Elia, radikaali rukoilija – Profeetan tarina on äärimmäisen ajankohtainen nykyisen maailmantilanteemme kannalta
21.11.2023
Raamatun lehdillä profeetta Elia tupsahtaa näyttämölle ilman juuri minkäänlaista esittelyä. Tiedämme hänestä kuitenkin jotain hyvin tärkeää: Elia palvelee Israelin Jumalaa (englanninkielisen raamatunkäännöksen mukaan Elia seisoo Israelin Jumalan edessä).1 Se on hänen auktoriteettinsa lähde. Se, että hänen yleisönsä, Israelin kuningas Ahab, ei enää tunnusta Elian Jumalaa, lisää draamaa.
Toinen tärkeä seikka on tämä: tiedämme, että Elia oli samanlainen ihminen kuin me.2 Elia rukoili hartaasti, ettei sataisi. Tulos: ei satanut kolmeen ja puoleen vuoteen. Sitten hän rukoili uudestaan, ja kas kummaa: satoi!
Jos Elia oli tavallinen ihminen kuten sinä ja minä, haluan oppia hänen rukouselämänsä salaisuuden. Haluan tietää, miten hän selviytyi yli kolme vuotta kestäneestä eristyksestä ja kuinka hän löysi rohkeutta kohdata mahtavan hallitsijan ja 450 Baalin profeettaa Karmelinvuorella. Ehkä hän voi opettaa meille, miten voimme olla Jumalan voimallisia työkaluja vihamielisessä ympäristössämme.
Tunne Jumala
Ensimmäiset Raamattuun kirjatut sanat Elian suusta tulivat kuningas Ahabille. ”Kolmeen vuoteen ei tule sadetta eikä kastetta, ellen minä sano niin.”1
Miten Elia saattoi lausua niin rohkean, radikaalin ja provosoivan väitteen? Profeetta kuuluttaa auktoriteettiaan: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää.” Näin et voi julistaa, ellet tunne tätä Jumalaa. Enkä puhu älystäsi, vaan tarkoitan, ellet todella tunne Jumalaa henkilökohtaisesti ja koe Häntä niin syvästi, että tunnistat Hänen äänensä, kun Hän puhuu sinulle.
Mitä paremmin tunnet Jumalaa, sitä paremmin voit ymmärtää kulttuuria, jonka keskellä elät. Elialle ongelma on selvä. Baal on huijari. Israelilaiset luottivat oletettuun luonnonjumalaan, joka aiheutti sateen, joka kasteli kasvit ja tuotti runsaan sadon. Elia julistaa, että satoa ei tule, koska sadetta ei tule.
Tämä oli sodanjulistus Baalia vastaan!
Elia ei selvästikään siedä vallitsevaa kulttuuria. Puhuessaan Israelin aidon Jumalan puolesta Elia haastaa Ahabin ja Israelin kansan näkemään, kuinka hyvin teeskentelijä Baal huolehtii heidän tarpeistaan.
Vielä yksi tärkeä yksityiskohta Eliasta on hänen nimensä. Se tarkoittaa ”Minun Jumalani on Herra”. Elia elää tämän identiteetin mukaisesti paremmin kuin hyvin. Profeetta ei pelkästään julista uskoaan. Hän elää nimensä mukaisesti. Hän ei todellakaan ole poliittisesti korrekti. Hän kieltäytyy sietämästä päivän vallitsevaa ajattelua. Hän ei luovuta valtaansa räikeän pakanalliselle ja moraalittomalle hallitsijalle ja tämän häikäilemättömälle vaimolle.
Ole valmis maksamaan hinta
Israelissa oli varmasti joitakuita, ehkä moniakin, jotka eivät pitäneet Baalin palvonnasta. Mutta mitä he saattoivat tehdä? Eivät paljoakaan, he ajattelivat. Ei ollut järkevää keinuttaa venettä. Ei kannattanut vastustaa järjestelmää vaan jatkaa elämää. Toisin sanoen koko väestö antautui valheelle. Sen seurauksena he joutuivat kärsimään nälästä ja janosta. Heräisivätkö he ja tekisivät jotain? Valitettavasti eivät! Heidän todellinen identiteettinsä oli oletettavasti kaikkivaltiaassa Jumalassa, mutta heidän käyttäytymisensä kielsi tämän todellisuuden.
Vallitseva kulttuuri haastaa nykyään myös meidät. Kuulemme monien sanovan: ”Jeesus on Herra”, mutta onko Hän todella Herra? Johtaako Hän todella sinun elämääsi, minun elämääni? Mistä me sen tiedämme?
Liian monet kristityt elävät käytännön ateisteina.
Kristittyinä meitä haastetaan radikaaliin elämään. Elia määrittelee radikaalin yksinkertaisesti niin, että Jumala hallitsee hänen elämäänsä täysin. Mitä tahansa Jumala käskee, Elia tottelee. Se pakottaa Elian vastustamaan vihamielistä järjestelmää, jota hän ei voi mitenkään muuttaa, ellei Jumala astu kuvaan mukaan ja ryhdy toimiin.
Kuka nykyisin nousee vastustamaan kulttuuria? Kuka haastaa ne monet valheet, joita kuulemme?
Monet kristityt hakevat maailman hyväksyntää. Elia ei etsinyt sellaista tukea. Hän provosoi. Hän suututti. Hän hankki vihollisia. Samalla hän paljasti Jumalan voiman ja kirkkauden, mutta hän myös maksoi asenteestaan hinnan. Hintana oli kärsimys – jotain, mitä me mieluummin vältämme. Koska Elia otti kantaa, hän kärsi nälkää, yksinäisyyttä, eristystä ja jopa masennusta. Hänen täytyi paeta kansaansa ja kuningas Ahabin ajojahtia.
Älä luule
Nykyisinkin Jeesuksen Kristuksen seuraajien on oltava valmiita kärsimään sen tehtävän puolesta, jonka Jumala on antanut. Yksi seitsemästä kristityksi tunnustautuvasta ihmisestä kokee nykyisin vainoa uskonsa vuoksi.3
Saatat vastata, ettei tällaista vainoa tapahdu siellä, missä sinä asut. Pitääkö se paikkansa jatkossakin? Israel asui luvatussa maassa, jossa satoi joka vuosi oikeaan aikaan, mikä takasi runsaan sadon. Elia muistutti kansaa siitä, että Jumala huolehti sateesta. Ja Jumala saattoi lopettaa sen.
Ehkä pidämme Jumalan siunauksia itsestäänselvyyksinä. Otammeko huomioon, että Hän voi myös jättää nämä siunaukset antamatta?
Paavali selittää vainoa sanomalla, että meitä pyydetään osallistumaan ja täyttämään se, mikä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu.4 Elia näyttää, miten se toimii.
Julista Jumalan sanaa
”Elialle tuli sitten tämä Herran sana ––. Hän lähti matkaan ja teki niin kuin Herra oli käskenyt.”5
Heti sen jälkeen, kun Elia oli esittänyt rohkean julistuksensa kuningas Ahabille, hän katosi julkisesta palvelustehtävästä kolmeksi vuodeksi. Silti Elialle tuli Herran sana. Onko meillä mitään käsitystä siitä, kuinka suuri etuoikeus on, kun jollekulle tulee Jumalan sana? Mikä minä olen, että Jumalan sana tulisi minulle? Elia oli erityinen. Vai oliko hän?
Sinä ja minä olemme täällä tänään, ja meillä on Jumalan sana! Minulla on ollut etuoikeus toimittaa Raamattuja ihmisille, joilla hallituksen rajoitusten vuoksi ei ole ollut Jumalan sanaa. Maailmassa on nykyään evankelioimattomia ihmisiä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Monet heistä ovat lukutaidottomia. Mutta he voivat kuulla, ja meillä on Sana. Meillä on vapaus mennä Sanan kanssa mille tahansa pimeälle alueelle maailmassa. Siihen liittyy vain yksi varoitus: meidän on ymmärrettävä, että emme ehkä tule takaisin!
Ehkä juuri siitä on kyse. Haluamme jonkinlaisen varmuuden turvallisuudesta. Mistä se löytyy Raamatusta? Ei ainakaan Elian esimerkistä. Turvallisuus ei ollut hänen huolensa.
Ota erilainen näkökulma
Elia julisti: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, ei tule sadetta.” Siinä on julistuksen voima. Elia aloittaa Herran kuulemisesta. Ja siitä meidänkin on aloitettava. Älykkäät akateemikot saattavat julistaa toisin – että Jumalaa ei ole olemassa eikä Hänellä siksi ole mitään sanottavaa. Itse asiassa pidän heitä hölmöinä, ja Raamattu on samaa mieltä. ”Mieletön se, joka ajattelee: ’Ei Jumalaa ole.’”6 En välitä siitä, mitä ”todisteita” he esittävät tai millä keinoin he yrittävät aivopestä minut. Jumala elää! Hän on se, jonka edessä minä seison.
Se ei ole turvallista, mutta se on taatusti jännittävää.
Liian monet kristityt elävät käytännön ateisteina. Mikään ei erota heitä maailmasta. Kun solahdamme mukavasti maailmaan, Paholainen jättää meidät rauhaan.
Mutta Elia oli radikaali. Voisimme sanoa, että hän oli jopa uhkarohkea. Hän toimi vastoin aikansa vallitsevaa kulttuuria. Hän ei todellakaan mukautunut tähän maailmaan. Oli kyllä muitakin, jotka uskoivat Jumalan olemassaoloon, mutta he pitivät mielipiteensä salassa. Parempi olla suututtamatta vallanpitäjiä. Kuka voisi väittää vastaan kuningas Ahabille (puhumattakaan hänen voimakastahtoisesta vaimostaan Isebelistä) ja lukuisille Baalin profeetoille? Jo heidän lukumääränsä hukuttaisi jokaisen yksittäisen äänen. Miksi työntää päänsä esiin – ja menettää se?
Tällä rohkealla profeetalla oli erilainen näkökulma. Koska hän tunsi Jumalan, hän ei pelännyt välittää Jumalan sanomaa.
Anna Sanan täyttää sinut
Oletko koskaan tietoisesti seissyt Jumalan edessä ja odottanut Häntä, kunnes olet kuullut Hänen puhuvan sydämellesi? Oletko saanut Hänen voitelunsa, Hänen Henkensä, Hänen myötätuntonsa tai rohkeutensa? Ne kaikki ovat saatavillamme, koska Jumala on elävä ja me saamme seistä Hänen edessään.
Kutsumme Raamattua Jumalan sanaksi. Kun luemme Raamattua ja otamme sen vastaan Jumalan sanana meille, siitä tulee meidän sanamme. Kun omaksumme Jumalan sanan, suustamme tulevista sanoista tulee Jumalan sanoja. Nämä kaksi kietoutuvat toisiinsa. Jumala todellakin haluaa puhua meidän kauttamme.
Vanhan testamentin aikana Jumala puhui muutaman profeetan, kuten Elian, kautta. Nyt Jumala puhuu Poikansa kautta. Ja Hänen Poikansa, Jeesus, on sinussa (toivottavasti!). Siksi Jumala voi puhua sinun kauttasi – jos annat Hänen puhua.
Jumala tulee puhumaan Jeesuksen elämässä, minne ikinä tuon elämän vietkin. Voit viedä Jeesuksen elämän paikkaan tai tilanteeseen, jossa Jeesus on virallisesti kielletty. Ystäväni, jotka elävät ankaran vainon alla, tekevät niin jatkuvasti. He ovat Jeesus uskonnollisten fanaatikkojen ja vihamielisten hallitusten keskellä.
Hän voi lähettää sinut sinne, minne Jeesus haluaa mennä. Oletko samaa mieltä? Minne ikinä menetkin, sinne menee myös Jeesus. Kukaan ei voi pysäyttää Jeesusta! Et tarvitse mitään erityisiä varusteita. Et tarvitse edes – älä ymmärrä minua väärin – fyysistä Raamattua. Jos elävä ja kirjoitettu Sana täyttää sinut, silloin sinun sanasi ovat Jumalan sanaa.
Elian osoittaman rohkeuden salaisuus oli siinä, että hän seisoi elävän Jumalan edessä. Sen pitäisi olla myös meidän salaisuutemme.
Viitteet: 1) 1. Kun. 17:1. 2) Jaak. 5:17–18. 3) World Watch List 2022. 4) Kol. 1:24. 5) 1. Kun. 17:2, 5. 6) Ps. 14:1.
Artikkeli on toimitettu katkelma Veli Andreaksen ja Al Janssenin uutuuskirjasta Peloton usko – kristittynä nykyajan hengellisissä taisteluissa (Aikamedia, 2023, suom. Tuula Pirinen).
Miten reagoimme kriiseihin?
Avain Elian tarinan ymmärtämiseen on sen tajuaminen, että Elia teki sen, mitä hän ei voinut.
Kukaan ei voi tehdä sitä, minkä Elia teki, ellei Jumala ole kutsunut häntä ja ellei hänellä ole kurinalaisuutta kuunnella Jumalan puhetta ja sitten noudattaa Hänen ohjeitaan. Lisäksi tulee olla valmis kouluttautumaan ja valmistautumaan. Tarvitaan valmistautumisaika, joka kestää usein vuosia ja sisältää jakson, jota kutsutaan erämaaksi.
Meidän on siksi oltava kärsivällisiä. Yksinäisyyden ja kärsimyksen aikoina Jumalan valittu palvelija oppii tunnistamaan Hänen äänensä ja tottelemaan sitä. Se aika ei mene koskaan hukkaan.
Jumala ei kuitenkaan jätä meitä yksinäisyyteen. Me tarvitsemme muita. Kun vedensaanti loppui Keritinpurolla, Jumala siirsi profeetan noin satakuusikymmentä kilometriä luoteeseen, jossa eräs leskivaimo piti hänestä huolta. Sinä aikana Elia oppi myötätuntoa. Samoin me tarvitsemme tehtävässämme intohimoa Sanaa kohtaan ja myötätuntoa maailmaa kohtaan.
Se, miten reagoimme kriiseihin, suuriin tai pieniin, on täysin seurausta päivittäisestä vaelluksestamme Jumalan kanssa. Hän asettaa meidät tilanteisiin, joissa meidän on luotettava Häneen ja odotettava, että Hän tarjoaa ainutlaatuisen ratkaisun.
Matkan jokaisella askeleella vaaditaan elämää uskossa. Jumala antaa sinulle voimia, kätkee sinut tai pelastaa sinut, mitä tahansa tarvitaankin, kunnes olet täyttänyt Jumalalta saamasi tehtävän.
(VA)
Pohdittavaksi
Elia oli tavallinen ihminen kuten sinäkin. Hänen identiteettinsä oli ”Minun Jumalani on Herra”. Jos Jumala on sinun Herrasi, mitä nämä kaksi seikkaa kertovat sinulle paikastasi nykypäivän maailmassa?
Kun katsot maailmaa ympärilläsi, missä kohdin konfliktit koskettavat elämääsi? Mitä haluaisit Jumalan näyttävän sinulle, kun tutkit Elian esimerkkiä?
Kun tänään tai huomenna luet Raamattua, kuvittele, että seisot Jeesuksen edessä kuuntelemassa Hänen Sanaansa sinulle. Mitä Hän sanoo? Minne voit mennä tämän sanoman kanssa? Kenen tulee nyt saada kokea Jeesuksen läsnäolo sinussa?
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...