Itsepuolustuskurssi syntiä vastaan - Synnin tuhovoima näkyy ihmisen suhteessa Jumalaan, toiseen ihmiseen, omaan itseensä ja luomakuntaan
Lassi Mäkinen
(1.3.2023) Jumala loi kaiken shalom-tilaan. Vallitsi täydellinen rauha, turva, hyvinvointi, terveys ja eheys. Syntiinlankeemuksessa tämä rikkoutui, ja yhä edelleen synti rikkoo Jumalan luomistyötä. Synnin tuhovoima näkyy ihmisen suhteessa Jumalaan, toiseen ihmiseen, omaan itseensä ja luomakuntaan.
Synti ei ole mikä tahansa ”haaste”, vaan vakava uhka, joka erottaa ihmisen Jumalasta ja johtaa kuolemaan. Tämä voi tarkoittaa hengellisesti kuollutta tilaa, jossa ihminen ei tunne Jumalaa eikä tunnista eikä tunnusta syntisyyttään. Synnin seurauksena meissä ihmisissä voi jo eläessämme kuolla toivo, ilo, myötätunto, omatunto, moraali tai koko ihmisyys. Lopulta synti johtaa ikuiseen kuolemaan eli kadotukseen, jossa ihminen on tuomittu eroon Jumalasta.
Uuden testamentin kreikankielisissä alkuperäisteksteissä synti-sanaa kuvataan moni-ilmeisemmin kuin suomen kielessä. Synti merkitsee paitsi rikkomista Jumalaa vastaan myös lain rikkomista, oikeiden asioiden kiertämistä, liukastumista, kompastumista, tieltä eksymistä, tottelemattomuutta, väärin kuulemista, sopimuksen rikkomista, väärämielisyyttä tai maalin ohi ampumista.
Suhtautumisessa syntiin on kaksi ääripäätä. Voimme ajautua lain alle ja etsiä syntejä suurennuslasin kanssa. Valvonta ja pelko ovat läsnä vahvemmin kuin armo ja anteeksiantamus. Toisaalta voimme ajautua siihen, että kaikki on suhteellista, emme osaa, halua tai uskalla puhua synnistä, ja parannuksenteon tilalle on tullut yleinen suvaitsevaisuus.
Tässä artikkelissa on muutamia ajatuksia siitä, kuinka voimme puolustautua syntiä vastaan.
Tarkastele syntiä laajemmasta näkökulmasta
Kautta aikojen kristillisissä yhteisöissä on pohdittu, mikä on syntiä. Lopputuloksena saattaa olla ”syntilistoja”, joilta löytyy milloin mitäkin asioita, ilmiöitä, tekoja, sanoja, jopa yksittäisiä esineitä tai vaatekappaleita. Sen sijaan, että yrittäisimme jatkuvasti määritellä, onko jokin asia syntiä, on hyödyllistä tarkastella Raamatun valossa, mitä synti oikeastaan on.
Synti on epäuskoa. Jeesus itse sanoi oppilailleen: ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun.”1 Paavali kehotti olemaan loukkaamatta toisia ja säilyttämään oman uskon Jumalan edessä. Hän lisäsi: ”Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä”.2
Synti on vääryyttä. Johanneksen kirje opettaa, että ”kaikki vääryys on syntiä”.3 Jos suunnittelemme, tavoittelemme ja teemme jotain sellaista, mikä on väärin, niin todennäköisesti teemme syntiä.
Synti on laittomuutta. ”Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.”4
Synti on orjuutta. Jeesuksen kuulijat hämmästyivät, kun Jeesus sanoi jokaisen syntiä tekevän olevan synnin orja.5 Pahimmillaan synti vie ihmiseltä elämänhallinnan, oman tahdon ja itsekunnioituksen. Pietari käytti värikkäitä sananlaskuja kuvaillessaan ”turmeluksen orjana” elävää ihmistä: koira palaa oksennukselleen, ja pesty sika rypee rapakossa.6 Myös Paavali diagnosoi viiltävän terävästi synnin kahlitsevan vaikutuksen: ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.”7
Tiedosta vihollisen luonne ja toimintatavat
Kun Raamattu kuvaa Paholaista, mitään ei jää arvailujen varaan. Saatanan ainoa tehtävä on varastaa, tappaa ja tuhota.8 Kun sielunvihollinen kiusaa, hän ei halua antaa meille iloa, toivoa, lohtua, ymmärrystä eikä myötätuntoa. Kiusausten keskellä yleensä unohdamme tämän.
Paholainen on aktiivinen ja aggressiivinen. Jaakob vertasi kirjeessään häntä ärjyvään leijonaan, joka kiertää ympäri ja etsii saalista.9 Tällaisen pedon kanssa ei voi neuvotella, sitä ei voi lähestyä, silitellä eikä kesyttää. Sitä täytyy vastustaa, ja kun se tapahtuu Jeesuksen nimessä, pahan täytyy lopulta paeta.10
Jeesus muistutti, että Paholainen on valehtelija ja valheen isä, jolle totuus on täysin vierasta.11 Saatana saa synnin aina näyttämään paremmalta ja houkuttelevammalta kuin Jumalan tahdon. Hän saa meidät uskomaan, että emme millään voi vastustaa kiusausta. Hän saa meidät sinisilmäisesti luottamaan siihen, ettei pieni ja viaton kokeilu haittaa mitään.
Hän saa meidät itsesäälin vallassa huokailemaan, että ansaitsemme jotain parempaa ja siksi voimme vähän palkita ja hemmotella itseämme. Langettamalla meidät hän haluaa murtaa hengellisen selkärankamme ja saa meidät – taas itsesäälin vallassa – luovuttamaan: kun kerran on langettu, niin antaa mennä koko rahan edestä. Lopuksi hän vielä syyttää.
Kaikki edellä mainitut ajattelu- ja toimintatavat perustuvat Saatanan valheisiin.
Synti voi olla houkuttelevaa mutta johtaa kuolemaan – Jumala sen sijaan antaa elämän. Kiusausta voi vastustaa. Emme selviä ”pienistä kokeiluistamme”. On parempi antaa Jumalan palkita kuin palkita itse itsemme. Me voimme pysähtyä ja tehdä täyskäännöksen pois synnistä kohti Jumalaa.
Tunnista syntiinlankeemuksen käsikirjoitus
Synti tuli maailman ja ihmisen elämään pian Jumalan luomistyön jälkeen. Syntiinlankeemuskertomuksesta12 voi hahmottaa muutaman selkeästi erottuvan vaiheen, eräänlaisen käsikirjoituksen.
Ensin käärmeen muodon ottanut Paholainen kysyy naiselta, ”onko Jumala todella sanonut ––”. Paholainen siis kyseenalaistaa Jumalan suunnitelman, tahdon ja määräyksen ja näin asettaa epäilyksen ihmisen sisimpään.
Toiseksi Paholainen kertoo ihmiselle vaihtoehtoisen totuuden Jumalan varoittavien ja ohjaavien sanojen tilalle. ”Ei suinkaan, on tapahtunut väärinkäsitys, liian tiukka tulkinta. Ette te kuole, vaan…”
Kolmanneksi Paholainen tekee tarjouksen, joka tuntuu paremmalta kuin se, mitä Jumala antaa. Paratiisin asukkailta ei puuttunut mitään, mutta Paholainen sai yhden ainoan kielletyn puun näyttämään vastustamattomalta kaiken muun hyvän ja sallitun rinnalla.
Seuraavaksi naisen tekee mieli kokeilla. Onhan puu kaunis ja houkutteleva ja sen hedelmät hyviä syödä. Pisteenä i:n päälle se vielä lisää ymmärrystä. Ohittamaton tarjous!
Lopulta sekä nainen että mies maistavat puun hedelmää. Loppu on historiaa.
Lankeemusta seuraa vielä yksi kiinnostava episodi: vastuun pakoilu. Mies ja nainen alkavat hävetä ja pelätä alastomuuttaan, peittävät kehonsa ja piiloutuvat puiden varjoihin. Kun Jumala puhuttelee miestä, tämä syyttää naista. Kun Jumala puhuttelee naista, tämä syyttää käärmettä. Vastuu tottelemattomuudesta ei kuulu kenellekään.
Meidänkin lankeemuksemme etenevät usein samanlaista polkua: kyseenalaistaminen ja epäilys, valehtelu ja harhauttaminen, sokeus Jumalan antamalle alkuperäiselle hyvälle, vastustamaton houkutus, lankeemus, piilottelu ja oman vastuun pakeneminen.
Havaitse askelmerkit ennen lankeemusta
Vuorisaarnassa Jeesus vei opetuksen synnistä uudelle tasolle. Hän korosti, että synti lähtee ihmisen sisimmästä. Aviorikos ei ala vieraiden lakanoiden välissä, vaan ajatusmaailmassamme.13 Voimme ruokkia vihaa sydämessämme jo pitkään ennen kuin se johtaa tekoihin.14 Myös rahan- ja vallanhimo alkavat pienestä ja muille näkymättömästä maailmasta – sydämestä. Meidän tuleekin varjella sydämemme, koska sieltä lähtee koko elämä: ajatukset, toiveet, tavoitteet ja arvot.
Lankeamistamme edeltää prosessi. Punnitsemme vaihtoehtoja, teemme päätöksiä ja valintoja, selvitämme ja perustelemme niitä itsellemme ja muille. Lopulta hyväksymme ja toimimme. Traaginen esimerkki tästä on Daavidin lankeemus.15
Jumala oli valinnut Daavidin ja nostanut hänet paimenpojasta kuninkaaksi. Daavid selvisi Saulin vainosta ja kävi voittoisia sotia viholliskansoja vastaan. Hän eli valtavan aineellisen rikkauden ja ihmisten ihailun keskellä. Hänellä oli kuusi vaimoa.
Mikään näistä ei estänyt häntä lankeamasta syntiin ja putoamasta elämänsä pahimpaan ansaan.
Kaikki alkoi siitä, kun Daavid näki kauniin naisen eikä päässyt eroon tästä eroottisesta mielikuvasta. Seuraavaksi hän halusi ottaa selvää, kuka tämä nainen on. Sitten seurasi vielä riskialttiimpi päätös pyytää nainen vierailulle. Nämä päätökset johtivat aviorikokseen.
Kun Batseba tuli raskaaksi, Daavid yritti valheellisin puhein ja teoin peitellä aviorikoksensa jäljet. Panokset kasvoivat kerta kerralta, ja kun mikään ei auttanut, hän lopulta murhautti Urian eturintamassa ja otti Batseban vaimokseen. Kaikissa näissä toimissaan Daavid käytti hyväksi valta-asemaansa kuninkaana.
Jokaisessa vaiheessa Daavid olisi voinut toimia toisin. Yksi väärä valinta kuitenkin johti toiseen. Vasta Jumalan puhe pysäytti Daavidin ja sai hänet kohtaamaan totuuden.
Jeesus kehotti monta kertaa oppilaitaan valvomaan. Vain hetkiä ennen kuolemantuomiotaan hän ohjeisti: ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.”16
Meidän on oltava hengellisesti hereillä ja tiedostettava heikot kohtamme ja ”korkean riskin” paikat. Jos olemme valveilla, voimme havaita pienet, mutta ratkaisevat päätöksenteon hetket, jotka vievät meitä joko lähemmäs syntiä tai pois siitä.
Älä totuta itseäsi syntiin
On järkyttävä tosiasia, että syntiin voi tottua. Raamattu kutsuu paatumukseksi tilaa, jossa ihmisen omatunto ja sisin siedättyy, turtuu ja lopulta kovettuu niin, ettei mikään enää tunnu miltään.
Exodus-kertomuksessa17 farao oli monta kertaa antamaisillaan luvan israelilaisille mennä uhraamaan Herralle autiomaahan, mutta tuli sitten katumapäälle ja kovensi otteitaan. Lopulta faraon paatumus johti hirvittäviin seurauksiin Egyptin kansan parissa.
Paavali kirjoittaa efesolaiskirjeessä pimeydestä ja valosta.18 Synti vaikuttaa pimeydessä: siellä toimitaan salassa ja tehdään häpeällisiä asioita. Kristuksen valo paljastaa pimeyden kätköt. Meidän on tultava valoon ja elettävä valossa, koska siellä kasvaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä.
Jos leikimme synnillä, kokeilemme omia tai jopa Jumalan rajoja emmekä halua tunnustaa syntejämme ja tehdä niistä parannusta, voimme ajautua paatuneeseen tilaan. Joskus elämme kaksoiselämää: vaalimme siloista ulkokuorta ja esitämme hurskasta roolia, mutta sisäisessä maailmassamme onkin pimeyttä ja saastaa. Jeesus etsi, kohtasi ja armahti syntisiä mutta tuomitsi ankarin sanoin tekopyhät.19
Taistele syntiä vastaan Jumalan antamalla varustuksella
Hengen näkymättömässä maailmassa meistä käydään taistelua, halusimme tai emme, tiedostamme tai emme, uskomme tai emme. Raamatun mukaan vastustajia tässä hengellisessä taistelussa eivät ole toiset ihmiset vaan pimeyden maailman hallitsijat ja avaruuden pahat henget.
Raamattu kehottaakin meitä pukemaan yllemme Jumalan koko taisteluvarustuksen: vanhurskauden haarniskan, totuuden vyön, alttiuden (tai evankeliumin) kengät, uskon kilven, pelastuksen kypärän ja Hengen miekan eli Jumalan sanan.20
Vaikka kamppailu syntiä vastaan on kova eivätkä omat voimamme riitä siihen, Jumala on antanut kaiken tarvittavan avun, tuen, voiman ja varustuksen, joiden avulla selviydymme.
Kirjoittaja on Espoonlahden helluntaiseurakunnan pastori.
Jos lankeamme, meillä on vielä toivoa. Tässä muutama Raamatun lupaus tienviitaksi ja lohdutukseksi meille syntisille.
Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. (Matt. 26:28)
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1. Joh. 1:9)
Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. (1. Joh. 2:1–2)
Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. (Room. 6:20)
Jeesus kuuli sen ja sanoi: Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä. (Mark. 2:17)
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...