Eurooppalainen kansalaisaloite avioliiton ja perheen puolesta

Eurooppalainen kansalaisaloite esittää avioliiton ja perheen määritelmän yhdenmukaistamista EU:n lainsäädännössä. Aloitteen kannatusilmoituksia kerätään myös Suomessa.
Eurooppalainen kansalaisaloite esittää avioliiton ja perheen määritelmän yhdenmukaistamista EU:n lainsäädännössä. Aloitteen kannatusilmoituksia kerätään myös Suomessa.
Huhtikuun alussa avattiin verkkoosoitteessa www.mumdadandkids.eu/fi eurooppalainen kansalaisaloite nimellä Äiti, isä ja lapset (Mum, Dad & Kids), joka esittää avioliiton ja perheen määritelmän yhdenmukaistamista EU:n lainsäädännössä. Kannatusilmoituksia kerätään verkossa ja paperilomakkeilla myös Suomessa.

”Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto” ja ”perhe perustuu avioliitolle ja/tai syntyperään” ovat ne määritelmät, joita EU-kansalaisia pyydetään kannattamaan allekirjoituksellaan. Tällainen määritelmä avioliitosta ja perheestä heijastaa kaikkien EU:n jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön perustaa ja kunnioittaa Euroopan unionin peruslain 9. artiklassa mainittuja perusoikeuksia. Niiden mukaan jokaisella jäsenvaltiolla on oikeus omaan avioliittoa ja perhettä koskevaan lainsäädäntöön.

Kansalaisaloitteen vireillepanijat pitävät määrittelyn yhtenäistämistä tarpeellisena, koska Euroopan unionin lainsäädännöllisessä työssä viitataan avioliittoa ja perhettä koskevissa teksteissä yhä useammin artikloihin 2004/38/CE ja 2003/86/CE. Lisäksi jäsenvaltioiden kansalliset avioliitto- ja perhelainsäädännöt eroavat toisistaan, mikä lisää sekavuutta. Vaikka Euroopan unionin lainsäädännössä viitataankin toisinaan avioliittoon ja perheeseen, joskus jopa määritelmineen, määritelmät vaihtelevat dokumentista toiseen. Tämä on vuorostaan tehnyt unionin lainsäädännöstä vaikeaselkoisen ja vaikeasti sovellettavan ja johtanut viime aikoina myös suuriin jännitteisiin.

Jotta Euroopan komissio huomioisi kansalaisaloitteen ja ryhtyisi toimiin sen ottamiseksi käsittelyyn, vaaditaan eurooppalaisen kansalaisaloitelain mukaan vähintään miljoona kerättyä kannatusilmoitusta. Tämä kannatusmäärä tulee kerätä vähintään seitsemästä jäsenvaltiosta, mikä vastaa noin neljännestä kaikista unionin 28:sta jäsenvaltiosta. Kustakin maasta vaaditaan erikseen määritelty väestömäärään perustuva kannattajajoukko, joka on Suomen osalta vajaa 10 000 allekirjoittajaa. Keräysaikaa on kaksitoista kuukautta ja aloitteen viimeinen kannatuspäivä on 3.4.2017.

Verkkokannatukset varastoidaan Euroopan komission ylläpitämälle serverille. Kansalaisaloitekeräyksen päätyttyä Suomessa kerätyt, niin elektroniset kuin paperilomakkeelle kerätyt kannatukset toimitetaan Väestörekisterikeskukseen tarkistettavaksi.

Äiti, isä ja lapset -kansalaisaloitetta edustaa Suomessa Aito avioliitto ry (www.aitoavioliitto.fi). Kansalaisaloitteen hyväksi suunnitellaan myös näkyvää jalkautumista ympäri Suomea.

Kansalaisaloitteelle on avattu Facebookissa oma sivu osoitteessa www.facebook.com/Mum-Dad-Kids-ECI. Lisätietoa EU-kansalaisaloitteesta ja järjestäjistä löytyy osoitteesta www.mumdadandkids.eu/fi.


Sarah Rizzo
Kampanjan Suomen koordinaattori
Aito avioliitto ry



16/2016

PuheenaiheOmien talenttien käyttäminen seurakunnassa rikastuttaa Marjut Ounilan elämää.
MuutReijo Blommendahl kunnioittaa lauluntekijä Aimo Huttusta tulkitsemalla tämän säveltämiä lauluja uudella äänitteellään.
MuutKirkkoherra Sammeli Juntunen miettii, mistä pilkka kertoo (Uusi Tie 14/16).

Eräs syy omaan kääntymiseeni oli se, että satuin kysymään itseltäni seuraavan kysymyksen: ”Miksi minä väheksyn ja rie...
PikavisiittiJouko Varjonen haluaa ihmisten tietävän, että vammainenkin voi elää tavallista, onnellista elämää ilman parantamisen pakkoa.
MuutLoppiaisena tammikuun 6. päivänä vuonna 1931 syntyi Leppävirran kirkonkylässä Urho ja Elna Laulaisen perheeseen esikoinen, joka sai nimekseen Raili Irene. Laulaisen perhe muutti Leppävirralta 1930-luv...
Muut”Miksi ovet ei aukene meille, onko rotumme syynä tää”, soi romaniyhtye Hortto Kaalon kaihoisa laulu usein radiosta vielä 1970-luvulla, kunnes vaipui unholaan.

Minä ja Tarja-puolisoni puolestamm...
PuheenaiheJokaisen tulisi kokea itsensä tervetulleeksi seurakuntaan.
PuheenaiheKehitysvammaisten kanssa toimiessa saa tottua suoraan palautteeseen.
MuutMonikulttuurisuus on sana, joka viime syksystä asti on ollut kovassa nosteessa medioissa. Sen rikastuttavuus ja tavoiteltavuus yhteiskunnassamme, jossa erilaisia kulttuureja on kohdattu tänne tulleide...
Muut"Nyt kaikki, nouskaapa seisomaan! Olemme Jämsässä, Matin ja minun kotikaupungissa, Veikko Nieminen komenteli seurakuntamme vastuunkantajia junamatkallamme laivaseminaariin. Kaikki tunsivat, Veikko, ma...
MuutSeurakuntamusiikki yksipuolistuu ja köyhtyy, yhteislaulu on tapettu ja nuortenilloissa soi pelkkä Hillsong. Oletko kuullut tällaisia kommentteja? Musiikki on kestoaihe seurakuntakeskusteluissa.
UutisetHelluntaiseurakuntien kasvuun ja kuihtumiseen on omat syynsä, jotka olisi tärkeä tuntea.
KolumniMieheni virittelee kosketinsoitinta iltaa varten. On seurakuntamme kokous ja laulamme ensimmäistä kertaa siellä. Harhailen hänen lähellään, kunnes löydän pianon.

Vähäisen näköjäänteeni avulla n...
MielipideAlaikäisiä pakolaisia tulee myös Suomeen yhä lisääntyvällä vauhdilla. Heistä koituvat kustannukset yhteiskunnalle ovat noin kolminkertaiset verrattuna aikuiseen turvapaikanhakijaan.

Ruotsissa m...
MielipideHuhtikuun alussa avattiin verkkoosoitteessa www.mumdadandkids.eu/fi eurooppalainen kansalaisaloite nimellä Äiti, isä ja lapset (Mum, Dad & Kids), joka esittää avioliiton ja perheen määritelmän yhd...
MielipideJumala on luonut meidät ihmiset miehiksi ja naisiksi, vaikka nykymaailma pyrkii vesittämään tätä eroa. Molemmilla sukupuolilla on omat vahvuutensa ja parhaaseen lopputuloksen päästään, jos molempien v...
MielipideJumalan palvelemiseen ei tarvita johtajuutta vaan nöyryyttä Jumalan ja ihmisten edessä. Istuin nuorena poikana tupakokouksessa kuunnellen Hilja Aaltosen mieleenpainuvaa julistusta. Monet naisevankelis...
MielipideTeologi Sanna Urvas ottaa Ristin Voiton (RV 12) haastattelussa kantaa patriarkaalisen johtajuushierarkian puolesta. Urvas esittää ensin perustellusti, että helluntaiteologialle Raamattu, järki, kirkon...
UutisetKuuden viime vuoden aikana Britanniassa on lakkautettu 168 anglikaanisen Englannin kirkon seurakuntaa sekä noin 500 metodisti- ja sata roomalaiskatolista seurakuntaa.

Jokaista lakkautettua angl...
UutisetLuterilainen Norjan kirkko päätti viime viikolla, että se alkaa vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkolliskokouksen selvällä enemmistöllä tekemä ratkaisu uhkaa johtaa monien pappien...
UutisetLuku- ja kirjoitustaito oli muinaisessa Juudan kuningaskunnassa yleisempää kuin aiemmin on arvioitu, israelilainen tutkimusryhmä sanoo.

Tel Avivin yliopiston tutkijat analysoivat noin vuodelta...
UutisetKääntyneiden joukossa on muun muassa paikallisia muslimijohtajia. Myös parantumisihmeitä on saatu kokea.
UutisetLuterilaiset seurakunnat panostivat merkittävästi turvapaikanhakijoiden tukeen ja vastaanottamiseen. Lähes yhdeksän kymmenestä seurakunnasta reagoi turvapaikanhakijakriisiin. Kirkon tutkimuskeskus tek...
UutisetLuterilaisuus on vahva taustatekijä partiotoiminnassa.
UutisetTekniikan kehitys mahdollistaa paremman kuuntelukokemuksen pienemmälläkin äänenvoimakkuudella
UutisetYleisradion julkaisujen johtaja Ismo Silvo katsoo, että hartausohjelmat ovat ”luonteva julkisen palvelun tehtävän osa” Suomessa. Silvo kommentoi asiaa Radio Dein Viikon debatti -ohjelmassa.

Aih...
UutisetUusmaalaisia ja kantahämäläisiä nuoria kokoontui Riihimäen kotikirkolla toissa viikonloppuna Another Option -tapahtumaan. Mukana oli perjantaina noin 150 osallistujaa ja lauantainakin 120.

– ”A...
UutisetHelatorstaina rakennetaan kirkkopoliittista sovinnon siltaa myös käytännössä.
UutisetHeinäkuun lopun suurtapahtuman toivotaan houkuttelevan koko perhettä.
UutisetTampereen helluntaiseurakunnassa järjestettiin viime viikonloppuna Wake Up Dreams -konferenssi. Mukana oli lauantaipäivän aikana 263 vierasta sekä illan tapahtumassa yli 500 osallistujaa.

– Täm...
UutisetEtenkin äkillisesti näkönsä menettäneet tarvitsevat vertaistukea.
Miten onMusiikki kuuluu tärkeänä osana helluntailiikkeen toimintaan, juhliin ja myös Juhannuskonferenssiin. Perinteisesti konferenssin tilaisuuksien musiikista ovat vastanneet eri musiikkiryhmät ja esiintyjät...
PääkirjoitusJeesuksen ylimmäispapillinen rukous keskittyy yhteyteen. Jeesukselle kristittyjen yhteys on päämäärä ja olennainen piirre, josta maailma tunnistaa heidät.

Kristikunnan historia osoittaa, että J...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan