Helluntaiseurakuntakin voi lahkoutua - "Perusongelma ei ole välttämättä teologiassa, vaan sairaassa yhteisössä ja sen johtajuudessa"
Thorleif Johansson
Ruotsissa tehtiin Uppsalan itäpuolella Knutbyn helluntai-seurakunnan
yhteydessä vuonna 2004 veritekoja, jotka ovat Ruotsin rikoshistorian
tunnetuimpia. Maaliskuun alussa Suomessa vieraili Knutbyn seurakunnan entinen
pastori Peter Gembäck, joka on kirjoittanut kokemastaan dokumentin Knutbyn
murha – seurakunnasta kultiksi. Knutbyssä valoisa ja myönteinen
helluntaiyhteisö muuttui vähitellen myrkylliseksi kultiksi.
Edelleen on syytä kysyä Suomessakin, voiko tavallinen
helluntaiseurakunta muuttua lahkoksi? Mitkä ovat lahkon ja lahkoutumisen
piirteet ja vaarat?
Näistä keskustelevat Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko
Matikainen (kuvassa vas.), RV-lehden päätoimittaja emeritus Leevi Launonen sekä
opetusneuvos Matti Kangasoja.
Onko termi lahko ja lahkolaisuus teille tuttu?
MATTI: Muistan sen varsin hyvin 1960-luvulta
kirkkohistorian tunneilta. Senkin muistan, että omassa lapsuusseurakunnassa
joku kertoi – en tiedä kääntyikö se kiitos- vai rukousaiheeksi – että oli
joutunut ympäristöön, jossa hänestä käytettiin termiä lahkolainen.
ESKO: Ei siitä kovin pitkää aikaa ole, kun joku on sen
sanonut. Ehkä ajattelemattomuuttakin. Aina ei löydy oikein synonyymiä sille,
miten sijoittaisi helluntailaisuuden suhteessa muuhun kristillisyyteen.
Ekumeenisessa ympäristössä lahko on jäänyt jo hyvin kaukaiseen aikaan.
Esimerkiksi helluntaiherätyksen ja luterilaisten välisessä keskustelussa sitä
ei enää käytetä.
LEEVI: 1960- ja 70-luvuilla sitä käytettiin vielä
paljon. Ja seurakunnissa innokkaimmat käyttivät sitä itsekin ikään kuin
ylpeinä. Lahkolaisuus oli identiteettimerkki oikeasta hengellisyydestä.
ESKO: Joskus termi lahko tulee esille sekulaarissa
keskustelussa, ja silloin se kantaa mukanaan kielteisiä tarkoitusperiä. Sitä
käytetään myös, kun ei oikein löydetä sopivaa sanaa eikä aina edes tunnisteta
siihen liittyviä kipeitä puolia.
LEEVI: Tämä ilmenee myös profaanissa mediassa.
Toimittajat läiskivät kepeästi lahko-termiä tuntematta sitä sen tarkemmin. Ja
kielenkäyttöön vaikuttavat myös esimerkiksi USA:ssa esiintyvät lahkot ja
kultit.
MATTI: Tavallinen kadun mies ymmärtää lahkon kielteisenä.
Johtuu siitä, että kulteista on ollut karmivia esimerkkejä, jolloin
lahko-käsite laajenee.
ESKO: Mutta Helluntaikirkosta puhuttaessa en kuule
puhuttavan lahkosta. Helluntaikirkko hahmotetaan yhdeksi Suomen kirkoista.
Merkittävää tässä on ollut vaikkapa arkkipiispojen tai valtakirkkojen muiden
mielipidejohtajien suhtautuminen. Se kopioituu sitten kautta koko kentän.
MATTI: Varmaan kirkko-sanallakin on vastakkainen
merkitys kuin lahkolla. Sellaisena se on hieno vahvuus.
LEEVI: Helluntaikirkko on viestinyt, että terveeseen
kristillisyyteen kuuluu tietty johtajuusrakenne, jossa on vastuunalaisuutta ja
tilivelvollisuutta toisin kuin villeissä ja pienissä porukoissa.
Knutbyn tapauksessa tavallinen helluntaiseurakunta muuntui
vähitellen lahkoksi. Minkälaisia piirteitä te asettaisitte tuollaiselle
lahkoutumiselle?
ESKO: Yksi tunnusmerkki on, että yhteisö piirtää
ympärilleen sellaisen rajan, jonka lävitse ei pääse kumpaankaan suuntaan.
Sellaisia seurakuntia ei kuitenkaan liene kovin monia, vaikka yrityksiä on
kyllä ollut muutamia.
LEEVI: Yksi selvä lahkon piirre on, että kadotetaan
luonnolliset yhteydet ympäristöön niin jäsenten tai vaikkapa perheiden kautta,
mutta myös yhteisönä.
Lahkoutumisessa usko ei tee ihmistä terveellä tavalla
inhimilliseksi, vaan siinä lähtee rakentumaan jokin erikoinen identiteetti,
joka ei ole enää normaalia, tervettä ja tasapainoista.
Lahkon yksi piirre on myös suorituskeskeisyys. On erilaisia
suoritteita, joille on kehitetty mittareita. Ennen puhuttiin
helluntailaisuudessakin lainalaisuudesta.
MATTI: Lahkossa luvataan, että kun tulet mukaan ja teet
näitä rituaaleja ja toimit niin kuin sinun odotetaan toimivan, niin pääset
sellaiselle tasolle, jollaista et saa missään muussa yhteisössä kuin täällä.
Sitten on kääntöpuoli, jonka olen itsekin lapsuudessani
kokenut: missään muualla ei ole pelastusta kuin täällä meidän seurakunnassamme.
Pelastusoppi rakentuu ikään kuin sulkeutuneen yhteisön ja sen toimintatapojen
kautta.
LEEVI: Ajattelen lahkon toisaalta teologisena, oppiin
liittyvänä asiana ja toisaalta yhteisön psyko-sosiaalisena terveytenä.
Edellisessä pitää kysyä, että onko teologia sopusoinnussa
klassisen kristinuskon kanssa. Ja niitä perusjuttuja on vain muutamia.
ESKO: Tuossa on pohtimisen aihetta. Yhteisö voi etääntyä
klassisesta teologiasta, mutta ollakin psyko-sosiaalisena yhteisönä aivan terve
ja läpinäkyvä ja se voi jopa laajeta.
Voidaan siis kysyä, että tarvitaanko lahkoon teologinen
ongelma, vai riittääkö se, että yhteisö on tiukasti rajattu ja yhteys
ympäristöön katkeaa.
LEEVI: Lahkojen perusongelma ei ole välttämättä aina
teologiassa. Hengellisesti sairaiden ilmiöiden pääpaino on kovin usein myös
psykososiaalisesti sairaassa yhteisössä ja sen johtajuudessa. Siinä voi
esiintyä vaikkapa yksipuolisia painotuksia, väärää johtajuuskäyttäytymistä ja
muuta sellaista.
Arvioinnissa teoreettiset käsitteet yhdistetään
havaittaviin, mitattaviin ominaisuuksiin. Kyse on toimintakulttuurin
sanoittamisesta.
ESKO: Tämä psyko-sosiaalinen puoli on jopa ratkaisevampi
kuin teologinen. Jos vaikka oppi olisi aivan täsmälleen sama kuin jollakin
toisella yhteisöllä, mutta samalla ilmaistaan, että ”vain me sanoitamme tämän
oikein”, niin arviointimahdollisuutta vailla oleva jäsen ei voi punnita, että
miksi se sama täällä meillä lausuttuna on parempaa kuin jossakin muualla.
LEEVI: Terveen yhteisön eräs piirre on, että ihmisiä
suorastaan rohkaistaan itsenäiseen ajatteluun ja arviointiin. Ilmapiiri ei ole
johtajakeskeinen, vaan Kristus-keskeinen ja Raamatun ydinjuttuja esiintuova.
MATTI: Paavalikin korostaa Galatalaiskirjeessään
vapautta. Ja kun sitä arviointia sitten tehdään, niin keskeisiä käsitteitä ovat
armo, sovitus, evankeliumi, Kristuksen täytetty työ. Niillä lähdetään
liikkeelle.
ESKO: Hankaluus on, että esimerkiksi ”armo” voidaan
määritellä käytännössä joksikin, joka kuulostaa ihan oikealta, mutta toteutus
onkin sitten ihan toinen juttu. Yhteisö voi silti käytännössä olla armoton ja
suorituskeskeinen.
LEEVI: Arvioinnin laajapohjaisuus on hyvin tärkeää.
Helluntaiseurakunnissa saattaisi tässä olla kehittämisen paikka. Jäsenillä
tulisi olla tiedossaan menettelytavat, miten menetellä, jos kokee tulleensa
kohdelluksi tai ymmärretyksi väärin. Voisi luottaa siihen, että asia
käsitellään eikä jää vain yhden henkilön taakse.
MATTI: Meillä ei ole oikein arvioinnin
toimintakulttuuria. Ja arviointi on siinä mielessä haastavaa, että sitä voidaan
käyttää myös väärin ja omien intressien edistämiseen.
Eräs piirre on, että jos ruvetaan arvioimaan yhdessä vaikkapa
keskustelevalla otteella, niin siinä monet lukkiutuvat. Miten seurakuntalainen
voi esittää kritiikkiä siten, ettei siitä tule negatiivista palautetta?
Arvioinnin merkitys on ymmärrettävä myös vanhimmiston
työskentelyssä. Esimerkiksi oheinen lista olisi erittäin käydä lävitse
vanhimmistossa ja pohtia, että eihän meillä vain ole tällaista tyrkylläkään. Se
keskustelu olisi aika pitkä, mutta hyödyllinen.
ESKO: Arviointiin liittyy sellainen hankala puoli, että
me teemme sen suhteessa johonkin, ja jos oma ympäristö on kovin tiivis, niin
silloin arviointikin tehdään vain suhteessa omaan totuuteen.
Arviointi vaatisi vuorovaikutuksen ympäröivän yhteiskunnan tai
muiden kirkkojen tai ylipäätään jonkun kanssa, jotta se arviointi nähdään
suhteessa muihin.
LEEVI: 2000-luvulla sosiaalisen median ja verkon vuoksi
toimintaympäristö on muuttunut aivan valtavasti. Nyt opit saadaan milloin
Nigeriasta ja milloin Amerikasta ja milloin mistäkin.
Niinpä on aivan mahdotonta kenenkään pastorin kontrolloida
niitä. Siksi on yhä tärkeämpää, että seurakuntalaisille annetaan valmiuksia
opetella itse arvioimaan myös ilmiöitä, jotka eivät näyttäydy seurakunnan
sisällä vaan jossakin muualla. Enää ei voi vain ylhäältä kaataa tietoa
alaspäin.
MATTI: Joskus arviointi sotketaan ojentamiseen.
Seurakuntalainen näkee oikeudekseen ja velvollisuudekseen ojentaa, ja se voi
olla melkoinen hulabaloo. Paavali antaa Galatalaiskirjeen 6. luvun alussa
ohjetta siitä, miten toimia, jos näkee jonkun tekevän tolkuttomuuksia. Siis
tolkuttomuuksia, ei syntiä.
LEEVI: Paavali kirjoittaa myös tessalonikilaisille, että
”ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia
kohtaan kärsivällisiä.”
On siis tunnistettava, milloin kyse on kurittomuudesta, johon
on hyvä puuttua. Mutta vaikka joku joskus toimii tolkuttomastikin, niin kyse
saattaa olla psyykkisestä heikkoudesta.
Arviointi ei ole automaattisesti kielteistä. Arviointi on
kyselyä. Minkä kanava kautta tavallinen seurakuntalainen voisi – heittäytymättä
hankalaksi – pohdiskella ja kysellä.
LEEVI: Kun alkuvuosisatoina tuli klassista kristinuskoa
uhkaavia liikkeitä, niin kirkolliskokouksia pidettiin useita ihan putkeen. Jos
ne eivät olisi kyenneet arviointiin, niin voidaan vain kuvitella, mitä
kristinusko olisi tänään.
Minua on aina puhutellut Filippiläiskirjeen 1:9-11: ”Rukoilen
myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja
harkintaan, niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina
ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää ja tuottaisitte Jumalan
kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus
Kristus.”
Eli hyvin tärkeä on myös arvioinnin motiivi. Ettei arvioisi
mustamaalatakseen tai kaataakseen, vaan kehittääkseen aidosti asioita.
Elämme aikaa, jossa sosiaalinen media antaa jokaiselle
mahdollisuuden laukoa ihan mitä haluaa ja näennäisesti samanlaisella
painoarvolla. Katoaa taju siitä, että kaikki arvioijat eivät ole samalla
viivalla ja yhtä kypsiä arvioimaan. Siksi myös arvioitsijoita pitää arvioida,
että minkä suhteellisen painoarvon jollekin arviolle antaa.
MATTI: Arviointi ei ole meille luontaista, ei edes
rakentava. Ja jos esittää kritiikkiä, niin siinä pulssi nousee ja äänikin
tahtoo takertua kurkkuun. Arviointi voi kuitenkin olla myös positiivista.
Ajatellaan vaikka viimeistä tuomiota. Siinä arvioinnissa oikealla puolella
olevista oli paljon hyvää sanottavaa. Samoin Paavalikin monessa kirjeessään
kertoilee paljon myönteistä, ja Apostolien teoissa kerrotaan, että Paavalikin
käyntinsä jälkeen teki rohkaisevan arvion - ja me luemme siitä vieläkin.
ESKO: Edelleenkin mietin: kulkeutuuko se arvioiva viesti
sinne, minne se kuuluu? Meillä kun ei ole arvioinnin käsittelykulttuuria.
MATTI: Jos yhteisö on sulkeutunut kuin munankuori, niin
siellä johtaja voi päättää oikean arvioinnin kriteerit, mutta jos seurakunnan
perusopetus ja isot kuviot on sovittu vanhimmistossa, ja pastorit sitten
toteuttavat niitä, niin seurakuntalaisetkin oppivat tekemään siltä pohjalta
arviointia.
Raikas ja terve opetus muuttaa koko ajan ihmisiä, jolloin he
kykenevät tekemään tervettä harkintaa opetuksen pohjalta. Terve opetus tuottaa
jo itsessään Hengen hedelmää. Silloin olemme lempeitä toinen toisillemme ja
kilpailemme toinen toistemme kunnioittamisessa sen sijaan että mietimme
suorituksia, että mikä on hyväksyttyä, mikä sallittua ja mikä kiellettyä.
Viime vuosikymmeninä Suomeen on rantautunut uusia, nopeasti
kasvavia pienyhteisöjä, joiden vaikutuspiirissä on tuhansia nuorehkoja ihmisiä.
Mikä heitä vetää sinne?
MATTI: Olisiko niin, että ne pystyvät lupaamaan jotakin
kokemuksen ja tunteen tasolla? Tarjotaan elämyksiä.
Muistan lapsuudestani, että jos vaikkapa Mauri Liukkunen oli
jossakin sadan kilometrin säteellä, niin häntä mentiin kuulemaan, sillä se oli
kokemus!
On myös yhteisöjä, joissa on tiukat säännöt siitä, miten
eletään.
LEEVI: Aikamme on täynnä erilaisia hengellisiä
vaikutteita, ristiriitaisuuksia ja sekavuuksia. Silloin monia viehättävät
helposti varmat ja mustavalkoiset vastaukset, kun niihin vielä lisätään tunne
ja kokemukset. Näitä ilmiöitä olisi hyvä tarkastella myös pitkän ajan kuluessa.
Hengellinen yhteisö voi hyvinkin kukoistaa epäterveellä pohjalla muutamia
vuosia ja vuosikymmenenkin, mutta turnauskestävyys vasta pitkällä aikavälillä
osoittaa, miten terveellä pohjalla se on.
ESKO: Jos me laskisimme vain kastettujen määrää emmekä
seuraisi lainkaan heitä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet pois
seurakunnan toiminnasta, niin kasvukäyrä olisi ihan toisenlainen kuin mitä se
on. Pois jättäytyneitä on niin paljon omassakin sukupolvessa. Eivätkä syyt ole
aina niin selkeät. On vain koettu, ettei haluta enää olla tässä mukana.
MATTI: Muistan lapsuudestani, että silloin tultiin
uskoon ja pelastus oli varma. Mutta sitten hoiperreltiin jonkinlaista siltaa ja
koko ajan pelättiin, että putoaa. Pelastus ei ollutkaan – niin kuin Paavali
sanoo – yhtä lähellä meitä kuin silloin kun tulimme uskoon.
Palaan siis terveen opetuksen tärkeyteen. Uskon entistä enemmän
evankeliumin perusasioihin: armo, sovitus ja päivittäinen evankeliumin voima.
ESKO: Minulla on muuan kokemus yhteisöstä, joka ei ollut
helluntailiikkeessä. Siinä ympäristössä oli valtavan suuri armon ja rakkauden
korostus, ja se kuului julistuksesta. En osannut heti tunnistaa ilmiötä, koska
fraasit olivat niin oikeita. Mutta ajan mittaan tuli vastenmielinen olo tavasta
osoittaa sitä rakkautta kaikessa. Se ei tuntunut luontevalta. Muutaman vuoden
kuluttua ilmeni, että yhteisöön oli tullut lahkomaisia sulkeutuneisuuden
piirteitä. Rakkauden ja hyväksynnän ilmapiirillä rajattiinkin tarkasti pois
heidät, jotka ”eivät kuulu meihin”.
LEEVI: Ottaisin vielä esille psyykkisen haurauden.
Joillakin henkiseltä rakenteeltaan heikoilla yksilöillä on alttiutta lähteä
mukaan ympäristöihin, joissa he tulevat hyväksikäytetyiksi. Siksi joudumme
kysymään, miten tällaisia uskovia pitäisi varjella ja hoitaa seurakuntaelämässä?
LEEVI: Johtajuus onkin yksi tarkkailtava asia. Miten
keskeistä on henkilön ympärille rakentuva johtajuus? Ja onko johtajuudella
yläpuolellaan mitään rakennetta, joka voi ottaa kantaa tai arvioida. Jos
johtajat ovat täysin irrallaan sellaisesta johtajuusrakenteesta, niin sen
pitäisi herättää kellot soimaan.
MATTI: Kun seurakunnassa aloittaa uusi työntekijä, niin
vanhimmiston tulisi pitää jonkinlainen työhönottokeskustelu, jossa käydään
lävitse keskeiset opetukset ja seurakunnan tavat. Se olisi arviointiketjun osa.
Luotaisiin tavallaan hyvät, positiiviset käytänteet, joilla mennä eteenpäin.
Samalla vanhimmisto ymmärtäisi työntekijää tukevan roolinsa.
LEEVI: On tärkeää, että työntekijän ja vanhimmiston
välinen suhde on oikealla tavalla luottamukseen perustuva ja hengittävä.
Samalla kun vanhimmisto tukee pastoriaan, hänellä tulee olla oikeanlainen
vapaus toimia itsenäisesti ja sovitun linjan mukaisesti tukehtumatta liian
yksityiskohtaiseen kontrollointiin.
ESKO: Joskus on niin, että vanhimmistoon ei löydy
osaajia toisaalta hallinnon puolelta ja toisaalta paimenia. Aina kun nämä
ominaisuudet eivät osu samoihin henkilöihin. Siksi olisi tärkeä, että
hallintoon löytyisi lahjoja molempaan osaamiseen.
MATTI: Jos vanhimmistossa valmisteltaisiin seurakunnasta
jonkinlainen esite, jossa kerrotaan, että tällaista me lupaamme ja tällaista
väkeä me olemme, niin se olisi vanhimmistollekin melkoinen johtajuuden haaste.
Joutuisi miettimään, että minkälaisella sanoituksella seurakuntaa johdetaan.
Sellaisen esitteen tekemisessä kuluisi muutama lauantai-ilta, ja se koskettaisi
ihan jokaista. Se olisi melkoinen kasvamisen prosessi.
ESKO: Tässä on ehkä ottanut hieman paikkansa strategia
”Valloittava seurakunta”
(https://suomenhelluntaikirkko.fi/wp-content/uploads/2021/06/Valloittava-seurakunta-2035.pdf).
Minulla on sellainen olo, että lapio on siinä kovalla kuokinnalla osunut
johonkin arvokkaaseen.
Evankeliumi ja etiikka on pidettävä erillään.
LEEVI: Olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että
evankeliumin ja etiikan ero pitäisi pitää entistä kirkkaammin mielessä. Meillä
helluntailiikkeessä oli varsinkin takavuosina suuri vaara, että halusimme puhdasotsaisesti
pitää esillä kristillistä etiikkaa, ymmärtämättä, että se on seurausta armon
oikeasta ymmärtämisestä.
Peter Halldorf korostaakin sitä, että jos etiikka ja
evankeliumi sotketaan väärällä tavalla, paljon asioita menee sekaisin. Silloin
kristillisestä etiikasta tulee meille inhimillinen suoritus, jolla ansaitaan
hyväksyntä Jumalan edessä. Usko ei nouse enää evankeliumista.
Hyvä ystäväni saarnaaja Matti Lappalainen onkin
huomauttanut, että Jumalan armo on pahimmillaan monille uskoville kuin hengellinen
toimeentulotuki. Jos omavoimaisessa uskonelämässä ei pärjää enää mitenkään
muuten, niin sitten voi mennä taivaallisen sosiaalitoimiston luukulle pyytämään
armoa. Armoa tarvitaan siis vasta sitten, kun kaikki muut eväät on syöty.
MATTI: Paavalikin sanoo, että sitä hyvä hän ei tee, jota
haluaisi, koska hänessä asuu se synti.
Teologi Matti Väisänen sanoo jossakin kirjassaan, että mitä
pidemmälle ihminen on taivastiellä vaeltanut, sitä vähemmän hän pyytää
henkilökohtaiseen uskontaisteluunsa apua Jumalalta, koska – kuten
Roomalaiskirjeessäkin sanotaan – ei se liha koskaan taivu hyvään, vaan meidän
on vain taisteltava.
Armon jatkuva kokeminen on siitä ihmeellistä, että sitä
annetaan meille – mutta sekin tulee armosta.
ESKO: Kun mietin viime elokuun Retro-tapahtumaa, niin
jostakin syystä koen, että kaikesta siellä kuullusta huolimatta voin olla
edelleen tässä mukana. Ja joku toinen kokee, samanlaisilla taustoilla ja
kokemuksilla, ettei enää voi.
Jos pystyy pitämään eron meidän yhteisömme tavoilla ja
teologisilla totuuksilla, niin aika paljon voi sopia, että ”tämä on meillä
tapana”. Jokin toimintakulttuurin asia ei tarkoita, että se olisi jumalallinen
totuus, jonka rikkomisesta seuraa kadotustuomio.
LEEVI: Tämä on hyvin tärkeä näkökulma! Se auttaa
arvioimaan omaa toimintakulttuuria ja toimintatapoja.
ESKO: Hengellinen itsetunto voi kasvaa suhteessa suoraan
Jumalaan eikä pelkästään yhteisöön. Jostakin syystä koen, että voin olla
uskovaisena tässä yhteisössä ja edistää sen hyvää. Ja jos tulee kysymys siitä,
että olenko kelvollinen Jumalalle, niin se vastaus tulee muualta kuin suoraan
yhteisön antamana.
Meillä on tietyt tavat, joita perustelemme hengellisinä. Kun
sitten yhteiskunta ja ympäristö muuttuvat ja tavatkin muuttuvat, niin joudumme
kysymään, miksi se hengellinen totuus ei enää olekaan voimassa?
Jos pystymme pitämään hengelliset totuudet ja toimintatavat
erillään, niin siitä seuraa levollisuutta. Me laulamme näitä lauluja, ja joku
toinen laulaa toisenlaisia. Me vain emme pidä niin paljon niistä lauluista,
vaan me tykkäämme näistä lauluista. Tällä tavalla uskaltaa olla hengellisenä
yhteisönä mitä on.
Milloin on syytä huolestua?
Arvioidessasi uskonyhteisöäsi mieti näitä:
Sisäinen kontrolli: Miten paljon yhteisö määrää
jäseniensä henkilökohtaisista asioista? Onko jäsenellä velvollisuus raportoida
tekemisistään ylemmässä asemassa oleville?
Johdon autoritaarisuus: Kuinka erehtymättöminä johdon
määräyksiä on pidettävä? Suljetaanko niiden arvostelija ulkopuolelle? Onko
velvollisuus totella johtajan/johtajien käskyjä?
Opillinen dogmaattisuus: Ovatko todellisuuskäsitykset ja
opit jäykkiä? Onko suvaitsemattomuutta erilaista ajattelua kohtaan? Kuinka
pitkälle opetus ajattelee jäsenen puolesta tarjoten valmiit mielipiteet?
Syyllistäminen: Onko jäsenen etsittävä vikaa aina
itsestään, jos ei sopeudu yhteisöön?
Vainoharhaisuus: Kuinka paljon jäseniä pelotellaan
todellisilla tai kuvitelluilla vihollisilla, joita voivat olla erilaiset
viranomaiset, virallinen (lääke)tiede ja ennen kaikkea yhteisöstä lähteneet ja
siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet?
Maailmankielteisyys: Näkeekö yhteisö maallisen elämän
yhteisön ulkopuolella täysin arvottomana? Väittääkö se yhteisöön kuulumattomien
ihmisten joutuvan kuoleman jälkeen helvettiin? Onko yhteisöllä apokalyptinen
visio, jossa maailmanloppu on lähellä ja vain yhteisöön sitoutuneet jäsenet
pelastuvat?
Sensuuri: Missä määrin yhteisö rajoittaa jäsenten
mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin yhteisöstä? Onko suoran
kiellon lisäksi epäsuoraa ryhmäpainetta: jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa
maallisiin tai demonisiin tiedonlähteisiin?
Ihmissuhteiden rajoittaminen: Onko painetta hylätä eri
tavalla ajattelevien ystävien ja omaisten seura, entinen elämä harrastuksineen
ja ilonaiheineen?
Uusien jäsenien värväys: Kuinka paljon painoa annetaan
uusien jäsenien hankkimiselle ja lähetystyölle?
Peiteryhmät: Kuinka suuri määrä yhteisöllä on
esimerkiksi peiteyhtiöitä ja ”hyväntekeväisyysjärjestöjä”, joiden
tosiasiallinen tarkoitus on tuoda lisää kannattajia ja rahaa?
Varakkuus: Miten paljon jäseniä painostetaan
lahjoittamaan omaisuuttaan yhteisölle (esim. kymmenykset tuloista,
erikoiskolehdit, yhteisölle testamentatut perinnöt)?
Poliittinen vaikutusvalta: Kuinka paljon poliittista
vaikutusvaltaa yhteisö haluaa tai on pystynyt hankkimaan sijoittamalla jäseniään
vaikutusvaltaisiin asemiin yhteiskunnassa?
Seksuaalinen manipulaatio: Kuinka tarkkaan johtajat
määräävät alaistensa seksielämästä?
Eroa harkitsevien painostus: Kuinka voimakkaasti jäseniä
pyritään estämään lähtemästä liikkeestä? Kuinka paljon entisiä jäseniä
painostetaan liittymään takaisin?
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...