pimeimpiinkin, hänellä ei ole myöskään mahdollisuutta muuttaa meitä ja ajatuksiamme.

Yhteyteen pääseminen edellyttää täydellistä riippuvuutta: lapseksi, lampaaksi tai oksaksi suostumista.

Jumalasuhteeseen pätevät samat lainalaisuudet kuin ihmissuhteisiinkin: vain aitoina tulemme nähdyiksi ja kohdatuiksi. Ja juuri aitoon suhteeseen Jumala haluaa meitä kutsua.

Raamattu käyttää Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta lukuisia vertauskuvia: isä ja lapsi, paimen ja hänen lampaansa, viinipuu ja sen oksa. Seurakuntaa kuvataan ihmisruumina, jossa Kristus on pää ja hänen omansa kehon muita osia. Lisäksi Jeesusta verrataan sulhaseen ja seurakuntaa morsiameen.11

Läheistä vuorovaikutusta

Kaikissa näissä vertauskuvissa korostuu kaksi asiaa: henkilökohtainen yhteys ja vuorovaikutus. Niiden perusteella Jumalan ja ihmisen suhteen tulisi olla hyvin arkinen ja intiimi sekä sisältää jokapäiväistä yhteydenpitoa. Isän ja lapsen rakkautta, lampaan ja paimenen yhteyttä, puun ja rungon yhteensulautumista.

Jeesuksen maanpäällinen elämä havainnollistaa tällaista suhdetta: hän etsi jatkuvaa rukousyhteyttä eikä halunnut tehdä mitään, mitä ei ”nähnyt” isänsä tekevän.12 Myös Jumalan kolminaisuus kertoo jotakin hyvin merkittävää Jumalan suhteessa olemisen tavasta. Teologit ovat käyttäneet siitä vertausta tanssista, jossa toteutuvat sekä erillisyys että saumaton yhteys.

Tuollaiseen yhteyteen pääseminen edellyttää kuitenkin täydellistä riippuvuutta: lapseksi, lampaaksi tai oksaksi suostumista. Pieni lapsi, lammas tai oksa eivät nimittäin pysy edes hengissä ilman apua. Oksan osa on pysyä kiinni rungossa, josta siihen virtaa elämä. Lapsen tai lampaan osa on luottaa siihen, että häntä suurempi ja voimakkaampi pitää hänestä huolta.

Tervettä riippuvuutta

Itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä arvostavassa yhteiskunnassamme ajatus riippuvaisuudesta voi tuntua ahdistavalta. Raamatullinen riippuvuus ei ole kuitenkaan aivotonta takertumista tai addiktiota. Se ei ole myöskään oman minuuden tai tahdon kuolettamista, vaikka Jeesus kehottaakin seuraajiaan ”kadottamaan elämänsä” ja ”kieltämään itsensä” eli luopumaan omista itsekkäistä päämääristään.13

Raamatullinen riippuvuus on sen tunnustamista, että Jumala on Jumala ja ihminen on ihminen: rajallinen, tarvitseva, haavoittuva ja erehtyvä. Jumala on täydellinen kaikkivaltias, joka tietää paremmin, mikä meille on parasta. Hänellä on jokaisen ihmisen elämälle suunnitelma, joka toteutuu vain yhteydessä häneen.

Ihminen on luotu Jumalan yhteyteen, joten vasta riippuvuussuhteessa ja jatkuvassa yhteydessä meistä tulee kokonaisia, sellaisia kuin oikeasti olemme. Lopulta nimittäin vain Jumala tuntee meidät täysin. Hän tuntee heikkoutemme ja vahvuutemme paremmin kuin itse tunnemme itsemme, ja kuten Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen on sanonut: hän kutsuu meissä esiin myös sellaisen potentiaalin, josta emme itse mitään tiedä.

Lähteet:

Juurikkala, Oskari: Jumalan läsnäolon harjoitus. Kutsumushautomo-podcastin haastattelu (kausi 3, jakso 1).

Vuorinen, Hannu: Mistä kristityn kutsumus koostuu? Kutsumushautomo-podcastin haastattelu (kausi 1, jakso 2).

Viitteet:

1) Ap. t. 17:27. 2) Joh. 14:17, 20. 3) Joh. 16:7. 4) Joh. 7:38. 5) Hepr. 4:16, 10:19. 6) Matt. 7:7; Luuk. 11:1–4; Matt. 6:9–13. 7) 1. Piet. 5:7; Jaak. 1:5. 8) Fil. 4:6. 9) 2. Kor. 6:2. 10) 1. Tess. 5:17. 11) Luuk. 11:2, 11–13; Joh. 15:5, 10:11; Room. 12:4–5; Ef. 4: 4–16; 2. Kor. 11:2; Ef. 5:25–32; Ilm. 19:7. 12) Joh. 5:19. 13) Matt. 10:39, 16:24.

Kirjoittaja Aikamedian toimittaja ja kasvatustieteen tohtori, joka harrastaa käytännöllistä teologiaa. Hänen uutuuskirjansa Levollisen elämän kirjeitä sisältää lisää ajatuksia rukouksesta ja Jumalan läsnäolon harjoittamisesta.

Kainalojuttu:

Vinkkejä matalan kynnyksen rukoukseen

Viritä mielesi Jumalan taajuudelle. Digiajassa huomiostamme kamppailee moni asia. Usein kristittykin saattaa kulkea päivän läpi muistamatta Jumalan läsnäoloa. Silloin kannattaa pysähtyä, sulkea digi- ja viestintävälineet ja kutsua Jumala siihen hetkeen.
Hyödynnä Raamattua. Tutkimisen lisäksi pyhää kirjaa kannattaa lukea myös mietiskellen. Opettele itsellesi tärkeitä raamatunkohtia ulkoa ja rukoile niiden sanoin pitkin päivää.
Käytä mielikuvitustasi. Jumala on luonut myös mielikuvituksen, joten sen avulla voimme ymmärtää hänen läsnäoloaan paremmin. Aloita vaikkapa kuvittelemalla Jeesus sisimpäsi huoneeseen aterialle, kuten Ilmestyskirjassa (Ilm. 3:20) kuvataan.
Ole luova. Rukous voi olla paljon muutakin kuin sanoja. Jos tykkäät piirtää, maalata tai tanssia, voit muovata sen rukoukseksi.
Kokeile rukouspäiväkirjaa. Jos pidät kirjoittamisesta tai ajatuksesi lähtevät usein harhailemaan rukoillessasi, rukouspäiväkirjan kirjoittaminen voi olla sinun juttusi. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että vuodatat kirjoittamalla sydämelläsi olevat kysymykset, ilonaiheet ja huolet Jumalan tietoon.

(ER)

Pohdittavaksi yksin tai pienryhmässä:

Kun alat rukoilla, millaisia mielikuvia Jumalalle puhuminen sinussa herättää? Koetko huutavasi avaruuteen vai juttelevasi jollekulle, joka on ihan lähellä? Näetkö taivaallisen Isäsi lempeät kasvot vai kuvitteletko hänen katsovan sinua tuimasti?